Kävin viime viikolla katsomassa Niagarassa pyörineestä puolalaisten elokuvien sarjasta leffan "Lujempaa kuin pommit".
Ennen leffan alkua katsomossa kuului paljon slaavilaista puhetta. Veikkaanpa, että 1/3 - 2/3:lla katsojista oli puolalaisjuuret. Kaipa he menivät sinne nauttimaan ensisijaisesti maanmiestensä seurasta, ja toissijaisesti elokuvasta.
Leffasta palatessa selvisi toinenkin syy. Ryhmä katsojia oli pysähtynyt samoihin liikennevaloihin. Kysyin, että Are you Polish. Ryhmän kolme jäsentä osoittivat sormella neljättä - ilmeisesti muiden englannin kielen taito oli haparoiva tai olematon. Jos kahden suomalaisen kielen puhetaito on heikko, niin tuttua kieltä arvostanee enemmän, kuin vieraan kulttuurin leffojen eksotiikkaa.
Leffan tapahtumat sijoittuivat johonkin pienkaupunkiin, jossa teollisuushallit, pellot ja asuintalot vuorottelivat. Päähenkilöinä olivat Marcin ja hänen tyttöystävänsä. Marcinin isä kuolee alussa, ja hän perii talon ja peltoa. Tyttöystävä aikoo lähteä ulkomaille opiskelemaan. Marcin pelkää, että tyttöystävän markkina-arvo kohoaa koulutuksen ja maailman näkemisen myötä siinä määrin, ettei hän enää palaa.
Puolassahan 1/4 väestöstä hankkii elantonsa maataloudesta. EU-maissa luku on alle 5%, joten rankka rakennemuutos on edessä. Leffa kuvasi juuri rakennemuutksen kokevan sukupolven valintoja. Myös leffan puolalaiset ovat hyvin selvillä rakennemuutoksen välttämättömyydestä, sillä lopussa Marcin joutuu ankaraan puhutteluun, kun tekee selväksi aikomuksensa jatkaa maatilan pitämistä kouluttautumisen sijaan.
Myös katolilaisuus näkyi, kuten myös puolalaisten USA:n ihailu.
Leffan nähtyäni uskon, että Puolaa koskevat mielikuvani ovat ainakin jossain määrin kohdallaan. On hienoa nähdä välillä leffa, jota voi pohtia paitsi leffatietouden myös ns. todellisuuden tuntemuksen kannalta.
Monday, October 18, 2004
Monday, October 11, 2004
Raportti #1
Kirjoitanpa hieman opiskeluasioista, vaikka ne ovatkin tylsiä.
Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.
En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.
Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).
Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.
Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.
Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.
Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.
Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.
En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.
Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).
Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.
Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.
Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.
Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.
Friday, October 01, 2004
Nyt on se raadanta kerralla loppu
Nyt pitäisi muokata päivittäisiä rutiineita tuottamaan symbian-softan sijasta opintoviikkoja.
Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.
Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.
Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.
Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.
Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.
Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.
Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.
Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.
Saturday, September 18, 2004
Elämänmuutos & uusia blogeja
Kahden viikon päästä työsuhteeni loppuu ja siirryn opiskelemaan. Sananlaskun mukaan työstä, opiskelusta ja vapaa-ajasta voi valita kaksi. Odotan innolla vapaa-ajan lisääntymistä ja työvastuiden loppumista. Vielä kahden viikon ajan pitäisi seurata voimattomana, miten asiat menevät pieleen, samalla lääkiten sairauden sijasta oireita.
Uusista blogeista Itärannikon tuulia jatkaa ekspattiblogien perinnettä (jonka parasta antia on tasaisen laaduukas sporeblogi).
Anonyymi alkaa repäisevästi: kirjoittaja irtisanotaan, ja hän punnitsee irtisanomisen riitauttamisen etuja ja haittoja. Jos asia menee selvittelyyn ja raportointi jatkuu, niin näemme case studyn asiasta, josta harvalla on kokemusta tai kunnollista tietoa. Itse kukin voi joutua vastaavaan tilanteeseen.
Parempi elämä redusoi terveyden painoon. Vihje: terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat paljon parempia mittaretia.
Uusista blogeista Itärannikon tuulia jatkaa ekspattiblogien perinnettä (jonka parasta antia on tasaisen laaduukas sporeblogi).
Anonyymi alkaa repäisevästi: kirjoittaja irtisanotaan, ja hän punnitsee irtisanomisen riitauttamisen etuja ja haittoja. Jos asia menee selvittelyyn ja raportointi jatkuu, niin näemme case studyn asiasta, josta harvalla on kokemusta tai kunnollista tietoa. Itse kukin voi joutua vastaavaan tilanteeseen.
Parempi elämä redusoi terveyden painoon. Vihje: terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat paljon parempia mittaretia.
Thursday, September 09, 2004
Nämä miehet kuuluvat parhaaseen A-ryhmään
HS:n mukaan terrorismintorjunnan eliittiyksikkö Alfa eli Spetsnaz A oli paikalla myös Beslanissa, kuten niin monessa aikaisemmassakin Venäjän lähihistorian käännekohdassa.
Vuonna 1991, muutama päivä ennen Neuovostoliiton liittosopimuksen purkamista, vanhoilliset kommunistit sulkivat Gorbatsovin kesämökilleen kauas Moskovasta, ajoivat panssarit Moskovan keskustaan parlamenttitalon ympärille sekä julistivat uuden hallituksen ottaneen maan haltuunsa.
Tällöin kansanjoukko alkoi kerääntyä parlamenttitalon ympärille puolustamaan Gorbatsovin hallitusta. Eräs ratkaiseva hetki oli, kun Jeltsin "kesytti panssarin" lukemalla puheen panssarin päällä seisoen. Puhe esitettiin TV:ssä, ja siinä kehoitettiin kansalaisia tulemaan parlamenttitalolle. Panssarit ympäröitiin kukkaseppeleillä ja hämmentyneille sotilaille (joille ei oltu kerrottu koko homman pointtia) tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tällöin vallankaappaus oli jo selvästi menossa mönkään.
Juopuneet, epätoivoiset vallankaappaajat käskivät Alfa-joukkoa käymään väkijoukon päälle. Alfa ei toteuttanut käskyä. Toisenlainen päätös olisikin ollut katastrofi.
Vuonna 1993 putschissa kaapaajat linnoittautuivat parlamenttitaloon tukenaan väkijoukko. Jeltsin yritti marssittaa panssarit keskustaan, mutta sotilaskomentajat viivyttelivät kun eivät halunneet sotkeutua politiikkaan. Tällöin Alfa kutsuttiin paikalle. Pitkän harkinnan jälkeen Alfa ampui panssareilla varoituslaukauksia parlamenttitalon yläkerroksiin. Tämän jälkeen säikähtänyt väkijoukko alkoi valua ulos, ja tilanne laukesi.
Alfa oli paikalla myös tsetseenien tekemissä sairaalaiskuissa. Nämä etenivät niin, että ensin tsetseenitaistelijat iskivät sotilaskohteisiin, ja kun he eivät enää pystyneet pakenemaan, he ryhtyivät terroristeiksi - valtasivat sairaalan, ottivat panttivankeja ja linnoittautuivat. Ensimmäinen isku kohdistui Budyonnovskin (1995), toinen ensin Kizlyarin ja sitten Pervomaiskoyen sairaalaan (1996).
Näissä iskuissa Alfa niitti kyseenalaista mainetta. Heille tärkeintä oli tappaa terrroristit, panttivankien pelastaminen ois kivaa muttei niin kovin tärkeää. Erään Tsetseniasta raportoineen toimittajan kirjoittamassa teoksessa (Allah's Mountains) väitetään, että tsetseenit pakenivat panttivankien kanssa Venäjän armeijan tulitusta, ja päästyään pakoon he vapauttivat panttivangit. Panttivangeilla oli enemmän syytä pelätä Venäjän armeijaa kuin tsetseenitaistelijoita. Beslanissa tilanne oli aivan toinen.
Moskovan teatterikaappauksessa (2002) Alfa räjäytti reiän teatterin seinään, pumppasi tainnuttavaa kaasua ja teloitti terroristit laukauksella päähän ennen kuin he ehtivät toipua.
Alfalla on myös aikaisempaa kokemusta väkijoukon hallinsta, tai paremminkin ignoroinnista. 1993 Putschissa ihmiset menivät taivastelemaan parlamenttitalon edustalle, vaikka ikkunoissa väijyi tarkka-ampujia ja Alfa suosutui liikumaan vain panssarien suojaamana. Kuulemma pari sataa ihmistä mentti tällä tavalla henkensä.
Alfa on FSB:n alainen yksikkö.
Vuonna 1991, muutama päivä ennen Neuovostoliiton liittosopimuksen purkamista, vanhoilliset kommunistit sulkivat Gorbatsovin kesämökilleen kauas Moskovasta, ajoivat panssarit Moskovan keskustaan parlamenttitalon ympärille sekä julistivat uuden hallituksen ottaneen maan haltuunsa.
Tällöin kansanjoukko alkoi kerääntyä parlamenttitalon ympärille puolustamaan Gorbatsovin hallitusta. Eräs ratkaiseva hetki oli, kun Jeltsin "kesytti panssarin" lukemalla puheen panssarin päällä seisoen. Puhe esitettiin TV:ssä, ja siinä kehoitettiin kansalaisia tulemaan parlamenttitalolle. Panssarit ympäröitiin kukkaseppeleillä ja hämmentyneille sotilaille (joille ei oltu kerrottu koko homman pointtia) tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tällöin vallankaappaus oli jo selvästi menossa mönkään.
Juopuneet, epätoivoiset vallankaappaajat käskivät Alfa-joukkoa käymään väkijoukon päälle. Alfa ei toteuttanut käskyä. Toisenlainen päätös olisikin ollut katastrofi.
Vuonna 1993 putschissa kaapaajat linnoittautuivat parlamenttitaloon tukenaan väkijoukko. Jeltsin yritti marssittaa panssarit keskustaan, mutta sotilaskomentajat viivyttelivät kun eivät halunneet sotkeutua politiikkaan. Tällöin Alfa kutsuttiin paikalle. Pitkän harkinnan jälkeen Alfa ampui panssareilla varoituslaukauksia parlamenttitalon yläkerroksiin. Tämän jälkeen säikähtänyt väkijoukko alkoi valua ulos, ja tilanne laukesi.
Alfa oli paikalla myös tsetseenien tekemissä sairaalaiskuissa. Nämä etenivät niin, että ensin tsetseenitaistelijat iskivät sotilaskohteisiin, ja kun he eivät enää pystyneet pakenemaan, he ryhtyivät terroristeiksi - valtasivat sairaalan, ottivat panttivankeja ja linnoittautuivat. Ensimmäinen isku kohdistui Budyonnovskin (1995), toinen ensin Kizlyarin ja sitten Pervomaiskoyen sairaalaan (1996).
Näissä iskuissa Alfa niitti kyseenalaista mainetta. Heille tärkeintä oli tappaa terrroristit, panttivankien pelastaminen ois kivaa muttei niin kovin tärkeää. Erään Tsetseniasta raportoineen toimittajan kirjoittamassa teoksessa (Allah's Mountains) väitetään, että tsetseenit pakenivat panttivankien kanssa Venäjän armeijan tulitusta, ja päästyään pakoon he vapauttivat panttivangit. Panttivangeilla oli enemmän syytä pelätä Venäjän armeijaa kuin tsetseenitaistelijoita. Beslanissa tilanne oli aivan toinen.
Moskovan teatterikaappauksessa (2002) Alfa räjäytti reiän teatterin seinään, pumppasi tainnuttavaa kaasua ja teloitti terroristit laukauksella päähän ennen kuin he ehtivät toipua.
Alfalla on myös aikaisempaa kokemusta väkijoukon hallinsta, tai paremminkin ignoroinnista. 1993 Putschissa ihmiset menivät taivastelemaan parlamenttitalon edustalle, vaikka ikkunoissa väijyi tarkka-ampujia ja Alfa suosutui liikumaan vain panssarien suojaamana. Kuulemma pari sataa ihmistä mentti tällä tavalla henkensä.
Alfa on FSB:n alainen yksikkö.
Wednesday, August 18, 2004
48. juhlapostaus
Laitan blogin pariksi viikoksi tauolle, sillä eräs tärkeämpi asia painaa päälle. Reilun kuukauden päästä tapahtuu merkittävä muutos nykyiseen, pystyyn kuolleeseen elämäntapaani; ja muutokset tunnetusti aina stimuloivat.
Edellinen viiko oli tapahtumaköyhä, mutta kävin sentään perjantaina juomassa ja kuuntelemassa musiikkia. Juominen on tärkeää kahdesta syystä: ensinnäkin, että säilyisi edes jonkinlainen kosketus muun maailman menoon. Toiseksi, rappion katseleminen - jota panu ansiokkaasti kuvaa - saa koodaamisen tuntumaan paljon mielekkäämmältä ja vähemmän tylsältä puurtamiselta.
Lavalla soitettiin metallia. Koska musiikkilaji oli vähemmän tuttu, kaikki bändit kuulostivat suurinpiirtein yhtä hyviltä, ja konseptin uutuus teki tilaisuudesta vähemmän tylsän.
Koskapa en asiasta mitään tiedä, en viitsi edes yrittää analysoida sitä. Oikeasti se oli vain aasinsilta sarjakuvastrippiin, jossa tiivistyy metallin koominen puoli. Tässä toinen hauska strippi. (Order of the stick on muutenkin hauska, mutta paritallyclips ei)
Edellinen viiko oli tapahtumaköyhä, mutta kävin sentään perjantaina juomassa ja kuuntelemassa musiikkia. Juominen on tärkeää kahdesta syystä: ensinnäkin, että säilyisi edes jonkinlainen kosketus muun maailman menoon. Toiseksi, rappion katseleminen - jota panu ansiokkaasti kuvaa - saa koodaamisen tuntumaan paljon mielekkäämmältä ja vähemmän tylsältä puurtamiselta.
Lavalla soitettiin metallia. Koska musiikkilaji oli vähemmän tuttu, kaikki bändit kuulostivat suurinpiirtein yhtä hyviltä, ja konseptin uutuus teki tilaisuudesta vähemmän tylsän.
Koskapa en asiasta mitään tiedä, en viitsi edes yrittää analysoida sitä. Oikeasti se oli vain aasinsilta sarjakuvastrippiin, jossa tiivistyy metallin koominen puoli. Tässä toinen hauska strippi. (Order of the stick on muutenkin hauska, mutta paritallyclips ei)
Sunday, August 08, 2004
Top Secret
Neuvostoliitolla oli 70- ja 80-luvuilla erittäin laaja biologisten aseiden ohjelma. Sen pääorganisaatio oli nimeltää Biopreparat, jossa työskenteli n. 35000 henkeä. Biopreparat valmisti ihmisiä tappavia biologisia aseita sotaa varten. Biopreparatin lisäksi oli muita organisaatioita, mm. maatalousministeriön alaisena toimiva karjantappoaseita valmistava osasto, sekä KGB:n alainen salamurha-aseita valmistava osasto.
Ken Alibek toimi 90-luvun alussa Biopreparatissa hyvin korkeassa asemassa, kunnes loikkasi Yhdysvaltoihin. Jenkkilässä hän kirjoitti teoksen "Biohazard", josta tämänkin postauksen tiedot ovat peräisin.
Sverdlovsk on venäläinen kaupunki, jonka lähelle oli sijoitettu paiseruttopommeja (anthrax) valmistava tehdas. Valmistusprosessi oli sellainen, että ensin paiseruttobakteerit idätettiin ravintoliuoksessa, jonka koostumus oli optimoitu paiseruton lisääntymiselle. Kun itäminen oli edennyt riittävän pitkälle, liuos laitettiin sentrifugiin (linkoon), joka monikymmenkertaisti paiseruttokonsentraation. Sitten tämä liuos kuivatettiin ja jauhettiin hienoksi aerosoliksi. Aerosoli varastoitiin pommeihin.
Pommien toimivuus oli testattu eläinkokeilla. Jotain niiden tehosta kertoo mitta-asteikko, jolla vertailtiin erilaisten biologisten agenttien tehokkuuutta (agentti = vaikuttava aine): Kuinka monta kiloa agenttia tarvitaan, jotta tauti tarttuisi neliökilometrin alueella puoleen populaatiosta? Huolimatta tuulesta, huolimatta hapen bakteereja tuohoavasta vaikutuksesta sekä huolimatta laimentumisesta, biologisilla aseilla pystyttiin saastuttamaan laajoja alueita.
Neuvostoliitto oli allekirjoittanut 1972 sopimuksen, joka kielsi biologisten aseiden valmistuksen. Siksi ohjelma haluttiin pitää salassa. Ken Alibek ei voinut kertoa vaimolleen edes sitä, että hän valmisti biologisia aseita (vaimon arvaus oli, että mies työskenteli ohjelmassa, jossa yritettiin kloonata ihminen).
Sverdlovskin paiseruttotehtaalla tapahtui 1979 onnettomuus, jonka seurauksena ympäristöön levisi paiseruttoa. Koska virallisesti mitään ohjelmaa ei ollut, niin ensisijainen prioritetti oli painaa asia villasella. Tästä syystä mihinkään toimiin ei ryhdytty, ennen kuin ihmisiä alkoi hakeutua sairaalaan paiseruttotaudin takia.
Se, että ihmisiä alkoi kuolla, ei muuttanut prioritetteja. Edes sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, että kyseessä oli paiserutto. (vrt. kun tshetseenit hyökkäsivät Moskovaan bolshoi-teatteriin ja ottivat panttivankeja, ja turvallisuusjoukot tainnuttivat porukan jollakin aerosolilla. Taaskin salassapito oli tärkeämpää kuin kansalaisten henki, ja sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, minkälaiset vastalääkkeet voisivat olla tehokkaita aerosolimyrkytystä vastaan.) Tuohon aikaan Boris Jeltsin oli alueella jonkinlainen pääjehu, ja edes hänelle ei kerrottu asioiden todellista laitaa.
Sepitettiin valhe mädästä lihasta. Mätä liha mainittiin epidemian syyksi kaikissa virallisissa tiedotusvälineissä. Kertomus pysyi aina samanlaisena, eikä sille esitetty vaihtoehtoisia kertomuksia, joten sen on täytynyt olla melko vakuuttava kaikille muille, paitsi paikallisille silminnäkijöille. Ulkomaiset tiedustelujärjestöt tiesivät satelliittikuvien perusteella, että Sverdlovskissa oli biologisia aseita valmistava tehdas, joten heitä selitys ei vakuuttanut.
Salailu ulottui jopa Biopreparatin sisälle. Vain kaikkein korkeimmassa asemassa olevat kuulivat asiasta virallista tietä. Alibek ei vielä 1979 kuulunut tähän sisäpiiriin.
Alibek kuuli ensimmäisen maininnan Sverdlovskin onnettomuudesta vasta monta kuukautta jälkeenpäin. Sen jälkeen hän joutui keräämään tiedot epävirallisia kanavia pitkin, suullisina kertomuksina ja huhuina. Siinä missä Nasan raketille tapahtunutta onnettomuutta analysoitiin lehdistössä kyllästymiseen asti, niin Sverdlovskin onnettomuutta ei analysoitu kunnolla edes organisaation sisällä. Tämä ei tarjoa hyvää pohjaa samojen virheiden välttämiseen tulevaisuudessa.
Tarkoituseni oli vertailla Sverdlovskin salailua länsimaisissa yrityksissä harjoitettavaan salailuun. Ensin ainut yhteinen piirre: Jos jokin menee pieleen, niin tapahtunutta ei analysoida vastaavien virheiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Firmoissa tämä johtuu siitä, että kaikenlaiset epäonnistumiset ovat huonoa PR:ää. Epäonnistuneista projekteista kuulee vain suullisia huhuja. Virallisessa tiedotuksessa epäonnistumiset selitetään eufemismeilla, joita on mahdotonta aavistaa epärehellisiksi, jos ei ennestään tiedä asioiden oikeaa laitaa.
Tähän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Pieleen mennyt softaprojekti on vakavuudessaan mitätön verrattuna kuolemaan johtavaan onnettomuuteen.
Toiseksi, länsimaissa voi ostaa vapailta markkinoilta oppaita, joissa analysoidaan muissa yrityksissä tapahtuneita epäonnistumisia, riskitekijöitä ja puutteita. Nämä analyysit lienevät kahdesta syystä parempia, kuin mitä koettujen epäonnistumisten paikallinen analyysi voisi tuottaa. Ensinnäkin, niiden kirjoittajat ovat tottuneita ilmaisemaan itsensä kirjallisesti. Toiseksi, he ovat perehtyneet
alan aikaisempiin käsityksiin.
Jos muuten tiedät jonkin hyvän teoksen kaupallisen byrokratian todellisista toimintamekanismeista, niin lähetäppä vinkki.
Ken Alibek toimi 90-luvun alussa Biopreparatissa hyvin korkeassa asemassa, kunnes loikkasi Yhdysvaltoihin. Jenkkilässä hän kirjoitti teoksen "Biohazard", josta tämänkin postauksen tiedot ovat peräisin.
Sverdlovsk on venäläinen kaupunki, jonka lähelle oli sijoitettu paiseruttopommeja (anthrax) valmistava tehdas. Valmistusprosessi oli sellainen, että ensin paiseruttobakteerit idätettiin ravintoliuoksessa, jonka koostumus oli optimoitu paiseruton lisääntymiselle. Kun itäminen oli edennyt riittävän pitkälle, liuos laitettiin sentrifugiin (linkoon), joka monikymmenkertaisti paiseruttokonsentraation. Sitten tämä liuos kuivatettiin ja jauhettiin hienoksi aerosoliksi. Aerosoli varastoitiin pommeihin.
Pommien toimivuus oli testattu eläinkokeilla. Jotain niiden tehosta kertoo mitta-asteikko, jolla vertailtiin erilaisten biologisten agenttien tehokkuuutta (agentti = vaikuttava aine): Kuinka monta kiloa agenttia tarvitaan, jotta tauti tarttuisi neliökilometrin alueella puoleen populaatiosta? Huolimatta tuulesta, huolimatta hapen bakteereja tuohoavasta vaikutuksesta sekä huolimatta laimentumisesta, biologisilla aseilla pystyttiin saastuttamaan laajoja alueita.
Neuvostoliitto oli allekirjoittanut 1972 sopimuksen, joka kielsi biologisten aseiden valmistuksen. Siksi ohjelma haluttiin pitää salassa. Ken Alibek ei voinut kertoa vaimolleen edes sitä, että hän valmisti biologisia aseita (vaimon arvaus oli, että mies työskenteli ohjelmassa, jossa yritettiin kloonata ihminen).
Sverdlovskin paiseruttotehtaalla tapahtui 1979 onnettomuus, jonka seurauksena ympäristöön levisi paiseruttoa. Koska virallisesti mitään ohjelmaa ei ollut, niin ensisijainen prioritetti oli painaa asia villasella. Tästä syystä mihinkään toimiin ei ryhdytty, ennen kuin ihmisiä alkoi hakeutua sairaalaan paiseruttotaudin takia.
Se, että ihmisiä alkoi kuolla, ei muuttanut prioritetteja. Edes sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, että kyseessä oli paiserutto. (vrt. kun tshetseenit hyökkäsivät Moskovaan bolshoi-teatteriin ja ottivat panttivankeja, ja turvallisuusjoukot tainnuttivat porukan jollakin aerosolilla. Taaskin salassapito oli tärkeämpää kuin kansalaisten henki, ja sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, minkälaiset vastalääkkeet voisivat olla tehokkaita aerosolimyrkytystä vastaan.) Tuohon aikaan Boris Jeltsin oli alueella jonkinlainen pääjehu, ja edes hänelle ei kerrottu asioiden todellista laitaa.
Sepitettiin valhe mädästä lihasta. Mätä liha mainittiin epidemian syyksi kaikissa virallisissa tiedotusvälineissä. Kertomus pysyi aina samanlaisena, eikä sille esitetty vaihtoehtoisia kertomuksia, joten sen on täytynyt olla melko vakuuttava kaikille muille, paitsi paikallisille silminnäkijöille. Ulkomaiset tiedustelujärjestöt tiesivät satelliittikuvien perusteella, että Sverdlovskissa oli biologisia aseita valmistava tehdas, joten heitä selitys ei vakuuttanut.
Salailu ulottui jopa Biopreparatin sisälle. Vain kaikkein korkeimmassa asemassa olevat kuulivat asiasta virallista tietä. Alibek ei vielä 1979 kuulunut tähän sisäpiiriin.
Alibek kuuli ensimmäisen maininnan Sverdlovskin onnettomuudesta vasta monta kuukautta jälkeenpäin. Sen jälkeen hän joutui keräämään tiedot epävirallisia kanavia pitkin, suullisina kertomuksina ja huhuina. Siinä missä Nasan raketille tapahtunutta onnettomuutta analysoitiin lehdistössä kyllästymiseen asti, niin Sverdlovskin onnettomuutta ei analysoitu kunnolla edes organisaation sisällä. Tämä ei tarjoa hyvää pohjaa samojen virheiden välttämiseen tulevaisuudessa.
Tarkoituseni oli vertailla Sverdlovskin salailua länsimaisissa yrityksissä harjoitettavaan salailuun. Ensin ainut yhteinen piirre: Jos jokin menee pieleen, niin tapahtunutta ei analysoida vastaavien virheiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Firmoissa tämä johtuu siitä, että kaikenlaiset epäonnistumiset ovat huonoa PR:ää. Epäonnistuneista projekteista kuulee vain suullisia huhuja. Virallisessa tiedotuksessa epäonnistumiset selitetään eufemismeilla, joita on mahdotonta aavistaa epärehellisiksi, jos ei ennestään tiedä asioiden oikeaa laitaa.
Tähän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Pieleen mennyt softaprojekti on vakavuudessaan mitätön verrattuna kuolemaan johtavaan onnettomuuteen.
Toiseksi, länsimaissa voi ostaa vapailta markkinoilta oppaita, joissa analysoidaan muissa yrityksissä tapahtuneita epäonnistumisia, riskitekijöitä ja puutteita. Nämä analyysit lienevät kahdesta syystä parempia, kuin mitä koettujen epäonnistumisten paikallinen analyysi voisi tuottaa. Ensinnäkin, niiden kirjoittajat ovat tottuneita ilmaisemaan itsensä kirjallisesti. Toiseksi, he ovat perehtyneet
alan aikaisempiin käsityksiin.
Jos muuten tiedät jonkin hyvän teoksen kaupallisen byrokratian todellisista toimintamekanismeista, niin lähetäppä vinkki.
Sunday, August 01, 2004
Keskustelu kasvokkain
Seuraa kolmiosain kirjotus kasvokkaisesta keskustelusta. Alustuksena kannattaa lukea Tommin terveen keskustelun kritiikki.
Ensimäisessä osassa väitetään, että monologinen keskustelutyyli, jossa viisas kertoo ja tyhmä kyselee, vältää monet kasvokkaiskeskustelun sudenkuopat. Toinen osa referoi, mitä eräs ohjelmistotuotannon klassikko sanoo keskustelun roolista ohjemointityössä. Kolmas osa spekuloi, mitkä keskustelun ominaispiirteet ovat seurausta siitä, että keskustelu on nopeaatempoista.
Ensimäisessä osassa väitetään, että monologinen keskustelutyyli, jossa viisas kertoo ja tyhmä kyselee, vältää monet kasvokkaiskeskustelun sudenkuopat. Toinen osa referoi, mitä eräs ohjelmistotuotannon klassikko sanoo keskustelun roolista ohjemointityössä. Kolmas osa spekuloi, mitkä keskustelun ominaispiirteet ovat seurausta siitä, että keskustelu on nopeaatempoista.
Monologit (1/3)
Menin eräänä päivänä terassille, ja pöytään ilmestyi kaksi nuorta naista. Kävi ilmi, että he olivat viettäneet puoli vuotta Nepalissa vapaaehtoistyöntekijöinä. Loppuajan kyselin heiltä erilaisia asioita Nepalista. Referoin nyt sen, minkä muistan.
Nepalin ilmasto on paljon kuumempi kuin Suomessa. Kylmimmilläänkin lämpötila pysyi pari astetta plussan puolella.
Suurin kaupunkin on Katmandu, jossa on puoli miljoonaa ihmistä. Yhteiskunta on aika kehittymätön ja maatalousvaltainen.
Vuoristo haittaa erilaisen infran rakentamista. Joihinkin kyliin ei ole edes kunnollista autoteitä. Lisäksi mutavyöryt katkovat teitä. Tieverkko Nepalin ja Intiaan välillä on hyvä, mutta tiibetiin yhteydet ovat harvemmassa.
Toinen heistä kertoi viettäneensä aikaansa kylässä, jossa lähin puhelin oli kahden tunnin kävelymatkan päässä. Hän ei sanonut olevan tuon olevan poikkeuksellista eristäytymistä, vaan että kylä oli melkein puhelinverkossa kiinni.
Nepalilaiset ovat uskonnoltaan hinduja tai buddhalaisia. Nepalissa on voimassa kastijärjestelmä. Vaikka se on kielletty laissa, se vaikuttaa silti lähes kaikkeen. Sukunimi annetaan kastin mukaan. Ihmiset eivät mene naimisiin eri kastiin kuuluvien kanssa. Kuulemma he tiestivät kaikkien kavereidensa kastit. Alimman kastin ihmiset tekevät kaikki kurjat työt. Kuulemma monet alimman kastin ihmiset katsovat ansaitsevansa osansa. Maatalousmaassa myös liiikkuvuus on vähäistä.
Esimerkkeinä projekteista he mainitsivat lukutaito-opetuksen sekä erilaisten lääketieteen ammattilaisten koulutuksen kyliin.
Keskustelu sujui niin, että minä kysyin ja he vastasivat. Voisi sanoa, että keskustelu oli monologinen, koska siinä ei väitelty eikä kyseenalaistettu mitään. Tällaisella keskustelulla on monia suotuisia piirteitä.
Ensinnäkin, se ei ole turhauttavaa paskanjauhantaa, niin kuin kovin moni keskustelu. Toiseksi, kun keskustelu on alkanut, siihen liittyminen ei edellytä tietoa keskustelijoista (lokaalia tietoa) vaan kenellä tahansa voi olla tarvittava tietämys. Kolmanneksi, keskustelun päätyttyä kumpikin keskustelija voi olla tyytyväinen: toinen on lisännyt tietomääräänsä ja toinen on antanut itsestään positiivisen vaikutelman. Neljänneksi, siinä ei ole motivaatiota valehdella eikä käyttää sellaisia face-to-face -eleitä, joita Tommi hyvin perustein moitti.
Tällainen keskustelu edellyttää, että joku henkilö tietää riittävän paljon jostain sellaisesta asiasta, josta muut ovat kiinnostuneita. Tämä lienee kaikkein vaikein reunaehto. En muista osallistuneeni tällaiseen keskusteluun monologin pitäjänä. Toinen edellytys on, että keskustelu saadaan aluilleen, ja aihe löydetään monien muiden aiheiden joukosta. Kolmanneksi, tavitaan kysyjä jolla on riittävät tiedot kysymiseen, mutta ei niin paljon tietoa, että vastaukset olisivat tylsiä. Esim. ammatillisista asioista puhuminen kaattuu usein juuri kolmanteen kohtaan.
Monologin ongelmana on se, että se asettaa puhujat epäsymmetriseen asemaan. Tutustumiskeskustelussa ihmiset yleensä haluavat kokea toisensa tasa-arvoisiksi. Tyhmällä ei siksi ole välttämättä kärsivällisyyttä kysyä, ja viisaas saatta miettä, mitä mieltä hänen on käyttää aikaansa tutustuakseen tyhmempään.
Toiseksi, monologi voi olla rasittava tilanteessa, jossa toisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta lähteä pois. Tämä korostuu tilanteissa, joissa osapuolet ovat alkujaan epäsymmetrisessä asemassa, ja monologi vain korostaa sitä.
Illalla menin juomaan. Syntyi juuri sellainen puhetilanne, jota Tommi aiheellisesti moitti. Alkoholia oli veressä liikaa, ja faktapohja olematon.
[Intuitio sanoo, että jokin tässä kirjoituksessa mättää: Jos monologit olisivat oikeasti elinkelpoisia, niitä harrastettaisiin enemmän.]
Nepalin ilmasto on paljon kuumempi kuin Suomessa. Kylmimmilläänkin lämpötila pysyi pari astetta plussan puolella.
Suurin kaupunkin on Katmandu, jossa on puoli miljoonaa ihmistä. Yhteiskunta on aika kehittymätön ja maatalousvaltainen.
Vuoristo haittaa erilaisen infran rakentamista. Joihinkin kyliin ei ole edes kunnollista autoteitä. Lisäksi mutavyöryt katkovat teitä. Tieverkko Nepalin ja Intiaan välillä on hyvä, mutta tiibetiin yhteydet ovat harvemmassa.
Toinen heistä kertoi viettäneensä aikaansa kylässä, jossa lähin puhelin oli kahden tunnin kävelymatkan päässä. Hän ei sanonut olevan tuon olevan poikkeuksellista eristäytymistä, vaan että kylä oli melkein puhelinverkossa kiinni.
Nepalilaiset ovat uskonnoltaan hinduja tai buddhalaisia. Nepalissa on voimassa kastijärjestelmä. Vaikka se on kielletty laissa, se vaikuttaa silti lähes kaikkeen. Sukunimi annetaan kastin mukaan. Ihmiset eivät mene naimisiin eri kastiin kuuluvien kanssa. Kuulemma he tiestivät kaikkien kavereidensa kastit. Alimman kastin ihmiset tekevät kaikki kurjat työt. Kuulemma monet alimman kastin ihmiset katsovat ansaitsevansa osansa. Maatalousmaassa myös liiikkuvuus on vähäistä.
Esimerkkeinä projekteista he mainitsivat lukutaito-opetuksen sekä erilaisten lääketieteen ammattilaisten koulutuksen kyliin.
Keskustelu sujui niin, että minä kysyin ja he vastasivat. Voisi sanoa, että keskustelu oli monologinen, koska siinä ei väitelty eikä kyseenalaistettu mitään. Tällaisella keskustelulla on monia suotuisia piirteitä.
Ensinnäkin, se ei ole turhauttavaa paskanjauhantaa, niin kuin kovin moni keskustelu. Toiseksi, kun keskustelu on alkanut, siihen liittyminen ei edellytä tietoa keskustelijoista (lokaalia tietoa) vaan kenellä tahansa voi olla tarvittava tietämys. Kolmanneksi, keskustelun päätyttyä kumpikin keskustelija voi olla tyytyväinen: toinen on lisännyt tietomääräänsä ja toinen on antanut itsestään positiivisen vaikutelman. Neljänneksi, siinä ei ole motivaatiota valehdella eikä käyttää sellaisia face-to-face -eleitä, joita Tommi hyvin perustein moitti.
Tällainen keskustelu edellyttää, että joku henkilö tietää riittävän paljon jostain sellaisesta asiasta, josta muut ovat kiinnostuneita. Tämä lienee kaikkein vaikein reunaehto. En muista osallistuneeni tällaiseen keskusteluun monologin pitäjänä. Toinen edellytys on, että keskustelu saadaan aluilleen, ja aihe löydetään monien muiden aiheiden joukosta. Kolmanneksi, tavitaan kysyjä jolla on riittävät tiedot kysymiseen, mutta ei niin paljon tietoa, että vastaukset olisivat tylsiä. Esim. ammatillisista asioista puhuminen kaattuu usein juuri kolmanteen kohtaan.
Monologin ongelmana on se, että se asettaa puhujat epäsymmetriseen asemaan. Tutustumiskeskustelussa ihmiset yleensä haluavat kokea toisensa tasa-arvoisiksi. Tyhmällä ei siksi ole välttämättä kärsivällisyyttä kysyä, ja viisaas saatta miettä, mitä mieltä hänen on käyttää aikaansa tutustuakseen tyhmempään.
Toiseksi, monologi voi olla rasittava tilanteessa, jossa toisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta lähteä pois. Tämä korostuu tilanteissa, joissa osapuolet ovat alkujaan epäsymmetrisessä asemassa, ja monologi vain korostaa sitä.
Illalla menin juomaan. Syntyi juuri sellainen puhetilanne, jota Tommi aiheellisesti moitti. Alkoholia oli veressä liikaa, ja faktapohja olematon.
[Intuitio sanoo, että jokin tässä kirjoituksessa mättää: Jos monologit olisivat oikeasti elinkelpoisia, niitä harrastettaisiin enemmän.]
The Role of Conversation in Software Engineering (2/3)
In the programming literature, conversation is considered a double-edged sword. One the one hand, programming includes plenty of ?tacit? knowledge, which is easy to transfer in face-to-face discussion, but difficult to transfer with documentation. On the other hand, programmers are more effective in quiet and peaceful work spaces.
First of all, many programming tools have features, which you may not find alone. The filename completion in Windows 2000 is a good example: many people learn about it from peers, rather than from discussion groups or documentation. Also many people learn to use a debugger only after someone shows them how debugging works, even if it is in prominent place in the menus of their text editors. In addition, there are many platform-specific, tool-specific and software-specific skills which you typically learn from peers. When a programmer starts working with a new platform without guidance, it may take considerable time to sort these out.
Peter Naur's essay ?Programming As Theory Building? claims that one essential part of programming is building so-called ?theory of the program?, which is ?a theory of how certain affairs of the world will be handled by, or supported by, a computer program?.
Naur gives a good example:
"The compiler had been developed by group A for language L and computer X. Now another group B wanted to write a compiler for language L + M, a modest extension of L, for computer Y. The group B decided that the compiler for L developed by the group A would be a good starting point, and made a support agreement with group A. This support included full documentation, annotated program text, additional written design discussion and personal advice. The arrangement was effective and B managed to develop the compiler they wanted.
In the present context the important issue is the personal advice from group A on how to implement the extension M to the language. During the design phase group B made suggestions on how the extensions should be implemented and submitted them to group A for review. In several major cases it turned out that the solutions suggested by group B were found by group A to make no use of the facilities which were not only inherent in the structure of the existing compiler but were discussed at length in its documentation, and to be based instead on additions to that structure in form of patches that effectively destroyed its power and simplicity. The members of group A were able to spot these cases instantly and could propose simple and effective solutions, framed entirely within the existing structure. This is an example of how full program text and additional documentation is insufficient in conveying to even the highly motivated group B the deeper insight into the design, that theory which is immediately present to the members of group A.
Later, the compiler developed by group B was taken over by other programmers of the same organization, without guidance from group A. Information obtained by a member of group A about the compiler resulting from the further modification of it after about 10 years made it clear that at that later stage the original powerful structure was still visible, but made entirely ineffective by amorphous additions of many different kinds. Thus, again, the program text and its documentation has proved insufficient as a carrier of some of the most important design ideas.?
After this, Naur starts telling the characteristic features of this insight. First of all, the insight is formed when the programmer writes the program, or modifies the program under guidance from someone who has this insight. Secondly, it is not ?What there is? type of knowledge, but ?How to? ?knowledge: How certain behaviour can be achieved while preserving the essential features of the program. My experience is that documentation is almost always ?what there is? type of knowledge: lists of modules, the responsibilities of each module, lists of requirements which the system fulfills etc.
Thirdly, the insight is essentially tacit: It can't be fully documented. Transferring the insight requires interactive discussion. Fourthly, iss characteristic feature is accountability: A person with the insight is able to answer background questions about the program, like the division of responsibility between classes, the reasons for choice of parameters for functions etc.
Fifthly, for a person without the insight, it is difficult to modify the program. Naur says that a program is ?alive? if there are programmers with the insight available to make modifications to the program. A program is ?dead? if the insight has been lost from the organization. A dead program can be run and used, but modification is problematic: Program resurrection is risky and unproductive.
The negative aspect of conversation is simpler. Joel sums it up (behind the link, the actual essay starts at the middle of the text). Basically, when a programmer is interrupted, it takes 15 minutes for him to get back to full concentration. There is also statistical data which shows that a programmer with a well-defined task can accomplish it more quickly in peaceful and quiet environment with no interruptions.
"Agile Software Development" draws some conclusions from this. Programmers in the same project should be placed near each others so that they can overhear each others' discussions. This way, they are more likely to have similar view about the theory of the program. Geographically distributed teams are bad but when they can't be avoided, special attention should be paid to communication. Two unrelated working groups should not be placed next to each other on landscape offices, since this creates "noise" talk which only disturbs.
(Note to casual readers: The other parts of this series about face-to-face conversation have nothing to do with software.)
First of all, many programming tools have features, which you may not find alone. The filename completion in Windows 2000 is a good example: many people learn about it from peers, rather than from discussion groups or documentation. Also many people learn to use a debugger only after someone shows them how debugging works, even if it is in prominent place in the menus of their text editors. In addition, there are many platform-specific, tool-specific and software-specific skills which you typically learn from peers. When a programmer starts working with a new platform without guidance, it may take considerable time to sort these out.
Peter Naur's essay ?Programming As Theory Building? claims that one essential part of programming is building so-called ?theory of the program?, which is ?a theory of how certain affairs of the world will be handled by, or supported by, a computer program?.
Naur gives a good example:
"The compiler had been developed by group A for language L and computer X. Now another group B wanted to write a compiler for language L + M, a modest extension of L, for computer Y. The group B decided that the compiler for L developed by the group A would be a good starting point, and made a support agreement with group A. This support included full documentation, annotated program text, additional written design discussion and personal advice. The arrangement was effective and B managed to develop the compiler they wanted.
In the present context the important issue is the personal advice from group A on how to implement the extension M to the language. During the design phase group B made suggestions on how the extensions should be implemented and submitted them to group A for review. In several major cases it turned out that the solutions suggested by group B were found by group A to make no use of the facilities which were not only inherent in the structure of the existing compiler but were discussed at length in its documentation, and to be based instead on additions to that structure in form of patches that effectively destroyed its power and simplicity. The members of group A were able to spot these cases instantly and could propose simple and effective solutions, framed entirely within the existing structure. This is an example of how full program text and additional documentation is insufficient in conveying to even the highly motivated group B the deeper insight into the design, that theory which is immediately present to the members of group A.
Later, the compiler developed by group B was taken over by other programmers of the same organization, without guidance from group A. Information obtained by a member of group A about the compiler resulting from the further modification of it after about 10 years made it clear that at that later stage the original powerful structure was still visible, but made entirely ineffective by amorphous additions of many different kinds. Thus, again, the program text and its documentation has proved insufficient as a carrier of some of the most important design ideas.?
After this, Naur starts telling the characteristic features of this insight. First of all, the insight is formed when the programmer writes the program, or modifies the program under guidance from someone who has this insight. Secondly, it is not ?What there is? type of knowledge, but ?How to? ?knowledge: How certain behaviour can be achieved while preserving the essential features of the program. My experience is that documentation is almost always ?what there is? type of knowledge: lists of modules, the responsibilities of each module, lists of requirements which the system fulfills etc.
Thirdly, the insight is essentially tacit: It can't be fully documented. Transferring the insight requires interactive discussion. Fourthly, iss characteristic feature is accountability: A person with the insight is able to answer background questions about the program, like the division of responsibility between classes, the reasons for choice of parameters for functions etc.
Fifthly, for a person without the insight, it is difficult to modify the program. Naur says that a program is ?alive? if there are programmers with the insight available to make modifications to the program. A program is ?dead? if the insight has been lost from the organization. A dead program can be run and used, but modification is problematic: Program resurrection is risky and unproductive.
The negative aspect of conversation is simpler. Joel sums it up (behind the link, the actual essay starts at the middle of the text). Basically, when a programmer is interrupted, it takes 15 minutes for him to get back to full concentration. There is also statistical data which shows that a programmer with a well-defined task can accomplish it more quickly in peaceful and quiet environment with no interruptions.
"Agile Software Development" draws some conclusions from this. Programmers in the same project should be placed near each others so that they can overhear each others' discussions. This way, they are more likely to have similar view about the theory of the program. Geographically distributed teams are bad but when they can't be avoided, special attention should be paid to communication. Two unrelated working groups should not be placed next to each other on landscape offices, since this creates "noise" talk which only disturbs.
(Note to casual readers: The other parts of this series about face-to-face conversation have nothing to do with software.)
Nopea keskustelu (3/3)
Tärkein ero kirjoittamisen ja keskustelun välillä on keskustelun nopeus.
Keskustelun tuoksinassa ei juuri ehdi muotoilla mielipiteitä, ja faktojen tarkistaminen on sula mahdottomuus. Jos ei halua olla tuppisuuna, pitää kehittää jokin keino generoida puppua nopeasti. Yleisimpiä ratkaisuja ovat:
1) Ei puhuta oikein mistään aiheesta. Tämä on OK, sillä keskustelun tarkoitus on useammin sosiaalinen kuin tiedollinen.
2) Puhutaan aiheista, jotka eivät vaadi minkäänlaista päättelyä, ja jotka ovat tuttuja lähes kaikille. Tyypillistä kahvipöydässä.
3) Puhutaan aiheesta, johon keskustelijat ovat perehtyneet. Tämä toimii juuri niin kauan kuin myös toinen osapuoli on perehtynyt aiheeseen. Se ei toimi tuntemattomien kanssa.
4) Käytetään rujoja karikatyyrejä ja stereotypioita. Tyypillistä poliittisessa keskustelussa.
5) Monologit, joissa toinen on perehtynyt johonkin aiheeseen, ja toinen tietää riittävästi ollakseen kiinnostunut.
Uskon, että jonkin mielipiteen puhuminen vaatii sen kääntämistä puhuttavaan muotoon. Tähän liittyy kaksi vaihetta.
Ensinnäkin, pitää tietää mitkä asiat ovat tärkeitä ja puhumisen arvoisia. Tämä on relevanssifiltterin tehtävä. Uuden aihealueen relevanssifiltteri kehittyy ainoastaan olemalla muiden ihmisten seurassa ja kuuntelemalla heidän juttujaan.
Toiseksi, tarvitaan tulkintarepertuaari. Pitää olla jokin kielellinen käsitejärjestelmä, jolla aihealueen saa sanalliseen muotoon. Tulkintarepertuaarit voidaan jakaa online-repertuaareihin ja offline-repertuaareihin. Ero on siinä, että online-repertuaareja voi käyttää lennossa keskustelukumppanin sanomisten kommentointiin. Online-repertuaarit ovat joko melko yksinkertaisia tai sitten puhuja on perehtynyt asiaan niin hyvin, että pystyy tekemään päättelyä lennossa. Offline-repertuaarit vaativat pohtimista ja puntarointia, joka on niin aikaavievää, ettei sitä voi tehdä keskustelussa.
Puhuminen siis edellyttää sitä, että havainnot tai tieto käännetään sanottavaan muotoon käyttäen jotain tulkintarepertuaaria. Valotanpa sitä esimerkeillä.
Huumori: Tunnettuihin fraaseihin perustuvassa tilannekomiikassa vitsiniekka on painanut mieleen jonkin humoristisen one-linerin sekä muodostanut jonkinlaisen käsityksen reunaehdoista, joiden täyttyessä sutkaus on hauska. Sanottavaan muotoon kääntäminen on sen pohtimista, millaisessa tilanteessa sutkaus on hauska. Jos tätä vaihetta ei ole tehty, niin henkilö pystyy tunnistamaan vitsin ja nauramaan sille, mutta hän ei pysty sutkauttamaan sitä itse.
Kirjoista puhuminen: Yleisin tapa on luokitella kirjat akselilla tykkään / en tykkää. Vaikka nuo esineet sisältävät satoja sivuja tekstiä, niin vain marginaalisen pieni osa tästä tekstistä tulee käännetyksi puhuttavaan muotoon - ellei kirja ei vetoa johonkin sellaiseen tulkintarepertuaariin, joka on lukijalle erityisen tärkeä.
Puheet: Puheen valmisteleminen on asian kääntämistä puhuttavaan muotoon puhtaimmillaan.
Keskustelun tuoksinassa ei juuri ehdi muotoilla mielipiteitä, ja faktojen tarkistaminen on sula mahdottomuus. Jos ei halua olla tuppisuuna, pitää kehittää jokin keino generoida puppua nopeasti. Yleisimpiä ratkaisuja ovat:
1) Ei puhuta oikein mistään aiheesta. Tämä on OK, sillä keskustelun tarkoitus on useammin sosiaalinen kuin tiedollinen.
2) Puhutaan aiheista, jotka eivät vaadi minkäänlaista päättelyä, ja jotka ovat tuttuja lähes kaikille. Tyypillistä kahvipöydässä.
3) Puhutaan aiheesta, johon keskustelijat ovat perehtyneet. Tämä toimii juuri niin kauan kuin myös toinen osapuoli on perehtynyt aiheeseen. Se ei toimi tuntemattomien kanssa.
4) Käytetään rujoja karikatyyrejä ja stereotypioita. Tyypillistä poliittisessa keskustelussa.
5) Monologit, joissa toinen on perehtynyt johonkin aiheeseen, ja toinen tietää riittävästi ollakseen kiinnostunut.
Uskon, että jonkin mielipiteen puhuminen vaatii sen kääntämistä puhuttavaan muotoon. Tähän liittyy kaksi vaihetta.
Ensinnäkin, pitää tietää mitkä asiat ovat tärkeitä ja puhumisen arvoisia. Tämä on relevanssifiltterin tehtävä. Uuden aihealueen relevanssifiltteri kehittyy ainoastaan olemalla muiden ihmisten seurassa ja kuuntelemalla heidän juttujaan.
Toiseksi, tarvitaan tulkintarepertuaari. Pitää olla jokin kielellinen käsitejärjestelmä, jolla aihealueen saa sanalliseen muotoon. Tulkintarepertuaarit voidaan jakaa online-repertuaareihin ja offline-repertuaareihin. Ero on siinä, että online-repertuaareja voi käyttää lennossa keskustelukumppanin sanomisten kommentointiin. Online-repertuaarit ovat joko melko yksinkertaisia tai sitten puhuja on perehtynyt asiaan niin hyvin, että pystyy tekemään päättelyä lennossa. Offline-repertuaarit vaativat pohtimista ja puntarointia, joka on niin aikaavievää, ettei sitä voi tehdä keskustelussa.
Puhuminen siis edellyttää sitä, että havainnot tai tieto käännetään sanottavaan muotoon käyttäen jotain tulkintarepertuaaria. Valotanpa sitä esimerkeillä.
Huumori: Tunnettuihin fraaseihin perustuvassa tilannekomiikassa vitsiniekka on painanut mieleen jonkin humoristisen one-linerin sekä muodostanut jonkinlaisen käsityksen reunaehdoista, joiden täyttyessä sutkaus on hauska. Sanottavaan muotoon kääntäminen on sen pohtimista, millaisessa tilanteessa sutkaus on hauska. Jos tätä vaihetta ei ole tehty, niin henkilö pystyy tunnistamaan vitsin ja nauramaan sille, mutta hän ei pysty sutkauttamaan sitä itse.
Kirjoista puhuminen: Yleisin tapa on luokitella kirjat akselilla tykkään / en tykkää. Vaikka nuo esineet sisältävät satoja sivuja tekstiä, niin vain marginaalisen pieni osa tästä tekstistä tulee käännetyksi puhuttavaan muotoon - ellei kirja ei vetoa johonkin sellaiseen tulkintarepertuaariin, joka on lukijalle erityisen tärkeä.
Puheet: Puheen valmisteleminen on asian kääntämistä puhuttavaan muotoon puhtaimmillaan.
Sunday, July 25, 2004
Kukkapenkin ääressä
Täällä Poria ympäröivällä maaseudulla kukkapenkit ja vihannestarhat ovat monen emännän ylpeys.
Harrastus on selvästi homologinen maanviljelyksen ja erityisesti vihannesviljelyksen kanssa: siinä tarvitaan samoja työrutiineja ja samaa tietämystä. Harrastuksen olemassaolo oikeutetaan tuoreilla mansikoilla, herneillä ja porkkanoilla. Harrastus alkaa vihanneksilla, ja laajenee myöhemmin kukkapenkkien pitoon.
Äitini ja isoäitini ovat harrastaneet tätä lapsesta asti. Äidin sisko ja eräs naapuri aloittivat harrastuksen myöhemmin, joten kerronpa konkareiden asennoitumisesta noviiseihin. Ensinnäkin, konkarit jakavat auliisti neuvoja sekä näyttävät esimerkkejä työmenetelmistä. En osaa sanoa, onko kysymys puhtaasti seurallisesta luonteesta, vai onko tämä jäänne ajoilta, jolloin vihannesviljelys oli ravitsemuksen kannalta erittäin tärkeä taito maalaiselle. Toiseksi, koskapa konkarit ovat pienestä pitäen kasvattaneet kukkia ja vihanneksia, heitä ihmetyttää kun heille itsestään selvät perustaidot ovat kaupunkilaisille uusia.
Harrastus on myös yhdistävä tekijä ja puheenaihe. Kun kasvatusta harrastava vieras tulee käymään, hänet viedään kiertokävelylle kasvitarhaan ja hänelle esitellään siellä viljeltävät lajit. Naapurien kanssa puhutaan siitä, miten hyvin mikäkin laji on menestynyt, kukkinut, kantanut hedelmää tai lakastunut. Lisäksi asiaan kuuluu harvinaisten kasvien bongaaminen tienpientareilta ja metsistä. Isoäitini hyllyssä on monta kirjaa, joissa on suuria värikuvia eri lajeista. Kasvien suvut ja joskus myös latinankieliset nimet tiedetään.
---------------------------------------------------------------------------
Kävin myös kaupungilla. Silmiinpistävä piirre Porin yöelämässä (jazzien ja teinimeiningin lisäksi) oli Jeesuksen läsnäolo. Kaikkiin ilmoitustauluihin oli laitettu pari "Oletko valmis iäisyyteen?" -julistetta. Lisäksi kadulla kulki Jeesus-bussi. Tämä ikkunaton, värikäs kiertoajelubussi oli maalattu täyteen sponsorilogoja ja sieltä huudettiin uskonnollisia iskulauseita. "Sano U! U! Sano S! S! Mitä siitä tulee? JEESUS! Kuka pelastaa syntiset? JEESUS! Kuka antaa elämälle tarkoituksen? JEESUS!"
Harrastus on selvästi homologinen maanviljelyksen ja erityisesti vihannesviljelyksen kanssa: siinä tarvitaan samoja työrutiineja ja samaa tietämystä. Harrastuksen olemassaolo oikeutetaan tuoreilla mansikoilla, herneillä ja porkkanoilla. Harrastus alkaa vihanneksilla, ja laajenee myöhemmin kukkapenkkien pitoon.
Äitini ja isoäitini ovat harrastaneet tätä lapsesta asti. Äidin sisko ja eräs naapuri aloittivat harrastuksen myöhemmin, joten kerronpa konkareiden asennoitumisesta noviiseihin. Ensinnäkin, konkarit jakavat auliisti neuvoja sekä näyttävät esimerkkejä työmenetelmistä. En osaa sanoa, onko kysymys puhtaasti seurallisesta luonteesta, vai onko tämä jäänne ajoilta, jolloin vihannesviljelys oli ravitsemuksen kannalta erittäin tärkeä taito maalaiselle. Toiseksi, koskapa konkarit ovat pienestä pitäen kasvattaneet kukkia ja vihanneksia, heitä ihmetyttää kun heille itsestään selvät perustaidot ovat kaupunkilaisille uusia.
Harrastus on myös yhdistävä tekijä ja puheenaihe. Kun kasvatusta harrastava vieras tulee käymään, hänet viedään kiertokävelylle kasvitarhaan ja hänelle esitellään siellä viljeltävät lajit. Naapurien kanssa puhutaan siitä, miten hyvin mikäkin laji on menestynyt, kukkinut, kantanut hedelmää tai lakastunut. Lisäksi asiaan kuuluu harvinaisten kasvien bongaaminen tienpientareilta ja metsistä. Isoäitini hyllyssä on monta kirjaa, joissa on suuria värikuvia eri lajeista. Kasvien suvut ja joskus myös latinankieliset nimet tiedetään.
---------------------------------------------------------------------------
Kävin myös kaupungilla. Silmiinpistävä piirre Porin yöelämässä (jazzien ja teinimeiningin lisäksi) oli Jeesuksen läsnäolo. Kaikkiin ilmoitustauluihin oli laitettu pari "Oletko valmis iäisyyteen?" -julistetta. Lisäksi kadulla kulki Jeesus-bussi. Tämä ikkunaton, värikäs kiertoajelubussi oli maalattu täyteen sponsorilogoja ja sieltä huudettiin uskonnollisia iskulauseita. "Sano U! U! Sano S! S! Mitä siitä tulee? JEESUS! Kuka pelastaa syntiset? JEESUS! Kuka antaa elämälle tarkoituksen? JEESUS!"
Thursday, July 15, 2004
Leijonan periaatteet
Näin Räikkärockissa yhtyeen nimeltä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Sanoitukset olivat tavallista kypsempiä. Yritän seuraavaksi tiivistää bändin sanoman. Oletuksena on, että suosittuja pop-lyriikoita tarkastelemalla näkee zeitgeistin, ajan hengen.
Keikka alkoi biisillä "Leijonan periaatteet", jota voi pitää ohjelmajulistuksena:
"Pyri tekemään työsi menestyksellisesti
olet oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan
surevat tarvitsevat myötätuntoasi
täytä yhteiskunnalliset velvollisuutesi
sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi
ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan"
Silmiinpistävin piirre on yksilöllisyyden häivyttäminen: Oma etu mainitaan kerran. Individualistien korostaman vahvuuden sijasta panotetaan rehtiyttä. Vertailun vuoksi Velcran "Big Brother":in kertosäe:
"My resurrection, the flame is strong inside of me
Spread the infection, my voice is straight and clear
I won't fake just to make you listen to my view on things
I won't make the world your way
I won't bow before your condemning eyes to have you on my side"
Epäyksilöllisyyden taka-ajatus on, että pahoja asioita voi tapahtua kenelle tahansa - jos ei itselle niin tutuille. Elegiassa poika juo itsensä hengiltä ja äiti jää suremaan. "Juoksevan veden ajassa" mies tulee hulluksi:
"Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä,
joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä
vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan
sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan
kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan
luullen, ettei se voi koskaan meitä tavoittaa
vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa."
Arkisin kirous - vanhuus - iskee biisissä "Te ette tarvitse minua":
"Kaiken tiedät, teet ja osaat
minua paremmin
niin minä luulen ja pahoin epäilen
te ette minua, vaan minä teitä tarvitsen
...
en ole pitkään aikaan
ollut enää oma itseni"
Myös työttömyydelle, kiusaamiselle ja ilmastonmuutokselle on oma biisinsä.
Jätän väliin irtisanomisista, vallanhimosta ja oman edun tavoittelusta kertovat biisit, sillä ne eivät ole kovin teräviä. Emme elä elinikäisten työsuhteiden maailmassa, ja markkinatalous valjastaa oman edun tavoittelun hyödyttämään myös muita.
Triolla on kaksi isänmaallista biisiä. Lumessakahlaajat kertoo rintamalla olevasta joukkueesta, jonka leiriytymispaikkaa on alettu pommittaa, ja joka joutuu pakenemaan kuolemanpataljoonien takaa-ajamana.
"Ensin sai jokainen nähdä
sen maailmanpalonsa
oli miehen jokaisen poltettava
oma talonsa"
Ilmeisesti sotilaat ovat karjalaisia, jotka perääntyvät Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tieltä joko talvi- tai jatkosodan lopussa.
Sota kuvataan helvetiksi, mutta sotaan ei asennoiduta oikeastan mitenkään - ei paatoksella eikä syytöksellä. Sotilaan mielipidettä sodasta ei kysytä.
Kova maa on yksi Trion suosituimpia biisejä. Maatilan isännällä on kaksi poikaa, joista toinen haudataan kovaan maahan ja toinen repii leipänsä kovasta maasta. Kummankin kohtalo on kova.
"Kylmä ja kova maa
mun kotimaa, isieni maa
karu kansa ja kova maa
mun oma maa
kuunnelkaa, kun se laulaa
pantiin multiin, kotia tultiin
siinä se on ja se piisaa
yöt on öitä ja päivät on töitä
talvella kuolleita muistellaan"
Kova maa edustaa perinteistä agraari-isänmaallisuutta. Talonpojat ovat valmiita puolustamaan maataan, koska se on heidän omaansa. Nykyään vain muutama prosentti suomalaisista saa elantonsa kovasta maasta, ja tämäkin väestö ikääntyy. Oman maatilkun puolustamiseen perustuva isänmaallisuus säilyy vain siksi, ettei sille ole ilmestynyt uskottavaa vaihtoehtoa. On vain ajan kysymys, milloin isänmaallisuus muuttaa muotoaan johonkin mielekkäämpään. Uskon isänmaallisuuden kuitenkin säilyvän muodossa tai toisessa niin kauan kuin sosiaalisesti kontruoidun rajan itäpuolella asiat ovat sekaisin.
Individualistilla ei ole omaatuntoa - tai jos on, se olisi parempi vaientaa. Omassatunnossahan on kysymys siitä, että yksilö tuntee häpeää tai syyllisyyttä rikottuaan yhteiskunnan normeja. Omatunto on relevantti silloin kun yhteiskunnan säännöt ovat relevantteja.
Rautiaisella on omatunto. Siitä kertoo mm. "Elinkautinen":
"Joka yö tässä ruumiissa
istun elinkautista
siitä, mitä en ole tehnyt
tässä täytäntöönpanossa
vartija on minussa
kukaan ei oikeutta käynyt
kalastan sanoja
kuolleesta virrasta
kukaan ei vapauta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
todistetaan valalla
siitä, mitä kukaan ei nähnyt
tässä istuntosalissa
syyttäjä on minussa
valamies omatuntonsa myynyt
pelkojen kolonna
viivyttää aamua
kukaan ei puolusta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
kidutetaan vankia
joka rikostaan ei ole tiennyt
tässä rangaistusmuodossa
tuomari on minussa
ulkopuolelle oikeus jäänyt
odotan kauhulla
laukausten kaikua
kukaan ei armahda
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa"
Rautiainen myös olettaa, että muilla on omatunto. Tämä näkyy monissa sanoituksissa, joissa syytetään ja kirotaan helvettiin. Muita merkkejä uskonnollisuudesta ei ole, joten helvetti on selvästi syyllisyyden vertauskuva. "Kyysikymmentäkahdessa" tapetaan 62 naista, lasta ja vanhusta.
"toivottavasti sinua varten
on olemassa oikeus
tuomioistuin, joka lopettaa
maallisen vaelluksesi
sillä sinua odottaa
palkkio työstäsi
pätsi tulikuuma
ikuinen kärsimys"
Keikka alkoi biisillä "Leijonan periaatteet", jota voi pitää ohjelmajulistuksena:
"Pyri tekemään työsi menestyksellisesti
olet oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan
surevat tarvitsevat myötätuntoasi
täytä yhteiskunnalliset velvollisuutesi
sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi
ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan"
Silmiinpistävin piirre on yksilöllisyyden häivyttäminen: Oma etu mainitaan kerran. Individualistien korostaman vahvuuden sijasta panotetaan rehtiyttä. Vertailun vuoksi Velcran "Big Brother":in kertosäe:
"My resurrection, the flame is strong inside of me
Spread the infection, my voice is straight and clear
I won't fake just to make you listen to my view on things
I won't make the world your way
I won't bow before your condemning eyes to have you on my side"
Epäyksilöllisyyden taka-ajatus on, että pahoja asioita voi tapahtua kenelle tahansa - jos ei itselle niin tutuille. Elegiassa poika juo itsensä hengiltä ja äiti jää suremaan. "Juoksevan veden ajassa" mies tulee hulluksi:
"Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä,
joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä
vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan
sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan
kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan
luullen, ettei se voi koskaan meitä tavoittaa
vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa."
Arkisin kirous - vanhuus - iskee biisissä "Te ette tarvitse minua":
"Kaiken tiedät, teet ja osaat
minua paremmin
niin minä luulen ja pahoin epäilen
te ette minua, vaan minä teitä tarvitsen
...
en ole pitkään aikaan
ollut enää oma itseni"
Myös työttömyydelle, kiusaamiselle ja ilmastonmuutokselle on oma biisinsä.
Jätän väliin irtisanomisista, vallanhimosta ja oman edun tavoittelusta kertovat biisit, sillä ne eivät ole kovin teräviä. Emme elä elinikäisten työsuhteiden maailmassa, ja markkinatalous valjastaa oman edun tavoittelun hyödyttämään myös muita.
Triolla on kaksi isänmaallista biisiä. Lumessakahlaajat kertoo rintamalla olevasta joukkueesta, jonka leiriytymispaikkaa on alettu pommittaa, ja joka joutuu pakenemaan kuolemanpataljoonien takaa-ajamana.
"Ensin sai jokainen nähdä
sen maailmanpalonsa
oli miehen jokaisen poltettava
oma talonsa"
Ilmeisesti sotilaat ovat karjalaisia, jotka perääntyvät Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tieltä joko talvi- tai jatkosodan lopussa.
Sota kuvataan helvetiksi, mutta sotaan ei asennoiduta oikeastan mitenkään - ei paatoksella eikä syytöksellä. Sotilaan mielipidettä sodasta ei kysytä.
Kova maa on yksi Trion suosituimpia biisejä. Maatilan isännällä on kaksi poikaa, joista toinen haudataan kovaan maahan ja toinen repii leipänsä kovasta maasta. Kummankin kohtalo on kova.
"Kylmä ja kova maa
mun kotimaa, isieni maa
karu kansa ja kova maa
mun oma maa
kuunnelkaa, kun se laulaa
pantiin multiin, kotia tultiin
siinä se on ja se piisaa
yöt on öitä ja päivät on töitä
talvella kuolleita muistellaan"
Kova maa edustaa perinteistä agraari-isänmaallisuutta. Talonpojat ovat valmiita puolustamaan maataan, koska se on heidän omaansa. Nykyään vain muutama prosentti suomalaisista saa elantonsa kovasta maasta, ja tämäkin väestö ikääntyy. Oman maatilkun puolustamiseen perustuva isänmaallisuus säilyy vain siksi, ettei sille ole ilmestynyt uskottavaa vaihtoehtoa. On vain ajan kysymys, milloin isänmaallisuus muuttaa muotoaan johonkin mielekkäämpään. Uskon isänmaallisuuden kuitenkin säilyvän muodossa tai toisessa niin kauan kuin sosiaalisesti kontruoidun rajan itäpuolella asiat ovat sekaisin.
Individualistilla ei ole omaatuntoa - tai jos on, se olisi parempi vaientaa. Omassatunnossahan on kysymys siitä, että yksilö tuntee häpeää tai syyllisyyttä rikottuaan yhteiskunnan normeja. Omatunto on relevantti silloin kun yhteiskunnan säännöt ovat relevantteja.
Rautiaisella on omatunto. Siitä kertoo mm. "Elinkautinen":
"Joka yö tässä ruumiissa
istun elinkautista
siitä, mitä en ole tehnyt
tässä täytäntöönpanossa
vartija on minussa
kukaan ei oikeutta käynyt
kalastan sanoja
kuolleesta virrasta
kukaan ei vapauta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
todistetaan valalla
siitä, mitä kukaan ei nähnyt
tässä istuntosalissa
syyttäjä on minussa
valamies omatuntonsa myynyt
pelkojen kolonna
viivyttää aamua
kukaan ei puolusta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
kidutetaan vankia
joka rikostaan ei ole tiennyt
tässä rangaistusmuodossa
tuomari on minussa
ulkopuolelle oikeus jäänyt
odotan kauhulla
laukausten kaikua
kukaan ei armahda
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa"
Rautiainen myös olettaa, että muilla on omatunto. Tämä näkyy monissa sanoituksissa, joissa syytetään ja kirotaan helvettiin. Muita merkkejä uskonnollisuudesta ei ole, joten helvetti on selvästi syyllisyyden vertauskuva. "Kyysikymmentäkahdessa" tapetaan 62 naista, lasta ja vanhusta.
"toivottavasti sinua varten
on olemassa oikeus
tuomioistuin, joka lopettaa
maallisen vaelluksesi
sillä sinua odottaa
palkkio työstäsi
pätsi tulikuuma
ikuinen kärsimys"
Wednesday, June 30, 2004
Alkoholi
Humala on juuri niin hauska kuin seura, jossa se nautitaan. Yhteisöt voi jakaa kahteen luokkaan sen perusteella, miten ne suhtautuvat känniin.
Fiksuissa yhteisöissä humala on vapauttava rituaali, mutta enemmän väline kuin itse tarkoitus. Tällaisissa yhteisöissä pyritään hillitsemään madaltuneen itsekontrollin väistämättömiä haittavaikutuksia: Suoranaisiin kännisekoiluihin suhtaudutaan halveksunnalla, joka lähettää kuulijoille signaalin, että toilailuja ei pidetä arvossa. Yhteisön vanhemmat jäsenet suhtautuvat omiin menneisiin sekoiluihin samalla halveksunnalla ("nuori ja hullu, piti kokeilla kaikkea, nyt järkiintyneenä asiat ovat paremmin") Ihmiset juovat omaan tahtiin, eikä heitä kehoteta tuota tahtia kiristämään.
Toisissa yhteisöissä juotujen litrojen määrä on miehen tai naisen mitta. On ansio, jos pystyy juomaan toisen "pöydän alle". Heti kun lasi on tyhjä, kehoitetaan ottamaan vielä yksi. Illan mittaan kysellään, että montako tuoppia on tullut kumottua. Jäävedestä voidaan kommentoida, että "vähemmästkin on miehiä tapettu". Toilailut kuitataan asenteella "pääasia, että oli hauskaa".
Nykyisessä työyhteisössä nämä kaksi suhtautumistapaa lomittuvat. Kun koko porukka on kasassa, se käyttäytyy kuin fiksu yhteisö. Illanvietto sujuu keskusteltaessa sekalaisista aiheista. Tällöin vain muutamat yksilöt painostavat käyttäytymään toisella tavalla, ja hekin harvoin. Illan mittaan porukkaa lähtee kotiin: Ensin perheelliset, sitten vähemmän baareissa käyvät jne. Lopulta on koossa enää ydinryhmä, jonka asenne juomiseen on väärä.
Litmustesti on tilata alkoholiton olut. Jos joudut selittämään, miksi et juo pelkkää alkoholia, niin tiedät olevasi B-tyypin yhteisössä.
Fiksuissa yhteisöissä humala on vapauttava rituaali, mutta enemmän väline kuin itse tarkoitus. Tällaisissa yhteisöissä pyritään hillitsemään madaltuneen itsekontrollin väistämättömiä haittavaikutuksia: Suoranaisiin kännisekoiluihin suhtaudutaan halveksunnalla, joka lähettää kuulijoille signaalin, että toilailuja ei pidetä arvossa. Yhteisön vanhemmat jäsenet suhtautuvat omiin menneisiin sekoiluihin samalla halveksunnalla ("nuori ja hullu, piti kokeilla kaikkea, nyt järkiintyneenä asiat ovat paremmin") Ihmiset juovat omaan tahtiin, eikä heitä kehoteta tuota tahtia kiristämään.
Toisissa yhteisöissä juotujen litrojen määrä on miehen tai naisen mitta. On ansio, jos pystyy juomaan toisen "pöydän alle". Heti kun lasi on tyhjä, kehoitetaan ottamaan vielä yksi. Illan mittaan kysellään, että montako tuoppia on tullut kumottua. Jäävedestä voidaan kommentoida, että "vähemmästkin on miehiä tapettu". Toilailut kuitataan asenteella "pääasia, että oli hauskaa".
Nykyisessä työyhteisössä nämä kaksi suhtautumistapaa lomittuvat. Kun koko porukka on kasassa, se käyttäytyy kuin fiksu yhteisö. Illanvietto sujuu keskusteltaessa sekalaisista aiheista. Tällöin vain muutamat yksilöt painostavat käyttäytymään toisella tavalla, ja hekin harvoin. Illan mittaan porukkaa lähtee kotiin: Ensin perheelliset, sitten vähemmän baareissa käyvät jne. Lopulta on koossa enää ydinryhmä, jonka asenne juomiseen on väärä.
Litmustesti on tilata alkoholiton olut. Jos joudut selittämään, miksi et juo pelkkää alkoholia, niin tiedät olevasi B-tyypin yhteisössä.
Monday, June 28, 2004
Errata
Edellisissä kirjoituksissa suurimmat virheet ovat tulleet asenteiden ilmaisussa. Esim. edellinen kirjoitus on ristiriitainen puolustaessaan kannabista ja mollatessaan kannabiksen puolestapuhujaa. En halunnut antaa mielikuvaa, että puolustan Meriläistä vain siksi, että hän on nuori, hedelmällinen nainen. Tämä käänteinen seksuaalinen vääristymä tekee koko kirjoituksesta ristiriitaisen. Vain faktat ovat kohdallaan.
Tommin "vuoden kirjoitus" sisältää samanlaisen ristiriidan. Mikä oikeus go:ta pelaavalla ihmisellä on mollata fantasiaa lukevia ihmisiä? Asennetasolla villakoiran ydin on siinä, että on olemassa myös yhteiskunnallista scifiä. Tympäännyin Tamperelaiseen spekulatiiviseen fiktioon siksi, että yhteiskunnallisten näkövinkkelin sijasta siinä korostettiin scifin muita puolia. Tämä ei tee spekulatiivisesta fiktiosta vihan kohdetta, vaan puskee sen kiinnostavien harrastusten joukosta yhdeksi marginaalikulttuuriksi muiden joukossa. Ja marginaalikulttuureita riittää, vaikka lampaat söisi. En laita linkkiä, koska kirjoitus sietää unohtua.
Wanha Media 2 on tällä saralla ehkä huonoin, puhdasta vihabloggausta. Pidän bloggausta harjoitteluna. Bloggaus harjoittaa ensisijaisesti mielipiteiden muodostusta. Jos haluaa kokeilla rajojaan uusien aihepiirien parissa, niin WM2:n kaltaiset ylilyönnit ovat väistämättömiä.
Seuraavien viikkojen postauksissa aion keskittyä asenteisiin, ja pitää faktapuolen pelkistettynä.
Tommin "vuoden kirjoitus" sisältää samanlaisen ristiriidan. Mikä oikeus go:ta pelaavalla ihmisellä on mollata fantasiaa lukevia ihmisiä? Asennetasolla villakoiran ydin on siinä, että on olemassa myös yhteiskunnallista scifiä. Tympäännyin Tamperelaiseen spekulatiiviseen fiktioon siksi, että yhteiskunnallisten näkövinkkelin sijasta siinä korostettiin scifin muita puolia. Tämä ei tee spekulatiivisesta fiktiosta vihan kohdetta, vaan puskee sen kiinnostavien harrastusten joukosta yhdeksi marginaalikulttuuriksi muiden joukossa. Ja marginaalikulttuureita riittää, vaikka lampaat söisi. En laita linkkiä, koska kirjoitus sietää unohtua.
Wanha Media 2 on tällä saralla ehkä huonoin, puhdasta vihabloggausta. Pidän bloggausta harjoitteluna. Bloggaus harjoittaa ensisijaisesti mielipiteiden muodostusta. Jos haluaa kokeilla rajojaan uusien aihepiirien parissa, niin WM2:n kaltaiset ylilyönnit ovat väistämättömiä.
Seuraavien viikkojen postauksissa aion keskittyä asenteisiin, ja pitää faktapuolen pelkistettynä.
Friday, May 07, 2004
Kokoukset sujuu hyvin myös ilman sinua, pirihuora
Rosa Meriläinen uhrautui hyvän asian puolesta, vaikka teko tuskin osoittautuu yksilörationaaliseksi. Asenteiden murtumisesta on jo merkkejä, kun HS:ssä päivitellään huumekeskustelun tasoa, ja iltalehti puhuu kaksitulkintaisesti, että korkean profiilin henkilön huumeidenkäyttö voi luoda sallivampia asenteita. Mahdollisen asennemuutoksen hyvyys tai pahuus jätetään lukijan tulkinnan varaan.
Perustelut pohjautuvat Pekka Saarnion kirjoittamaan artikkeliin (Yhteskuntapolitiika 2/2000).
Kuolleisuus: Alkoholin kuolleisuutta lisäävä vaikutus on todettu sekä yhteisö-, että yksilötasolla. Kannabiksen ei ole todettu lisäävän kuolleisuutta.
Myrkyllisyys: Alkoholimyrkytys aiheuttaa suuren osan alkoholikuolemista. Kannabismyrkytyksen ei tiedetä aiheuttaneen kuolemia.
Somaattiset sairaudet: Tulokset ovat ristiriitaisia, lue artikkeli. Kumpikin päihde aiheuttaa somaattisia sairauksia, mutta kannabiksen vaikutukset ovat lievempiä.
Riippuvuus:Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa 10%:lle kannabiksen kokeilijoista kehittyy riippuvuus. Luvut muille aineille: Alkoholi=15%, opiaatit=23%, nikotiini=32%
Kognitiiviset häiriöt:Kummatkin heikentävät suorituskykyä auton ajamisen kaltaisissa tehtävissä. Kummatkin heikentävät kykyä painaa asioita muistiin päihteen vaikutuksen alaisena. Alkoholin kanssa tämä voi johtaa täydelliseen muistinmenetykseen. Alkoholin pitkäaikaisen käytön haittavaikutukset tulevat selkeästi esille; sen sijaan ei ole ristiriidatonta näyttöä siitä, että kannabiksen pitkäaikainen käyttö aiheuttaisi kognitiivisia häiriöitä.
Psykoosit:Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa psykooseja. Kannabispsykoosista ei ole näyttöä. Vaikka kannabis saattaa laukaista piilevän skitsofrenian, alkoholi aiheuttaa tilastollisesti huomattavasti enemmän psykooseja.
Muut mielenterveyshäiriöt: Runsas alkoholinkäyttö on vahvasti yhteydessä muihin mielenterveyden ongelmiin. Kannabiksen aiheuttaman amotivaatiosyndrooman todentamista vaikeuttaa se, että sitä on hankala diagnosoida (en oikein ymmärtänyt, mitä Saarnio yritti sanoa).
Raskausvaikutukset:Kummatkin vauriottavat sikiötä.
Väkivalta: Alkoholin ja väkivallan yhteydestä on selvä näyttö; kannabis ei altista väkivaltaiselle käytökselle.
Onnettomuudet: Kummatkin heikentävät kognitiivista suorituskykyä.
Thursday, May 06, 2004
Vs: Älyllistä keskustelua
Olen samaa mieltä siitä, että kaikenlaiset psykologiset ja sosiologiset teoriat pitäisi testata havainnoimalla maailmaa niitten käsitteiden läpi, joita nuo teoriat tarjoavat. Esim. muinaisen diskurssianalyysin tehtävä oli tuottaa aineistoa Tiedemiehen teorian testausta varten. Testissä kävi ilmi, ettei teoria toiminut: uudet määritelmät eivät paljastaneet mitään olennaista. Tai sitten sovelsin sitä väärin.
Kun katsoo vähemmän lukeneiden ihmisten teorioita ihmissuhteista, ne tuntuvat rujoilta, epämääräisiltä rautalankamalleilta, jotka ansaitsisivat lentää romukoppaan. Ei ole mitään syytä uskoa, että omat teoriani olisivat ratkaisevasti parempia. Enhän ole edes onnistunut parantamaan epäsosiaalisuuttani niiden avulla.
Jos jonkun käsiteryppään avulla pystyy kuvaamaan käytännön tilanteita, ja tuo kuvaus paljastaa jotain uutta ja olennaista, tai selkeyttää ilmiön dynamiikkaa, niin niissä sanoissa pitää olla hitunen totuutta.
Yleisesti ottaen tuollaiset kuvaukset eivät vanhene. Jos jokin tapahtuma on onnistuneesti kuvattu klassisen behaviorismin käsitteillä (esim. alkoholistien vieroitusmenetelmä, jossa viinaan laitettiin oksettavaa ainetta, ja näin assosioitiin juominen oksentamiseen) niin kuvaus on edelleen pätevä, vaikka behaviorismi yleisesti ottaen antaisi ihmissielusta liian yksinkertaisen kuvan.
Jos minulla olisi itsekuria suorittaa kunnon taivaanrannanmaalausprojekti, niin yrittäisin kehittää kielen ihmissuhteiden kuvaamiseen. Kielen muodostaminen aloitettaisiin valitsemalla 50-300 psykologista käsitettä. Sitten jokaisesta käsitteestä kirjoitettaisiin essee, jossa olisi
1. Sanan määritelmä tai luonnehdinta
2. Essee, jossa kuvattaisiin tuon sanan linkkejä muihin valittuihin sanoihin.
3. Linkkejä käytännön tilanteiden kuvauksiin, jossa tuota sanaa on käytetty raskaasti.
Väitetään, että tieteellisen kielen ja arkikielen ero on siinä, että tieteellisessä kielessä käsitteet on määritelty, ja linkit käsitteiden välillä ovat tiuhemmat. Kohdat (1) ja (2) antaisivat nämä tieteellisen kielen edut tähän populaaripsykologiseen kieleen. Kohta (3) tekisi kielen omaksumisen helpommaksi. Jos vieraan kielen sanoja opetellaan lukemalla tekstejä, joissa tuota sanaa käytetään kieliopin ja semantiikan mukaisesti, niin miksei natiivikielen uusia käsitteitä voisi levittää samalla tavalla. Muinainen kuvaus relevanssifiltteristä on aika lähellä tätä ihannetta.
Tuo populaaripsykologinen tutoriaali olisi linkkimeri, jonne lukija voi unohtua pitkäksi aikaa surffaamaan, vähän samaan tapaan kuin Susanna Paasosen valokuva-albumiin.
Yksi kielen tärkeimmistä ominaisuuksista olisi sivumerkityksien karsiminen. Kielessä ei yksinkertaisesti olisi asenteellisia sanoja. Toivon mukaan kielen käyttäjät huomaisivat, että myös ihmissuhdeasioita voi kuvailla ilman asennetta, ja asenne on jotain minkä havaitsija liittää asioihin - asiat eivät sinänsä sano, miten niihin pitää asennoitua.
Projekti olisi onnistunut, jos ihmiset alkaisivat ripotella noita sanoja arkipuheensa joukkoon, kuten he nykyään ripottelevat neurooseja, psykopaatteja ja rooleja.
Tuesday, May 04, 2004
You reap what you sow
9 days ago I bought some seeds and tilled them to low, wide vessels. This is the second year to do so.
Coriander seeds were the biggest: their diameter is ca. 2mm. They were the first to shoot up, and the seedlings grew from nothing to 2cm in 10 hours. Respectable effort.
Oregano seeds, whose diameter is a few tenths of a millimeter, start very slowly. You have to look close to notice a day-old seedling.
As the spam teaches us: 1000-fold size difference matters in reproduction.
Sunday, May 02, 2004
Wanha media 2/2: Yksisuuntaisuuden ja suuren levikin epäpyhä liitto
Koska sanomalehdillä on suuri levikki, niin niissä julkaistut kirjoitukset vaikuttavat monien ihmisten asenteisiin, vaikka yksittäisellä kirjoituksella olisi vaikutusta vain harvoihin. Tästä syystä ne houkuttelevat ihmisiä, jotka haluavat muokata yleistä mielipidettä saadakseen ajamansa asian läpi.
Media on sisäistänyt tämän ns. assosiaatioteorian muodossa. Tämän mukaan lehdillä on tärkeä tehtävä määriteltäessä sitä, miten ihmiset asennoituvat asioihin: mitkä asiat ovat toivottavia, vaarallisisa, jne. ja millä mekanismilla nämä pelot aineellistuvat. Mediatyöläisten tulee ottaa tämä asia vakavasti, ja käyttää valtaansa vastuullisesti, sillä väärät assosiaatiot voivat aiheuttaa paljon harmia. Tässä on siis median käsitys itsestään.
Aina kun näen lehdessä positiivisen jutun ulkomaalaisista, tiedän, että joku assosiaatioteorian sisäistänyt toimittaja yrittää manipuloida minua. Yleensäkin assosiaatioteoria johtaa korneihin, yksipuolisiin, mutta poliittisesti korrekteihin mielikuviin asioista. Otetaan esimerkiksi Irakin sota.
Sota loppui ilmiömäisen nopeasti. Nykyisillä tappioilla
jenkit voisivat olla Irakissa 50 vuotta, ennen kuin tappioluvut lähestyisivät Vietnamin sotaa. Kurdialueella on melkoisen rauhallista. Silti HS kertoo ainoastaan ruumispusseista. Miksei HS voisi kerran kirjoittaa Irak-sivua,
jossa kerrottaisiin, mikä kaikki on miehityksen aikana mennyt hyvin?
Tällä toimittajat viestisivät lukijoille, ettei heillä
ole lopullista tietoa Irakin miehityksestä. Mutta tällainen toiminta
olisi assosiaatioteorian mukaan vastuutonta: Koska miehitys on moraalisesti
paha, niin positiiviset kirjoitukset olisivat niin ikään pahoja,
kun ne implisiittisesti "hyväksyisivät" aggression.
Assosiaatioteoria sanoo, että palstatila on valtaa, koska palstatilalla
kirjoittaja voi liittää asioihin haluamiaan konnotaatioita. Koska
monet haluavat muokata mielipiteitä, ja ihmisten lukuaika rajallinen,
on suurilevikkinen palstatila niukka resurssi. Tätä resurssia
pitäisi annostella asioille niiden tärkeyden mukaan. Tämä
näkyy sellaisissa kommenteissa, kuin "On vaikea sanoa, ketä pitäisi
moittia Helsingin Sanomien huvittavasta [Ranskan huivilakia koskevasta]
pikku-uutisesta, jolle uhrattiin enemmän palstatilaa kuin Tshetshenian
tapahtumille."
Selkein oire tästä ilmiöstä ovat artikkelit, jotka pursuilevat sisällötöntä täytemateriaalia, kun asia on niin "tärkeä", että sille pitää uhrata monta sivua:
"Päiväkirjan kannet ovat ruskeaa tekonahkaa. Kannessa on F-kirjain
muistuttamassa kirjan lahjoittajasta. F tarkoittaa Finlaysonia, joka oli
siihen aikaan suuri ja mahtava tamperelainen tekstiilitehdas. Päiväkirjan
lehtien väliin on pujotettu kullattu nauha.
Raotan kirjaa hyvin varovaisesti. Se on vanha ja arvokas, melkein kuin
kansallisomaisuutta. Tohtori Urho Kekkonen piti sitä tasan viisikymmentä vuotta sitten, vuoden 1954." (HS Kuukausiliite, maaliskuu 2004, s.37)
Sanomalehti on olennaisesti yksisuuntainen. Kaikki yleisönosastokirjoitukset ovat käyneet tiukan seulan läpi, ja ne kommentoivat vain pientä osaa kirjoituksista. Meinasin sanoa, että osa wanhan median rappiosta johtuu yksisuuntaisuudesta, mutta oikeastaan suuri levikki riittää.
Ensinnäkin, assosiaatioteorian rappeuttavasta vaikutuksesta vapaat nettipalstat ovat niin pieniä, ettei levikki houkuttele manipuloijia. Yleisönosastokirjoitus Hesariin saa satakertaisen lukijakunnan verrattuna vilkkaimpiin keskustelupalstoihin. Toiseksi, miljoona ihmistä ei voi
käydä keskustelua keskenään. Kolmanneksi, muistan nähneeni TV-keskusteluja (suuri levikki), joissa ihmiset huutavat väliin huonosti perusteltuja väitteitä, jotka ajavat heidän etuaan. Esim. ilmastonmuutosta käsittelevässä sääillassa autokauppias huusi väliin, että uudemmat autot kuluttavat vähemmän. Onhan tämä teknisesti totta, mutta autojen määrän kasvu syö varmasti kaikki edut, jotka autokannan uudistuminen voi tuoda. Kun halutaan laskea autoveroa, pitää käytää muita argumentteja.
Thursday, April 29, 2004
Vielä diskursseista
Tiedemiehen diskurssiteorian takaa paistaa niin erilanen käsitys diskurssista, että aikaisemman datan formalisointi tuolle kielelle on vaikeaa. Tässä pieni selkeyty merkintätapaan:
Diskurssipiste on nelikkö ( l, r_odo, [r_tote, r_korj] )
l on ekvivalenssiluokka lauseista, joiden odotetaan saavan aikaan sama reaktio.
r_odo on odotettu reaktio.
Tämän jälkeen seuraa luettelo korjausreaktioista. Jos kuulijan reaktio poikkeaa odotetusta reaktiosta, tämä luettelo kertoo mahdollisia korjausreaktioita.
Kyseinen määritelmä sopii ehkä keskusteluun, mutta ei vakiintuneiden sanomalehtidiskurssien analysointiin. Koko kirjoitus haluaa vain yhden reaktion: Että lukija vastustaisi maataloustukien irroittamista tuotannosta. Mielestäni kirjoituksen implisiittiset viittaukset henkilötyyppeihin toimivat ensisijaisesti perusteluina; tavoite ei ole herättää reaktioita maanviljelijöitä tai byrokraatteja kohtaan.
Mielestäni diskurssi on jonkinlainen tulkinnan yksikkö, askeleen suurempi kuin metafora. Voimme poimia erilaisia lauseita, ja tulkita niitä "maataloustuotanto erityisalana"-diskurssin kanssa. Lauseeseen "Satu meni saunaan." se ei vastaa mitään. Lause "Maataloustuet pitäisi lopettaa ja tullit pudottaa nollaan, jotta kehitysmaat voisivat vaurastua tuomalla länteen maataloustuotteita" saa perustellun ja jyrkän ein.
"Biotekniikan tutkimusta pitää jatkossakin tukea valtion hallinnoimista rahastoista" -lauseen voi tulkita useammalla tavalla, kuten:
"Biotekniikka ei ole kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeä ala. Alalla työskentelevät ihmiset eivät ole laittaneet omia rahojaa likoon pitkäaikaisiin investointeihin. Ainut peruste tukea biotekniikka-alaa on sijoituksesta odotettava tuotto."
"On tärkeää, että meillä on kansallinen biotekniikka-ala, joka pystyy vastaamaan pohjoisten alueiden sairauksien erityisvaatimuksiin. Jos jonkin bioterrori-iskun vaikutukset leviävät Suomeen, niin kansallinen osaaminen on korvaamatonta."
Mielestäni yksi diskurssin tärkeimpiä ominaisuuksia on sisäinen ristiriidattomuus. Kestävällä diskurssilla on jonkinlainen ydin, josta ei voida johtaa ristiriitaa ensimmäisen asteen propositiologiikalla. Ristiriidattomuus perustuu siihen, että todellisuuden likaiset yksityiskohdat on tiputettu pois. Jos halutaan väittää diskurssia vastaan, tarvitaan dataa diskurssin ulkopuolelta - joko vastadiskurssista, tai vastaesimerkkejä ytimen lauseille.
Lopuksi "reaktioformulointi" tervehdyksestä. Alkusi A tervehtii B:tä:
| Teko | Odotettu reaktio | Toteutunut reaktio | Korjausreaktio |
| Tervehtiminen(A) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | - |
| Tervehtiminen(A) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | Tervehtimättömyys(B) | Tarkistaa, onko erehtynyt henkilöstä(A) |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Passiivisuus(A) | - |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Uusi tervehdys(A) | "Mistä sinä minut tunnet?"(B) |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Uusi tervehdys(A) | "Painu helvettiin!"(B) |
| Tuttu ei vastaa tervehdykseen(B) | Uusi tervehdys(A) | Passiivisuus(A) | "Ymmärsi, etten halua kontaktia." (B) |
| Uusi tervehdys(A) | Tervehdys(B) "Ai, sinäkö se olitkin" | ||
| Uusi tervehdys(A) | Passiivisuus(B) | ||
| Uusi tervehdys(A) | "Painu helvettiin!"(B) | ||
| Uusi tervehdys, kun tuttu ei vastannut ensimmäiseen(A) | Tervehdykseen vastaaminen | Passiivisuus | "ONKO KUULOSSA VIKAA VAI TAVAT UNOTUNEET???" |
Ette tule tämän jälkeen näkemään taulukkoja, kun Blogger latoo ne niin rumasti.
Subscribe to:
Posts (Atom)
