Kiltti ja tuhma, hyvä ja paha

Otsikon käsitteistä on keskusteltu paljon blogistanissa. Ensiksi katson kyseisten käsitteiden pragmaattista käyttöä.

Ensinnäkin hyvä ja paha ovat "aikuisten" käsitteitä, ja kiltti ja tuhma ovat "lasten" käsitteitä. Siksi meillä on "Axis of Evil", mutta ei "Axis of Naughty".

Kiltissä ja tuhmassa oletetaan, että on olemassa jokin yläpuolella oleva auktoriteetti, joka on asettanut käyttäytymisnormit ja hyveet. Jos ihminen noudattaa näitä normeja ja hyveitä, hän on kiltti. Jos hän tekee normien vastaisia tekoja, hän on tuhma. Lisäksi on monenlaista käyttäytymistä, josta normit eivät sano juuta eivätkä jaata.
Normit ja arvot asettanut auktoriteetti voi olla joko yhteisö tai henkilö, kuten valvoja tai opettaja tai vanhempi. Tällöin siis kiltteys on synonyymi tottelevaisuudelle. Tottelevaisuus ei kuitenkaan kohdistu keneen tahansa, joka sattuu käskyttämään, vaan nimenomaan dominoivaan auktoriteettiin tai yhteisöön. Kiltti ihminen ei varasta, vaikka käskettäisiin, jos varastaminen on vastoin auktoriteetin ohjeita.

Oma lukunsa on sanan "tuhma" seksuaalinen käyttö (esimerkko on täältä), jossa tuhma tarkoittaa, että kyseinen (naispuolinen) henkilö ei noudata seksuaalisuuden piilottamista koskevia normeja:

At one of my schools, there's this ichinensei girl who is, without question, The Sweetest Girl in the Universe. She's very cute, very polite, always smiling, and is really bubbly. Everyone kind of dotes on her, but you would too, SHE'S SO FREAKING SWEET.

Anyway, she and some other girls were doing a special English drill. In this particular workbook, there was, in my opinion, a rather odd exercise. The other girls would say "So and so, you're a good soccer player!" and the girl who was named would then say "No, I'm not. I'm a bad soccer player. I'm a very bad soccer player." I can only guess that this has something to do with Japanese culture, and their tendency to deny compliments rather than accept them.

So these girls were doing this exercise in turns, and I read ahead to see what Ultimate Sweetness would be responding to. I almost fell over in my chair when I saw it. It was completely innocent, sure, but I knew exactly how my young male mind would hear it.I panicked - I had to stop this from happening, somehow. But I couldn't think of what to do. In my hesistation, the exercise proceeded, and the moment I feared came to be.

Other Girls: "You're a good girl!"

The Cutest, Sweetest Girl in the Universe: "No, I'm not! I'm a bad girl. I'm a very bad girl."

I'm going to hell.

Hyvässä ja pahassa ihmisellä on oma etiikka, jonka mukaan hän luokittelee teot hyviksi, pahoiksi ja neutraaleiksi. Itsenäisellä aikuisella oletetaan olevan tällainen päättelylogiikka, kun taas lapsilla ei tällaista logiikka ole. Aikuisten pitää asettaa (impose, posit) lapsille normeja, jotka on johdettu aikusten hyvän ja pahan käsityksestä. Normien tulee olla sellaisia, että jos lapset kiltisti noudattavat niitä, he käyttäytyvät hyvin, vaikka heillä ei olisikan itsenäistä käsitystä hyvyydestä.

Kiltteyden ja tottelevaisuuden ero on siinä, että kiltteys on aktiivista. Jos tottelevainen ihminen näkee henkilön X tarvitsevan jotain, hän pyrkii tyydyttämään tarpeen vain silloin, kun X sitä pyytää, tai auktoriteetti on asettanut eksplisiittisen säännön, että kyseisenlaiset tarpeet tulee täyttää. Kiltti ihminen ei odota käskyä; tarpeen olemassaolo on riittävä syy sen tyydyttämiseen, jos siitä ei koidu kohtuutonta vaivaa kiltille henkilölle.

Kiltteyden ja tottelevaisuuden yhteinen piirre on, että niissä noudatetaan ennalta määriteltyjä sääntöjä. Kiltin ihmisen oma harkinnanvara on rajallinen, ja tällöin kiltti ihminen noudattaa sääntöjä myös silloin, kun olisi päteviä syitä olla noudattamatta.

Feministisessä diskurssissa on luotu "kiltin tytön" käsite (sanan "tyttö" käyttäminen "kiltin naisen" sijasta korostaa lapsenomaisuutta). Kyseessä on halventava termi, jolla viitataan ihmiseen, joka luopuu omasta edustaan sellaisessa tilanteessa, jossa (1) jokin kiltteysnormi kehottaa luopumaan omasta edustaan ja (2) yhteisön normit kehottavat jäseniä pitämään kiinni omasta edustaan. Tällöin feministien stereotyyppinen "kiltti tyttö" siis jää jalkoihin, koska noudattaa yhteisön normien sijasta kiltteysnormeja. Tyypillinen esimerkki työelämästä on sellainen, että johonkin esimiesvirkaan on miespuolinen ja naispuolinen hakija. Yhteisön normit sanovat, että uralla eteneminen on tavoittelemisen arvoinen asia. Kiltteysnormit sanovat, että itsekehu haisee. Tällöin miespuolinen hakija kehuu itseään noudattaen yhteisön normeja, ja naispuolinen hakija ei kehu itseään noudattaen kiltteysnormeja. Tuloksena miespuolinen hakija valitaan virkaan, ja kiltti tyttö törmää lasikattoon.

Anti-uusliberalistisessa diskurssissa kiltin vastakohta on kyynärpäätaktiikka noudattava henkilö. Tämän diskurssin mukaan markkinoilla voittaa vahvin ja itsekkäin ja röyhkein. Koska markkinoille osallistuvat ihmiset ovat tietoisia tästä asisata, jotkut heistä ryhtyvät käyttäytymään röyhkeästi. Tällä tavoin markkinat luovat röyhkeää ja istekästä käyttäytymistä. Tällöin anti-uusliberalistisen diskurssin mukaan kilttien on joko sopeuduttava alimman tason asemaan tai lopetettava kiltteysnormien noudattaminen.

Feministiselle ja anti-uusliberalistiselle diskurssille on yhteistä, että kiltteys on osoitus tyhmyydestä (ei kuitenkaan älykkyyden puutteesta vaan arvostelukyvyn puutteesta).

Edellinen kuvaa sanojen kiltti, tuhma, hyvä ja paha pragmaattista käyttöä. Ylipäänsä sanaa "kiltti" käytettäessä pitäisi kysyä:

1) Tarkoittaako "kiltti" sitä, että kiltti ihminen noudattaa kiltteysnormeja myös silloin, kun muut yhteisön jäsenet ovat päässeet keskenään yhteisymmärrykseen niiden korvaamisesta itsekkäämmillä käyttäytymismalleilla?

2) Tarkoittaako kiltti sitä, että ihminen ei tarkoituksella aiheuta harmia muille (eli ei kiusaa), vai edellyttääkö kiltteys myös jotain muuta?

3) Onko kiltin ja hyvän ero siinä, että kiltti noudattaa sääntöjä myös silloin, kun se on kokonaisuuden kannalta typerää? (=ero on tottelevaisuudessa).

4) Onko kiltin ja hyvän ero siinä, että kiltti ei itse muodosta käsitystä noudatettavista säännöistä, vaan noudattaa muiden määrittelemiä normeja? (=ero on siinä, kuka määrittelee normit).

5) Onko kiltin ja hyvän ero siinä, että kiltti vain välttää syytösten kohteeksi joutumista, kun taas hyvä tekee aloitteita maailman muuttamiseksi, kuten esim. lahjoituksia? (=ero on siinä, että kiltteys on passiivista, ja hyvyys on aktiivista).

6) Onko konteksti, jossa pohdit kiltteyttä, joko feministinen diskurssi tai anti-uusliberalistinen diskurssi? Näissä tapauksissa kiltteyden pohtiminen on poliittisesti motivoitunut kielipeli, ja sinun tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että et papukaijamaisesti toista muiden syöttämiä kliseitä. Uusliberalistisen diskurssin mukaan, jos X haluaa tienata 100e rahaa, hänen täytyy tarjota asiakkaille jotain sellaista, joka on 100e arvoista. Uusliberalistisen diskurssin mukaan tienaaminen siis edellyttää sitä, että ihmisen pitää asettua toisen asemaan ja tyydyttää asiakkaan tarpeita. Anti-uusliberalistinen diskurssi on siis jossain tilanteissa väärässä, eikä sitä voi olettaa todeksi. Myös feministiseen diskurssiin tulee suhtautua kriittisesti.

Kiltteyttä pohtivat Invincible Girl ja MariaKristiina

Andishanin jälkipyykki

Kuten jotkut teistä vielä muistavat, Uzbeksitanin armeija ampui toukokuussa muutamia satoja siivilejä. Sen seurauksena mm. n. 500 ihmistä pakeni naapurimaahan Kirgisiaan ja USA vaati riippumatonta tutkimusta tapahtumien kulusta.

Kirgisian hallitus halusi pitää yllä hyviä suhteita naapurimaahansa ja luovutti muutamia rikoksista syytettyjä pakolaisia takaisin Uzbekistaniin. Tässä vaiheessa paikallinen YK:n edustaja huolestui, ja alkoi lobbaamaan pakolaisten siirtämiseksi muualle. Pakolaiset lennätettiin Romaniaan. Siellä he saavat YK:n virallisen pakolaisstatuksen ja oleskulupaikan ainakin puoleksi vuodeksi, kunnes loppusijoituspaikka selviää.

Venäjä, Kiina ja Keski-Aasian maat tapasivat Shanghai Cooperation Organization:in kokouksessa. Siellä ne vaativat USA:ta ilmoittamaan takarajan joukkojensa vetämiseksi Keski-Aasiasta. Myöhemmin Kirgisia ja Tadzikistan ilmoittivat sallivansa USA:n joukkojen pysyä maaperällään jatkossakin. Sen sijaan Uzbekistan tuohtui pakolaisten kuljettamisesta Romaniaan (sen sijaan, että heidät olisi palautettu Uzbeksitaniin) ja ilmoitti, että USA:n pitää tyhjentää tukikohtansa puolen vuoden sisällä.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD) ilmoitti lopettavansa Uzbekistanin julkisen sektorin rahoittamisen ja rahoittavansa tästä lähin ainoastaan yksityisen sektorin tomia. Syyksi he ilmiottavat poliitisen kehityksen puutteen.

Yleisesti ottaen Uzbekistan pääsi liian helpolla. Kiinalle lätkäistiin sentään asevientikielto Taivallisen rauhan aukion tapahtumien seurauksena. EU:n reaktio on mitätön, ja USA:kin reagoi vain siksi, että Uzbekistan sitä vaati.

Kädestä suuhun

Guardian kertoo kyselytutkimuksesta, jolla selvitettiin ihmisten säästöjä pahan päivän varalle.

Skenaariona oli, että jokin kotitalouslaite rikkoutuu, ja se pitää korvata. 25%:lla kyselyyn osallistuneista olisi ongelmia korvata 100 punnan laite (punta on n. 1.5 euroa). Suurella enemmistöllä - 72% osallistuneista - olisi ongelmia korvata 1000 punnan laite.

Noin kolmasosa kotitalouksista oli aikaisemmin kokenut ongelmia yllättävien menojen takia.

Kehotan lukijoita noudattamaan Absoluuttisen nollapisteen neuvoja:

Laita riippukeinu kiinni keväällä,
pidä jemmarahaa pankkitilillä,
seiso tukevasti sänkys edessä,
aamuisin.

Tammerfest II: Illumination

Käsitykseni mukaan reiveissä on kahdentyyppistä estetiikkaa: (1) perinteistä seksikkyysestetiikka ja (2) vieraannuttamisestetiikkaa. Perinteiseen seksikkyysestetiikkaan kuuluuvat mm. tiukat vaatteet, muodikkuus, naisille tyypillinen takapuolen heiluttaminen tanssiessa ja bilettämisen kestävyysaspektin korostaminen (kestävyys on merkki teveydestä ja terveys on seksikästä).

Kuvaan seuraavaksi Tampereen ylioppilasteatterissa järjestettyjä Illumination-reivejä vieraannuttamisestetiikan kannalta. Ensinnäkin reiveissä on yleistä korostaa ympäristön keinotekoisuutta. Porissa eräs alan tapahtuma nimettiin "Concrete picnic:iksi (concrete = betoni) vastakohtana nurtsilla vietettävälle piknikille. Myös Tampereen ylioppilasteatteri oli sisustettu teollisuushallin näköiseksi.
Illuminationissa oli myös videoscreenit. Niissä ei näytetty musiikkivideoita, vaan R4-pluginilla tehtyä musiikkireaktiivista grafiikka. Ohjelman tuottama grafiikka on kokoelma värikkäitä, pomppivia abstrakteja muotoja, vähän kuin joissakin näytönsäästäjissä. Tunnistettavia esineitä niissä ei ole.

Eräs tanssityyli reiveissä on sellainen, että käsillä tehdään mutkikkaita, kontolloituja liikkeitä, mutta ruumis pysyy pääasiasssa paikallaan lukuunottamatta rytmin mukaista liikettä. Näyttää siltä, kuin tanssija olisi heittämässä jonkinlaista loitsua. Yhdistä tähän videoscreenit, jotka näyttävät siltä, kuin jokin salaperäinen instrumentti visualisoisi jotain käsittämätöntä ilmiötä, kaaottisesti välkkyvät valot, sekä jyskyttävän rave-koneen osasiksi muuttuneet ihmiset.

Tämän vieraannuttamisen kuvallinen metafora musiikkivideoissa on pätkät, joissa kuvataan kaupungin sykintää musiikin tahdissa. Esim. kuvaataan pari sekuntia metron etenemistä. Toistetaan samaa pätkää nopeutettuna jokaisella rummuniskulla. Tällöin ollaan pisteessä, jossa arkipäiväinen todellisuus on vain yksi osa tanssia, eikä päinvastoin.

Välikommentti

Elämäni voi jakaa neljään osaan:
1) Arjen askareet
2) Koulu/työ
3) Harrastukset
4) Yöelämä

Näistä 1) on tylsä, koska siinä ei yleensä tapahdu mitään raportoimisen arvoista. 2) on poissuljettu, koska kukaan muukaan ei kirjoita siitä. Jos siitä haluaisi kirjoittaa, pitäisi perustaa uusi blogi, jossa ei käsiteltäisi mitään muuta.
Aiheista 3) ja 4) lähinnä 4) on ns. jaettua todellisuutta. Harrastuksista on vaikea kirjoittaa. Siksi painopiste on 4):ssä.

Koska elämä on kompleksista, siinä on reaaliosan lisäksi on myös imaginääriosa eli käsitys siitä, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa ja mitä pitäisi tehdä. Imaginääriosasta on vaikeampi tehdä vastaavanlaista listaa, koska se on hajanaisempi.

Tammerfest I: Lab

Tammerfestissä Illumination-reiveissä sekä katsomassa Lab:iä.

Lab esiintyi Ilves-yökerhossa. Paikka on tyypillinen disko. Asenteeni diskoja kohtaan on ambivalentti. Diskomusiikki ei ole mitenkään huonoa verrattuna tyypilliseen livenä soitettuun rokkiin. Toisaalta diskomusiikkilla on tapana olla tuollaisissa paikoissa niin kovalla, että on hankala saada selvää siitä, mitä edes samassa pöydässä istuvat yrittävät sanoa. Myöskään käsitykseni diskoihin menevästä populaatiosta ei ole kovin korkea. Yleensä olen mennyt niihin muiden tietojenkäsittelijöiden kanssa ainejärjestön tapahtumien yhteydessä. Minulla on suuria vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle näiden ihmisten kanssa. Vastakohdaksi voi asettaa vaikka historianlukijoiden ainejärjestön Patinan. Kun aikaisemmin keväällä menin ensimmäistä kertaa heidän tapahtumaansa (jonne Luuppi oli kutsuttu), sain heti alusta asti kiinnostavaa läppää aikaan.

Heti Lab:in alettua soittaa innokas fanimuuri peitti eturivin. Bändiä ei juuri näkynyt, joten menin 3. riville nähdäkseni edes jotain. Yleisön haltuunotto taitaa olla bändin erikoispiirre. Ana sai faninsa pomppimaan. Lopussa joku faneista ojensi hänelle lahjan. Lab:in sanat käsittelevät lähinnä pariutumista ja seksuaalisuutta.

Bändi taitaa olla ruumismin huipentuma yhdestäessään perinteisen kitaramachoilun Ana-kulttiin. Yllätyksekseni Lab:issä ei ole ollenkaan kosketinsoittajaa, vaan ainoastaa kitaristeja ja rumpali.

Musiikista voisi sanoa sen verran, että (1) levyt kuulostavat paremmilta ja (2) ainakin rumpali tiesi täsmälleen mitä teki. Eron lämppärinä toimineeseen Bitch Alerttiin kuuli selvästi ja kiistattomasti. Bitch Alert:in musiikki oli monotonista, ja sanat ja laulu eivät juuri pelanneet yhteen. Lab:issä rumpali vaihtoi komppia jatkuvasti, ja sanat synkkasivat musiikin kanssa.

Perustelematon vaisto sanoo, että Lab ei ole sellainen bändi, jonka kuunteleminen on kaveripiirissäni korrektia. Olisi silti narsistista kuvitella, että ketään kiinnostaa musiikkimieltymykseni, joten sillä ei ole käytänössä väliä.

Yhtä vähän kuin lakata hengittämästä / ja jatka elämistä / voin minä lakata bloggaamasta

Mahdollisia tavoitteita blogin pidolle ovat:
1) Tuttavapiirin laajentaminen tutustumalla lukijoihin ja muihin bloggaajiin.
2) Asioiden kerominen muille
3) Osallistuminen keskusteluun.
3) Ajatusten järjestäminen.

Edellinen viesti teki selväksi, että tavoite 1) ei tule koskaan toteutumaan tämän blogin kohdalla. Lyhyesti: Jos pitäisin bileet, kukaan ei tulisi niihin. En ole bloggaamisen kautta juuri tutustunut uusiin ihmisiin, joita en olisi jo tuntenut aikaisemmin.

Tavoite 2) on kyseenalainen, koska harva on kiinnostunut elämästäni. Muutamia kommentteja yleisistä asioista olette nähneet, joten tavoite 3) on validi. Toinen jäljellejäävä tavoite on 4).

Tämä viittaisi siihen, että pitäisi keskittyä vielä vähemmän siihen, mitä kuvittelen lukijoita kiinnostavan.

Tampereen yössä

Menin terassille ja valitsin pöydän, jossa istui kaksi punapaitaista naista (oma paitanikin oli punainen). He vaikuttivat parilta, joka tuntee toisensa hyvin, mutta en saanut selville suhdetta (sukulaisuus/kaveruus/työtoveruus/etc...).

He puhuivat lokaaleista puheenaiheista: Ensin asumisesta (toinen tarvitsi varastokoppia johonkin), sitten yhteisistä tutuista, sitten ulkomaanmatkoista (he eivät analysoineet vieraita kulttuureita, vaan puhuivat siitä, miten yhteiset tutut olivat käyttäytyneet ulkomaanmatkoilla).

Sain sanotuksi kaksi repliikkiä. Ensin kysyin, ovatko he hiljattain muuttaneet Tampereelle (eivät). Ulkomaanmatkakeskustelun aikana toinen sanoi, että hänen pitäisi mennä kielikurssille, jotta saisi itsevarmuutta asiointiin (hän oli ollut Egyptissä). Tämän jälkeen kysyin, puhutaanko Egyptissä arabiaa. Hän vastasi, että arabia ja englanti ovat viralliset kielet. Siihen totesin, että Egypti on ollut Englannin siirtomaa. Hänen seuraava replkiikkinsä vaihtoi nopeasti puheenaiheen johonkin hyvin lokaaliin. Silloin join tuoppini tyhjäksi ja lähdin kävelemään.

Raportoin tämän lähinnä siksi, että siinä kiteytyy niin hyvin lokaalien puheenaiheiden ongelmallisuus.

Kävin monesti terasseilla myös kaksi vuotta sitten. Silloisilla keskustelutaidoilla en olisi saanut väännettyä edes kahta repliikkiä. Kehitystä on tapahtunut.

Onko lukijakunnassa ihmisiä, joita kiinnostaa mennä jonain iltana terassille?

Vera Drake

Vera Drake:n päähenkilö on vahva nainen, joka auttaa nuoria naisia päättämään omasta ruumiistaan. Leffan kuluessa miesvalta rankaisee häntä hänen aloitteellisuudestaan.

Kyseessä on harvinaisen hyvin tehty feministinen leffa. Mukana on myös vahvoja miehiä ja petollisia naisia. Myöskään henkilöiden motiiveja ei ole yliseksualisoitu ja ylimoralisoitu: Taloudelliset vaikuttimet, käytännöllisyys ja perinteet ovat leffassa tärkeässä osassa.

Ensimmäinen puolisko on hyvä, toinen puolisko melkoisen kehno, eli suosittelen käyttämään pikakelattavaa katseluvälinettä.

Kiehuvan plasman kesyttäjät

Tutkimuskäyttöön tarkoitetun ITER-fuusioreaktorin paikka on päätetty. Reaktori rakennetaan Ranskaan. NZZ:n mukaan projekti maksaa 10 miljardia euroa, josta puolet menee rakentamiseen ja puolet käyttöön. Reaktorin arvioidaan tuovan 100000 työpaikkaa. EU maksaa puolet kustannuksista, ja muut osapuolet eli Venäjä, Kiina, Japani, USA ja Etelä-Korea maksavat kukin 10%.

Aikaisemmat fuusioreaktorit ovat pystyneet pitämään plasman kasassa joitakin sekuntteja. ITER:in on tarkoitus pitää fuusio käynnissä 8 minuuttia. Fuusiokammion suuri koko on ratkaiseva koossapitämistä helpottava tekijä. Toisaalta kammion suuruus nostaa sen kustannukset yksittäisten maiden ulottumattomiin.

Greenpeace vastustaa ITER:in rakentamista. Heidän mielestään fuusioenergiaa ei kannata edes tutkia, jotta se olisi yksi keino siinä keinopaletissa, jolla ilmastonmuutosta vastaan kamppaillaan.

Onneksi ITER:in kaltaisten pitkäaikaisten, potentiaalisesti todella merkittävien ja kaikkia osaanottajamaita hyödyttävien projektien ei anneta mennä kumoon pikkuseikkojen takia - sellaisten seikkojen kuin Irakin sota, EU:n ja Venäjän muuttuva etupiirijako tai Kiinan ja Japanin kiista toisen maailmansodan tulkinnasta.

Wikipediasta löytyy ITER-sivu.

Juhannus...

meni mökkeillessä ja ryypätessä. Mökillä oli 10 miestä/poikaa ja yksi nainen/poikatyttö (tosin melko lievä tapaus - hän ei harrasta taistelulajeja eikä ammuntaa; mutta toisaalta hän lukee teknistä alaa, on kohtalaisen kilpailuhenkinen eikä ota nokkiinsa pienestä). Porukka oli sen verran kiinnihitsautunutta ja keskenäiseen kunnioitukseen sitoutunutta, ettei asiasta tehty ongelmaa.

Samalla vieroituin kahvista. Perjantaina vieroitusoireet ja 3 pulloa kaljaa saivat pään särkemään ja vatsan kuralle. Lauantaina kolminkertaisella määrällä alkoholia ei ollut mainittavaa haittavaikutusta. En aio lopettaa kahvin kittaamista, ainoastaan vähentää.

Kofeiiniriippuvuus on luonteeltaan sellainen, että halu ei poistu, vaikka olisi viikon käyttämättä. Sen sijaan esim. tietokonepelien ja makean himo poistuu kokonaan tietoisuudesta, kun on ollut muutaman viikon käyttämättä.

Rikos ja rangaistus

NZZ:n mukaan EU uhkaa Uzbekistania jo toista kertaa sanktioilla, jos he eivät suostu päästämään kansaninvälistä tutkimusryhmää selvittäämään Andijanin tapahtumia. (Enimmäinen uhkaus tuli n. viikko verilöylyn jälkeen, eikä siinä mainittu seurauksia).

Mitä EU voi tehdä?

Uzbekistan on mukana EU:n TACIS-ohjelmassa (Technical Assistance for Commonwealth of Independent States). Vuosille 2002 - 2004 oli varattu tämän lähteen mukaan 30 miljoonaa euroa Uzbekistanin kanssa tehtäviin kehitysprojekteihin. Täältä löytyy esimerkkejä koulutusalan projekteista. Tyypillisiä ovat projektit, joissa kehitetään jonkin tietyn alan koulutusta - kyse ei siis ole suorasta rahallisesta avusta hallitukselle. En osaa arvioida, miten TACIS-ohjelman leikkaukset vaikuttaisivat hallituksen asemaan. TACIS:in tuki saattaa valua myös oppositiovoimille - asioiden todellisen laidan tietävät vain EU:n byrokraatit.

Vuonna 2000 EU kävi kauppaa Uzbekistanin kanssa n. miljardin euron verran. Uzbekistanin tärkein vientituote on puuvilla (40% viennistä). Muita merkittäviä vientituotteita ovat kaasu, öljy ja kulta. Tämän lähteen mukaan Uzbekistanin öljyreservit ovat hyvin vaatimattomia verrattuna naapurimaihin, joten öljyreservit tuskin ovat syy olla hyvää pataa Uzbekistanin kanssa.

Venäjä on valmis ottamaan Keski-Aasian väkirikkaimman maan avosylin liittolaisekseen:

Russland lehnt nach den Worten von Verteidigungsminister Sergej Iwanow eine internationale Untersuchung des Aufstands in Usbekistan Mitte Mai ab. Ermittlungen der usbekischen Behörden seien ausreichend, erklärte Iwanow am Donnerstag nach einem Bericht der Nachrichtenagentur Interfax.

eli suomeksi

Venäjä torjuu vaatimukset kansainvälisestä selvityksestä Uzbekistanissa toukokuun puolivälissä tapahtuneeseen mellakkaan, sanoi puolustusministeri Sergei Ivanov. Uzbekistanilaisten viranomaisten ilmoitukset riittävät, selitti Ivanonv torstaina uutistoimisto Interfax:ille.

Koodattu menneisyys

Ensimmäinen koneemme (minun ja veljen) oli MSX. Se oli Commodore 64:ään verrattava laite, mutta Suomessa paljon harvinaisempi. Se oli ostettu käytettynä parinkymmenen pelin kera. Saimme sen käyttöömme, kun olin ala-asteella.

Sisäisenä kielenä oli Basic, ja kone käynnistyi suoraan Basic-tulkkiin. Koneen mukana tuli kaksi suomenkielistä manuaalia: n. 20 sivun aloitusopas, sekä n.150 sivun referenssi, jossa esiteltiin kaikki Basic-komennot. Eräänä tylsänä kesäpäivänä aloin selailla tuota 20 sivun aloitusopasta. Se kertoi ohjelmoinnista juuri riittävän yksinkertaisella tasolla. Oppaan esittelemät komennot olivat print, input(syötteen lukemiseen näppäimistöltä), goto, if ja gosub. En muista, mitä ensimmäiset ohjelmani tekivät. Nämä viisi komentoa riittävät ainakin yksinkertaisen flashcard-ohjelman tekemiseen, jossa sanasto on hardkoodattu sisään.

Paksumpi manuaali oli kovempi pala. En alkuun ymmärtänyt komentojen syntaksia. Seuraava esimerkki on kuvitteellinen (kone on myyty pois yli kymmenen vuotta sitten):

CIRCLE (X, Y), R [, C]

Piirtää R-säteisen ympyrän, jonka keskipiste on (X, Y) värillä C.

Kun ei ollut neuvojia, meni kauan aikaa tajuta, että [, C] tarkoitti vapaaehtoista parametria (ei sitä, että kirjoitetaan komentoon hakasulut), ja että ennen komennon käyttöä pitää antaa toinen komento, joka siirtää näytön tekstitilasta grafiikkatilaan. Kirjastoautolta löytyi yksi ohjelmointiopas, jossa oli tekstiseikkailupelien lähdekoodeja. Naputtelin ne koneelle, ja opin esimerkeistä jotain.

Hienoin saavutukseni MSX:n kanssa oli piirto-ohjelma. Esim. viiva piirrettiin niin, että vietiin kursori h-i-t-a-i-l-l-a nuolinäppäimillä alkupisteeseen, painettiin tiettyä näppäintä, siirrettiin viiva loppupisteeseen, ja painettiin toista näppäintä. Toimintoja olivat ainakin viiva, laatiko, ympyrä ja yksittäinen piste. Ruutuun oli myös piirretty paletti, josta valittiin värejä (16 kpl) viemällä kursori oikeaan kohtaan. Kuvia ei voinut tallentaa.

Assembleriin en tutustunut; C64:lle oli saatavilla montakin assembler-opasta, mutta MSX:lle ei yhtään. Myöskään manuaali ei antanut mitään ohjeita.

MSX:n hienoin komento oli Play. Sille annettiin nuottikirjoitusta rakenteellisesti muistuttava merkkijono. Esim. Ukko Nooa olisi "c4c4c4e4d4d4d4f4e4e4d4d4e2". 4 tarkoittaa neljäsosanuottia. Kanavia oli 2 tai 4 (en muista), mikä riitti sekä melodiaan että säestykseen. Soittimena oli siniaalto.

Ala-asteen lopussa ja yläasteen alussa koneemme oli Amiga. Siinä ei ollut sisäänrakennettua ohjelmointikieltä, mutta mukana tuli AmigaBasic. AmigaBasic oli huono. Koneen käynnistämisestä AmigaBasicin lataamiseen meni useampi minuutti. IDE oli suttuinen, eikä AmigaBasicissa ollut mitään hienoja ominaisuuksia, kuten kääntäminen tai olio-ohjelmoitavuus. Lisäksi Amigalle oli saatavissa liian paljon pelejä. En saanut mitään kunnollista aikaan, vaikka mukana tulikin monta esimerkkiä. Jossain vaiheessa tilasin postimyynnistä A68k -assemblerin, mutta en saanut sitä koskaan toimimaan. Ajatus kääntäjästä oli minulle vieras; MSX:ssä ja AmigaBasicissa editori ja kääntäjä olivat samassa ohjelmassa.

Yläasteella tuli PC:n aikakausi. MS-DOS:in mukana tuli QBasic. QBasic oli salamannopea verrattuna aikaisempiin Basic-tulkkeihin. Tein sillä yhden pelaajan PingPong-pelin, jossa liikuteltiin laattaa ja pompoteltiin pallolla muuria rikki. Aikaisemmilla Basic-tulkeilla ei olisi tullut edes mieleen tehdä reaaliaikaista interaktiivista peliä, joka päivitti ruudun ainakin 10 kertaa sekunnissa.

Tällöin MikroBitisssä alkoi ohjelmointiartikkelien sarja. Siinä esiteltiin ilmainen DJGPP-kääntäjä, joka on gcc:n MS-DOS-portti. Kopioin sen MBNet:istä, joka siihen aikaan oli ns. purkki, eli BBS-systeemi. Internet oli jo keksitty, mutta ei laajalle levinnyt. Yhdessä "C-Kieli" -kirjan kanssa pääsin alkuun C:n ihmeelliseen maailmaan. Perinteisten tietojenkäsittelyalgoritmien sijasta piirsin alusta asti pisteitä ja viivoja.

Tässä vaiheessa aloin ostamaan kirjoja. "486-konekieli" sai minut kokeilemaan Assemblerin optimointia. Tein ohjelman, joka printtasi ruudulle tekstiä, ja alkoi vierittää sitä. Optimoin sen ainakin kaksinkertaiseksi. Tavallisten mov-komentojen sijasta tavut kopioitiin sarjassa movs:illa. Flickeröinti estettiin lukemalla näyttökortista vertical sync-bitti (monikohan lukija ymmärtää kaksi edellistä lausetta?).

"SVGA-ohjelmointi" oli pienoinen pettymys. Siitä opin erilaisten bittimaskien käsittelyn, ja leikin pirullisella 16-värisellä tilalla. Tuossa tilassa oli 4 muistipuskuria. Kukin muistipuskuri määritti jokaisesta pikselistä yhden bitin. Tällöin oli mahdollista piirtää 2-värinen kuva kirjoittamalla vain yhteen puskuriin, mutta 16 värin aikaansaaminen edellytti kaikkiin puskureihin kirjoittamista. Jos kuvaa halusi vierittää vaakasuunnassa yhden pikselin verran, piti tehdä helvetillisen vaikeita bittisiirto-operaatioita.

Viimeinen kirja oli Michael Abrashin (yksi Doom:in tekijöistä) The Art Of 3D Programming. Koodasin siitä jonkin viivanpiirtoalgoritmin, joka oli optimoitu versio Bresenham:ista. Sain myös jonkinlaisen 3D-kuution kehikon pyörimään, mutta muuten en tyhmyttäni saanut kirjasta irti edes murto-osaa siitä, mitä olisin voinut saada.

Hienoin saavutukseni oli yksinkertainen peli, jossa vieritettiin palloja. Veljeni piirsi siihen grafiikat. Kovin kaksinen se ei ollut.

Lukion 1. luokan jälkeen vaihdoin lukiota Päivölään. Siellä sain ensimmäistä kertaa opetusta ohjelmoinnissa, kun vielä kesän aikana meidät laitettiin TTKK:n luennoijien pitämälle ohjelmoinnin peruskurssille. Ohjelmointiopetuksen motiivi olisi se, että pystyisimme rahoittamaan opiskelumme työharjoittelulla. Tuolla kurssilla törmäsin ensimmäistä kertaa olio-ohjelmointiin ja C++:aan. Uutta oli myös se, että joku katsoi, mitä olen koodannut, ja asetti vaatimuksia. Ensimmäistä kertaa olin seurassa, jossa joku muukin oli koodannut. Porin lukossa oli muutama tyyppi, jotka olivat koodanneet, mutta en koskaan keskustellut heidän kanssaan. Kuulin heidän joskus puhuvan Midas-äänijärjestelmästä, joten ilmeisesti he tekivät demokoodausta. Oli tuohon aikaan mielenvikaisen epäsosiaalinen.

Myös diskreetin matikan eli algoritmimatikan kurssi oli hieno. Siellä käsiteltiin logiikkaa, joukko-oppia (sitä yksinkertaista peruskamaa; ei mitään valinta-aksiomaattista skeidaa), relaatioita, puita, asymptoottista kompleksisuutta, uudelleenkirjoitusjärjestelmiä jne. En aikaisemmin tiennyt, että tietojenkäsittelyllä on minkäänlaista vakaata matemaattista pohjaa.

Ohjelmointiopetus ei jatkunut. Yritin vääntää PNG-purkajaa, mutta LZ77 osoittautui liian kovaksi palaksi. Päivät täyttyivät muusta tekemisestä niin, ettei vapaa-ajan ohjelmointiin jäänyt energiaa. Ohjelmaan kuuluneessa työharjoittelussa tein toisena vuonna (eli lukion 3.luokka) hieman Symbian-koodausta. Porttasin kuulanvierityspelin Symbian 5:n emulaattoriin. Ei tullut tilaisuutta kokeilla sitä raudalla.

Samalla luokalla oli 2 henkilöä, jotka olivat kehittäneet ?teollisuustason? ohjelmointitaidon. Kummallakin jompikumpi vanhemmista oli kykenevä antamaan neuvoja. (Linus Torvaldsilla isoisä antoi ohjeita. Hänen isoisänsä oli matematiikan professori, ja laittoi ala-asteikäisen poikansa naputtelemaan numeerisen laskennan ohjelmia VIC-20 -koneelle. Minun vanhempani saattaisivat juuri ja juuri pystyä lukemaan tätä blogia, jos antaisin heille osoitteen.) Siellä oli muitakin ihmisiä, jotka olivat aloittaneet koodauksen itsekseen. Tyypillinen yhteinen kokemus oli sattuman suuri vaikutus. Yksi oli lainannut Stroustrupin C++-teoksen (Stroustroup on alan arvostetuin referenssi), toisilla ei käynyt yhtä hyvää tuuria. Voi kuitenkin esittää hypoteesin, että teollisuustason koodaustaidon kehittäminen 16-vuotiaana edellyttää joko sitä, että on joku mentori, tai sitä, että liittyy johonkin demoporukkaan.

Päivölään liittyneen työharjoittelun seurauksena sain lukion jälkeen kesätyötä ohjelmointialalta. Tein useampana kesänä sekalaista ohjelmointityötä samalle firmalle.

Töissä ja armeijassa vietetyn välivuoden jälkeen alkoivat tietojenkäsittelyn opinnot. Niistä ei ole paljon lapsille kertomista. Se on sitä samaa huttua, jota kaikki tietojenkäsittelijät opiskelevat. Olin tutor-ryhmän ainut jäsen, joka oli aloittanut koodauksen ennen yliopistoa. Suuntauduin algoritmiikkaan. Kieliteknologian luennot saivat minut kiinnostumaan luonnollisen kielen käsittelystä, josta gradukin on tarkoitus tehdä.

Viimeinen mainittava aikakausi oli töissä vietetty väliaika. Siihen sisältyi n. 2v työtekoa, ensin osa-aikaisena, sitten täyspäiväisenä. Kyseessä oli reaaliaikainen Symbian-ohjelmointi. Tässä vaiheessa kiinnostus siirtyi ohjelmoinnin tekniikasta sosiaalisiin asioihin. Kun aloitin, yksikössä ei ollut minkäänlaista ohjelmistoprosessia. Aloin lukemaan Joel on Softwarea ja vastaavaa ohjelmistonkehitysmatskua, jossa kerrottiin mm. yksikkötestauksesta ja sunnittelumalleista. Yksikkötestausta ei siis Firmassa harjoitettu, ja olio-ohjelmoinnin kanssakin oli vähän niin ja näin. Dokumentaatiotakaan ei kirjoitettu, koska sitä "ei kukaan kuitenkaan lukisi", puhumattakaan koodauskonventioista. Kesken välivuotta sattui organisaatiomuutos, jonka jälkeen meidät laitettiin koodaamaan hyvin raskaan ohjelmistoprosessin alaisena. Muutos oli hyvin opettavainen kokemus, ja toi lihaa luetun teorian ympärille. Muilla ei selvästikään ollut käsitteitä muutoksen jäsentämiseen, koska prosessin muutoksista ja sen hyvistä ja huonoista puolista ei juuri keskusteltu (teknisistä asioista pystyttiin vääntämään juttua tuntikaupalla).

Musikaalinen menneisyys

Seuraavaksi Näkymätön Tyttö -henkinen musiikkihistoria.

Lapsena kuuntelimme (minä ja veli) lastenlauluja ja muutamaa vanhempien kasetteja (Olavi Virta, Georg Ots, V.P.Lehto, jne.) Lastenlauluista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kun murrosiässä aloin tajuamaan sanoitusten sivumerkityksiä, niin pyrin pyyhkimään tyhmille ja naiiveille lapsille suunnatut laulut heti pois mielestä. Sen sijaan vanhempien kaseteista V.P.Lehdon sanoitukset tarjosivat mahdollisuuden verrata miehen ja naisen roolien muuttumista kahdenkymmenen vuoden aikana. En tosin kuunnellut niitä enää tuossa iässä.

Vanhempien musiikkimaulla ei ollut vaikutusta, koska he eivät kuunnelleet nuorena ostamiaan levyjä ja kasetteja. Äiti oli nuoruudessaan nauhoittanut C-kaseteille biisejä radiosta. Ne olivat sekalaista iskelmää (rokkia siellä ei ollut) ja mustalaismusiikkia. En muista niistä mitään, en pysty listaamaan esimerkkejä. Isällä oli muutama Irwin Goodmanin levy, ja kun nuorina aloimme kuunnella Raptoria, hän tunnisti niiden samantyylisen huumorintajun.

Yläasteella kuuntelin lähinnä radiota, erityisesti Radiomafiaa. Nauhoitin joitakin sekalaisia kasetteja. Veli kuunteli ensin metallia (esim. Moonspell, Sepultura), josta en silloin pitänyt yhtään. Raskas örinä oli rasittavaa kuunnella ennen nukkumaanmenoa niinä muutamina kertoina, joina jouduimme nukkumaan samassa huoneessa vieraiden takia. Sitten veljelle tapahtui jonkinlainen murtuminen. Hän alkoi kuunnella teknoa (esim. Prodigy), ja piti aikaisempaa metallin kuuntelemista nolona hairahduksena. En tiedä, millaisia merkityksiä hän liitti näihin musiikkilajeihin, sillä välimme olivat erittäin tulehtuneet.

Olin yläasteella äärimmäisen epäsosiaalinen, enkä tiedä tarkkaan, mitä muut luokalla kuuntelivat. Yksi oli innokas Metallica-fani, ja Nirvanaa kuulin soitettavan ainakin kahdesti. Itse kuuntelin lähinnä radiota.

Lukion ensimmäisellä ostin ensimmäisen levyni, joka oli CMX:n Discopolis. Tuon jälkeen ostin muutaman vuoden sisällä muitakin CMX:n levyjä. Pidin sanoituksista sekä siitä, että levyillä oli kokeiltu monenlaisia musiikkityylejä. Sanoitukset olivat kryptisiä, ja niitä sai pohtia pitkään ennen kuin ne aukesivat, jos aukesivat koskaan. Niissä oli myös kaipaamaani teiniangstia. Nykyään en pidä CMX:ää suuressa arvossa. Mielestäni kryptisyys on sanoittajalle häpeäksi. Jos on jotain sanottavaa, se pitää sanoa selvästi. Tämä ei tarkoita, että epäsuorat menetelmät olisivat sinänsä huonoja, tai että asenteellinen mustavalkoisuus olisi parempi kuin harmaan sävyt. Mutta sanoituksesta pitää saada selvää.

Lukion jälkeen seurasi pitkä tauko, jolloin kuuntelin hyvin vähän musiikkia. Ostin muutamia sekalaisia levyjä, mutta en löytänyt mitään, mitä olisi viitsinyt kuunnella säännöllisesti. Puoli vuotta sitten aloin taas kasaamaan soittolistaa. Motivaationa oli se, että joraaminen sujuu paremmin, kun on kuullut biisejä etukäteen. Tosin suurin osa soittolistasta koostuu jostain aivan muusta. Tämän hetken kiinnostavin muusikko taitaa olla Venetian Snares (sivuilta löytyy pitkiä, ilmaisia livenauhoituksia).

Olen myös soittanut musiikkia nuoteista. En ole musikaalinen; en ole säveltänyt musiikkia, ja korvakuulolta soittaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Soittaminen on silti viehättävä yhdistelmä motoriikan ja äänen vuorovaikutusta ja täydellistä uppoutumista.

Soittoharrastus alkoi joskus ala-asteella. Eräänä kesänä aloin käydä naapurissa soittamassa ikivanhoja sähköurkuja. Soitin saman melodian kahdella kädellä. Nuottikirjoina oli koululaulukirjoja (kahta eri sukupolvea) sekä joitakin kokoelmia.

Jouluna sain lahjaksi sähköurut. En ollut kehdannut edes toivoa sellaista, sillä vanhemmilla oli käsittääkseni taloudellisesti tiukkaa, ja soittimen hinta oli aivan toista luokkaa, kuin kallein saamani joululahja. Sähköuruissa oli 16 tai 32 soitinta ja rytmikone. Silloin tietokoneessamme ei ollut musiikkiohjelmaa, joten tietokoneeseen kiinnittäminen ei ollut ajankohtaista. Lainasin kirjastoautolta Suuria toivelaulukirjoja. Siellä ei muistaakseni ollut juuri muita nuotteja.

Naapuri osasi neuvoa puolen nuotin korotukset ja alennukset, mutta siihen neuvot loppuivatkin. Jossain vaiheessa menin soittokurssille. Yhdellä tunnilla oli n. 4 ihmistä. Sensei neuvoi ja arvioi yhtä, ja muut soittivat kuulokkeilla. Tunteja oli kerran viikossa. Siellä opetettiin soittamaan sointujen kanssa. Musiikki koostui ulkomaisesta hissimusiikista (esim. The Girl From Ipanema, Perdido), klassisista opetuskappaleista (esim. The Entertainer), ja vanhasta rokista (esim. Eleanor Rigby). Kävin kurssia 1.5 - 2 vuotta. Tietääkseni kehityin nopeasti. Kurssilla soitetut nuotit menivät pian selvästi selvästi vaativammiksi, kuin toivelaulukirjojen nuotit. Mielestäni materiaali oli hyvin valittu. Kuitenkin olen sitä mieltä, että olisi kannattanut soitattaa myös klassista musiikkia, kuten Bach:in D-molli. (En tykkää kuunnella klassista musiikkia, mutta se vähä, mitä olen soittanut, on ollut miellyttävää soitettavaa.)

Sitten tuli murrosikä. Soittaessani sähköuruilla ilman kuulokkeita äidillä oli tapana aina silloin tällöin kehua, että soitan hyvin ja sitä oli mukava kuunnella. (Veljeni sanoi aina, että soitan paskasti). Kummankaan henkilön arviot eivät riippuneet siitä, miten soitin. Koska palaute ei ollut riippunut soittamisesta, sen oli selvästi tarkoitus manipuoloida minua. Siihen liittyi implisiittinen attribuutio, jonka mukaan syy soittamiseeni on halu miellyttää äitiä. Koska minulla ei ollut todisteita siitä, että syy soittamiseeni olisi jokin muu (esim. bändissä soittaminen), en voinut kuin hyväksyä attribuution. Tämä ei sopinut nuoren pojan minäkuvaan, joten käyttäytymistä piti muuttaa. Tämä synnytti "en perkele soita sinun mieliksesi" -reaktion: Ensin lopetin urkukurssilla käynnin, sitten soittamisen ylipäänsä. Joskus positiivinen palaute on pahempi solvaus kuin negatiivinen. Prosessi kesti aikansa, mutta tulokset olivatkin sitten pysyviä: En ole tähän päivään mennessä jatkanut harrastusta. Pidän taannoista soittoharrastustani vieläkin hieman hävettävänä episodina elämässäni (kuten niin monia muitakin asioita nuoruudessani).

Puoli vuotta ennen harrastuksen lopettamista vanhemmat ostivat pianon. Olin jo lopettanut kurssilla käynnin, ja mielenkiinto soittamista kohtaan hiipui. En silti sanonut vastaan. En uskonut, että mielipiteelläni olisi mitään vaikutusta heidän päätökseensä. Hyvänä puolena oli pianon dynaaminen kosketus (eri painovoimakkuus synnyttää erilaisen äänen). Huonoja puolia oli kaksi. Ensinnäkin, pianoa ei edes teoriassa voinut liittää tietokoneeseen. Toiseksi, pianoa ei voinut soittaa kuulokkeilla. Tämä sinetöi harrastuksen loppumisen "en perkele soita sinun mieliksesi" - ilmiön takia. En ole tähän päivään mennessä aloittanut harrastusta uudelleen. Tärkein syy pianon ostamiselle oli kai se, että se oli parempi statussymboli kuin sähköurut.

Nykyään minun on vaikeaa suhtautua musiikkiin vakavasti. Jotkut biisit kuulostavat paremmalta kuin toiset. Kaikista musiikkilajeista löytyy sekä hyviä että huonoja biisejä. Eri musiikkilajien kuuntelijoilla on erilaisia meemejä: Elektronista musiikkia yleensä jorataan, rokkia yleensä ei, homodiskossa soitetaan kaikkein kapeinta levyvalikoimaa. Jos jonkun henkilön identiteetti perustuu tietyn musiikkilajin kuunteluun muiden musiikkityylien kustannuksella, se ei yleensä ole hyvä merkki.

INTJ

Introverted: 56%
Intuitive: 12%
Thinking: 38%
Judging: 33%

Pitäisi joskus kirjoittaa neljästä ruumiinnesteestä ja niiden suhteesta persoonallisuustestien ongelmiin, mutta se vaatisi lähdemateriaalin esiinkaivamista. Hyvä artikkeli persoonallisuustestien vajavaisuuksistä löytyy täältä.

PS. Mielestäni INTP:n takaa löytyvä kuvaus sopii minuun aivan yhtä hyvin kuin INTJ:n.

Kadunvaltausbileet

Viime perjantain vietin Tila Haltuun -tapahtumassa eli kadunvaltauksessa.

Lössiä alkoi kerääntyä 15.45 Rillingin eteen . Tässä vaiheessa ihmisille jaettiin ohjelappusia. Neljän aikoihin yksi kovaäänisellä varustettu henkilö ilmoittautui tiedottajaksi, ja kehotti jengiä seuraamaan perässään. Vartin kävelyn jälkeen he löysivät sopivan kadun ja se otettiin haltuun. Katu suljettiin autoilta.

Väkeä oli paikalla arviolta 100 - 200 henkeä. Varsinaiset bileet alkoivat, kun äänentoistolaitteisto saatiin pystyyn ja tekno alkoi pauhata. Jotkut jorasivat, toiset eivät. Musiikki ei selvästikään ollut suurimmalle osalle ihmisistä pääasia: Tanssiprosentti pysyi alle 10%:ssa lähes koko ajan.

Lähin vertailukohta tapahtumalle lienee Kukkaispäivät. Tärkein ero (tapahtuman koon lisäksi) on se, että Kukkaispäivillä väkijoukon rooli on tuijottaa passiivisena, kun ammattilaiset viihdyttävät heitä. Kadunvaltauksessa yleisö muodostaa sirkuksen.

Paikalla oli monenlaista temppuilijaa. Ensinnäkin vaihtoehtoihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja omintaikeisesti. Mukana oli useampi setti pilailuvälineitä: saippuakuplan puhaltimia, sirkuskeppejä ja hyppynaruja.

Oma lukunsa oli poliittinen pelleily. Vasemmistonuoret pystyttivät lippuja, ja Oikeutta Eläimille jakoi esitteitä häkkiin suljetuista isosilmäisistä, pörröisistä eläimistä. Jossain vaiheessa järjestettiin Halonen-vaateliikettä vastaan suunnattu mielenosoitus eläinten oikeuksien puolesta. Se oli koominen monella tasolla. Siinä vedottiin ihmisiin, jotka haluavat toimia kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. He tuskin olisivat saaneet tarpeeksi lössiä paikalle, elleivät olisi hyväksikäyttäneet ihmisten biletysintoa kauniina kesäpäivänä. Tässä vaiheessa Tiedemies tuli paikalle työntäen lastenvaunuja, ja huomautti, että kuuluttajan viesti - "Olemalla vastuullinen kuluttaja sinä voit vaikuttaa siihen, miten eläimiä kohdellaan" - oli kuin suoraan konsumeristiselta radiokanavalta. Ilmeisesti mielenosoituksella ei ollut toivottua vaikutusta, koska siitä ei raportoitu edes seuraavan päivän paikallislehdessä (kuten ei koko kadunvaltaustapahtumaaa).

Kolmas viihdyttäjäjoukko (johon minäkin kuuluin) olivat teknoilijat. Musiikin alkamisen ja päättymisen välillä katu ei tyhjentynyt kertaakaan.

Tapahtumalla ei ollut virallisia järjestäjiä. Näkyviä etukäteen tehtäviä valmisteluja olivat ainakin (1) Ohjelappusten ja mainosten levittäminen, (2) DJ:den hankkiminen ja äänentoistolaitteiden rahtaaminen paikalle, (3) Poliittisten kojujen pystyttäminen ja (4) Banderollin tekeminen ja tiedottajan valinta. En osaa arvioida, kuinka suuri joukkio oli takana. Ainakin Maan Ystävät ja Vasemmistonuoret olivat valmistelemassa tapahtumaa.

Koska tapahtumaa ei edes uutisoitu Aamulehdessä, se ei voinut merkittävästi häiritä ihmisten elämää.

Muissa blogeissa tapahtuma on kerännyt negatiivisia kommentteja. En koe koskaan olleeni vaihtoehtoinen, joten en koe vaihtoehtoväen mukana bilettämistä identiteettiäni uhkaavaksi tekijäksi. En myöskään ole todistanut vaihtoehtoisen elämäntavan negatiivisia seurauksia (vielä), joten minulla ei ole rationaalista syytä dissata heitä. Minulle kysymys oli hyvin onnistuneista ulkoilmabileistä.

Swägit

Kävin torstaina Vastavirtaklubilla swägeissä. Tämä Pispalassa sijaitseva pieni baari on keräänyt mainetta paikkana, jossa vähemmän tunnetut bändit ja DJ:t pääsevät soittamaan. Swäg taas on se porukka, jota aikaisemminkin kuvailin.

Illan musiikkierikoisuus oli puolen tunnin pätkä gabber-teknoa (tunnetaan myös hardcore-teknona), joka keräsikin lattian täyteen. Muutenkin meininkin oli kohdallaan: Hitaamman setin aikana, kun kukaan ei tanssinut, lattialla alettiin hyppiä narua (monessako bileesä näin käy?). Lopussa myös tanssiprosentti kohosi aika lähelle 50%:tä.

Tutustuin tyyppiin, joka oli ollut 2 1/2 kuukautta Burmassa vaihdossa. Vaihto-ohjelman tavoitteena oli edistää yhteistyötä kuvataiteen keinoin, ja se oli pyörinyt vuodesta 2001. Tämän tyypin tehtävä oli opettaa kotisivujen tekemistä ja visuaalista hahmotusta.

Hän sanoi, että valkoinen mies voi Myanmarissa tehdä lähes mitä tahansa, kunhan ei ylitä tiettyä rajaa. Heroiinin salakuljetuksestakin selviää lahjomalla, mutta Aung San Suu Kyi:n nimeä ei kannata mainita julkisella paikalla. Kuulemma Internetkin on raskaasti sensuroitu.
Monet paikallisista opiskelijoista muistavat omakohtaisesti demokratiarliikkeen kukistumisen, koska jotain tärkeää tapahtui juuri sen yliopiston lähellä, jossa hän oli vaihdossa.

Tyyppi vastasi maksaneensa lahjuksia kaksi kertaa. Esimerkkinä hän kertoi hän maksaneensa 2 euron lahjuksen päästäkseen alueelle, jolle ei olisi periaatteessa saanut mennä. Lahjuksen koko kertoo karua kieltään alueen elintasosta.

Kuulemma maa on erittäin viljavaa, eikä siellä alhaisesta elintasosta huolimatta nähdä nälkä. Kasveista voi saada 3-4 satoa vuodessa, ja riisiä voisi kasvattaa lähes kaikkialla. Kuulemma ruokaa riittää paljon poisheitettäväksi asti, kun sähkönjakelu on epävarmaa ja kylmäsäilytystilat puutteellisia.

Tahdon lyödä, tahdon tappaa, tahdon olla ihminen

Islam Karimov decided to predict the future by creating it.

(Unfortunately I can't give credit to the person who made the picture; I've forgotten the website.)

Tsekki on uusi maailmanmestari!

Menin erääseen baariin, jossa kolmen hengen go-seurue katsoi innokkasti jääkiekkoa. He kysyivät, olenko seurannut MM-sarjaa. Vastasin, että muistan Suomen voittaneen MM-sarjan monta vuotta sitten, mistä seurasi mieletön juhlinta. Vastaus varmaan huvitti heitä, vaikka he eivät näyttäneetkään reaktioitaan ulospäin. Eihän tuo vastaus käsitelly edes tämän vuoden MM-sarjaa.

Jossain vaiheessa näytettiin kuvia kulta- ja hopeamitaleista, jotka "odottivat voittajaa". Tässä vaiheessa minulle selvisi, että kysymys oli finaalista.

Baarin takahuoneesta kuului vähän väliä humalaista mölinää, ja se kirvoitti kommentteja tyyliin "onko siellä eläimiä". Kun ottelu sitten päättyi, takahuoneesta tuli kaksi miestä, joista toinen kantoi Tsekin lippua! Välillä nuo miehet tuulettivat huudellen suomalaisia irtosanoja (Mestarit! Mestarit!), välillä puhuivat vierasta kieltä. Sitten he tarjosivat rommipaukun kaikille 6:lle henkilölle, jotka olivat läsnä.

Todistettuani tätä voitonjuhlintaa ja urheilun yhdistävää vaikutusta uskon ymmärtäväni hieman paremmin penkkiurheilijoita, jotka menevät baariin katsomaan matseja yhdessä muiden kanssa. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka viitsivät katsoa urheilua kotona - mutta eivät hekään varmaan ymmärrä ihmisiä, jotka pelaavat kotona go:ta koneen välityksellä.

Palkitsemisesta

Oletetaan, että harrastuksen H piirissä jaetaan yksi tai useampi palkinto. Palkinnon jakamisella voi olla ainakin kolmenlaisia tavoitteita:

(1) Kannustaa ihmisiä harrastamaan H:ta. Esim. Metusaleh Mouse- palkinto.

(2) Tehdä tunnetuksi harrastusta H ja sen tuloksia. Tämä on mm. Kuukkelin ja Finlandia-palkintojen tavoite.

(3) Määritellä sitä, mitä pidetään arvostettavana ja hyvänä, esim. Nobelin rauhanpalkinto.

Keskityn tässä kirjoituksessa kolmanteen tavoitteeseen.

Monissa organisaatioissa jaetaan vuosittain palkintoja, joiden ainut tarkoitus on määritellä, mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Tällaisia palkintoja ovat koulumaailmassa stipendit, työelämässä erilaiset Vuoden työntekijä-tyyliset palkinnot. Välivuoteni työpaikassa jaettiin vuosittain Venture-palkinto projektille, joka oli onnistuneesti tuotteistanut uuden idean.

Tyypillisesti näiden palkintojen rahallinen arvo on vähäinen. Ne eivät pyri luomaan materiaalisia kannusteita, jotta rationaalinen taloudellinen toimija muuttaisi käyttäytymistään saadakseen palkinnon. Pääpaino on mallioppimisella: Nostetaan yksi henkilö jalustalle, kerrotaan syyt, joiden perusteella hänet palkitaan, ja tehdään selväksi, että kuka tahansa voi saada palkinnon vastaavalla käyttäytymisellä. Jotta asenteiden muokkaus olisi tehokasta, tieto palkinnon jakamisesta levitetään mahdollisimman tehokkaasti.

Palkinnon jakaa jokin arvovaltainen henkilö. Kunniakirja on usein käytetty esineellistämisen muoto. Samalla uusinnetaan hierarkiaa tekemällä selväksi, että kyseisen henkilön ojentama palkinto on arvokkaampi, kuin kenen tahansa antama vastaavan arvoinen esine; että palkinnon antaja on palkinnon saajien yläpuolella. Palkinnon antajan mielipide on tärkeämpi kuin sen saajan. Saaja ja antaja ovat samalla viivalla ainoastaan silloin, kun palkinnon jakamiseen ei liity minkäänlaista harkinnanvaraa (esim. urheilukilpailut).

Palkintoa annettaessa pidettävät puheet voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin, voidaan korostaa riippumattomia kriteereitä, joiden perusteella palkinto jaetaan. Tällöin korostetaan sitä, että palkinnon saaja täyttää kriteerit. Toinen mahdollisuus on attribuoida, että saaja ansaitsi palkinnon joidenkin luonteenpiirteidensä ansoista. Tällöin korostetaan sitä, että itse teot ovat heijastumia ja tuloksia oikeanlaisista asenteista.
Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista opiskeluun liittyvää palkintoa (jota siis ei ole olemassa).

a) "Seuraavaksi jaetaan Vuoden Noppapalkinto Matti Kuusistolle! Matti on tuonut maisterintutkintoaan tänä vuonna 60 noppaa lähemmäksi, ja siitä hyvästä annamme hänelle litran 60-prosenttista alkoholia! Hän
on känninsä ansainnut!"

b) "Seuraavaksi jaamme Vuoden Nörttiluuseripalkinnon Matti Kuusistolle! Hän on hikaroinut säälittävät 60 opintoviikkoa. No niin, tuleppas Matti-poju kiltisti ottamaan kunniakirjasi [nimi]-sedältä." [odottaa vähän
aikaa] "Mitä? Eikö Matilla ole munaa vastata tekosistaan yleisön edessä? Vai onko hän jäänyt kotiinsa lukemaan matikankirjojaan? Eihän siinä
ole mitään pahaa, kaikkihan me olemme joskus lukeneet kirjan!"

---

Kultaisessa Kuukkelissa julkisuuden hakeminen on selvästi tärkein motiivi, mutta arvojen määritteleminen tulee hyvänä kakkosena:

Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta niille, jotka itseään (ja toisiaan) säälimättä kaatavat aivojensa sisällön koko maailman nähtäväksi ja ruodittavaksi.

Tässä bloggaajan palkitsemisen arvoiseksi ominaisuudeksi määritellään valmius uhrautumiseen, jolla tarkoitettaneen yksityisyyden murenemista ja kirjoittamisen vaatimaa aikaa. Palkintosivulla annetaan jokaisesta voittajasta erillinen arvolatautunut kuvaus. Jotkut kuvaukset muistuttavat tyyliltään kirjallisuusarvosteluja. Julkisuusmotiivia korostaa se, että osa kuvauksista viittaa uutisista tuttuihin aiheisiin.

Koska blogistanissa ei ole selkeää hierarkiaa, ei kuukkelikaan sitä voi vahvistaa. Luulen kuitenkin, että palkinnon herättämä kritiikki on lähtöisin juuri siitä, että halutaan kieltää palkinnon tärkeys, koska palkintoja ei jaettu kritisoijien mieltymysten mukaan. Kritiikki on osoitus arvovaltaisuudesta; kukaan ei kritisoinut minua, kun valitsin vuoden 2004 kolme parasta blogia, koska minua ei katsottu riittävän tärkeäksi tahoksi.