(1) Kannustaa ihmisiä harrastamaan H:ta. Esim. Metusaleh Mouse- palkinto.
(2) Tehdä tunnetuksi harrastusta H ja sen tuloksia. Tämä on mm. Kuukkelin ja Finlandia-palkintojen tavoite.
(3) Määritellä sitä, mitä pidetään arvostettavana ja hyvänä, esim. Nobelin rauhanpalkinto.
Keskityn tässä kirjoituksessa kolmanteen tavoitteeseen.
Monissa organisaatioissa jaetaan vuosittain palkintoja, joiden ainut tarkoitus on määritellä, mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Tällaisia palkintoja ovat koulumaailmassa stipendit, työelämässä erilaiset Vuoden työntekijä-tyyliset palkinnot. Välivuoteni työpaikassa jaettiin vuosittain Venture-palkinto projektille, joka oli onnistuneesti tuotteistanut uuden idean.
Tyypillisesti näiden palkintojen rahallinen arvo on vähäinen. Ne eivät pyri luomaan materiaalisia kannusteita, jotta rationaalinen taloudellinen toimija muuttaisi käyttäytymistään saadakseen palkinnon. Pääpaino on mallioppimisella: Nostetaan yksi henkilö jalustalle, kerrotaan syyt, joiden perusteella hänet palkitaan, ja tehdään selväksi, että kuka tahansa voi saada palkinnon vastaavalla käyttäytymisellä. Jotta asenteiden muokkaus olisi tehokasta, tieto palkinnon jakamisesta levitetään mahdollisimman tehokkaasti.
Palkinnon jakaa jokin arvovaltainen henkilö. Kunniakirja on usein käytetty esineellistämisen muoto. Samalla uusinnetaan hierarkiaa tekemällä selväksi, että kyseisen henkilön ojentama palkinto on arvokkaampi, kuin kenen tahansa antama vastaavan arvoinen esine; että palkinnon antaja on palkinnon saajien yläpuolella. Palkinnon antajan mielipide on tärkeämpi kuin sen saajan. Saaja ja antaja ovat samalla viivalla ainoastaan silloin, kun palkinnon jakamiseen ei liity minkäänlaista harkinnanvaraa (esim. urheilukilpailut).
Palkintoa annettaessa pidettävät puheet voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin, voidaan korostaa riippumattomia kriteereitä, joiden perusteella palkinto jaetaan. Tällöin korostetaan sitä, että palkinnon saaja täyttää kriteerit. Toinen mahdollisuus on attribuoida, että saaja ansaitsi palkinnon joidenkin luonteenpiirteidensä ansoista. Tällöin korostetaan sitä, että itse teot ovat heijastumia ja tuloksia oikeanlaisista asenteista.
Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista opiskeluun liittyvää palkintoa (jota siis ei ole olemassa).
a) "Seuraavaksi jaetaan Vuoden Noppapalkinto Matti Kuusistolle! Matti on tuonut maisterintutkintoaan tänä vuonna 60 noppaa lähemmäksi, ja siitä hyvästä annamme hänelle litran 60-prosenttista alkoholia! Hän
on känninsä ansainnut!"
b) "Seuraavaksi jaamme Vuoden Nörttiluuseripalkinnon Matti Kuusistolle! Hän on hikaroinut säälittävät 60 opintoviikkoa. No niin, tuleppas Matti-poju kiltisti ottamaan kunniakirjasi [nimi]-sedältä." [odottaa vähän
aikaa] "Mitä? Eikö Matilla ole munaa vastata tekosistaan yleisön edessä? Vai onko hän jäänyt kotiinsa lukemaan matikankirjojaan? Eihän siinä
ole mitään pahaa, kaikkihan me olemme joskus lukeneet kirjan!"
Kultaisessa Kuukkelissa julkisuuden hakeminen on selvästi tärkein motiivi, mutta arvojen määritteleminen tulee hyvänä kakkosena:
Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta niille, jotka itseään (ja toisiaan) säälimättä kaatavat aivojensa sisällön koko maailman nähtäväksi ja ruodittavaksi.
Tässä bloggaajan palkitsemisen arvoiseksi ominaisuudeksi määritellään valmius uhrautumiseen, jolla tarkoitettaneen yksityisyyden murenemista ja kirjoittamisen vaatimaa aikaa. Palkintosivulla annetaan jokaisesta voittajasta erillinen arvolatautunut kuvaus. Jotkut kuvaukset muistuttavat tyyliltään kirjallisuusarvosteluja. Julkisuusmotiivia korostaa se, että osa kuvauksista viittaa uutisista tuttuihin aiheisiin.
Koska blogistanissa ei ole selkeää hierarkiaa, ei kuukkelikaan sitä voi vahvistaa. Luulen kuitenkin, että palkinnon herättämä kritiikki on lähtöisin juuri siitä, että halutaan kieltää palkinnon tärkeys, koska palkintoja ei jaettu kritisoijien mieltymysten mukaan. Kritiikki on osoitus arvovaltaisuudesta; kukaan ei kritisoinut minua, kun valitsin vuoden 2004 kolme parasta blogia, koska minua ei katsottu riittävän tärkeäksi tahoksi.
3 comments:
Oma "kritiikkini" perustui siihen, että koska ilmiön (=blogit) piirissä toimiville on jaossa vain rajallinen määrä resurssia (=julkisuutta), niin julkisuuden omiminen jollakin (millä tahansa) menetelmällä, joka ei perustu toimiviin markkinoihin ja kysyntään ja tarjontaan, on de facto varastamista niiltä, jotka tuota julkisuutta olisivat ehkä halunneet tavoitella.
Minulle asialla ei ole tästä näkökulmasta merkitystä, koska kirjoitan mieluummin anonyyminä. Jollekin muulle kyllä.
Asiaa voi ajatella myös lukijan kannalta, jolloin hyvät blogit ovat niukka resurssi. Tällöin julkisuuden omiminen on toivottava, jos julkisuutta omivat blogit ovat muita parempia (verrattuna johonkin perustasoon).
Tuo "hyvät blogit niukka resurssi" näkökulma on vaikea, ellei jopa mahdoton. Kuukkeligaalahan yksilöi jonkun tietyn tahon näkökulmasta "hyvät" blogit, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä tehokkuuden eli objektiivisen hyvyyden[1] kanssa.
On hyvin vähän syitä olettaa, että muutaman hengen raati, joka palkitsee omia ja kavereidensa blogeja, voisi toimia tehokkaasti. Itseasiassa, tätä pidetään yleensä jopa niin todennäköisesti tehottomana, että melkein kaikissa ns. sivistyneissä maissa sukulaisten ja tuttavien suosiminen jonkin julkisen vallan omistaman resurssin jaossa on ihan lailla kiellettyä.
Julkisuus tässä tapauksessa oli vielä niin sanotusti valtaamaton resurssi, ja amerikkalaistyyppisen "uudisraivaajahengen" mukaisesti se, joka ensimmäisenä sen hyödyntää, on de jure ja de facto sen omistaja, pulinat pois.
Se ei tee siitä tehokasta.
[1] Tehokas jako on sitä, että resurssia ei voi jakaa uudelleen siten, että kenenkään hyvinvointi ei heikkene (Pareto-tehokkuus). Toinen ehdotettu määritelmä, ns. Kaldor-Hicks tehokkuus (ks. wikipedia), joka tarkoittaa sitä, että resurssia on uudelleenjaon jälkeen enemmän ja häviäjille voitaisiin periaatteessa kompensoida menetys. Uskoisin esimerkiksi aidosti demokraattisen Kuukkelin vastikkeen olevan Kaldor-Hicks-mielessä parempi kuin nykyinen "kavereille kaikki"-järjestely.
Post a Comment