Faking it

Postmodernin identiteettiteorian mukaan ihminen ei "ole" mitään, vaan hän "käyttäytyy" jonkin kaavan mukaan.


Esim. Jos sanotaan, että "Virpillä on sydämentahdistin" tai "Virpi on ylioppilas", ne kertovat jotain todellista Virpistä. Sen sijaan lause "Virpi on ekstrovertti" on luonteeltaan hyvin erilainen. Se kertoo, että ihmisten seurassa ollessaan Virpi on puhelias ja hän myöskin hakeutuu ihmisten seuraan. Mutta entä jos hän aloittaa uuden harrastuksen, sen seurauksena vähentää ihmisten seurassa liikkumista ja potee puheripulia ainoastaan sellaisten ihmisten seurassa, joihin hän tutustui ennen tuon harrastuksen aloittamista?


"Ekstrovertti" on kategoria, johon ihminen luokitellaan, jos hänen käyttäytymisensä vastaa riittävän hyvin ekstrovertin sanakirjamääritelmää. Tämän yleisesti tunnetun kategorian avulla ihmiset kuvaavat Virpin käyttäytymistä toisilleen. Ekstrovertti on sana, jota käytetään tiedon välittämiseen. Se ei ole sisäänrakennettu ominaisuus.


Postmodernin identiteettiteorian mukaan suurin osa ihmisen kuvailuun käytetyistä kategorioista on juuri tällaisia. Ja vaikka jollakin kategorialla olisi objektiivinen perusta ("Virpillä on kaksi X-kromosomia, kuukautiset, kohtu ja matala testosteronitaso") niin käyttäytymistä koskevat säännöt ovat loppujen lopuksi paljon tärkeämpiä ("Nuorena Virpin tulee leikkiä nukeilla, ja hänelle opetetaan ruuanlaittotaito. Myöhemmin hänen odotetaan näkevän paljon vaivaa ulkonäkönsä ylläpitämiseen ja olevan hiljaa seurakunnassa").


Ja käyttäytymistä voi muuttaa.


Monien postmodernistien mukaan sitä myös pitää muuttaa. Feministit, antirasistit jne. ovat sitä mieltä, että roolit liian usein estävät ihmistä tekemästä asioita, joita he haluaisivat ja joihin he pystyisivät. Toisenlaisen käyttäytymisen myös uskotaan avartavan ihmisen maailmankuvaa.


Roolihuijaus (tiistaisin 19.00 neloselta) on rakennettu tämän idean varaan. Ykkösosassa opetettiin homoseksuaalinen kemisti käyttäytymään portsariin kohdistettujen odotusten mukaisesti, kakkososassa työväenluokkaisesta naisesta tehtiin seurapiirilady.


Miehen ja naisen roolit olivat selvästi tiedossa, kun miehestä tehtiin nyrkkeilytreenillä machompi ja naista kehotettiin sipsuttelemaan korkokengissä ja välttämään voimakkaiden mielipiteiden esittämistä.


Kuhnin mukaan paradigman mukaisen tutkimuksen myötä kasaantuu todistusaineistoa, joka on paradigman kanssa ristiriidassa.


Postmoderni identiteettiteoria ennustaa, että internetissä ihmiset ryhtyisivät kokeilemaan erilaisia rooleja, koska siellä mikään ei estä tätä. Ei ole kahlitsevia instituutioita eikä hierarkioita. Kukaan ei myöskään voi päätellä ulkonäöstä, ryhdistä tai aksentista mitään. Miksi et siis kokeilisi aivan toisenlaista käytöstä? In the Internet, nobody knows you're a dog.

Totuus kuitenkin on, että ihmiset esiintyvät pääasiassa omana itsenään. Tämä on paradoksi, jota postmoderni identiteettiteoria ei pysty selittämään. Siksi kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla myös postmodernistien puheisiin emansipaatiosta ja empowermentista, sillä ne on johdettu ainakin osittain toimimattomasta teoriasta. Mutta kuten Roolihuijaus osoittaa, oikeissa olosuhteissa tuo teoria myös toimii.