Introverted: 56%
Intuitive: 12%
Thinking: 38%
Judging: 33%
Pitäisi joskus kirjoittaa neljästä ruumiinnesteestä ja niiden suhteesta persoonallisuustestien ongelmiin, mutta se vaatisi lähdemateriaalin esiinkaivamista. Hyvä artikkeli persoonallisuustestien vajavaisuuksistä löytyy täältä.
PS. Mielestäni INTP:n takaa löytyvä kuvaus sopii minuun aivan yhtä hyvin kuin INTJ:n.
Friday, May 27, 2005
Thursday, May 26, 2005
Kadunvaltausbileet
Viime perjantain vietin Tila Haltuun -tapahtumassa eli kadunvaltauksessa.
Lössiä alkoi kerääntyä 15.45 Rillingin eteen . Tässä vaiheessa ihmisille jaettiin ohjelappusia. Neljän aikoihin yksi kovaäänisellä varustettu henkilö ilmoittautui tiedottajaksi, ja kehotti jengiä seuraamaan perässään. Vartin kävelyn jälkeen he löysivät sopivan kadun ja se otettiin haltuun. Katu suljettiin autoilta.
Väkeä oli paikalla arviolta 100 - 200 henkeä. Varsinaiset bileet alkoivat, kun äänentoistolaitteisto saatiin pystyyn ja tekno alkoi pauhata. Jotkut jorasivat, toiset eivät. Musiikki ei selvästikään ollut suurimmalle osalle ihmisistä pääasia: Tanssiprosentti pysyi alle 10%:ssa lähes koko ajan.
Lähin vertailukohta tapahtumalle lienee Kukkaispäivät. Tärkein ero (tapahtuman koon lisäksi) on se, että Kukkaispäivillä väkijoukon rooli on tuijottaa passiivisena, kun ammattilaiset viihdyttävät heitä. Kadunvaltauksessa yleisö muodostaa sirkuksen.
Paikalla oli monenlaista temppuilijaa. Ensinnäkin vaihtoehtoihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja omintaikeisesti. Mukana oli useampi setti pilailuvälineitä: saippuakuplan puhaltimia, sirkuskeppejä ja hyppynaruja.
Oma lukunsa oli poliittinen pelleily. Vasemmistonuoret pystyttivät lippuja, ja Oikeutta Eläimille jakoi esitteitä häkkiin suljetuista isosilmäisistä, pörröisistä eläimistä. Jossain vaiheessa järjestettiin Halonen-vaateliikettä vastaan suunnattu mielenosoitus eläinten oikeuksien puolesta. Se oli koominen monella tasolla. Siinä vedottiin ihmisiin, jotka haluavat toimia kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. He tuskin olisivat saaneet tarpeeksi lössiä paikalle, elleivät olisi hyväksikäyttäneet ihmisten biletysintoa kauniina kesäpäivänä. Tässä vaiheessa Tiedemies tuli paikalle työntäen lastenvaunuja, ja huomautti, että kuuluttajan viesti - "Olemalla vastuullinen kuluttaja sinä voit vaikuttaa siihen, miten eläimiä kohdellaan" - oli kuin suoraan konsumeristiselta radiokanavalta. Ilmeisesti mielenosoituksella ei ollut toivottua vaikutusta, koska siitä ei raportoitu edes seuraavan päivän paikallislehdessä (kuten ei koko kadunvaltaustapahtumaaa).
Kolmas viihdyttäjäjoukko (johon minäkin kuuluin) olivat teknoilijat. Musiikin alkamisen ja päättymisen välillä katu ei tyhjentynyt kertaakaan.
Tapahtumalla ei ollut virallisia järjestäjiä. Näkyviä etukäteen tehtäviä valmisteluja olivat ainakin (1) Ohjelappusten ja mainosten levittäminen, (2) DJ:den hankkiminen ja äänentoistolaitteiden rahtaaminen paikalle, (3) Poliittisten kojujen pystyttäminen ja (4) Banderollin tekeminen ja tiedottajan valinta. En osaa arvioida, kuinka suuri joukkio oli takana. Ainakin Maan Ystävät ja Vasemmistonuoret olivat valmistelemassa tapahtumaa.
Koska tapahtumaa ei edes uutisoitu Aamulehdessä, se ei voinut merkittävästi häiritä ihmisten elämää.
Muissa blogeissa tapahtuma on kerännyt negatiivisia kommentteja. En koe koskaan olleeni vaihtoehtoinen, joten en koe vaihtoehtoväen mukana bilettämistä identiteettiäni uhkaavaksi tekijäksi. En myöskään ole todistanut vaihtoehtoisen elämäntavan negatiivisia seurauksia (vielä), joten minulla ei ole rationaalista syytä dissata heitä. Minulle kysymys oli hyvin onnistuneista ulkoilmabileistä.
Lössiä alkoi kerääntyä 15.45 Rillingin eteen . Tässä vaiheessa ihmisille jaettiin ohjelappusia. Neljän aikoihin yksi kovaäänisellä varustettu henkilö ilmoittautui tiedottajaksi, ja kehotti jengiä seuraamaan perässään. Vartin kävelyn jälkeen he löysivät sopivan kadun ja se otettiin haltuun. Katu suljettiin autoilta.
Väkeä oli paikalla arviolta 100 - 200 henkeä. Varsinaiset bileet alkoivat, kun äänentoistolaitteisto saatiin pystyyn ja tekno alkoi pauhata. Jotkut jorasivat, toiset eivät. Musiikki ei selvästikään ollut suurimmalle osalle ihmisistä pääasia: Tanssiprosentti pysyi alle 10%:ssa lähes koko ajan.
Lähin vertailukohta tapahtumalle lienee Kukkaispäivät. Tärkein ero (tapahtuman koon lisäksi) on se, että Kukkaispäivillä väkijoukon rooli on tuijottaa passiivisena, kun ammattilaiset viihdyttävät heitä. Kadunvaltauksessa yleisö muodostaa sirkuksen.
Paikalla oli monenlaista temppuilijaa. Ensinnäkin vaihtoehtoihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja omintaikeisesti. Mukana oli useampi setti pilailuvälineitä: saippuakuplan puhaltimia, sirkuskeppejä ja hyppynaruja.
Oma lukunsa oli poliittinen pelleily. Vasemmistonuoret pystyttivät lippuja, ja Oikeutta Eläimille jakoi esitteitä häkkiin suljetuista isosilmäisistä, pörröisistä eläimistä. Jossain vaiheessa järjestettiin Halonen-vaateliikettä vastaan suunnattu mielenosoitus eläinten oikeuksien puolesta. Se oli koominen monella tasolla. Siinä vedottiin ihmisiin, jotka haluavat toimia kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. He tuskin olisivat saaneet tarpeeksi lössiä paikalle, elleivät olisi hyväksikäyttäneet ihmisten biletysintoa kauniina kesäpäivänä. Tässä vaiheessa Tiedemies tuli paikalle työntäen lastenvaunuja, ja huomautti, että kuuluttajan viesti - "Olemalla vastuullinen kuluttaja sinä voit vaikuttaa siihen, miten eläimiä kohdellaan" - oli kuin suoraan konsumeristiselta radiokanavalta. Ilmeisesti mielenosoituksella ei ollut toivottua vaikutusta, koska siitä ei raportoitu edes seuraavan päivän paikallislehdessä (kuten ei koko kadunvaltaustapahtumaaa).
Kolmas viihdyttäjäjoukko (johon minäkin kuuluin) olivat teknoilijat. Musiikin alkamisen ja päättymisen välillä katu ei tyhjentynyt kertaakaan.
Tapahtumalla ei ollut virallisia järjestäjiä. Näkyviä etukäteen tehtäviä valmisteluja olivat ainakin (1) Ohjelappusten ja mainosten levittäminen, (2) DJ:den hankkiminen ja äänentoistolaitteiden rahtaaminen paikalle, (3) Poliittisten kojujen pystyttäminen ja (4) Banderollin tekeminen ja tiedottajan valinta. En osaa arvioida, kuinka suuri joukkio oli takana. Ainakin Maan Ystävät ja Vasemmistonuoret olivat valmistelemassa tapahtumaa.
Koska tapahtumaa ei edes uutisoitu Aamulehdessä, se ei voinut merkittävästi häiritä ihmisten elämää.
Muissa blogeissa tapahtuma on kerännyt negatiivisia kommentteja. En koe koskaan olleeni vaihtoehtoinen, joten en koe vaihtoehtoväen mukana bilettämistä identiteettiäni uhkaavaksi tekijäksi. En myöskään ole todistanut vaihtoehtoisen elämäntavan negatiivisia seurauksia (vielä), joten minulla ei ole rationaalista syytä dissata heitä. Minulle kysymys oli hyvin onnistuneista ulkoilmabileistä.
Thursday, May 19, 2005
Swägit
Kävin torstaina Vastavirtaklubilla swägeissä. Tämä Pispalassa sijaitseva pieni baari on keräänyt mainetta paikkana, jossa vähemmän tunnetut bändit ja DJ:t pääsevät soittamaan. Swäg taas on se porukka, jota aikaisemminkin kuvailin.
Illan musiikkierikoisuus oli puolen tunnin pätkä gabber-teknoa (tunnetaan myös hardcore-teknona), joka keräsikin lattian täyteen. Muutenkin meininkin oli kohdallaan: Hitaamman setin aikana, kun kukaan ei tanssinut, lattialla alettiin hyppiä narua (monessako bileesä näin käy?). Lopussa myös tanssiprosentti kohosi aika lähelle 50%:tä.
Tutustuin tyyppiin, joka oli ollut 2 1/2 kuukautta Burmassa vaihdossa. Vaihto-ohjelman tavoitteena oli edistää yhteistyötä kuvataiteen keinoin, ja se oli pyörinyt vuodesta 2001. Tämän tyypin tehtävä oli opettaa kotisivujen tekemistä ja visuaalista hahmotusta.
Hän sanoi, että valkoinen mies voi Myanmarissa tehdä lähes mitä tahansa, kunhan ei ylitä tiettyä rajaa. Heroiinin salakuljetuksestakin selviää lahjomalla, mutta Aung San Suu Kyi:n nimeä ei kannata mainita julkisella paikalla. Kuulemma Internetkin on raskaasti sensuroitu.
Monet paikallisista opiskelijoista muistavat omakohtaisesti demokratiarliikkeen kukistumisen, koska jotain tärkeää tapahtui juuri sen yliopiston lähellä, jossa hän oli vaihdossa.
Tyyppi vastasi maksaneensa lahjuksia kaksi kertaa. Esimerkkinä hän kertoi hän maksaneensa 2 euron lahjuksen päästäkseen alueelle, jolle ei olisi periaatteessa saanut mennä. Lahjuksen koko kertoo karua kieltään alueen elintasosta.
Kuulemma maa on erittäin viljavaa, eikä siellä alhaisesta elintasosta huolimatta nähdä nälkä. Kasveista voi saada 3-4 satoa vuodessa, ja riisiä voisi kasvattaa lähes kaikkialla. Kuulemma ruokaa riittää paljon poisheitettäväksi asti, kun sähkönjakelu on epävarmaa ja kylmäsäilytystilat puutteellisia.
Illan musiikkierikoisuus oli puolen tunnin pätkä gabber-teknoa (tunnetaan myös hardcore-teknona), joka keräsikin lattian täyteen. Muutenkin meininkin oli kohdallaan: Hitaamman setin aikana, kun kukaan ei tanssinut, lattialla alettiin hyppiä narua (monessako bileesä näin käy?). Lopussa myös tanssiprosentti kohosi aika lähelle 50%:tä.
Tutustuin tyyppiin, joka oli ollut 2 1/2 kuukautta Burmassa vaihdossa. Vaihto-ohjelman tavoitteena oli edistää yhteistyötä kuvataiteen keinoin, ja se oli pyörinyt vuodesta 2001. Tämän tyypin tehtävä oli opettaa kotisivujen tekemistä ja visuaalista hahmotusta.
Hän sanoi, että valkoinen mies voi Myanmarissa tehdä lähes mitä tahansa, kunhan ei ylitä tiettyä rajaa. Heroiinin salakuljetuksestakin selviää lahjomalla, mutta Aung San Suu Kyi:n nimeä ei kannata mainita julkisella paikalla. Kuulemma Internetkin on raskaasti sensuroitu.
Monet paikallisista opiskelijoista muistavat omakohtaisesti demokratiarliikkeen kukistumisen, koska jotain tärkeää tapahtui juuri sen yliopiston lähellä, jossa hän oli vaihdossa.
Tyyppi vastasi maksaneensa lahjuksia kaksi kertaa. Esimerkkinä hän kertoi hän maksaneensa 2 euron lahjuksen päästäkseen alueelle, jolle ei olisi periaatteessa saanut mennä. Lahjuksen koko kertoo karua kieltään alueen elintasosta.
Kuulemma maa on erittäin viljavaa, eikä siellä alhaisesta elintasosta huolimatta nähdä nälkä. Kasveista voi saada 3-4 satoa vuodessa, ja riisiä voisi kasvattaa lähes kaikkialla. Kuulemma ruokaa riittää paljon poisheitettäväksi asti, kun sähkönjakelu on epävarmaa ja kylmäsäilytystilat puutteellisia.
Tuesday, May 17, 2005
Tahdon lyödä, tahdon tappaa, tahdon olla ihminen
Islam Karimov decided to predict the future by creating it.
(Unfortunately I can't give credit to the person who made the picture; I've forgotten the website.)
(Unfortunately I can't give credit to the person who made the picture; I've forgotten the website.)
Sunday, May 15, 2005
Tsekki on uusi maailmanmestari!
Menin erääseen baariin, jossa kolmen hengen go-seurue katsoi innokkasti jääkiekkoa. He kysyivät, olenko seurannut MM-sarjaa. Vastasin, että muistan Suomen voittaneen MM-sarjan monta vuotta sitten, mistä seurasi mieletön juhlinta. Vastaus varmaan huvitti heitä, vaikka he eivät näyttäneetkään reaktioitaan ulospäin. Eihän tuo vastaus käsitelly edes tämän vuoden MM-sarjaa.
Jossain vaiheessa näytettiin kuvia kulta- ja hopeamitaleista, jotka "odottivat voittajaa". Tässä vaiheessa minulle selvisi, että kysymys oli finaalista.
Baarin takahuoneesta kuului vähän väliä humalaista mölinää, ja se kirvoitti kommentteja tyyliin "onko siellä eläimiä". Kun ottelu sitten päättyi, takahuoneesta tuli kaksi miestä, joista toinen kantoi Tsekin lippua! Välillä nuo miehet tuulettivat huudellen suomalaisia irtosanoja (Mestarit! Mestarit!), välillä puhuivat vierasta kieltä. Sitten he tarjosivat rommipaukun kaikille 6:lle henkilölle, jotka olivat läsnä.
Todistettuani tätä voitonjuhlintaa ja urheilun yhdistävää vaikutusta uskon ymmärtäväni hieman paremmin penkkiurheilijoita, jotka menevät baariin katsomaan matseja yhdessä muiden kanssa. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka viitsivät katsoa urheilua kotona - mutta eivät hekään varmaan ymmärrä ihmisiä, jotka pelaavat kotona go:ta koneen välityksellä.
Jossain vaiheessa näytettiin kuvia kulta- ja hopeamitaleista, jotka "odottivat voittajaa". Tässä vaiheessa minulle selvisi, että kysymys oli finaalista.
Baarin takahuoneesta kuului vähän väliä humalaista mölinää, ja se kirvoitti kommentteja tyyliin "onko siellä eläimiä". Kun ottelu sitten päättyi, takahuoneesta tuli kaksi miestä, joista toinen kantoi Tsekin lippua! Välillä nuo miehet tuulettivat huudellen suomalaisia irtosanoja (Mestarit! Mestarit!), välillä puhuivat vierasta kieltä. Sitten he tarjosivat rommipaukun kaikille 6:lle henkilölle, jotka olivat läsnä.
Todistettuani tätä voitonjuhlintaa ja urheilun yhdistävää vaikutusta uskon ymmärtäväni hieman paremmin penkkiurheilijoita, jotka menevät baariin katsomaan matseja yhdessä muiden kanssa. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka viitsivät katsoa urheilua kotona - mutta eivät hekään varmaan ymmärrä ihmisiä, jotka pelaavat kotona go:ta koneen välityksellä.
Friday, May 13, 2005
Palkitsemisesta
Oletetaan, että harrastuksen H piirissä jaetaan yksi tai useampi palkinto. Palkinnon jakamisella voi olla ainakin kolmenlaisia tavoitteita:
(1) Kannustaa ihmisiä harrastamaan H:ta. Esim. Metusaleh Mouse- palkinto.
(2) Tehdä tunnetuksi harrastusta H ja sen tuloksia. Tämä on mm. Kuukkelin ja Finlandia-palkintojen tavoite.
(3) Määritellä sitä, mitä pidetään arvostettavana ja hyvänä, esim. Nobelin rauhanpalkinto.
Keskityn tässä kirjoituksessa kolmanteen tavoitteeseen.
Monissa organisaatioissa jaetaan vuosittain palkintoja, joiden ainut tarkoitus on määritellä, mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Tällaisia palkintoja ovat koulumaailmassa stipendit, työelämässä erilaiset Vuoden työntekijä-tyyliset palkinnot. Välivuoteni työpaikassa jaettiin vuosittain Venture-palkinto projektille, joka oli onnistuneesti tuotteistanut uuden idean.
Tyypillisesti näiden palkintojen rahallinen arvo on vähäinen. Ne eivät pyri luomaan materiaalisia kannusteita, jotta rationaalinen taloudellinen toimija muuttaisi käyttäytymistään saadakseen palkinnon. Pääpaino on mallioppimisella: Nostetaan yksi henkilö jalustalle, kerrotaan syyt, joiden perusteella hänet palkitaan, ja tehdään selväksi, että kuka tahansa voi saada palkinnon vastaavalla käyttäytymisellä. Jotta asenteiden muokkaus olisi tehokasta, tieto palkinnon jakamisesta levitetään mahdollisimman tehokkaasti.
Palkinnon jakaa jokin arvovaltainen henkilö. Kunniakirja on usein käytetty esineellistämisen muoto. Samalla uusinnetaan hierarkiaa tekemällä selväksi, että kyseisen henkilön ojentama palkinto on arvokkaampi, kuin kenen tahansa antama vastaavan arvoinen esine; että palkinnon antaja on palkinnon saajien yläpuolella. Palkinnon antajan mielipide on tärkeämpi kuin sen saajan. Saaja ja antaja ovat samalla viivalla ainoastaan silloin, kun palkinnon jakamiseen ei liity minkäänlaista harkinnanvaraa (esim. urheilukilpailut).
Palkintoa annettaessa pidettävät puheet voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin, voidaan korostaa riippumattomia kriteereitä, joiden perusteella palkinto jaetaan. Tällöin korostetaan sitä, että palkinnon saaja täyttää kriteerit. Toinen mahdollisuus on attribuoida, että saaja ansaitsi palkinnon joidenkin luonteenpiirteidensä ansoista. Tällöin korostetaan sitä, että itse teot ovat heijastumia ja tuloksia oikeanlaisista asenteista.
Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista opiskeluun liittyvää palkintoa (jota siis ei ole olemassa).
a) "Seuraavaksi jaetaan Vuoden Noppapalkinto Matti Kuusistolle! Matti on tuonut maisterintutkintoaan tänä vuonna 60 noppaa lähemmäksi, ja siitä hyvästä annamme hänelle litran 60-prosenttista alkoholia! Hän
on känninsä ansainnut!"
b) "Seuraavaksi jaamme Vuoden Nörttiluuseripalkinnon Matti Kuusistolle! Hän on hikaroinut säälittävät 60 opintoviikkoa. No niin, tuleppas Matti-poju kiltisti ottamaan kunniakirjasi [nimi]-sedältä." [odottaa vähän
aikaa] "Mitä? Eikö Matilla ole munaa vastata tekosistaan yleisön edessä? Vai onko hän jäänyt kotiinsa lukemaan matikankirjojaan? Eihän siinä
ole mitään pahaa, kaikkihan me olemme joskus lukeneet kirjan!"
Kultaisessa Kuukkelissa julkisuuden hakeminen on selvästi tärkein motiivi, mutta arvojen määritteleminen tulee hyvänä kakkosena:
Tässä bloggaajan palkitsemisen arvoiseksi ominaisuudeksi määritellään valmius uhrautumiseen, jolla tarkoitettaneen yksityisyyden murenemista ja kirjoittamisen vaatimaa aikaa. Palkintosivulla annetaan jokaisesta voittajasta erillinen arvolatautunut kuvaus. Jotkut kuvaukset muistuttavat tyyliltään kirjallisuusarvosteluja. Julkisuusmotiivia korostaa se, että osa kuvauksista viittaa uutisista tuttuihin aiheisiin.
Koska blogistanissa ei ole selkeää hierarkiaa, ei kuukkelikaan sitä voi vahvistaa. Luulen kuitenkin, että palkinnon herättämä kritiikki on lähtöisin juuri siitä, että halutaan kieltää palkinnon tärkeys, koska palkintoja ei jaettu kritisoijien mieltymysten mukaan. Kritiikki on osoitus arvovaltaisuudesta; kukaan ei kritisoinut minua, kun valitsin vuoden 2004 kolme parasta blogia, koska minua ei katsottu riittävän tärkeäksi tahoksi.
(1) Kannustaa ihmisiä harrastamaan H:ta. Esim. Metusaleh Mouse- palkinto.
(2) Tehdä tunnetuksi harrastusta H ja sen tuloksia. Tämä on mm. Kuukkelin ja Finlandia-palkintojen tavoite.
(3) Määritellä sitä, mitä pidetään arvostettavana ja hyvänä, esim. Nobelin rauhanpalkinto.
Keskityn tässä kirjoituksessa kolmanteen tavoitteeseen.
Monissa organisaatioissa jaetaan vuosittain palkintoja, joiden ainut tarkoitus on määritellä, mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Tällaisia palkintoja ovat koulumaailmassa stipendit, työelämässä erilaiset Vuoden työntekijä-tyyliset palkinnot. Välivuoteni työpaikassa jaettiin vuosittain Venture-palkinto projektille, joka oli onnistuneesti tuotteistanut uuden idean.
Tyypillisesti näiden palkintojen rahallinen arvo on vähäinen. Ne eivät pyri luomaan materiaalisia kannusteita, jotta rationaalinen taloudellinen toimija muuttaisi käyttäytymistään saadakseen palkinnon. Pääpaino on mallioppimisella: Nostetaan yksi henkilö jalustalle, kerrotaan syyt, joiden perusteella hänet palkitaan, ja tehdään selväksi, että kuka tahansa voi saada palkinnon vastaavalla käyttäytymisellä. Jotta asenteiden muokkaus olisi tehokasta, tieto palkinnon jakamisesta levitetään mahdollisimman tehokkaasti.
Palkinnon jakaa jokin arvovaltainen henkilö. Kunniakirja on usein käytetty esineellistämisen muoto. Samalla uusinnetaan hierarkiaa tekemällä selväksi, että kyseisen henkilön ojentama palkinto on arvokkaampi, kuin kenen tahansa antama vastaavan arvoinen esine; että palkinnon antaja on palkinnon saajien yläpuolella. Palkinnon antajan mielipide on tärkeämpi kuin sen saajan. Saaja ja antaja ovat samalla viivalla ainoastaan silloin, kun palkinnon jakamiseen ei liity minkäänlaista harkinnanvaraa (esim. urheilukilpailut).
Palkintoa annettaessa pidettävät puheet voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin, voidaan korostaa riippumattomia kriteereitä, joiden perusteella palkinto jaetaan. Tällöin korostetaan sitä, että palkinnon saaja täyttää kriteerit. Toinen mahdollisuus on attribuoida, että saaja ansaitsi palkinnon joidenkin luonteenpiirteidensä ansoista. Tällöin korostetaan sitä, että itse teot ovat heijastumia ja tuloksia oikeanlaisista asenteista.
Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista opiskeluun liittyvää palkintoa (jota siis ei ole olemassa).
a) "Seuraavaksi jaetaan Vuoden Noppapalkinto Matti Kuusistolle! Matti on tuonut maisterintutkintoaan tänä vuonna 60 noppaa lähemmäksi, ja siitä hyvästä annamme hänelle litran 60-prosenttista alkoholia! Hän
on känninsä ansainnut!"
b) "Seuraavaksi jaamme Vuoden Nörttiluuseripalkinnon Matti Kuusistolle! Hän on hikaroinut säälittävät 60 opintoviikkoa. No niin, tuleppas Matti-poju kiltisti ottamaan kunniakirjasi [nimi]-sedältä." [odottaa vähän
aikaa] "Mitä? Eikö Matilla ole munaa vastata tekosistaan yleisön edessä? Vai onko hän jäänyt kotiinsa lukemaan matikankirjojaan? Eihän siinä
ole mitään pahaa, kaikkihan me olemme joskus lukeneet kirjan!"
Kultaisessa Kuukkelissa julkisuuden hakeminen on selvästi tärkein motiivi, mutta arvojen määritteleminen tulee hyvänä kakkosena:
Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta niille, jotka itseään (ja toisiaan) säälimättä kaatavat aivojensa sisällön koko maailman nähtäväksi ja ruodittavaksi.
Tässä bloggaajan palkitsemisen arvoiseksi ominaisuudeksi määritellään valmius uhrautumiseen, jolla tarkoitettaneen yksityisyyden murenemista ja kirjoittamisen vaatimaa aikaa. Palkintosivulla annetaan jokaisesta voittajasta erillinen arvolatautunut kuvaus. Jotkut kuvaukset muistuttavat tyyliltään kirjallisuusarvosteluja. Julkisuusmotiivia korostaa se, että osa kuvauksista viittaa uutisista tuttuihin aiheisiin.
Koska blogistanissa ei ole selkeää hierarkiaa, ei kuukkelikaan sitä voi vahvistaa. Luulen kuitenkin, että palkinnon herättämä kritiikki on lähtöisin juuri siitä, että halutaan kieltää palkinnon tärkeys, koska palkintoja ei jaettu kritisoijien mieltymysten mukaan. Kritiikki on osoitus arvovaltaisuudesta; kukaan ei kritisoinut minua, kun valitsin vuoden 2004 kolme parasta blogia, koska minua ei katsottu riittävän tärkeäksi tahoksi.
Friday, April 29, 2005
Tulevaisuuden voima
Peak Oil ei näköjään ole levinnyt edes energiapolittisten ympäristöjärjestöjen tietoon. Luulisi, että ne hyötyisivät eniten Peak Oilin käyttämisestä argumenttina tavoitteidensa ajamiseen.
Oletko huolissasi ilmastonmuutoksesta?
Tule siis kanssamme toimimaan sitä vastaan!
Haluamme ja tarvitsemme sinut mukaan rakentamaan muutoksen tekevää
kansalaisliikettä Suomeen. Tulevaisuuden voiman tavoitteena on tehdä
mahdolliseksi ilmaston lämpenemisen rajoittaminen siedettävälle, alle
kahden asteen tasolle.
Kyse on miljoonien tai miljardien ihmisten hengestä. Aika
katastrofaalisten seurausten torjumiseksi on käymässä vähiin. Vallitsevan
politiikan ja ajattelutapojen muutoksen on alettava tänään ja sen on
alettava meistä.
Joukko ihmisiä eri järjestöistä ja niiden ulkopuolelta on
järjestäytymässä ja verkostoitumassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Tulevaisuuden voima -niminen järjestö perustettiin Helsingissä
maaliskuussa. Järjestön tarkoituksena on toimia monipuolisilla tavoilla,
lobbaamisesta suoraan toimintaan, uusiutuvan energian puolesta, fossiilisia
polttoaineita sekä ydinvoimaa vastaan. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä
riitta.savikko@uta.fi, 040-8343997 tai tule mukaan Tulevaisuuden voiman
tapahtumaan.
ma 2.5. klo 18 - 20, Vanhan kirjastotalon luentosali (Keskustori 4)
puhujina:
Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Suvi Holm, ympäristötietokeskus Moreenia
Johannes Urpelainen, Maan ystävät
Tule siis kanssamme toimimaan sitä vastaan!
Haluamme ja tarvitsemme sinut mukaan rakentamaan muutoksen tekevää
kansalaisliikettä Suomeen. Tulevaisuuden voiman tavoitteena on tehdä
mahdolliseksi ilmaston lämpenemisen rajoittaminen siedettävälle, alle
kahden asteen tasolle.
Kyse on miljoonien tai miljardien ihmisten hengestä. Aika
katastrofaalisten seurausten torjumiseksi on käymässä vähiin. Vallitsevan
politiikan ja ajattelutapojen muutoksen on alettava tänään ja sen on
alettava meistä.
Joukko ihmisiä eri järjestöistä ja niiden ulkopuolelta on
järjestäytymässä ja verkostoitumassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Tulevaisuuden voima -niminen järjestö perustettiin Helsingissä
maaliskuussa. Järjestön tarkoituksena on toimia monipuolisilla tavoilla,
lobbaamisesta suoraan toimintaan, uusiutuvan energian puolesta, fossiilisia
polttoaineita sekä ydinvoimaa vastaan. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä
riitta.savikko@uta.fi, 040-8343997 tai tule mukaan Tulevaisuuden voiman
tapahtumaan.
ma 2.5. klo 18 - 20, Vanhan kirjastotalon luentosali (Keskustori 4)
puhujina:
Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Suvi Holm, ympäristötietokeskus Moreenia
Johannes Urpelainen, Maan ystävät
Thursday, April 28, 2005
3 leffaa
Joululahjaliput olivat menossa vahoiksi, joten ne piti kuluttaa. Näkemäni leffat olivat Perikato, Hotelli Ruanda ja Tulkki.
Näistä Perikato oli onnistunein. Se kertoi viimeisistä päivistä Hitlerin bunkkerissa, kun Stalinin urkujen soitto jo kuuluu Berliinin kaduille. Tärkeänä teemana on sekoaminen, kun juuri mitään ei ole tehtävissä, ja tulevaisuutta ei voi ennustaa edes viikkoa eteenpäin. Poikkeustilassa rationaalisuus karisee: kenraalit ovat kännissä, bunkkerissa järjestetään villejä bileitä ja armeija jahtaa pettureita viimeiseen asti.
Hitler on kuvattu kertaluokkaa sekopäisemmäksi kuin kenraalinsa, koska ei ole poliittisesti korrektia kuvata Hitleriä inhimillisenä. Hitlerin itsemurhan jälkeen leffa paranee (toivottavasti en spoilannut ketään).
Hotelli Ruanda kertoo Ruandan tapahtumista. Leffa manipuloi katsojan tunteita blatantisti ja laskelmoidusti. Pääosassa ovat suuret ja koskettavat tunteet läheisten kuollessa, sekä yksilö-pyksilöiden moraaliset valinnat. Uskottavuudella ja tapahtumien kuvaamisella ei ole niin väliä. En suosittele, kun itsekin keskeytin leffan katsomisen.
Tulkki on romanttisen komedian ja jännitysleffan fuusio. Siinä YK-tulkki kuulee sattumalta keskustelun, jonka epäilee liittyvän salamurhaan, ja agentti laitetaan tutkimaan tapausta. Leffa on OK, kunhan ei odota liikoja. Välillä romanttinen siirappi tuntuu päälleliimatulta, välillä toimintakohtaukset tarpeettomasti pitkitetyiltä. Erikoisefektejä käytetään säästeliäästi, ja jännitystä luodaan dramaattisella musiikilla. Musiikki onkin elokuvan parasta antia.
Hotelli Ruandaa ja Tulkkia yhdistää samanlainen Hollywood-moraali: Yksilön moraalisilla valinnoilla on merkitystä, ja hyvä ja paha ovat selvästi erotettavissa toisistaan.
Näistä Perikato oli onnistunein. Se kertoi viimeisistä päivistä Hitlerin bunkkerissa, kun Stalinin urkujen soitto jo kuuluu Berliinin kaduille. Tärkeänä teemana on sekoaminen, kun juuri mitään ei ole tehtävissä, ja tulevaisuutta ei voi ennustaa edes viikkoa eteenpäin. Poikkeustilassa rationaalisuus karisee: kenraalit ovat kännissä, bunkkerissa järjestetään villejä bileitä ja armeija jahtaa pettureita viimeiseen asti.
Hitler on kuvattu kertaluokkaa sekopäisemmäksi kuin kenraalinsa, koska ei ole poliittisesti korrektia kuvata Hitleriä inhimillisenä. Hitlerin itsemurhan jälkeen leffa paranee (toivottavasti en spoilannut ketään).
Hotelli Ruanda kertoo Ruandan tapahtumista. Leffa manipuloi katsojan tunteita blatantisti ja laskelmoidusti. Pääosassa ovat suuret ja koskettavat tunteet läheisten kuollessa, sekä yksilö-pyksilöiden moraaliset valinnat. Uskottavuudella ja tapahtumien kuvaamisella ei ole niin väliä. En suosittele, kun itsekin keskeytin leffan katsomisen.
Tulkki on romanttisen komedian ja jännitysleffan fuusio. Siinä YK-tulkki kuulee sattumalta keskustelun, jonka epäilee liittyvän salamurhaan, ja agentti laitetaan tutkimaan tapausta. Leffa on OK, kunhan ei odota liikoja. Välillä romanttinen siirappi tuntuu päälleliimatulta, välillä toimintakohtaukset tarpeettomasti pitkitetyiltä. Erikoisefektejä käytetään säästeliäästi, ja jännitystä luodaan dramaattisella musiikilla. Musiikki onkin elokuvan parasta antia.
Hotelli Ruandaa ja Tulkkia yhdistää samanlainen Hollywood-moraali: Yksilön moraalisilla valinnoilla on merkitystä, ja hyvä ja paha ovat selvästi erotettavissa toisistaan.
Monday, April 18, 2005
Läpimurto
n. 1/2 vuotta olen käynyt erilaisissa diskoissa. Yleensä en ole tuntenut ketään, ja harvoin tutustuin keneenkään. Useamman kerran olen ihmetellyt sitä, mikä saa ihmiset tulemaan moisiin tapahtumiin. Itselläni ratkaiseva tekijä oli kyllästyminen passiiviseen kaljan kittaamiseen - ensin odotellaan, että bändi alkaa soittaa; sitten odotellaan, että se lopettaa. Jos bändiä ei ole, niin sitten se kittaaminen vasta tympiikin. Kuitenkaan eristäytyminen neljän seinän sisälle ei kinnosta.
Viime viikolla tapahtui muutos. Keskiviikkona törmäsin erääseen puolituttuun elektronisen musiikin harrastajaan; linkki oli se, että olimme kumpikin pelanneet go:ta. Hänen kauttaan tutustuin muutamiin hänen tuttuihinsa. Perjantaina Telex:issä pyysin erästä henkilöä arvioimaan, moniko ihminen tunsi toisensa, ja hän arveli n. 1/3 olevan tuttuja keskenään. Saapa nähdä, muodostuuko minulle ensimmäistä kertaa elämässäni kaveripiiri, jonka kanssa voi mennä bilettämään. Onko se liikaa pyydetty elämältä? Viikon perusteella ei tosin voi sanoa mitään varmaa.
Avainkysymykset taitavat olla (1) onko mitään yhteistä kokemuspohjaa ja (2) onko heidän piireillään mitään käyttöä minulle.
Seitsemästä henkilöstä, jotka esittelivät itsensä minulle tällä viikolla:
Jätän nimet mainitsematta, koska ensivaikutelma osoittautuu yleensä puutteelliseksi, eikä ole kohteliasta linkittää virheellisiä stereotypioita henkilöiden nimiin.
Em. kaksi pitkän linjan harrastajaa olivat aloittaneet tapahtumissa käymisen jo 10 vuotta sitten. He muistelivat kaiholla 90-luvun alkupuolta, jolloin reivit järjestettiin tehdashalleissa, hylätyissä taloissa, metsissä, kaduilla ja rannoilla. Elämänsä kohokohdaksi toinen heistä mainitsi Helsingissä pidetyn ensimmäisen kadunvaltaustapahtuman, kun hän väänsi musiikin päälle ja katu muuttui liikenneväylästä bilemestaksi. Fanaattisia mielipiteitä Oikeasta Musiikista ei tullut esiin; enemmänkin he vastustivat järjettömän yksityiskohtaista genreluokitusta. Toinen heistä opiskelee ammattikorkeassa jotain musiikkiin liittyvää. Kumpikin on toiminut myös DJ:nä.
Poliittisesti aktiivisista toinen oli kommunistisessa puolueessa, toinen jossain muussa vasemmistopuolueessa. Kommunistin mielestä Kiina ja Neuvostoliitto eivät ole kommunistisia, koska Kiinassa jyllää pääoma ja markkinat, ja NL:ssä Stalin kaappasi kommunistisen projektin. Sen sijaan kommunismi tulee määritellä Marx:in oppien mukaisesti. Peruskäsitteiden määrittely eksoottisella tavalla on hämmentävää: Miten on mahdollista ylipäänsä puhua sosialismista, jos se määritellään 1800-luvulla eläneen ihmisen oppien mukaan tavalla, joka ei ole missään reaalisesti toteutunut toistuvista yrityksistä huolimatta? Toisaalta, yhdestä keskustelusta ei voi päätellä paljoa.
Myös huumeet tulivat esille jo toisena iltana. Yo-talon narikkaan tuli poliisi, ja sen huomattuaan toinen pitkän linjan tanssiharrastaja alkoi varoitella niitä, jotka hänen mielestään näyttivät olevan pahiten soosissa (ml. minä). Tästä voi päätellä, että ainakin jotkut käyttävät huumeita. Voi myös olla, että huumeista puhutaan enemmän kuin niitä käytetään, koska niistä voi joutua poseen ja poseen joutuminen on vakavaa. En ainakaan nähnyt kenkään käyttävän mitään. Toivottavasti en tulekaan näkemään mitään kannabista ja alkoholia vahvempaa.
Elämäntapa vaikutti hyvin epäporvarilliselta: Kadunvaltausbileitä, dyykkausta, kädestä suuhun elämistä (sitä tosin esiintyy kaikkialla) ja huumeita.
En muista, milloin olen viimeksi tutustunut viikon sisällä seitsemään henkilöön. Siitä on varmasti vuosia (ainakin vuonna 2000 näin kävi). Ihmeiden aika ei ole ohi.
Viime viikolla tapahtui muutos. Keskiviikkona törmäsin erääseen puolituttuun elektronisen musiikin harrastajaan; linkki oli se, että olimme kumpikin pelanneet go:ta. Hänen kauttaan tutustuin muutamiin hänen tuttuihinsa. Perjantaina Telex:issä pyysin erästä henkilöä arvioimaan, moniko ihminen tunsi toisensa, ja hän arveli n. 1/3 olevan tuttuja keskenään. Saapa nähdä, muodostuuko minulle ensimmäistä kertaa elämässäni kaveripiiri, jonka kanssa voi mennä bilettämään. Onko se liikaa pyydetty elämältä? Viikon perusteella ei tosin voi sanoa mitään varmaa.
Avainkysymykset taitavat olla (1) onko mitään yhteistä kokemuspohjaa ja (2) onko heidän piireillään mitään käyttöä minulle.
Seitsemästä henkilöstä, jotka esittelivät itsensä minulle tällä viikolla:
- kaksi on pitkän linjan elektronisen musiikin harrastajia, (MM)
- kaksi on poliittisesti aktiivisia, (FM)
- kolmella mikään yksi määrittelevä ominaisuus ei tullut esille. (FMM)
Jätän nimet mainitsematta, koska ensivaikutelma osoittautuu yleensä puutteelliseksi, eikä ole kohteliasta linkittää virheellisiä stereotypioita henkilöiden nimiin.
Em. kaksi pitkän linjan harrastajaa olivat aloittaneet tapahtumissa käymisen jo 10 vuotta sitten. He muistelivat kaiholla 90-luvun alkupuolta, jolloin reivit järjestettiin tehdashalleissa, hylätyissä taloissa, metsissä, kaduilla ja rannoilla. Elämänsä kohokohdaksi toinen heistä mainitsi Helsingissä pidetyn ensimmäisen kadunvaltaustapahtuman, kun hän väänsi musiikin päälle ja katu muuttui liikenneväylästä bilemestaksi. Fanaattisia mielipiteitä Oikeasta Musiikista ei tullut esiin; enemmänkin he vastustivat järjettömän yksityiskohtaista genreluokitusta. Toinen heistä opiskelee ammattikorkeassa jotain musiikkiin liittyvää. Kumpikin on toiminut myös DJ:nä.
Poliittisesti aktiivisista toinen oli kommunistisessa puolueessa, toinen jossain muussa vasemmistopuolueessa. Kommunistin mielestä Kiina ja Neuvostoliitto eivät ole kommunistisia, koska Kiinassa jyllää pääoma ja markkinat, ja NL:ssä Stalin kaappasi kommunistisen projektin. Sen sijaan kommunismi tulee määritellä Marx:in oppien mukaisesti. Peruskäsitteiden määrittely eksoottisella tavalla on hämmentävää: Miten on mahdollista ylipäänsä puhua sosialismista, jos se määritellään 1800-luvulla eläneen ihmisen oppien mukaan tavalla, joka ei ole missään reaalisesti toteutunut toistuvista yrityksistä huolimatta? Toisaalta, yhdestä keskustelusta ei voi päätellä paljoa.
Myös huumeet tulivat esille jo toisena iltana. Yo-talon narikkaan tuli poliisi, ja sen huomattuaan toinen pitkän linjan tanssiharrastaja alkoi varoitella niitä, jotka hänen mielestään näyttivät olevan pahiten soosissa (ml. minä). Tästä voi päätellä, että ainakin jotkut käyttävät huumeita. Voi myös olla, että huumeista puhutaan enemmän kuin niitä käytetään, koska niistä voi joutua poseen ja poseen joutuminen on vakavaa. En ainakaan nähnyt kenkään käyttävän mitään. Toivottavasti en tulekaan näkemään mitään kannabista ja alkoholia vahvempaa.
Elämäntapa vaikutti hyvin epäporvarilliselta: Kadunvaltausbileitä, dyykkausta, kädestä suuhun elämistä (sitä tosin esiintyy kaikkialla) ja huumeita.
En muista, milloin olen viimeksi tutustunut viikon sisällä seitsemään henkilöön. Siitä on varmasti vuosia (ainakin vuonna 2000 näin kävi). Ihmeiden aika ei ole ohi.
Monday, April 11, 2005
Meme time!
10 vuotta sitten olin toiseksi viimeistä lukukautta yläasteella potemassa murrosiän kriisiä. Seuraava lukukausi olisi elämäni kurjin vuosi. Vapaa-aikani käytin tietokoneella pelaamiseen (ja vähän ohjelmointiinkin), Mikrobittien lukemiseen, läksyjen tekemiseen ja skifin lukemiseen. Koulu sujui arvosanoilla mitattuna hyvin, mutta muut mittarit olivat menossa päin helvettiä. Saatoin viettää viikkoja puhumatta koulussa juuri kenellekään, ja vapaa-aikana vain perheenjäsenille.
5 vuotta sitten olin suorittamassa asevelvollisuutta. Kysessä oli esikunta- ja huoltokomppania, jonne laitettiin puoliterveet. Vaikka palvelus oli kevyempää kuin tyypillisellä sotilaalla, en muistele noita päivä lämmöllä. Peruskoulutuskauden jälkeen vietin 4kk muonituskeskuksessa pesemässä patoja ja laittamassa tiskejä koneeseen.
3 vuotta sitten opiskelin toista vuotta tietojenkäsittelyä. Tiesin, että vaikeus tutustua uusiin ihmisiin on elämänlaatuani rajoittava tekijä. Olin kesällä ollut oman alani kesätöissä, joten en ollut huolissani toimeentulosta. Näistä syistä opiskelumotivaatio oli matala. Lisäksi oli vielä jäljellä lukiosta periytyvää asennetta, että kaikki koulussa käytävät asiat ovat loppujen lopuksi turhia. Luin Lojbania, fysiikaa ja diskursiivista psykologiaa. Kävin silloin tällöin bileissä, mutta kontaktin ottaminen muihin ihmisiin go:n ulkopuolella oli hankalaa ja harvinaista.
Eilen ja tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Huomenna hampaistani poistetaan tikkejä. Huomenillalla on ainejärjestön peli-ilta; en ole ollut aiemmissa, joten en tiedä, mitä siellä tapahtuu.
Vielä puoli vuotta pitäisi opiskella; sen jälkeen voi vapaa-aikansa käyttää hyvällä omallatunnolla johonkin muuhun. Yritän ajatella, että opinnoissa on jäljellä enää vakiomäärä työtä, ja kun saan sen tehdyksi, se on kerralla loppu. Että mitä enemmän tunteja käytän opintoihin, sitä pikemmin saan urakan valmiiksi. Tekoni eivät valitettavasti heijasta tätä ajattelutapaa, vaan laiskuutta.
5 vuotta sitten olin suorittamassa asevelvollisuutta. Kysessä oli esikunta- ja huoltokomppania, jonne laitettiin puoliterveet. Vaikka palvelus oli kevyempää kuin tyypillisellä sotilaalla, en muistele noita päivä lämmöllä. Peruskoulutuskauden jälkeen vietin 4kk muonituskeskuksessa pesemässä patoja ja laittamassa tiskejä koneeseen.
3 vuotta sitten opiskelin toista vuotta tietojenkäsittelyä. Tiesin, että vaikeus tutustua uusiin ihmisiin on elämänlaatuani rajoittava tekijä. Olin kesällä ollut oman alani kesätöissä, joten en ollut huolissani toimeentulosta. Näistä syistä opiskelumotivaatio oli matala. Lisäksi oli vielä jäljellä lukiosta periytyvää asennetta, että kaikki koulussa käytävät asiat ovat loppujen lopuksi turhia. Luin Lojbania, fysiikaa ja diskursiivista psykologiaa. Kävin silloin tällöin bileissä, mutta kontaktin ottaminen muihin ihmisiin go:n ulkopuolella oli hankalaa ja harvinaista.
Eilen ja tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Huomenna hampaistani poistetaan tikkejä. Huomenillalla on ainejärjestön peli-ilta; en ole ollut aiemmissa, joten en tiedä, mitä siellä tapahtuu.
Vielä puoli vuotta pitäisi opiskella; sen jälkeen voi vapaa-aikansa käyttää hyvällä omallatunnolla johonkin muuhun. Yritän ajatella, että opinnoissa on jäljellä enää vakiomäärä työtä, ja kun saan sen tehdyksi, se on kerralla loppu. Että mitä enemmän tunteja käytän opintoihin, sitä pikemmin saan urakan valmiiksi. Tekoni eivät valitettavasti heijasta tätä ajattelutapaa, vaan laiskuutta.
Tuesday, April 05, 2005
Entistäkin tyhmempi
Aamulla poistettiin oikeanpuoleiset viidaudenhampaat. Tämä kivuton ja ennaltaehkäisevä leikkaus lienee nykyaikaisen lääketieteen täydellisimpiä saavutuksia.
Toinen pari poistettiin jo viime syyskuussa, kun ne aiheuttivat ongelmia.
Kaikki alkoi hampaiden vihlomisellla, jota en pitänyt kovin vakavana. Eräänä päivänä tuli jonkinlainen kuumekohtaus. Se alkoi päänsäryllä, ja parin tunnin sisällä nousi kuume. Sitten sydän alkoi hakata ja tuli hiki. En muista, että mikään influenssa olisi koskaan aiheuttanut sellaista pulssin kohoamista: Normaali nuhakuume tekee väsyneeksi - tässä pulssin kohoaminen esti nukkumisen. Hampaiden vihlominen oli yksi oire muiden joukossa. Tätä kesti n. kahdeksan tuntia, minkä jälkeen oireet häipyivät.
Viisaudenhampaat kannattaa poistattaa, jos haluaa välttää ongelmia
Toinen pari poistettiin jo viime syyskuussa, kun ne aiheuttivat ongelmia.
Kaikki alkoi hampaiden vihlomisellla, jota en pitänyt kovin vakavana. Eräänä päivänä tuli jonkinlainen kuumekohtaus. Se alkoi päänsäryllä, ja parin tunnin sisällä nousi kuume. Sitten sydän alkoi hakata ja tuli hiki. En muista, että mikään influenssa olisi koskaan aiheuttanut sellaista pulssin kohoamista: Normaali nuhakuume tekee väsyneeksi - tässä pulssin kohoaminen esti nukkumisen. Hampaiden vihlominen oli yksi oire muiden joukossa. Tätä kesti n. kahdeksan tuntia, minkä jälkeen oireet häipyivät.
Viisaudenhampaat kannattaa poistattaa, jos haluaa välttää ongelmia
Sunday, April 03, 2005
15 minutes of fame
Olipa hyvä, ettei tiedemies ilmoittanut tätä blogia kuukkeliehdokkaaksi. Kuulemma ehdokkaita on esitelty kolmessa eri lehdessä. Ei tiedemiehenkään anonyymisuoja kauaa kestäisi, jos joku tutkiva journalisti kiinnostuisi mysteeristä.
Tämä blogi on puolijulkinen, eli kirjoittajan nimen saa selville heittämällä sähköpostiosoitteen googleen. Toisaalta kirjoittajan nimellä tehty haku ei tuo blogia esille.
Tämä blogi on puolijulkinen, eli kirjoittajan nimen saa selville heittämällä sähköpostiosoitteen googleen. Toisaalta kirjoittajan nimellä tehty haku ei tuo blogia esille.
Tuesday, March 29, 2005
Electronic information tampers with your soul
Sunnuntaina klubilla soittivat Swäg Pirates ja Slavic Walkmen Rapid Offensive Unit ("Slaavilaisten korvalappustereomiesten nopean toiminnan yksikkö"). Elektronisessa musiikissa ei ole sitä ongelmaa, että live-esiintymiset kuulostaisivat ja näyttäsivät huonoilta, kun soittaijien live-osuus rajoittuu miksaamiseen ja levyjen valintaan. Siinä missä livebändit yleensä välttävät covereita tai soittavat vain tietyn bändin musiikkia, elektronisessa musiikissa on tapana kopioida surutta parhaita meemejä välittämättä siitä, kuka ne alunperin sävelsi. Lisäksi soitinsamplet voidaan valita niin, etteivät ne tuhoudu baariympäristön akustiikassa - kitara, rummut ja laulu taas ovat yhdistelmä, joka helposti menettää tasapainonsa. Nämä ongelmat koskevat siis nimenomaan livesoitantaa: Levyltä soitettuna rokki ei ole sähköistä musiikkia huonompaa.
Ne harvat biisit jotka tunnistin oli miksattu niin rankalla kädellä, ettei niiden mainitseminen luonnehtisi musiikkityyliä. Toisin kuin Klubin uuden vuoden reiveissä, kummatkin DJ:t pitivät rytmin tanssittavana suurimman osan ajasta, eivätkä sotkeneet sitä vähän väliä kakofoniaksi.
Bileiden loputtua menin pitseriaan. Se oli täynnä, koska 4-5 aamuyöllä vain harva paikka on auki. Pitsan odottamiseen meni puoli tuntia, koska töissä oli vain yksi henkilö. Pöydän toisena istujana oli keski-ikäinen mieshenkilö, joka aloitti rasistisen läpän heiton.
Kuulemma "karvakourien" kulttuuri on sellainen, että silloin kun asiakkaita on vain vähän, keittiössä häärää 30 karvakouraa. Kun heitä oikeasti tarvittaisiin, he liukenevat paikalta bemareillaan. Hän ei uskonut, että pitserian pitäjä saisi yrityksestä elantonsa, koska hinnat ovat niin alhaisia. Hän oli iloinen siitä, ettei ollut allerginen, koska epäili karvakouran kykyä muistaa hänen tilauksena. Kun ehdotin, että oikeasti pitseria on pelkkä rahanpesuyritys, Hän oli samaa mieltä. Pidä siinä sitten naama vakavana.
Sitten hän kirosi sitä, että pitsan odottamisen jälkeen pitäisi vielä odottaa taksijonossa. Kuulemma hänen matkansa on 5km. Kun kommentoin, että siihen menisi kävellen kolme varttia, hän vastasi "Mä en kävele."
Toivottavasti en viisikymppisenä ole rasistinen, huonokuntoinen ja pikkuasioista harmistuva. Sellainen elämä on varmaankin kurjaa.
Ne harvat biisit jotka tunnistin oli miksattu niin rankalla kädellä, ettei niiden mainitseminen luonnehtisi musiikkityyliä. Toisin kuin Klubin uuden vuoden reiveissä, kummatkin DJ:t pitivät rytmin tanssittavana suurimman osan ajasta, eivätkä sotkeneet sitä vähän väliä kakofoniaksi.
Bileiden loputtua menin pitseriaan. Se oli täynnä, koska 4-5 aamuyöllä vain harva paikka on auki. Pitsan odottamiseen meni puoli tuntia, koska töissä oli vain yksi henkilö. Pöydän toisena istujana oli keski-ikäinen mieshenkilö, joka aloitti rasistisen läpän heiton.
Kuulemma "karvakourien" kulttuuri on sellainen, että silloin kun asiakkaita on vain vähän, keittiössä häärää 30 karvakouraa. Kun heitä oikeasti tarvittaisiin, he liukenevat paikalta bemareillaan. Hän ei uskonut, että pitserian pitäjä saisi yrityksestä elantonsa, koska hinnat ovat niin alhaisia. Hän oli iloinen siitä, ettei ollut allerginen, koska epäili karvakouran kykyä muistaa hänen tilauksena. Kun ehdotin, että oikeasti pitseria on pelkkä rahanpesuyritys, Hän oli samaa mieltä. Pidä siinä sitten naama vakavana.
Sitten hän kirosi sitä, että pitsan odottamisen jälkeen pitäisi vielä odottaa taksijonossa. Kuulemma hänen matkansa on 5km. Kun kommentoin, että siihen menisi kävellen kolme varttia, hän vastasi "Mä en kävele."
Toivottavasti en viisikymppisenä ole rasistinen, huonokuntoinen ja pikkuasioista harmistuva. Sellainen elämä on varmaankin kurjaa.
Tuesday, March 22, 2005
The Passion of the Christ
TAY:n kristitty opiskelijajärjestö Pilke järjesti pääsiäisen kunniaksi näytännön Mel Gibsonin kohuttuun elokuvaan The Passion of the Christ.
Kyseessä on sadistisin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Suurimman osan ajasta Jeesusta ruoskitaan nyrkeillä, kepeillä, ruoskilla ja piikkiruoskilla. Väliin on laitettu takaumia Jeesuksen aiemmasta elämästä sekä kuvattu Jeesuksen äidin, vaimon ja opetuslasten hätää. Näkemistäni kauhuelokuvista sitä voi verrata ehkä Noidantappajiin, mutta julmuudessaan Gibsonin elokuva on omaa luokkaansa.
Jos elokuvan konteksti ei olisi niin selvästi uskonnollinen, se voisi saada katsojan kysymään, miksi hän katsoo kyseistä elokuvaa. (Täältä löytyy filmi, joka saa aikaan saman efektin, tosin ei julmuudella.)
Toisaalta elokuva saa tajuamaan, että uskontomme pyhät kirjat on kirjoitettu aikana, jolloin yhteiskuntajärjestys oli hyvin toisenlainen.
Kyseessä on sadistisin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Suurimman osan ajasta Jeesusta ruoskitaan nyrkeillä, kepeillä, ruoskilla ja piikkiruoskilla. Väliin on laitettu takaumia Jeesuksen aiemmasta elämästä sekä kuvattu Jeesuksen äidin, vaimon ja opetuslasten hätää. Näkemistäni kauhuelokuvista sitä voi verrata ehkä Noidantappajiin, mutta julmuudessaan Gibsonin elokuva on omaa luokkaansa.
Jos elokuvan konteksti ei olisi niin selvästi uskonnollinen, se voisi saada katsojan kysymään, miksi hän katsoo kyseistä elokuvaa. (Täältä löytyy filmi, joka saa aikaan saman efektin, tosin ei julmuudella.)
Toisaalta elokuva saa tajuamaan, että uskontomme pyhät kirjat on kirjoitettu aikana, jolloin yhteiskuntajärjestys oli hyvin toisenlainen.
Saturday, March 12, 2005
The Social Construction of a Hypermarket
The Czech Dream is a documentary film about a fictious supermarket. The artists made an advertisement campaign for a new market called the Czech Dream. They also erected a huge facade "front wall" of the supermarket on a meadow. On the opening day, a crowd of 1500 gathered on the meadow. The gathering area was fenced, and far enough from the facade front wall, that the people really thought they were in an opening ceremony.
2/3 of the film is about the advertisement campaign. The two film school students who were behind the project begin it by contacting an advertisement agency.
The marketing starts from the target group. By a research announcement they collect a group of ~15 "heavy shopper" persons, who "can spend the whole day in the shopping mall". They interview the shoppers about what brings them pleasure in shopping, and then take them to the shopping mall for some etnomethodological observations. The answers are kind of naive and dreamy. The relative novelty of the hypermarket phenomenon to the Czech people is visible - they were not born in the middle of supermarkets. I doubt if the Finns would answer in the same way.
The second part documents the planning and execution of the advertisement campaign. The TV spots try to invoke the same dreamy imagery, which they discovered in the shopper interviews. The outdoor advertisement are witty thought bubbles with texts "Don't come", "Don't bother", "Don't spend" and "Don't rush". In addition, this section has ethical debates about the moral of advertisement. It also shows, how advertisement is tested against the target group.
In the third part, the crowd gathers to the meadow. At 10:00, the red ribbon is cut and the crowd rushes to the hypermarket only to notice that it was a mere facade. Then they come back to meet the people who scammed them...
When the people notice the scam, there are three kinds of reactions. Firstly, some are outraged. This is understandable, since in general, if someone scams you and you don't react, he or someone else might scam you again. It's important for someone to get angry and start asking questions.
The second reaction is to note that similar scamming happens all the time in much larger scale by the advertisers and the politicians. In this reaction, the filmmakers are just demonstrating something that is happening anyway. The third reaction is to think positively - an old couple says that if they had not come to the sunny meadow, they would be home doing boring household chores. It's good to get out of house and meet people.
In one scene, one of the workers in the advertisement company says that he enjoys his job, since he likes to have effect on people. He is deciding what thousands of people do at 30th of May (the opening day). The core of the movie is in how it disconnects the images we have on shopping from the actual shopping event (which does not happen). This way, the social representations created by (1) the advertisers and (2) the needs and wants of the consumers can be investigated in a more "pure" form.
The fact that the mass manipulation succeeded is alone enough to prove that we are very much influenced by media. On the other hand, the broadcasted images were created after familiarizing with the worldview of the actual consumers. The campaign effectively amplifies a signal, which already exists.
The project was funded by a grant from the Czech ministry of culture. Maybe the politicians want to send a subtle message for their election cattle, that the world they construct in their speeches is sometimes little more real than the socially constructed hypermarket.
2/3 of the film is about the advertisement campaign. The two film school students who were behind the project begin it by contacting an advertisement agency.
The marketing starts from the target group. By a research announcement they collect a group of ~15 "heavy shopper" persons, who "can spend the whole day in the shopping mall". They interview the shoppers about what brings them pleasure in shopping, and then take them to the shopping mall for some etnomethodological observations. The answers are kind of naive and dreamy. The relative novelty of the hypermarket phenomenon to the Czech people is visible - they were not born in the middle of supermarkets. I doubt if the Finns would answer in the same way.
The second part documents the planning and execution of the advertisement campaign. The TV spots try to invoke the same dreamy imagery, which they discovered in the shopper interviews. The outdoor advertisement are witty thought bubbles with texts "Don't come", "Don't bother", "Don't spend" and "Don't rush". In addition, this section has ethical debates about the moral of advertisement. It also shows, how advertisement is tested against the target group.
In the third part, the crowd gathers to the meadow. At 10:00, the red ribbon is cut and the crowd rushes to the hypermarket only to notice that it was a mere facade. Then they come back to meet the people who scammed them...
When the people notice the scam, there are three kinds of reactions. Firstly, some are outraged. This is understandable, since in general, if someone scams you and you don't react, he or someone else might scam you again. It's important for someone to get angry and start asking questions.
The second reaction is to note that similar scamming happens all the time in much larger scale by the advertisers and the politicians. In this reaction, the filmmakers are just demonstrating something that is happening anyway. The third reaction is to think positively - an old couple says that if they had not come to the sunny meadow, they would be home doing boring household chores. It's good to get out of house and meet people.
In one scene, one of the workers in the advertisement company says that he enjoys his job, since he likes to have effect on people. He is deciding what thousands of people do at 30th of May (the opening day). The core of the movie is in how it disconnects the images we have on shopping from the actual shopping event (which does not happen). This way, the social representations created by (1) the advertisers and (2) the needs and wants of the consumers can be investigated in a more "pure" form.
The fact that the mass manipulation succeeded is alone enough to prove that we are very much influenced by media. On the other hand, the broadcasted images were created after familiarizing with the worldview of the actual consumers. The campaign effectively amplifies a signal, which already exists.
The project was funded by a grant from the Czech ministry of culture. Maybe the politicians want to send a subtle message for their election cattle, that the world they construct in their speeches is sometimes little more real than the socially constructed hypermarket.
Tuesday, March 01, 2005
Tieteellinen koe
Osallistuin eilen tieteelliseen kokeeseen. Koe tapahtui käytettävyystutkimusyksikön fysiologisessa laboratoriossa.
Kokeessa tutkittiin kasvo-ohjattuja käyttöliittymiä. Tarkoitus on korvata hiiri kasvonilmeillä: Osoittimen siirto korvataan silmänliikekameralla, joka laskee kuvan perusteella, mihin käyttäjä katsoo. Kamera ei ollut toiminnassa; en tiedä, kuinka hyvin se toimii. Hiiren nappien painallus korvataan naamanliikkeillä.
Kokeessa tutkittiin kahta naama lihasliikettä - otsalihasten rypistystä ja poskilihaksilla aiheutettavaa hymyilyä. Ihooni kiinnitettiin elektroidia, jotka mittasivat sähkönliikettä kasvolihasten pinnassa. Lisäksi rintakehään sydämen kohdalle kiinnitettiin mittari.
Käyttöliittymä näytti, kuinka suuren sähkövirran mittarit rekisteröivät poskilihaksissa ja otsalihaksissa. Jännite näkyi palkkina, joka nousi ja laski irvistelylihasten jännityksen mukaan. Tehtävänä oli jännittää vuoroin poskilihaksia ja vuoroin otsalihaksia hieman, kohtalaisesti tai voimakkaasti. Jännitepalkki oli jaettu kolmeen osaan; tarkoitus oli, että lihaksen ollessa jännittynyt "hieman" palkki pysyisi ensimmäisessä kolmanneksessä, kohtalaisella jännityksellä toisessa kolmanneksessa, ja voimakkaalla jännityksellä ylimmässä kolmanneksessa.
Itse kokeessa jompaa kumpaa lihasryhmää piti jännittää yhdellä kolmesta voimakkuusasteesta 30 sekunnin ajan. Tässä vaiheessa koe alkoi vaikuttaa nollatutkimukselta: Jopa visuaalisen palautteen avulla oli vaikea pitää jännitystä oikeassa kolmanneksessa, ja 30 sekunnnin yhtäjaksoista klikkausta voi tarvita ainoastaan drag-and-drop:issa. Puhumattakaan siitä, että mikään käyttöliittymä ei voi vaatia 15 minuutin alustusta, jossa ihoon kiinnitetään sensoreita. Näiden seikkojen toteamiseen ei tarvita 15 koehenkilöä.
Kokeen lopussa selvisi, että tarkoitus olikin mitata "kasvoklikkausten" vaikutusta sydämen sykkeeseen. Perusteluna esitettiin se, että verenpaine voi tunnetusti muuttua esim. tunnetilojen mukana niin paljon, että sen perusteella saatetaan diagnosoida olematon verenpaineongelma. Tarkoitus oli selvittää, voivatko "kasvoklikkaukset" aiheuttaa vastaavia ongelmia sydämen kanssa. Kokeessa siis testattiin miten 30 sekunnin irvistely vaikuttaa sydämen sykkeeseen.
Ajatus kuulostaa jotenkin kornilta. Ensinnäkin, ilmiö vaikuttaa ainoastaan sellaisiin potilaisiin, joiden sydämessä on jo valmiina sykemittari vahtimassa sairalloista sykettä (lienee harvinaista). Toiseksi, ilmiö vaikuttaa ainoastaan siinä tilanteessa, jossa tällainen henkilö käyttää kasvo-ohjattua irvistyskäyttöliittymää (vieläkin harvinaisempaa).
Kyseessä on siis todella marginaalinen perustutkimus. Toivottavasti sillä oli jotain sellaisia, syvempiä tavoitteita, joita kokeen järjestäjä ei selitellyt (esim. Ensyklopedinen tavoite: Selvittää kasvoklikkausten vaikutus kaikkiin helposti mitattaviin fysiologisiin suureisiin). Epäilen, edistinkö tiedettä osallistumalla kokeeseen. Paljon turhempaakin tutkimusta on tullut Tampereella vastaan.
Kokeessa tutkittiin kasvo-ohjattuja käyttöliittymiä. Tarkoitus on korvata hiiri kasvonilmeillä: Osoittimen siirto korvataan silmänliikekameralla, joka laskee kuvan perusteella, mihin käyttäjä katsoo. Kamera ei ollut toiminnassa; en tiedä, kuinka hyvin se toimii. Hiiren nappien painallus korvataan naamanliikkeillä.
Kokeessa tutkittiin kahta naama lihasliikettä - otsalihasten rypistystä ja poskilihaksilla aiheutettavaa hymyilyä. Ihooni kiinnitettiin elektroidia, jotka mittasivat sähkönliikettä kasvolihasten pinnassa. Lisäksi rintakehään sydämen kohdalle kiinnitettiin mittari.
Käyttöliittymä näytti, kuinka suuren sähkövirran mittarit rekisteröivät poskilihaksissa ja otsalihaksissa. Jännite näkyi palkkina, joka nousi ja laski irvistelylihasten jännityksen mukaan. Tehtävänä oli jännittää vuoroin poskilihaksia ja vuoroin otsalihaksia hieman, kohtalaisesti tai voimakkaasti. Jännitepalkki oli jaettu kolmeen osaan; tarkoitus oli, että lihaksen ollessa jännittynyt "hieman" palkki pysyisi ensimmäisessä kolmanneksessä, kohtalaisella jännityksellä toisessa kolmanneksessa, ja voimakkaalla jännityksellä ylimmässä kolmanneksessa.
Itse kokeessa jompaa kumpaa lihasryhmää piti jännittää yhdellä kolmesta voimakkuusasteesta 30 sekunnin ajan. Tässä vaiheessa koe alkoi vaikuttaa nollatutkimukselta: Jopa visuaalisen palautteen avulla oli vaikea pitää jännitystä oikeassa kolmanneksessa, ja 30 sekunnnin yhtäjaksoista klikkausta voi tarvita ainoastaan drag-and-drop:issa. Puhumattakaan siitä, että mikään käyttöliittymä ei voi vaatia 15 minuutin alustusta, jossa ihoon kiinnitetään sensoreita. Näiden seikkojen toteamiseen ei tarvita 15 koehenkilöä.
Kokeen lopussa selvisi, että tarkoitus olikin mitata "kasvoklikkausten" vaikutusta sydämen sykkeeseen. Perusteluna esitettiin se, että verenpaine voi tunnetusti muuttua esim. tunnetilojen mukana niin paljon, että sen perusteella saatetaan diagnosoida olematon verenpaineongelma. Tarkoitus oli selvittää, voivatko "kasvoklikkaukset" aiheuttaa vastaavia ongelmia sydämen kanssa. Kokeessa siis testattiin miten 30 sekunnin irvistely vaikuttaa sydämen sykkeeseen.
Ajatus kuulostaa jotenkin kornilta. Ensinnäkin, ilmiö vaikuttaa ainoastaan sellaisiin potilaisiin, joiden sydämessä on jo valmiina sykemittari vahtimassa sairalloista sykettä (lienee harvinaista). Toiseksi, ilmiö vaikuttaa ainoastaan siinä tilanteessa, jossa tällainen henkilö käyttää kasvo-ohjattua irvistyskäyttöliittymää (vieläkin harvinaisempaa).
Kyseessä on siis todella marginaalinen perustutkimus. Toivottavasti sillä oli jotain sellaisia, syvempiä tavoitteita, joita kokeen järjestäjä ei selitellyt (esim. Ensyklopedinen tavoite: Selvittää kasvoklikkausten vaikutus kaikkiin helposti mitattaviin fysiologisiin suureisiin). Epäilen, edistinkö tiedettä osallistumalla kokeeseen. Paljon turhempaakin tutkimusta on tullut Tampereella vastaan.
Sunday, February 20, 2005
You feed it once, and now it stays
I've spent the last few days playing Masters of Magic, which is a Civilization-type building/strategy game. When I was young, I used to waste a lot of time by playing computer games. It's probably the main reason why my social skills still have lots of gaps to cover.
The seeds of addiction are still inside me: Once I start to play a decent game, it is no problem to continue playing for ten hours. Such a long session has the effect, that the following day your thoughts keep returning to the game: The cities, the buildings they have or should build, the spells to be researched and cast, the military units and their use against the enemies.
Next I'll tell you some background information about Civilization. The aim of the game is to colonize the world. In the beginning, the player chooses a civilization (say, the Greek) and starts with one city (say, Athens). Then the player expands his civilization by using peaceful and military means.
Peaceful means include building new cities. This kind of expansion is the first priority, and usually the civilizations try to grab as much land as they can. When most of the continent has been colonized, the peaceful options are to develop larger cities and to develop more powerful technology.
Warfare is almost inevitable at some point. The level of technology determines, how efficient weapons one can build. The number of military units depends on the production capability of the civilization - the number and size of the cities.
There are two ways to win: To conquer all other civilizations, or to develop technology very far and to send a spaceship to Alpha Centauri. (The technology development starts with the invention of wheel around 10000 BC.)
It was one of the few games which me and my brother bought legally, so we also had a manual. It wasn't very useful for the gameplay, but it contained a 20-page summary about the history of the human race. The summary concentrated on technologies, as the civilizations rose and fell. It ended with a list of references. The authors had digested a lot of background material. And it showed. Historical aspects were embedded in all aspect of the game, starting from the main structure of the game and the naming of technologies and military units. Naturally, the gameplay itself followed its own rules, and not the rules of the history - the playability is always priority one, as it must be.
These kinds of games can really take a lot of time. There isn't any natural point to stop, and always something interesting to happen in a short time, which makes single playing sessions long. The sheer amount of time used, combined with the complexity of the game, makes your thoughts come back to the game the following day.
In the comprehensive and high school, I could start playing as soon as I returned from the school, and continue the whole evening, but sleeping times set by parents meant that eventually I had to stop. For a university student, this kind of addiction is more dangerous, since no one is keeping you on check. If you skip a lesson, no one cares. If you stop going to a course, the reaction is nonexistent or very weak. Luckily, I stopped playing in the high scool (when I moved to another city), and haven't started regular playing again.
The immediate bad effects of reckless playing are: Loss of interest to other things, irregular sleeping rhythm (since you just keep playing and playing in the evening), skipping all activities where absence is not punished, delaying of tackling problems.
The long-term effects are more speculative. Some people have normal social skills, even if they played a lot as young. If you don't do sports, the reckless amount of time spent in front of the computer makes you physically weak - and the games make you forget that it matters. After certain point, playing doesn't develop any skill, which matters outside the game. If you've just spent 100 hours in the past month playing Civilization, it won't give you any andvantage whatsoever outside the gameworld. If you watch 100 hours of TV in a month, then at least you can talk with other people about TV programs. To sum it up, that it's not the playing which damages, it's the other things left undone while playing.
Nowadays, I play maybe 2-4 times a years. Such a period usually lasts for a week or less. It gives me a reminder, that it's not the way I want to spend my life. After not playing for a week or so, I lose interest, so it's not an urge I have to resist. But when I play I'm like the alcoholic, who can't drink moderate amounts.
I'll finish with some quotes from persons who didn't stop in high school:
The seeds of addiction are still inside me: Once I start to play a decent game, it is no problem to continue playing for ten hours. Such a long session has the effect, that the following day your thoughts keep returning to the game: The cities, the buildings they have or should build, the spells to be researched and cast, the military units and their use against the enemies.
Next I'll tell you some background information about Civilization. The aim of the game is to colonize the world. In the beginning, the player chooses a civilization (say, the Greek) and starts with one city (say, Athens). Then the player expands his civilization by using peaceful and military means.
Peaceful means include building new cities. This kind of expansion is the first priority, and usually the civilizations try to grab as much land as they can. When most of the continent has been colonized, the peaceful options are to develop larger cities and to develop more powerful technology.
Warfare is almost inevitable at some point. The level of technology determines, how efficient weapons one can build. The number of military units depends on the production capability of the civilization - the number and size of the cities.
There are two ways to win: To conquer all other civilizations, or to develop technology very far and to send a spaceship to Alpha Centauri. (The technology development starts with the invention of wheel around 10000 BC.)
It was one of the few games which me and my brother bought legally, so we also had a manual. It wasn't very useful for the gameplay, but it contained a 20-page summary about the history of the human race. The summary concentrated on technologies, as the civilizations rose and fell. It ended with a list of references. The authors had digested a lot of background material. And it showed. Historical aspects were embedded in all aspect of the game, starting from the main structure of the game and the naming of technologies and military units. Naturally, the gameplay itself followed its own rules, and not the rules of the history - the playability is always priority one, as it must be.
These kinds of games can really take a lot of time. There isn't any natural point to stop, and always something interesting to happen in a short time, which makes single playing sessions long. The sheer amount of time used, combined with the complexity of the game, makes your thoughts come back to the game the following day.
In the comprehensive and high school, I could start playing as soon as I returned from the school, and continue the whole evening, but sleeping times set by parents meant that eventually I had to stop. For a university student, this kind of addiction is more dangerous, since no one is keeping you on check. If you skip a lesson, no one cares. If you stop going to a course, the reaction is nonexistent or very weak. Luckily, I stopped playing in the high scool (when I moved to another city), and haven't started regular playing again.
The immediate bad effects of reckless playing are: Loss of interest to other things, irregular sleeping rhythm (since you just keep playing and playing in the evening), skipping all activities where absence is not punished, delaying of tackling problems.
The long-term effects are more speculative. Some people have normal social skills, even if they played a lot as young. If you don't do sports, the reckless amount of time spent in front of the computer makes you physically weak - and the games make you forget that it matters. After certain point, playing doesn't develop any skill, which matters outside the game. If you've just spent 100 hours in the past month playing Civilization, it won't give you any andvantage whatsoever outside the gameworld. If you watch 100 hours of TV in a month, then at least you can talk with other people about TV programs. To sum it up, that it's not the playing which damages, it's the other things left undone while playing.
Nowadays, I play maybe 2-4 times a years. Such a period usually lasts for a week or less. It gives me a reminder, that it's not the way I want to spend my life. After not playing for a week or so, I lose interest, so it's not an urge I have to resist. But when I play I'm like the alcoholic, who can't drink moderate amounts.
I'll finish with some quotes from persons who didn't stop in high school:
Ahh, I failed most of my first year exams at uni because of dune II.
Now I can relive this by being late to work everyday by going to bed at 4 am. hurrah!
Wow. This is like a trip down the memory lane called college. Had I spent half the time on school - nay, a quarter - I would have been a PhD years ago.
Monday, February 14, 2005
Kirjaston tulevaisuus
Varoitus! Kirjoitus on juuri sellaista nörttäystä, kuin otsikko antaa ymmärtää.
Tampereen lipastoon kirjastoon on hankittu Ebrary-kokoelma (linkin takana ei ole mitään nähtävää, paitsi mainospropagandaa). Kyseessä on sähköinen kirjakokoelma, jota selataan veppiselaimeen liitettävän pluginin avulla. Ebrary kuitenkin erottuu muista näkemistäni sähköisistä kirjakokoelmista erinomaisella käyttöliittymällään.
Ensin kirjoja etsitään bookplus -tyylisellä haulla. Kirjan perustietojen (nimi, kirjoittaja) lisäksi haku ulottuu kirjan sisältöön. Niinpä esimerkiksi haku "Mythican Man-Month" löytää useamman Brooksin klassikkoon viittaavan teoksen, vaikka itse teosta ei löydy. Hakutuloksessa olevia kirjoja voi selata klikkaamalla niitä. Selaaminen tapahtuu Acrobat-pluginia muistuttavat käyttöliittymän läpi. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ladonta on jotain aivan muuta, kuin rupisissa txt-tiedostoissa.
Pahin ongelma on sisällön puute. En löytänyt kokoelmasta yhtään klassikkoa. Etsin Garfikelin Studies in Etnomethodologya, von Wrightin teoksia, Simmonsin Introduction to Topology:ä, Cockburnin Agile Software Developmentia ja Brooksin Man-Monthia. Mitään niistä ei löytynyt. En myöskään löytänyt yhtäkään tenttikirjaa.
Olen siis sitä mieltä, että Ebrary on saanut sähköisen kirjaston tekniikan kuntoon. Jos he saavat vielä sisällön kohdalleen, niin tenttikirjat voisi hyvinkin lukea näyttöpäätteltä. Tämä ratkaisisi monia ongelmia, kuten vähäiset kappalemäärät ja koetta edeltävät kysyntäryöpyt. Erityisesti Ebrary ei ole sidottu fyysiseen paikkaan ja aukioloaikoihin. Tämä ei ehkä helpottaisi kirjojen lukemista, mutta se helpottaisi viittausten tarkistamista ja aikaisemmin luetun tekstin lainaamista.
Musiikkimaailman kokemusten perusteella en pidättele henkeäni odotellessani kokoelman kasvamista. Sielläkin tekniset ratkaisut ovat varmaan olleet kypsiä jo kauan, mutta sisällöstä ja hinnoittelusta riidellään loputtomasti. Tietääkseni Applen iTunes on onnistunut vain siksi, että se ei toimi piratismin riivaamalla (tai stigmatisoimalla) PC-alustalla. Peli on myös hyvin nollasummaista: Mitä enemmän kuluttaja maksaa musiikistaan, sitä enemmän levy-yhtiöt saavat tuloja.
Tampereen lipastoon kirjastoon on hankittu Ebrary-kokoelma (linkin takana ei ole mitään nähtävää, paitsi mainospropagandaa). Kyseessä on sähköinen kirjakokoelma, jota selataan veppiselaimeen liitettävän pluginin avulla. Ebrary kuitenkin erottuu muista näkemistäni sähköisistä kirjakokoelmista erinomaisella käyttöliittymällään.
Ensin kirjoja etsitään bookplus -tyylisellä haulla. Kirjan perustietojen (nimi, kirjoittaja) lisäksi haku ulottuu kirjan sisältöön. Niinpä esimerkiksi haku "Mythican Man-Month" löytää useamman Brooksin klassikkoon viittaavan teoksen, vaikka itse teosta ei löydy. Hakutuloksessa olevia kirjoja voi selata klikkaamalla niitä. Selaaminen tapahtuu Acrobat-pluginia muistuttavat käyttöliittymän läpi. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ladonta on jotain aivan muuta, kuin rupisissa txt-tiedostoissa.
Pahin ongelma on sisällön puute. En löytänyt kokoelmasta yhtään klassikkoa. Etsin Garfikelin Studies in Etnomethodologya, von Wrightin teoksia, Simmonsin Introduction to Topology:ä, Cockburnin Agile Software Developmentia ja Brooksin Man-Monthia. Mitään niistä ei löytynyt. En myöskään löytänyt yhtäkään tenttikirjaa.
Olen siis sitä mieltä, että Ebrary on saanut sähköisen kirjaston tekniikan kuntoon. Jos he saavat vielä sisällön kohdalleen, niin tenttikirjat voisi hyvinkin lukea näyttöpäätteltä. Tämä ratkaisisi monia ongelmia, kuten vähäiset kappalemäärät ja koetta edeltävät kysyntäryöpyt. Erityisesti Ebrary ei ole sidottu fyysiseen paikkaan ja aukioloaikoihin. Tämä ei ehkä helpottaisi kirjojen lukemista, mutta se helpottaisi viittausten tarkistamista ja aikaisemmin luetun tekstin lainaamista.
Musiikkimaailman kokemusten perusteella en pidättele henkeäni odotellessani kokoelman kasvamista. Sielläkin tekniset ratkaisut ovat varmaan olleet kypsiä jo kauan, mutta sisällöstä ja hinnoittelusta riidellään loputtomasti. Tietääkseni Applen iTunes on onnistunut vain siksi, että se ei toimi piratismin riivaamalla (tai stigmatisoimalla) PC-alustalla. Peli on myös hyvin nollasummaista: Mitä enemmän kuluttaja maksaa musiikistaan, sitä enemmän levy-yhtiöt saavat tuloja.
Thursday, February 03, 2005
Uusi tiede
Ennen tiedemiehet testasivat hypoteeseja. Nykyään ainakin tietojenkäsittelyssä on tyypillisempää kehittää algoritmeja ja rakentaa prototyyppejä.
Jos tällaiselle tutkimukselle pitäisi asettaa jokin hypoteesi, niin se olisi muotoa "menetelmällä X saa ratkaistua ongelman Y (paremmin kuin menetelmällä Z)".
Varsinaiset kokeet muistuttavat enemmän ohjelmiston testaamista eli laadunvalvontaa. Tällöin olennaista on se, kuinka laajoja osaongelmia algoritmi/prototyypi pystyy ratkomaan. Yleensä algoritmin suoritusnopeus on ainoa selkeästi mitattava suure, joka voidaan esittää kivana kaaviona.
Myös uuden tiedon luonne on erilainen. Prototyyppien tapauksessa merkittävä osa tiedosta on "upotettuna" koodiin. Koodi ei määrity pelkästään siinä käytetyn perusalgoritmin mukaan. Tärkeää on myös moduulien väliset suhteet sekä erilaiset datan esikäsittelyvaiheet.
Tieteelliset julkaisut eivät kerro, mitä hypoteesia kokeet vahvistavat: Ne antavat reseptejä, joilla ongelmaa X voi lähteä ratkomaan.
Prototyyppitutkimuksen tarkoitus voi olla myös asiantuntijuuden kehittäminen. Tällöin tutkijat ratkovat ongelmaa ensin akateemisessa ympäristössä, ja siirtyvät myöhemmin tekemään kaupallista tuotetta samalle alalle - joko käyttäen pohjana akateemista prototyyppiä, tai implementoiden kaiken alusta. Tämä tuo sellaisia painotuksia, joita vanhassa tieteessä ei ole - on kiinnitettävä huomiota tekijänoikeuksiin ja tuotteistamiseen. Jonkinlaisena välimuotona voi pitää akateemikkojen ja kaupallisten tutkimuskeskusten ylläpitämiä ilmaisia algoritmikirjastoja (esim. AT&T:n Finite State Machine Library).
Paljon puhutaan tieteen tekijöiden arvostelemisesta julkaisujen määrällä. On epäselvää, kuinka paljon erilaiset tutoriaalit ja undergraduate-tason popularisoinnit painavat verrattuna tutkimusjulkaisuihin. Hyvillä tutoriaalisivuilla saa ainakin näkyvyyttä muiden tutkijoiden keskuudessa.
Jos tällaiselle tutkimukselle pitäisi asettaa jokin hypoteesi, niin se olisi muotoa "menetelmällä X saa ratkaistua ongelman Y (paremmin kuin menetelmällä Z)".
Varsinaiset kokeet muistuttavat enemmän ohjelmiston testaamista eli laadunvalvontaa. Tällöin olennaista on se, kuinka laajoja osaongelmia algoritmi/prototyypi pystyy ratkomaan. Yleensä algoritmin suoritusnopeus on ainoa selkeästi mitattava suure, joka voidaan esittää kivana kaaviona.
Myös uuden tiedon luonne on erilainen. Prototyyppien tapauksessa merkittävä osa tiedosta on "upotettuna" koodiin. Koodi ei määrity pelkästään siinä käytetyn perusalgoritmin mukaan. Tärkeää on myös moduulien väliset suhteet sekä erilaiset datan esikäsittelyvaiheet.
Tieteelliset julkaisut eivät kerro, mitä hypoteesia kokeet vahvistavat: Ne antavat reseptejä, joilla ongelmaa X voi lähteä ratkomaan.
Prototyyppitutkimuksen tarkoitus voi olla myös asiantuntijuuden kehittäminen. Tällöin tutkijat ratkovat ongelmaa ensin akateemisessa ympäristössä, ja siirtyvät myöhemmin tekemään kaupallista tuotetta samalle alalle - joko käyttäen pohjana akateemista prototyyppiä, tai implementoiden kaiken alusta. Tämä tuo sellaisia painotuksia, joita vanhassa tieteessä ei ole - on kiinnitettävä huomiota tekijänoikeuksiin ja tuotteistamiseen. Jonkinlaisena välimuotona voi pitää akateemikkojen ja kaupallisten tutkimuskeskusten ylläpitämiä ilmaisia algoritmikirjastoja (esim. AT&T:n Finite State Machine Library).
Paljon puhutaan tieteen tekijöiden arvostelemisesta julkaisujen määrällä. On epäselvää, kuinka paljon erilaiset tutoriaalit ja undergraduate-tason popularisoinnit painavat verrattuna tutkimusjulkaisuihin. Hyvillä tutoriaalisivuilla saa ainakin näkyvyyttä muiden tutkijoiden keskuudessa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
