Monille ihmisille on kehittynyt puhetyyli, jota voi käyttää tuntemattomiin ihmisiin tutustuttaessa. Ongelmahan on, että toisen ihmisen mielenkiinnon kohteista ja elämäntilanteesta ei tiedetä mitään. SYT -tyyli ratkaisee tämän ongelman vetoamalla siihen, mikä meillä on yhteistä: ihmisen ruumiillisuuteen, puheympäristöön ja jaettuihin kokemuksiin. Sitten esimerkkejä:
1) Ruumiillisuus:
(baarissa) Kalle avaa suolapähkinäpussia, mutta ei oikein saa otetta. Mikko kommentoi: ”Pian sulla alkavat sormet hikoilla, ja ote lipsua.”
Erilaiset puhekieliset ulostamiseen liittyvät metaforat.
Syöminen ja juominen.
2) Puheympäristö:
(bussissa) Kalle ja Mikko matkustavat bussissa. Toinen bussi menee ohi. Kalle kommentoi: ”Jaahas, 30 ja 20 ajavat rallia.”.
Kaikki ajotapaa ja asiakaspalvelua koskevat kommentit.
Irkissä puheympäristön sijasta voidaan heittää linkkejä.
3) Yhteiset kokemukset:
Bileissä ryyppytarinat ovat yleinen tapa. Tämän voi selittää vanhalla kunnon 20-80-säännöllä. Otetaan jokin populaation X, jonka jäsenet käyvät baareissa vähintään kerran kuussa. Tarkastellaan niitä 20%, joka käy useimmiten. 20-80-sääntö antaa arvion, jonka mukaan 80% todennäköisyydellä satunnaisesti baarissa kohtaamasi ihminen kuuluu tähän 20%:iin. On siis turvallista odottaa, että baarissa kohtaamallasi ihmisellä on ryyppykokemuksia, vaikka populaatiossa keskimäärin ne olisivat harvinaisempia.
Alkoholijuomista puhuminen.
Pariutuminen. Miehen ja naisen välinen suhde. Seksuaalisuuteen perustuva läppä. Mustasukkaisuus, pettäminen jne.
4) Ajankohtaiset tapahtumat. TV. Elokuvat. Tämä ei oikeastaan ole enää SYT-tyyliä, sillä se ei johdu ihmisyydestä, vaan kulttuurista, jossa elämme.
Taantumus kommentoi, että ”Valitettavasti jaetut kokemukset ovat usein niitä alimman laatuisia. Siksi hevirokista ja teinijuopottelujutuista löytyy helposti yhteinen sävel. Siinä niiden kiistaton arvo, ei pidä halveksia mitään mikä tuo egoja yhteen ja luo ykseyttä moninaisuuteen.
Mikä tässä sitten on ongelma? Eihän tätä tarvitsisi analysoida, jos homma toimisi.
A. Se vaatii opettelua! Esim. syömisestä ja juomisesta puhuttaessa pitää tietää, mikä on sanomisen arvoista – pitää olla relevanssifiltteri. Syömisen kuvaus sinänsä on aika tylsää: ”Kuorin tänään kaksi perunaa. Pilkoin pienemmän neljään lohkoon ja isomman kuuteen, ennen kuin haarukoin ne suuhuni.”
Vaikka SYT-tyylin puheenaiheet ovat ihmisille tyypillisiä, niin tapa, jolla niistä puhutaan on kulttuurisidonnainen.
B. Usein SYT-tyyli ei välitä mitään sellaista tietoa, jolla olisi muuta sovelluskohdetta, kuin SYT-tyylin pyörittäminen uusien tuntemattomien kanssa. On turhauttavaa yrittää päästä SYT:in sisään, kun sen sisältämä tieto vaikuttaa yhdentekevältä.
Vaihtoehdot:
Ainut kuviteltavissa oleva vaihtoehto on opetella niin paljon triviaa erilaisista monia ihmisiä kiinnostavista asioista, että pystyy ns. yleissivistyksellä pyörittämään läppää ja samalla puhumaan jostain aiheesta. Autot, lapset, tietokoneet, terveys, elokuvat, lait, musiikki, kotieläimet, jne.
Tilasin männäviikolla Moottorin tutustumistarjouksella (6 euroa / 3 lehteä). Tarkoitus on testata, pystyykö autoista käymään järkevää keskustelua pelkästään luetun tiedon nojalla, omistamatta autoa.
Tommi mainitsi kuvaamataidon opettajaksi opiskelevan henkilön, jonka harrastuksena oli faktojen opetteleminen. Kuulemma tuo henkilö kaivoi faktat esille, jos kävi ilmi, ettei hän ollut jostain asiasta perillä. Tommi mainitsi esimerkkifaktana valaiden käyttäytymisen ja ruokailutottumukset. Lisäksi asiaan kuului tietää, mikä valaslaji on isoin, pisin, painavin jne.
Haluaisinpa tietää, miten kyseinen henkilö käyttää faktatietojaan keskusteluissa. Ja erityisesti, kuinka suuren osan tylsästä SYT-smalltalkista hän pystyy korvaamaan jämptillä faktatiedolla.
*********************************************
Edellisestä postauksesta unothui tärkeä tekijä - identiteetin narratiivisuus - vaikka se on selkeänä näkyvissä myös kyseisessä ohjelmassa. Narratiivit ovat tuttuja, mutta en ole mieltänyt niiden olevan osa identiteettiä. Pitänee katsoa, saanko vässättyä aiheesta esseen.
Sunday, March 28, 2004
Tuesday, March 16, 2004
Faking it
Postmodernin identiteettiteorian mukaan ihminen ei "ole" mitään, vaan hän "käyttäytyy" jonkin kaavan mukaan.
Esim. Jos sanotaan, että "Virpillä on sydämentahdistin" tai "Virpi on ylioppilas", ne kertovat jotain todellista Virpistä. Sen sijaan lause "Virpi on ekstrovertti" on luonteeltaan hyvin erilainen. Se kertoo, että ihmisten seurassa ollessaan Virpi on puhelias ja hän myöskin hakeutuu ihmisten seuraan. Mutta entä jos hän aloittaa uuden harrastuksen, sen seurauksena vähentää ihmisten seurassa liikkumista ja potee puheripulia ainoastaan sellaisten ihmisten seurassa, joihin hän tutustui ennen tuon harrastuksen aloittamista?
"Ekstrovertti" on kategoria, johon ihminen luokitellaan, jos hänen käyttäytymisensä vastaa riittävän hyvin ekstrovertin sanakirjamääritelmää. Tämän yleisesti tunnetun kategorian avulla ihmiset kuvaavat Virpin käyttäytymistä toisilleen. Ekstrovertti on sana, jota käytetään tiedon välittämiseen. Se ei ole sisäänrakennettu ominaisuus.
Postmodernin identiteettiteorian mukaan suurin osa ihmisen kuvailuun käytetyistä kategorioista on juuri tällaisia. Ja vaikka jollakin kategorialla olisi objektiivinen perusta ("Virpillä on kaksi X-kromosomia, kuukautiset, kohtu ja matala testosteronitaso") niin käyttäytymistä koskevat säännöt ovat loppujen lopuksi paljon tärkeämpiä ("Nuorena Virpin tulee leikkiä nukeilla, ja hänelle opetetaan ruuanlaittotaito. Myöhemmin hänen odotetaan näkevän paljon vaivaa ulkonäkönsä ylläpitämiseen ja olevan hiljaa seurakunnassa").
Ja käyttäytymistä voi muuttaa.
Monien postmodernistien mukaan sitä myös pitää muuttaa. Feministit, antirasistit jne. ovat sitä mieltä, että roolit liian usein estävät ihmistä tekemästä asioita, joita he haluaisivat ja joihin he pystyisivät. Toisenlaisen käyttäytymisen myös uskotaan avartavan ihmisen maailmankuvaa.
Roolihuijaus (tiistaisin 19.00 neloselta) on rakennettu tämän idean varaan. Ykkösosassa opetettiin homoseksuaalinen kemisti käyttäytymään portsariin kohdistettujen odotusten mukaisesti, kakkososassa työväenluokkaisesta naisesta tehtiin seurapiirilady.
Miehen ja naisen roolit olivat selvästi tiedossa, kun miehestä tehtiin nyrkkeilytreenillä machompi ja naista kehotettiin sipsuttelemaan korkokengissä ja välttämään voimakkaiden mielipiteiden esittämistä.
Kuhnin mukaan paradigman mukaisen tutkimuksen myötä kasaantuu todistusaineistoa, joka on paradigman kanssa ristiriidassa.
Postmoderni identiteettiteoria ennustaa, että internetissä ihmiset ryhtyisivät kokeilemaan erilaisia rooleja, koska siellä mikään ei estä tätä. Ei ole kahlitsevia instituutioita eikä hierarkioita. Kukaan ei myöskään voi päätellä ulkonäöstä, ryhdistä tai aksentista mitään. Miksi et siis kokeilisi aivan toisenlaista käytöstä? In the Internet, nobody knows you're a dog.
Totuus kuitenkin on, että ihmiset esiintyvät pääasiassa omana itsenään. Tämä on paradoksi, jota postmoderni identiteettiteoria ei pysty selittämään. Siksi kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla myös postmodernistien puheisiin emansipaatiosta ja empowermentista, sillä ne on johdettu ainakin osittain toimimattomasta teoriasta. Mutta kuten Roolihuijaus osoittaa, oikeissa olosuhteissa tuo teoria myös toimii.
Esim. Jos sanotaan, että "Virpillä on sydämentahdistin" tai "Virpi on ylioppilas", ne kertovat jotain todellista Virpistä. Sen sijaan lause "Virpi on ekstrovertti" on luonteeltaan hyvin erilainen. Se kertoo, että ihmisten seurassa ollessaan Virpi on puhelias ja hän myöskin hakeutuu ihmisten seuraan. Mutta entä jos hän aloittaa uuden harrastuksen, sen seurauksena vähentää ihmisten seurassa liikkumista ja potee puheripulia ainoastaan sellaisten ihmisten seurassa, joihin hän tutustui ennen tuon harrastuksen aloittamista?
"Ekstrovertti" on kategoria, johon ihminen luokitellaan, jos hänen käyttäytymisensä vastaa riittävän hyvin ekstrovertin sanakirjamääritelmää. Tämän yleisesti tunnetun kategorian avulla ihmiset kuvaavat Virpin käyttäytymistä toisilleen. Ekstrovertti on sana, jota käytetään tiedon välittämiseen. Se ei ole sisäänrakennettu ominaisuus.
Postmodernin identiteettiteorian mukaan suurin osa ihmisen kuvailuun käytetyistä kategorioista on juuri tällaisia. Ja vaikka jollakin kategorialla olisi objektiivinen perusta ("Virpillä on kaksi X-kromosomia, kuukautiset, kohtu ja matala testosteronitaso") niin käyttäytymistä koskevat säännöt ovat loppujen lopuksi paljon tärkeämpiä ("Nuorena Virpin tulee leikkiä nukeilla, ja hänelle opetetaan ruuanlaittotaito. Myöhemmin hänen odotetaan näkevän paljon vaivaa ulkonäkönsä ylläpitämiseen ja olevan hiljaa seurakunnassa").
Ja käyttäytymistä voi muuttaa.
Monien postmodernistien mukaan sitä myös pitää muuttaa. Feministit, antirasistit jne. ovat sitä mieltä, että roolit liian usein estävät ihmistä tekemästä asioita, joita he haluaisivat ja joihin he pystyisivät. Toisenlaisen käyttäytymisen myös uskotaan avartavan ihmisen maailmankuvaa.
Roolihuijaus (tiistaisin 19.00 neloselta) on rakennettu tämän idean varaan. Ykkösosassa opetettiin homoseksuaalinen kemisti käyttäytymään portsariin kohdistettujen odotusten mukaisesti, kakkososassa työväenluokkaisesta naisesta tehtiin seurapiirilady.
Miehen ja naisen roolit olivat selvästi tiedossa, kun miehestä tehtiin nyrkkeilytreenillä machompi ja naista kehotettiin sipsuttelemaan korkokengissä ja välttämään voimakkaiden mielipiteiden esittämistä.
Kuhnin mukaan paradigman mukaisen tutkimuksen myötä kasaantuu todistusaineistoa, joka on paradigman kanssa ristiriidassa.
Postmoderni identiteettiteoria ennustaa, että internetissä ihmiset ryhtyisivät kokeilemaan erilaisia rooleja, koska siellä mikään ei estä tätä. Ei ole kahlitsevia instituutioita eikä hierarkioita. Kukaan ei myöskään voi päätellä ulkonäöstä, ryhdistä tai aksentista mitään. Miksi et siis kokeilisi aivan toisenlaista käytöstä? In the Internet, nobody knows you're a dog.
Totuus kuitenkin on, että ihmiset esiintyvät pääasiassa omana itsenään. Tämä on paradoksi, jota postmoderni identiteettiteoria ei pysty selittämään. Siksi kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla myös postmodernistien puheisiin emansipaatiosta ja empowermentista, sillä ne on johdettu ainakin osittain toimimattomasta teoriasta. Mutta kuten Roolihuijaus osoittaa, oikeissa olosuhteissa tuo teoria myös toimii.
Subscribe to:
Posts (Atom)