Kotikasvatus kunniaan

Hyvinkäällä on kaksi liikemiestä tuomittu ehdollisiin vapausrangaistuksiin hampun siementen myynnistä. Paatuneiden rikollisten kylmäverisyyttä kuvastaa se, että he tekivät asianmukaiset ilmoituksen kaupparekisteriin ja kasvituotannon tarkastuskeskukselle, ja pyörittivät yritystä julkisen veppisivun kautta. Liiketoimintaa pyöritettiin kaksi vuotta, kunnes se todettiin laittomaksi.

Ilmeisesti tarkoitus on siirtää hampun siementen myynti rikollisille, jotta kannabis varmasti toimisi porttina koviin huumeisiin.

Liisa sateessa doorsia kuuntelee

Jou-talolla esiinty kolme bändiä Riemu-festivaalin merkeissä. Pääsylipun hintaan kuului kokoelma-CD, joka sisältää biisejä vähemmän tunnetuilta suomalaisbändeiltä.

Ensin soittivat Circle sekä tämän sarjakuvan mukaan nimetty bändi. Monotoninen rokki oli tylsää ja mietin, että mitähän minä täällä oikein teen.

Volyymi oli korvia huumaava, sanoista ei saanut mitään selvää (ei niin että esiintyjillä olisi ollut mitään sanottavaa, kun kerran lauloivat englanniksi) ja muutenkin esitysyen välillä edellä mainitulta levyltä soitettu musiikki oli monin tavoin parempaa. En ymmärrä, mikä muu tekijä saa ihmiset kuuntelemaan tällaista rokkia, kuin I wanna do what ever common people do -aspekti.

Oikeastaan ainoat minua livenä viehättäneet rokkibändit (Heteroskeleton ja Hunajan tuoksu) ovat esiintyessään parodioineet koko genreä. Esim. Heteroskeletonin perusidea oli tehdä mahdollisimman eläimellinen vaikutelma. Soittajina oli kaksi rumpalia ja saksofonisti, kaikki raavaita miehiä. Soitto oli jotain musiikin ja kakofonian väliltä, ja yleinen mesoaminen näytti olevan tärkeämpää. Puolessavälissä esitystä alettiin täydennettää viidakkohuudoilla. Hikipisarat kiilsivät yläosattomien rumpalien ihoilta. He sekä tekivät parodiaa rokin alfa-uros-aspektista, että toteuttivat sitä, kumpaakin samanaikaisesti.

Vaikka nuorena tykkäsin kuunnella CMX:ää, niin livenä se näytti juuri niin typerältä kuin 90% muistakin bändeistä.

Illan pelasti kolmas bändi, Cleaning Women, joka soitti omalaatuista analogista tanssimusiikkia.

Olisi varmaankin rationaalinen päätös olla menemättä enää katsomaan bändejä.

Tilakoneiden ihmeellinen maailma

Päivät ovat menneet morfologista analysaattoria rakennellessa. Eteneminen on hidasta mutta varmaa. Menetelmä kehitettiin jo 20 vuotta sitten. Voisin joskus kirjoittaa taivutusmuotoanalyysistä tiedemies-tyylisen popularisoivan postauksen, mutta ensin pitää laitta itse jäsennin toimivaan kuntoon.

Jälkihuomautus: Ylläolevä on tyypillinen esimerkki ajankäyttövääristymästä. Kun käyttää paljon aikaa jonkin asian parissa, alkaa kuvitella, että se on kiinnostavaa ja tärkeää, vaikka siinä ei oikeasti olisi mitään kiinnostavaa eikä mitään tärkeää.

Positiivisen takaisinkytkennän puute

Ei viitsi mennä bilettämään, kun ei odota tutustuvansa keneenkään tai edes puhuvansa kenenkään kanssa.
Ei tutustu keneenkään, kun ei viitsi mennä bilettämään.

Eivät Pavlovin koiratkaan olisi ehdollistuneet kuolaamaan kellon kilinän kuullessaan, ellei niitä olisi välittömästi sen jälkeen ruokittu.

Nepalese fact of the day

According to the World Factbook, 28% from state budget and 60% of the development budget comes from the international community. Still, Nepal remains one of the poorest countries in the world. Only half of the population can read.

Clearly the development aid has not been too effective in this case. Hopefully the emergency aid to tsunami victims will be handled better.

The point of emergency aid is to restore the infrastructure that once was there and help over the worst. That should be easier than to do structural reforms in a backward country. We don't want the donation euros to get wasted, do we?

Isän paluu

Erinomaisen venäläisen leffan nimeltä Isän paluu teemoja ovat miehen malli ja tottelevaisuus auktoriteettia kohtaan. Se kertoo kahden lapsen peheestä, jossa isä palaa kotiin oltuaan koko poikien lapsuuden ajan poissa.

Siinä esitetty miehen malli on hyvin perinteinen: mies tekee päätökset, ei selittele ja käyttää tarvittaessa väkivaltaa. Miehen tulee aina olla tilanteen herra.

Jännite tulee siitä, että toinen pojista ottaa innokkaasti vastaan miehen mallin, kun taas toinen poika suhtautuu isäänsä epäillen ja niskuroiden.

Ennen leffaa tuli mainos jostain suomalaisesta elokuvasta, jossa kahden lapsen ydinperheen lapsi kuoli. Siinä käytiin mm. seuravanlainen dialogi:
Vaimo: "Mikset sinä koskaan itke. Itkisit nyt joskus."
Mies : "No kun jonkun täytyy olla vahva."
Vaimo: "Olisit joskus edes heikko."
Mies : "Miksi"
Vaimo: "No...oltaisiin yhdessä heikkoja."

Eipä tarvitse mennä katsomaan tuotakaan leffaa. En väitä, että venäläinen miehen malli sopisi nykyaikaan, mutta suomalainen ylitunteellistaminen on vielä pahempi. Venäläisessä leffassa ainakin korostetaan selviytymistä ongelmien edessä itsesäälin sijaan.

Koneet lyövät rytmin nurin

Uudenvuoden yö sujui reivauksen merkeissä. Klubilla riitti porukkaa, mutta tungosta ei ollut.

Siitä onkin pitkään, kun viimeksi pompin kunnon teknon tahdissa (vastakohtana boogielle, popille, reggaelle ja muulle vähemmän koneelliselle musiikille). Teknon tyypillisin piirre taitavat olla periodit, jolloin rytmipatternit ovat pitkiä, sekavia ja muuttuivat koko ajan. Tällöin tanssia on vaikeaa sovittaa musiikkiin, kun musiikin seuraavaa askeltakaan ei voi ennustaa. Tanssiminen on jatkuvaa patternin ja invariantin hakemista muuttuvan rytmin virrasta.

Kun sitten väliin tulee yksinkertaisella, vakaalla rytmillä varustettu selkeä kappale, se tuntuu lähes ylellisyydeltä.

Vuoden blogit

Aakkosjärjestyksessä:

S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.

Tiedemies onkin jo vanha tuttu.

Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.

Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.

Scifistä ja vapaa-ajasta

Mietin joskus vapaa-aikaa käsittelevää scifi-novellia. Se sijoittuisi maailmaan, jossa vain parikymmentä prosenttia ihmisistä tekisi työtä. Muut eläisivät "toisen raitteen kansalaisina" vain tappaen aikaa.

Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.

Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.

Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.

Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:

1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.

2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.

Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".

Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]

3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.

4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.

5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.

Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").

Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.

Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.

Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.

Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.

Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.

Jungle boogie

Uudenvuoden aatonaatto on poikkeuksellisen hiljainen biletyspäivä, mitä en tietenkään arvannut. (Menin kerran vappuna katsomaan elokuvaa. Katsomossa oli n. 3 henkeä, ja lipunmyyjä näytti siltä, että olisi mielummin tekemässä jotain muuta.)

Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.

Hyvät naiset ja herrat: Sota voidaan aloittaa

Kommenttipalstalla

Nokia I: We Despise Your Civilization, We Despise Your Obligation

Taannoin eräässä baarissa Acid Root Soundsystem soitti jonkinlaista tanssittavaa reggaeta. Sanat olivat äärimmäisen yksinkertaiset ja pelkistetyt. Eräässäkin biisissä laulaja toisti n. sata kertaa kertosäkeen, joka otsikossakin näkyy. Väliin laitettiin hölötystä tyyliin "Tampere Tampere Tampere.." ja "We despise you, Jorma Ollila!"

Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?

Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.

Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.

Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.

Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.

Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?

Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.

Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.

Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?

Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.

PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.

PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.

PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.

Tahtoo itsensä uudelleensynnyttää

Kurssit ovat loppusuoralla - koulutyötä on jäljellä vain sen verran, että saa iltapäivät kulumaan.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.

Blogin tavoite

Blogin tavoite on parantaa kirjoittajan taitoa tutustua uusiin ihmisiin kolmella mekanismilla:
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.

On Teaching Mathematics

Arnoldin mukaan fysiikka ja matematiikka ovat oikeastaan saman tieteen eri haaroja, jotka ovat jatkuvassa dialektisessa vuorovaikutuksesa keskenään - fyysikot soveltavat matemaatikkojen tuloksia, ja fyysikkojen laskentatarpeet potkivat matematiikkaa eteenpäin. Niin kauan, kuin teoreettisen matematiikan tutkijat ovat perillä myös sovelluksista, matemaattinen tutkimus tuottaa käyttökelpoisia tuloksia. Lisäksi sovellusten tunteminen antaa matemaattisiin ongelmiin sellaista näkemystä, joka tekee opetuksesta helpommin ymmärrettävää. Sen sijaan sovelluksia tuntemattomat, puhtaan matematiikan harjoittajat saattavat helpsti sortua tyhjänpäiväiseen aksiomaattiseen nysväämiseen.


Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.


Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.


Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.


Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.


Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.


Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.


Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.


Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.

Oh My God! I Killed Them All!

Ridley Scott has directed many good movies (at least Someone to Watch Over Me, Thelma and Louise and Alien), but Gladiator is not one of them. Gladiator is a spectacle movie, and spectacles tend to concentrate on great individuals going through extremely strong emotions and doing deeds, which change the course of the history. The emphasis is always on the visuals. I haven't seen a single good spectacle movie.

There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.

At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.

A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.

In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.

Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.

Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.

When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.

Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.

Postmodern Identity

Unbreakable is a movie about a man, who finds a new identity. It was directed by M. Night Shyamalan, who also directed Sixth Sense.

The main character of Unbreakable is a security guard David Dunn. In the beginning, he miraculously survives a train crash. All the other passangers die, but David is not even scratched. A comic artist, Elijah Price, contacts him and suggests that David may have survived because of his superhuman abilities. Elijah explains, that just like some people have genetic disorders which make them weak, there may be people who were created strong to protect the others. He claims that comic book stories were mere exaggeration from the heroic deeds of these men.

David doesn't buy it. Elijah asks him to check how many days he has been sick in his life, and David complies. The result is surprising - he hasn't fallen sick during his current work relationship, or his current marriage - or ever, except for once in very excpetional circumstances.

Little by little, evidence starts to mass up to Elijah's claims. It includes David's choice of career as a security guard. In the end of the movie, David stops a violent crime by interfering - an act, which is consistent with his new identity. The corporal basis of the new identity is never put to test - David is not shot or beaten.

The movie is about socialization into a new narrative identity. The narrative structure of David's superhuman identity is provided by Elijah and superhero comics. It is something like this: "Some people were created strong, so that they could act as heroes, who protect the masses from the acts of evil. Their bodies are extranordinarily healthy and strong, and resistant to accidents and shocks. They have a natural instict to notice that something evil is happening nearby, and a craving to protect the others. Unfortunately, each of these heroes also has a weakness, which can bring him down."

The fact that David's identity had been taken from superhero comics is a clear reference to the current sociological undertanding that national, ethnic and religious identities are more or less arbitrary and irrational.

In the process of recognizing the new identity, David goes through his past, and compares the actual events in his life against the narrative. Things, which were earlier next to irrelevant become cornerstones in the proof for the new identity, and even old choices - like the choice of a career in security - get new meanings. Earlier, he didn't even notice his low sickness rate. Once in a bullying incident in his childhood, he was sank to pool, and kept there for five minutes. He didn't breath when he was raised up from the pool. After that, he fell sick to pneumonia for 2 weeks. Earlier, the survival is the steak, and the pneumonia was just a natural consequence. With the new identity, it becomes another proof about the resistance of his body - and shows that water is his weakness, since he reacts to drowning exactly the same way as the others, and the only case of sickness in his history was linked to water.

The movie also visualizes, why people like to have narrative identities - they give a meaning for life, confidence that they're not just wasting their lives but pursuing a valuable goal. After David did the first act, which matched with his new identity, he commented "The empty feeling in the morning when I wake up has disappeared."

The conclusive proof, that David really is a superhero, is never given. This is a significant point - the identity has become a self-fulfilling prophecy, which guides David's behaviour. At that point it is more or less irrelevant if it is based on facts or mere beliefs.


PS. Tommi väittää, että narratiiviset identiteetit eivät oikeasti ohjaa ihmisten käytöstä, vaan että ihmiset valitsevat kysyttäessä sellaiset narratiivit kuvaamaan itseään, jotka ovat yhteensopivia heidän aikasemman käytöksensä kanssa. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun toimittajat tulevat kyselemään typeriä ("Miksi teet, niinkuin olet aina tehnyt?").


Yksityisetsivä heittää esimerkin, jossa transhumanisti lahjoittaa läheisen kuoltua rahaa Singularitetti-instituutille, koska se on hänen mukaansa transhumanistisen ideologian mukainen reaktio läheisen kuolemaan.


Varmasti homma toimii käytännössä kumpaankin suuntaan. Tommin (eräs) pointti taisi olla se, että haastatteluissa ihmiset eivät koskaan vastaa "En minä tiedä, miksi teen näin. Olen aina tehnyt näin. Kaipa minä olen vain tottunut siihen."

Truman Show

Philip K. Dick's novels inspired Truman Show, so first I'll tell about Dick, who is one of my favourite authors.

Two core features of Dick's work area (1) twisted world and (2) emphasis on human interaction and subjective preception of the world.

In almost all of Dick's novels, the nature of the word has been twisted in some way. In addition to traditional science fiction worlds, Dick uses socially constructed twists.

In "Flow my tears, policeman said", a man wakes up in the morning in a hostel room he doesn't remember, and finds out that no one he knew recognizes him - his history has been wiped away from the memories of the others.

In another novel, a group of people ends up in a world, which has been modeled according to one person's worldview. Since the person is deeply religious, the world features a stern god which gives quick punishments for sins. This also reveals the reason why Dick enjoyed twisted worlds - they offer a chance to examine twisted worldviews, as the characters have to adapt their worldview to match to the objective reality.

Dick's novels are usually told from some main character's point of view. Dick describes, how that person percieves and interprets the world. When one person's view is not enough, the stories are told from multiple subjective perspectives.

One of Dick's strong abilities is dialog. After reading some psychology, I've come to appreciate Dick's dialog, which includes a full cycle of interpretation. If A says something to B, then B doesn't just "get the point" instantly. B interprets it based on his own values, goals and attitudes, and crafts the answer accordingly. If A and B have too different worldviews, they misunderstand and the conversation breaks down - a phenomena, which is quite common in the real world, but is rare in fiction.

Dick did write a novel, where a person lives in a set-up world (but not in a TV series). His idea was to construct a scenario, where a healthy and balanced human may rationally conclude that everyone is conspiring against him. Dick didn't manuscript Truman Show, but his influence is visible in many places.

Many people claim, that Truman show is a parody of soap operas, TV in general and especially reality TV. I claim that Truman show is mainly a speculation on how a "Truman show" would be organized, and all "TV-critical" themes can be explained away without anti-TV references.

Main anti-TV themes in the movie are (1) manipulation of Truman, (2) the ehtical dilemma of deception and (3) blatant commerciality

Truman is manipulated to stay in his world by many means. His "significant others" turn down any suggestion of traveling by using excuses, which any one of us may use to turn down a normal but undesirable suggestion. In addition, they emphasize how valuable the security of Seahave is, and that things are not really different or better or more interesting elsewhere. Accidents and propaganda posters emphasize the risks. These are the 'passive' ways of persuasion, which aim to take away Truman's desire to travel.

In addition, there are 'active' ways. If Truman attempts to discuss traveling too insistently, the significant others change the subject and show moral indignation. Travel reservations are delayed and canceled. The second last resort is special effects - machine breakdowns and accidents - and the last resort is violence.

This all is absolutely necesary to maintain Truman in the show. It has nothing to do with the conformist tendencies of capitalism - in our world, travel agencies actually sell adventure and change. The merit of the film is pinpointing examples of subtle ways of manipulation during normal human interaction.

The ethical dilemma is not really about ethics, but argumentation. Firsly we must notice that the ethicality of "Truman show" is an easy target, and a simple police investigation is enough to destroy the show.

The pictures of the woman in his room calling the director make it clear that there is a "Free Truman" -group, which is organized enough to print posters. This is clearly a threat to the existence of the show - all they need to do is to convince some influental person that Truman is subjected to a criminal wrongdoing. Therefore, the director has to confront the accusations head on to keep the show going.

Also, both parties have private interests - the director is dedicated and financially dependent on the show, and the woman has a biological interest to get his lover.

The director knew that these issues would become hot, and ensured the ethicality of the show beforehand by choosing a baby, which was unwanted. (The parents were so irresposible that they announced publicly that their baby was unwanted instead of bearing responsibility of their mistakes and giving the child the best they can offer. How bright future can you expect from that point?)

The continuity of the show depends on argumentation, and the world is a sick place.

The commerciality is also necessary, since the budget of Trumanistan equals that a small nation. There is only one scene where the commerciality is so blatant that it cannot be explained away as a necessity - the scene where the wife starts marketing a hot chocolate drink, and Truman reacts aggressively to his ignorant monologue. This is clearly a scene, where the movie drives a political point - the wife knew that Truman was angry, she could have predicted that something bad happens, and in another scene the marketing message is "post-edited" to the screen between the camera and the televeision receiver.

Truman show is a good movie exactly because so many details have been consistently derived from the question "What would Truman show look like?", instead of breaking the story to drive an anti-TV political agenda. It successfully follows Dick's style and examples when it uses a twisted world to gain insight into human interaction and worldview.

Trust (Kautta kiven ja kannon)

If the human relationships and characters of a TV series are not credible - that is, they run blatantly against my intuitions on how humans behave - I tend to lose interest after one show. If human behavior is the core of a movie, and the characters don't act like humans, then the program doesn't really tell about anyhthing. "Trust" is one those series.

"Trust" tells about a top lawyer company. The staff consists mainly of very ambitious career men and women. They work long shifts, often on weekends, and in their priorities work is always before family.

Because "Trust" is a human relationship drama, the program chooses to show moments with drama: people talking to each others, people getting shouted at, people manipulating each others, hints of sex, prolonged moments of major success or failure.

In the end, it leaves the impression that the people were so successful in their careers because they have tough business attitude. They are experienced at manipulating others, and like to play the game of business.

Although the series makes it clear that the employees do massive amounts of work, it fails to give any role to one essential factor - the grinding boredom of doing the same thing hour after hour, the numbing effect it has, and the means people develop to fight it.

Instead, it hints that human relationship games are the key to success.

It doesn't have to be that way, even in the drama.

Once I saw a fictionalized accout on how Alan Leeson drove Barings Bank into bankruptcy. In the beginnig, Alan Leeson was sent to an assignment at India to sort some accounts. When Alan arrived, a local woman showed him a corner filled with huge piles of papers. In the next picture, he sat on a desk alone, processing them. Then the program shortcutted time with a "Three months later" tag, and showed him celebrating the end of the task.

Since "Trust" fails to pay attention to this aspect of work, it doesn't really tell about work, and is not interesting.

I wanna be your color TV

As ongoing re-education is corrupting my ability to form consistent opinions, and nothing ever happens, I'll start to comment TV programs. This "TV period" will last some months and stop eventually.