Vuoden 2024 vapaa-aika sujui ensimmäistä kertaa järjestöroolien merkeissä. Olin Mensan Helsingin paikallisosastossa järjestelemässä tapahtumia (esim. kirjallisuusesitelmä ja saunailta). Syyskuussa kävin elokapinan Mukaan I -koulutuksen.
Taustalla on jonkinlainen lopullinen pettymys odotuksiin henkilökohtaisesta menestyksestä. Töissä en ole kertaakaan ollut master, lead, manager, head, architect tai coordinator. Kehityskeskusteluissa ei ole koskaan tullut esille mitään sanallistettua syytä siihen, miksi minua nuoremmat katsotaan murto-osalla kokemusta sopiviksi rooleihin, joihin minua ei katsota sopivaksi. Myöskään harrastusprojektit Kirottu riimumiekka ja russiangrammar.info eivät ole tuottaneet mitään. Joten ajankäyttö ei ole mistään hyödyllisemmästä pois, jos käytän vapaa-aikani järjestöissä tekemässä rooleja, jotka ovat liian helppoja ja mitättömiä mainittavaksi CV:ssä samalla sivulla, kuin työhistoriani vaativat integraatio- ja migraatioprojektit.
Olen osallistunut mensan tapahtumiin säännöllisesti, ja jouluna minua pyydettiin hallitukseen järjestämään niitä. Suostuin. Oli hauskaa olla järjestelevällä puolella. Kohokohta oli järjestää kirjallisuusesitelmä kirjasta Ohjaustalous vai näkymätön käsi. (Sama kirja esiteltiin täysin julkisesti myös Helsingin kirjamessuilla, mutta keskustelu esitelmän jälkeen meni pienemmällä ja yhtenäisemmällä porukalla syvemmälle.)
Hankin myös kiikarin ja lintukirjan ja aloin tiirailemaan tipuja missä sitten kuljenkin. Siistein paikka, jonka löysin ovat Suomenojan lintualtaat, jotka ovat parin kilometrin päässä kotoa. Elokuussa jouduin laittamaan tämän harrastuksen hyllylle, kun huomasin, että se vie liikaa aikaa muualta ja mökkillä ruohikko on kasvanut umpeen. Lintujen tunnistaminen on hankalaa, kaikki linnut näyttävät samanlaisilta ja vaikka katsoisi kuinka monta kertaa, tuntomerkit sopivat yhteen joko ei yhdenkään tai 10 lintukirjassa olevan lajin kanssa. Pusikossa liikkuminen on silti hauskaa hetkessä elämistä, jossa muu unohtuu.
Kävin myös elokapinan Mukaan I -koulutuksen. Olen pitkään seurannut liikettä sivusta, mutta heidän metsäpolitiikkansa takia olen pitänyt etäisyyttä. Olisi totaalinen katastrofi Kainuun ja Pohjois-Karjalan kaltaisille alueille, jos elokapinan vaatimus suojella 30% talousmetsistä menisi läpi. Joillekin maakunnille se olisi syvää taantumaa vastaava 5% romahdus BKT:ssä - pysyvästi. Ei ole yllättävää, että kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamisesta tuli nimeomaan näiltä alueilta.
Lopulta kuitenkin ilmastouutiset pahenivat siihen pisteeseen, että liityin huolimatta metsäpoliittisista näkemyseroista. Ratkaisevaa oli Etelämannerta ympäröivän jääpeitteen ja Atlantin lämptilaa koskeva yhtäkkinen heilahdus pahempaan suuntaan; joka oli suuruudeltaan pieni keikahduspiste eikä vain tasaista, asteittaista pahenemista.
Jokaisella meistä on roolimme ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja minun roolini on tehdä hassuja meemejä instagrammiin.
Pidän ilmastoaktivismiani lähinnä huvittavana vitsinä. Vaikka asia on vakava, niin ajatus siitä, että joku minun kirjoitusteni ja puheitteni seurauksena muuttaisi käytöstään tai jotain päätöstä on lähinnä huvittava. Enemmän kysymys on hengailusta samanhenkisten kanssa, ja siinä sivussa vaaditaan päätöksentekijöiltä järjestelmämuutosta. Elämä on sirkus ja me pistämme pystyyn pelle-show ja pidämme vähän hauskaa ennen kuolemaa.
Vaikka elokapinassa korostuu minua nuorempi sukupolvi, mitä vakavampiin asioihin mennään, sitä enemmän sieltä löytyy oman ikäistä porukkaa. Kirjakerhossa on pääosin yli 40-vuotiaita. Pilareita maalasi Neovan pysäyttämiseksi yli 50-vuotias. Sen sijaan tiesulkujen kaltaisen sekoilun enemmistö on hyvin nuorta.
