Saturday, January 29, 2005

Kotikasvatus kunniaan

Hyvinkäällä on kaksi liikemiestä tuomittu ehdollisiin vapausrangaistuksiin hampun siementen myynnistä. Paatuneiden rikollisten kylmäverisyyttä kuvastaa se, että he tekivät asianmukaiset ilmoituksen kaupparekisteriin ja kasvituotannon tarkastuskeskukselle, ja pyörittivät yritystä julkisen veppisivun kautta. Liiketoimintaa pyöritettiin kaksi vuotta, kunnes se todettiin laittomaksi.

Ilmeisesti tarkoitus on siirtää hampun siementen myynti rikollisille, jotta kannabis varmasti toimisi porttina koviin huumeisiin.

Thursday, January 20, 2005

Liisa sateessa doorsia kuuntelee

Jou-talolla esiinty kolme bändiä Riemu-festivaalin merkeissä. Pääsylipun hintaan kuului kokoelma-CD, joka sisältää biisejä vähemmän tunnetuilta suomalaisbändeiltä.

Ensin soittivat Circle sekä tämän sarjakuvan mukaan nimetty bändi. Monotoninen rokki oli tylsää ja mietin, että mitähän minä täällä oikein teen.

Volyymi oli korvia huumaava, sanoista ei saanut mitään selvää (ei niin että esiintyjillä olisi ollut mitään sanottavaa, kun kerran lauloivat englanniksi) ja muutenkin esitysyen välillä edellä mainitulta levyltä soitettu musiikki oli monin tavoin parempaa. En ymmärrä, mikä muu tekijä saa ihmiset kuuntelemaan tällaista rokkia, kuin I wanna do what ever common people do -aspekti.

Oikeastaan ainoat minua livenä viehättäneet rokkibändit (Heteroskeleton ja Hunajan tuoksu) ovat esiintyessään parodioineet koko genreä. Esim. Heteroskeletonin perusidea oli tehdä mahdollisimman eläimellinen vaikutelma. Soittajina oli kaksi rumpalia ja saksofonisti, kaikki raavaita miehiä. Soitto oli jotain musiikin ja kakofonian väliltä, ja yleinen mesoaminen näytti olevan tärkeämpää. Puolessavälissä esitystä alettiin täydennettää viidakkohuudoilla. Hikipisarat kiilsivät yläosattomien rumpalien ihoilta. He sekä tekivät parodiaa rokin alfa-uros-aspektista, että toteuttivat sitä, kumpaakin samanaikaisesti.

Vaikka nuorena tykkäsin kuunnella CMX:ää, niin livenä se näytti juuri niin typerältä kuin 90% muistakin bändeistä.

Illan pelasti kolmas bändi, Cleaning Women, joka soitti omalaatuista analogista tanssimusiikkia.

Olisi varmaankin rationaalinen päätös olla menemättä enää katsomaan bändejä.

Wednesday, January 19, 2005

Tilakoneiden ihmeellinen maailma

Päivät ovat menneet morfologista analysaattoria rakennellessa. Eteneminen on hidasta mutta varmaa. Menetelmä kehitettiin jo 20 vuotta sitten. Voisin joskus kirjoittaa taivutusmuotoanalyysistä tiedemies-tyylisen popularisoivan postauksen, mutta ensin pitää laitta itse jäsennin toimivaan kuntoon.

Jälkihuomautus: Ylläolevä on tyypillinen esimerkki ajankäyttövääristymästä. Kun käyttää paljon aikaa jonkin asian parissa, alkaa kuvitella, että se on kiinnostavaa ja tärkeää, vaikka siinä ei oikeasti olisi mitään kiinnostavaa eikä mitään tärkeää.

Positiivisen takaisinkytkennän puute

Ei viitsi mennä bilettämään, kun ei odota tutustuvansa keneenkään tai edes puhuvansa kenenkään kanssa.
Ei tutustu keneenkään, kun ei viitsi mennä bilettämään.

Eivät Pavlovin koiratkaan olisi ehdollistuneet kuolaamaan kellon kilinän kuullessaan, ellei niitä olisi välittömästi sen jälkeen ruokittu.

Monday, January 03, 2005

Nepalese fact of the day

According to the World Factbook, 28% from state budget and 60% of the development budget comes from the international community. Still, Nepal remains one of the poorest countries in the world. Only half of the population can read.

Clearly the development aid has not been too effective in this case. Hopefully the emergency aid to tsunami victims will be handled better.

The point of emergency aid is to restore the infrastructure that once was there and help over the worst. That should be easier than to do structural reforms in a backward country. We don't want the donation euros to get wasted, do we?

Sunday, January 02, 2005

Isän paluu

Erinomaisen venäläisen leffan nimeltä Isän paluu teemoja ovat miehen malli ja tottelevaisuus auktoriteettia kohtaan. Se kertoo kahden lapsen peheestä, jossa isä palaa kotiin oltuaan koko poikien lapsuuden ajan poissa.

Siinä esitetty miehen malli on hyvin perinteinen: mies tekee päätökset, ei selittele ja käyttää tarvittaessa väkivaltaa. Miehen tulee aina olla tilanteen herra.

Jännite tulee siitä, että toinen pojista ottaa innokkaasti vastaan miehen mallin, kun taas toinen poika suhtautuu isäänsä epäillen ja niskuroiden.

Ennen leffaa tuli mainos jostain suomalaisesta elokuvasta, jossa kahden lapsen ydinperheen lapsi kuoli. Siinä käytiin mm. seuravanlainen dialogi:
Vaimo: "Mikset sinä koskaan itke. Itkisit nyt joskus."
Mies : "No kun jonkun täytyy olla vahva."
Vaimo: "Olisit joskus edes heikko."
Mies : "Miksi"
Vaimo: "No...oltaisiin yhdessä heikkoja."

Eipä tarvitse mennä katsomaan tuotakaan leffaa. En väitä, että venäläinen miehen malli sopisi nykyaikaan, mutta suomalainen ylitunteellistaminen on vielä pahempi. Venäläisessä leffassa ainakin korostetaan selviytymistä ongelmien edessä itsesäälin sijaan.