Vuosi 2025

2025 oli työn, elokapina-aktivismin ja mökkeilyn vuosi. Loppua varjosti pieni tapaturma.

Kaikki työhön liittyvä on NDA:n alaista (paitsi se, että siihen meni 37.5h/viikko aikaa) ja tylsää.

Aktivismiin meni keskimäärin 8.5h/viikko, eli se on imaissut mukanaan. Kun vielä pitää kuntoilla ja käydä mökillä leikkaamassa ruoho, niin muuta elämään ei tämän lisäksi paljoa mahdu. Olen merkinnyt päiväkirjaan 19 mielenosoituksellista aktiota laajasti ymmärrettynä niin, että vaikkapa mainosjulisteiden liisteröinti kadunvarsille on laskettu mielenosoitukselliseksi aktioksi. Paljon aikaa menee myös kokouksiin ja erilaisten dokumenttien lukemiseen ja kirjoittamiseen. Aktiosuunnittelun myötä harrastus on käynyt astetta vakavammaksi ja pitää kelata enemmän, mitä tekee ja miksi. Pidän aktivismiani silti vähän vitsinä verrattuna oikeisiin aktivisteihin, jotka laittavat likoon paljon enemmän. Suurin saavutukseni oli tehdä matemaattinen laskelma lihantuotannon nauttimista tuhon tuista, jotka tekevät lihasyönnistä halvempaa. Koskapa IT-alalla tehdään useimmissa firmoissa Supon taustatarkistus, olen harrastanut vain lievimpiä kansalaistottelemattomuuden muotoja. Istutin tulppaaneja tienpientareelle ilman lupaa.

Järjestötoiminnassa kiehtoo eniten muiden ihmisten kanssa tekeminen, siinä missä palkkatyö on usein tylsää, vaikeaa ja yksinäistä puurtamista. Huomaan monina viikkoina käyttäväni enemmän aikaa järjestötoiminnasta keskusteluun vapaa-ajalla kuin normaaleista työasioista keskusteluun työajalla.

Sisältökysymysten osalta tiedän miksi olen mukana. Seuratessani uutisvirtaa Syyriasta opin, että Syyrian sisällissodan alkua vuonna 2015 edelsi sadon kannalta tuhoisa kuivuus sekä Syyriassa että Venäjällä, josta viljan tuonti Syyriaan estettiin. Tuollaisia uutisia tullaan näkemään enemmän, kun viljelykelpoiset alueet siiryvät lämpötilavyöhykkeiden ja merivirtojen mukana toisille paikoille. Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi - syödään kasvispainotteisesti, liikutaan sähköllä, jätetään tarpeeton ostamatta, rahoitetaan valtion toiminta hiiliveroilla eikä ansiotuloveroilla, tuotetaan energia eri tavalla - ovat kohtuullisia verrattuna haittoihin.

Seuranhakurintamalla osallistuin yhteen meemiminglaukseen. Ensi vuonna pitäisi kiinnittää enemmän huomiota seuranhakuun. Tänä vuonna uusiin ihmisiin tutustuminen on tapahtunut ensisijaisesti järjestötoiminnassa, joten en ole sen lisäksi etsinyt muualta tilaisuuksia tutustua. Ehkäpä sinkkuthreads toimii paremmin kuin Tinder, josta olen päätynyt vain kerran treffeille yli 5 vuoden aikana. Toisaalta ei yhtään kiinnosta lisätä karsean korkeaa ruutuaikaa entisestään alkamalla pitää kaiken muun lisäksi threads-profiilia.

Mökillä teetin kattoremontin. Se tuli melko kalliiksi, kun katto on vaikean muotoinen mansardikatto, mutta en kuvitellutkaan, että kukaan suostuisi uusimaan sen halvalla, ja olin säästänyt siihen useamman vuoden. Tämä on lähtölaukaus muille remonteille, koska muut remontit olisivat olleet turhia ennen kattoremonttia, kun remontoitu olisi vain homehtunut uudestaan.

Lisää rahanmenoa tuli, kun annoin korkean riskin lainan eräälle yritykselle yhdessä 10 muun henkilön kanssa. Lainan koko (20k) on sellainen, että sen menettäminen kirpaisee, mutta pohjimmiltaan minulla on kuitenkin varaa menttää se. Lainassa on kiinteistövakuudet kunnossa, mutta Ylvan tapaus osoittaa, että kiinteistövakuuksien myymisestä ei saa aina käypää arvoa. Lainan ja kattoremontin takia menoni ovat olleet isommat kuin tuloni, toisaalta takana on säästöjä.

Loppuvuodesta mursin solisluuni. Olin juhlimassa joululoman alkua. Kello 02 aamuyöllä lähdin baarista kotiin ja menin nukkumaan. Aamulla heräsin, ja olkapäähäni sattui, kun oikeaa kättä liikutti. Päivystyksessä otettiin röntgen ja diagnosoitiin solisluun murtuma. En muista, miten teloin solisluuni. En silti ole varma, onko kyseessä aukko muistissa eli "nauhan katkeaminen". Kun olen ottanut solisluun murtuman kanssa alkoholia, se tehokkaasti poistaa kivun solisluussa. On hyvin mahdollista, että olen törmännyt johonkin ja unohtanut sen kun se ei kännissä tuntunut missään.

Murtuma paranee hyvin ja ennuste on, että raaja on 3kk jälkeenpäin täysin toimintakykyinen.

Murtuma alkoholihaittana se häiritsee elämää sen verran, että vuonna 2026 vähennän juomistani. Rajoitan juomiseni sosiaaliseen juomiseen keikoilla ja kaveriporukassa. Sellaista juomista olen harjoittanut parikymmentä vuotta ilman mainittavia alkoholihaittoja. Viimeiset 3 vuotta olen juonut yksikseni. Ensin join raskaan työviikon jälkeen perjantaina oluen kävellessäni kotiin. Sitten aloin juoda toisen oluen kotona. Sitten aloin tehdä niin joka viikko. Sitten jatkoin karaokebaariin. Sitten aloin juoda sekä perjantaina että lauantaina. Yksin juominen ei pysy hanskassa, kun sen kerran aloittaa, vaan aina tekee mieli juoda vähän useammin ja vähän enemmän. Oispa kaljaa. Pitää lopettaa yksin juominen, kun se kerran ei pysy hanskassa.

Sitten kun kehoni alkaa sanoa, että loppu on lähellä, aion juoda itseni hengiltä, mutta se päivä ei ole ihan vielä. Lähden tästä maailmasta mielummin kännitapaturman seurauksena kuin dementoituneena vanhainkodissa.

2020: Vuosi saappaat jalassa

Ensimmäinen tavoitteni oli laittaa mökki siihen kuntoon, että sinne voi vain mennä. Tämä onnistui yli odotusten. Maaliskusta lähtien olen asunut mökilläni. Syy on putkiremontti. Kerrostalokämppäni vesilinjassa havaittiin ensin vuoto, jonka takia lämmin vesi laitettiin poikki. Sitten piti muuttaa pois kuivauksen ja korjauksen tieltä. Sitten saman taloyhtiön toisessa asunnossa havaittiin vesivuoto ja päätettiin yksittäisen vesilinjan sijasta kunnostaa koko talon putket. Tätä remonttia ei edes aloitettu v. 2020 aikana. Nyt olen viettänyt vuoden saappaat jalassa aina ulos mennessäni.

Vuoden toinen vastoinkäyminen on ollut korona. Syksyllä kävin kerran viikossa lähityössä, mutta muuten on ollut voimassa etätyöohjeistus. Itse pidän siitä, että työ ja vapaa-aika on tiukasti eroteltu sekä ajallisesti että tilallisesti. Etätyössä saa 20% korkeammalla ruutuajalla (työ + itsekuriton netin selailu) 20% vähemmän aikaiseksi. On toki työvaiheita, jotka sujuvat paremmin etänä, mutta myös huonommin sujuvia työvaiheita, kuten perehdytys.

Toinen tavoitteeni oli julkaista edupeli. Se sujui ennen koronaa hyvin, koska minulla oli mahdollisuus tehdä 4x10h päiviä. Työstäni jää jälki versionhallintaan ja viestintävälineisiin joten ei ollut mitään epäselvyyttä, teenkö oikeasti 10h päivää vai vietänkö vain ylimääräisen vapaapäivän. Yleensä jos koodaan viikon, niin lauantaina etoo ajatuskin koskea käätäjään. Siten 4x10h-järjestely oli erittäin tärkeä tekijä tuon vuositavoitteen saavuttamisessa, koska se kaksinkertaisti päivät, jolloin oli mahdollista edistää projektia pitäen välipäivän. Koronan myötä en ole saanut aikaiseksi edistää projektia ja vuositavoite epäonnistui.

Before loneliness will break my heart...

Ihmissuhde-actioniä on ollut tänä vuonna paljon vähemmän ensisijaisesti tapahtumien peruuntumisten takia ja toissijaisesti siksi, että vaatisi enemmän viitseliäisyyttä lähteä radalle, kun peseytyminen edellyttää suihkussa käynnin sijasta puulämmitteisen vesipadan sytyttämistä. Liikenneyhteydet mökiltä Tampereelle ja Hämeenlinnaan ovat sinänsä erinomaiset.

Yleisesti ottaen koronaeristäytyminen (koska tapahtumat peruttu) on tuonut mieleen huonoja viboja ajalta ennen erästä tärkeää ihmissuhdeoivallusta. Yritykset vongata seuraaa deittisovelluksissa eivät johtaneet edellisiä vuosia parempiin tuloksiin, eli se ei korvaa peruttuja tapahtumia. Ehkäpä sydämmeni murtui ensimmäisen 29 vuoden aikan ennen oivallusta, kun ihmissuhdeasiat epäonnistuivat, mutta en vain huomannut sydämeni murtumista, kun en ollut koskaan tiennyt paremmasta?

Mökki on sinänsä parempi paikka olla koronaeristyksessä, kuin kerrostaloasunto, koska täällä voi milloin tahansa lähteä ulos puuhastelemaan. Myös kevyttä hyötyliikuntaa tulee harrastettua enemmän, kuin muuten tulisi. Alkutotuttelun ja varusteiden hankinnan jälkeen huomaa, että suurinta osaa kerrostaloelämän mukavuuksista ei edes kaipaa.

2019 - Toteuma

Vuonna 2018 suunnitellusti ostin kesämökin. Oli hauskaa kehittää Kirottua riimumiekkaa istuen oman mökin työtilassa sen jälkeen, kun oli pitänyt yllä mökun kuntoa kaataen koivun sahalla ja kirjaten siihen kuluneen ajan aikakategoriaan P2: Pävittäinen ulkoilu. Puutarhanhoito on mukava ulkoilumuoto, jota on helppo harjoittaa tuntikaupalla, koska siinä pyritään rasituksen sijasta saavuttamaan puutarhanhoitotulos vähällä työllä. Sen jälkeen kun on jumppaillut puutarhassa on hauska rentoitua tekemässä hyödyllisiä ja tavoitteellisia asioita koneen ääressä.

Paneskelin hupakkoja 4 kertaa. Suunnitelma oli budjetoida 200e/kk tähän harrastukseen, jotta tulisi rutiinia "helpotetussa tyttöystäväsimulaattorissa" harjoittaa seksuaalista vuorovaikutusta tyttöjen kanssa ja muodostaaa pitkäaikainen, seksuaalinen suhde tyttöön ja uusintaa kokemuksen kautta mieleen, että olen sen tyyppinen ihminen, joka "ansaitsee" sukupuolielämän (toisin kuin edellisenä 35 vuotena) (ottaen huomioon, että ihminen ansaitsee sen, minkä hän itselleen neuvottelee.) Toteuma oli 50% suunnitellusta elokuuhun asti, eli ihan ok.

Tinderissä oli ensimmäinen viikkoja kestänyt keskustelu. Lopulta katkaisin sen, kun toisella osapuolella ei ollut halukkuutta siirtyä Tinderistä puhelimeen tai kasvoikkain. Lopussa siis mitään ei tapahtunut. Muu jututtaminen tuotti vielä vaatimattomampia tuloksia.

Koko vuoden myös kirjoittelin päiväkirjaa ahkerasti. Menneiden tilanteiden läpikäyntiä ja analysointia NLP:llä ja meditoinnilla tapahtui jossain määrin, mutta kompastui siihen, että en riittävän usein päässyt siihen vaiheeseen, jossa on tapahtunut jotain ihmissuhde-actioniä, jota käydä jälkikäteen läpi. Jotta NLP toimisi, pitää ensin olla palautesilmukka, jota käydä jälkikäteen läpi.

Sitten tapahtui tapaturma. Elokuun lopussa viikinkijuoksussa putosin köysitikkailta (https://www.instagram.com/p/ByFguKnDqyN/) ja mursin kummankin ranteen sekä selästä lannenikaman L2 (3 luunmurtumaa.)

Viimeinen muistikuvani ennen onnettomuuttani on, kun olin n. 2 metrin korkeudessa köysitikkailla. Tätä ennen juoksuni oli sujunut paremmin, kuin edellisinä vuosina. Olin harjoitellut ennen juoksua asianmukaisesti ja pystyin tekemään 4x7 leuanvetoa niin, että puolet leuoista oli myötäotteella ja puolet vastaotteella. Lisäksi pystyin nousemaan tason päälle (false top out) olkapäälihaksilla. Tässä vaiheessa vetävät ylävartalolihakseni olivat väsyneet muista kiipeilyesteistä. Kiipeäminen köysitikkaita ylöspäin oli sujunut helposti. Alastulo olikin sitten toinen asia. Vieressä minua pienempi ja vahvempi tyttö toisilla tikkailla sanoi, että kiipeäminen oli helpompaa, kuin alastulo. Huomasin tämän itse tullessani alas. Jotenkin narutikkaat epävakaina taipuivat epävakaaseen asentoon ja aina jalkaa alaspäin siirtäessä tuntui, että perkele kunt on raskasta. Viimeisessä muistikuvassa katson alas ja arvioin, että jos nyt tiputtautuu, niin ei kuole.

Sitten filmi katkeaa, en osaa varmasti sanoa, yritinkö hypätä alas vai putosinko.

Seuraavassa muistamassani hetkessä olen jo iskeytynyt maahan ja iskun voimasta vierin sivuttaissuunnassa. Pääni osuu kevyesti maahan vieriessäni. Liikemäärän pysähdyttyä nousen polvilleni ja selkääni ja ranteisiini sattuu. Esteen valvojat tulevat viereeni. Pyydän lupaa mennä selälleni makuulle ja monen pyynnön jälkeen se myöönetään. Mennessäni jaloilla sivuun valvojat sanovat "ainakin hän pystyy kävelemään, se on hyvä merkki" tms. Sitten ensiapu kutsutaan paikalle ja minut työnnetään tuolissa asuntovaunun ovelle. Nousen asuntovaunuun selkä sattuen ja selkää varoen ja menen makuulle paarille. Makaan vartin paarilla, jona aikana ensiapumies käy katsomassa toista tapaturmaa. Kipu vähän helpottaa maatessa. Vartin päästä ensiapumies tulee takaisin. Nousen hänen nostamanaan ylös (en pysty itse nousemaan makuulta) ja hän laittaa kipuvoidetta selkään ja kävelen asuntovaunusta ulos.

Sitten seuraa 48h via dolorosa. Ensimmäinen haaste oli päästä kotiin. Kävelin sujuvasti, joskin hitaasti (25% nopeudella selkään kohdistuvaa liikettä liikeradalla ehkäisten.) Hain vaatepussini viikinkijuoksun säilytyksestä, mutta en saanut sitä auki. Onneksi avulias viikinki avasi sen puolestani. Sitten vaihdoin ylävartalovaatteet. Vetoketjun avaaminen oli haasteellista, juuri ja juuri onnistui. Ei mitään toivoakaan vaihtaa kenkiä ja housuja. Eräs viikinki tuli kysymään, onko kaikki OK. Sanoin, että ei ole, putosin ja sain ensiapua. Kiitokset myös hänelle siitä, että irroitti ajanottosiruni, mitä itse en olisi pystynyt tekemään. Sitten lähdin hiipimään kotiin päin märät housut ja sukat jalassa.

Ovella huomasin, etteivät rannevoimani riittäneet kääntämään avainta ovessa. Odotin puoli tuntia naapurin kulkevan ohi ja avaavan minulle oven.

Hitaan kotimatkan jälkeen kotona join ja menin selkä ja ranteet kipeänä sänkyyn toiveajatellen, että lepo korjaisi vammat.

Sitten huomasin lopullisesti, että everything is not ok. Minulta meni puoli tuntia päästä sängystä ylös seisaalleni. Tiesin pystyväni seisomaan, koska olin noussut ensiapumiehen avustamana paarilta ylös ja kävellyt kotiin. Ongelma oli löytää liikerata, jolla pääsisin makuuasennosta pystyasentoon pitäen selän yhtenä kiinteänä pakettina ja kohdistamatta painetta käsiin. Liikeradan löytämiseen meni aikaa ja eräiden välivaiheiden jälkeen piti odotella kivun menevän ohi. Tuon 30min aikana ennen onnistunutta seisomaannousua mietin, pitäisikö ryömiä puhelimelle, soittaa 112 ja pyytää ambulanssi paikalle.

Arki oli 48h vaikeata. Kännykän lataus sujui vain nostamalla laturi yhdellä jalalla ylös, selkää ei voinut kumartaa. Sukat vaihdoin viikinkijuoksusta kostuneista sukista kuiviin vasta 24h kastumisen jälkeen. Otin vanhat, verttyneet sukat, joiden pukeminen ei vaatinut voimaa ja laitoin ne jalkaan maaten selälläni sängyssä.

Maanantaina kaksi päivää tapaturman jälkeen menin työterveyshoitoon. Sitten vasta tajusin, miten vakavasti olin loukkaantunut, kun minusta otettiin röntgen ja lääkäri kertoi kummankin ranteeni murtuneen (viikinkijuoksun ensiapumiehellä ei ollut röntgenkatsetta.) Minut priorisoitiin muiden edelle ja muiden aikoja lykättiin. Minut ohjattiin Töölön tapaturma-asemalle. Kun selästäni oli otettu röntgen, minut määrättiin välittömästi vuodelepoon, vaikka olin kävellyt tapaturma-asemalle; lääkäri halusi varmistaa, että murtunut selkänikamani ei mennyt selkäytimeen.

Leikkauksen jälkeen vammat onneksi paranivat. Lääkärin mukaan selän luudutusleikkauksesta mene 8 kuukautta, ennen kuin se on täysin parantunut. Pystyn käymään hitaalla hölkkälenkillä kerran viikossa, mutta sen jäkeen selkä varoittelee, että älä tee tätä toiste. Muuten selkä kestää muut, paiti keskivartaloliikkeet kuten vastarutistukset. Olen onnekas, kun ei jäänyt pysyviä kipuja tai liikuntarajoitteita.

5 viikon sairasaloman aikana opiskelin kiinaa, kävelin ja venyttelin, koska kaikki muu tekeminen oli mahdotonta. Sitten palautin asteittain työn ja harrastukset.

Tarkkaan ottaen, vammasta on jäljellä seuraavat oireet:

• En pysty taivuttamaan käsiäni ulospäin punnerruksen vaatimaan 90 asteeen kulmaan kummallakaan kädellä (en leikatulla enkä kipastulla) järjestelmällisestä venyttelystä huolimatta. Voima riittää rystyspunnerrukseen, liikeradat eivät riitä perusmuotoiseen punnerrukseen.
• Puristusvoimani ei riitä vaatimattomassa kulmassakaan siihen, että pysyisin tanssitangolla kahden käden varassa. Yrittäessäni liu-un tanssitankoa alas.
• Lenkkeillessäni lenkin jäkeen selkääni jomottaa.
• En ole kokeillut vaativia selkävenytyksiä ja vatsalihasliikett1ä, niiden sujumaan alkaminen näkyy vasta 8kk toipumisen lopussa.
• Yleinen jaksaminen on heikentynyt. Yleisesti ottaen töiden jäkeen en jaksa tehdä mitään ja viikonloppuna jaksan tehdä vähemmän. Jaksamisen heikentyminen on itsenäinen oire, joka ei mitenkään redusoidu liikeratoihin tai parantuneisiin kipuihin tms. spesifeihin tekemistä rajoittaviin oireisiin.

Lopussa juuri mitään ei tapahtunut. Ei onneksi jäänyt pysyviä kipuja. Liikuntarajoitteet estävät estejuoksun kaltaisen aktiiviliikunnan harjoittelun, mutta toipumisen myötä on odotettavissa, että nämäkin rajoitteet vielä lievenevät. En myy vielä tanssitankoani, vaan vasta 8kk kohdalla, jos en silloinkaan pysy siinä.

Recommended reading

Learning Diary of an Israeli Water Engineer. Some of his posts are about his work in various water engineering projects, and some are about his investments and economy. This gives the whole blog a nice no-nonsense "thoughts have consequences" attitude, and it spills out to his general commentary.

Review

It captures well the frustration that I have with approaches to life that require IQ and wide reading.

It also blames others for my own faults, which is not a good thing. The disclaimer shows that I was aware of it but couldn't formulate the thoughts in a proper way which would have avoided it.

It ignores the notable entertainment value of hanging out with go players, concentrating on utility.

It could be more focused.