Pöytälaatikon kätköistä

Ytitin joskus kirjoittaa tutoriaalin, mitä sosiaalinen konstruktionismi on; mutta kesken jäi, tiedot eivät rittääneet. Tässä "hyvä alku":

Popper jakoi maailman objektit kolmeen kategoriaan:

1) Objektiivinen todellisuus. Tähän kuuluvat fysikaaliset esineet - pöydät, tuolit, kissat, paperipinkat, tulivuoret. Objektiivinen todellisuus on yksi ja sama kaikille havaitsijoille, ja se säilyy, vaikka kaikki ihmiset kuolisivat.
2) Subjektiivinen todellisuus. Tähän kuulvat yksilön tunteet, aistimukset ja muistot. Jos ihmisen kuolee, tämä kappale subjektiivista todellisuutta tuhoutuu. Ihmiset eivät pysty tarkastamaan toistensa subjektiivista todellisuutta, esim. teeskenteleekö joku loukkaantunutta vai onko hän oikeasti sitä. Näppinsä polttanut kuitenkin tietää, että kipu on todellista.
3) Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus. Tämän maailman esineet ovat sellaisia, että ihmiset ovat ne keskenään sopineet, esim. lait, perinteet, sanat, teoriat, luokittelut. Olemassaolo ei riipu kenestäkään yksittäisestä ihmisestä, mutta jos lahdataan riittävä määrä ihmisiä, myös tämän todellisuuden esineet saadaan hävitettyä.
Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus pysyy kasassa uusintamisen avulla. Tappamisen kieltävä sääntö pysyy voimassa, kun ihmiset puhuvat keskenään aiheesta - ja kun joku yksilö tai ryhmä päättää rikkoa sääntöä, poliisi-instituutio varmistaa, että he vähintäänkin tajuavat rikkoneensa (jonkun ihmisryhmän) sääntöjä. Toisaalta, jos vaikkapa jotain kieltä ei uusinneta - sitä osaavat eivät puhu sitä eivätkä opeta jälkipolville - niin se tuhoutuu unohtumalla.

Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus vaikuttaa voimakkaasti ihmisten toimintamahdollisuuksiin ja suunnitelmiin. Otetaanpa esimerkiksi varastaminen. Lueskelin muutama kuukausi sitten venäläisen artikkelin, joka käsitteli sähköjohtojen varastamista. Ensin annettiin pelottavan suorasukainen kuvaus nuoresta kokemattomasta varkaasta, joka kärventyi tolppaan; kumppanit eivät voineet tehdä muuta kuin seurata avuttomina sivusta. Sitten eräs industrialisti kirosi varkaat suohon ja kuvaili vaikeuksia, joita se aiheuttaa. Se, että Suomessa ei varasteta sähköjohtoja, ei johdu siitä, että varastaminen olisi vaikeampaa kuin Venäjällä. Se on sosiaalisesti konstruoitu normi. Tämä normi tekee teollisuuden toiminnasta huomattavasti helpompaa, ja rajoittaa köyhien suunnitelmia vaihtoehtoisista tulonhankintatavoista.

Silti neurologit eivät voi osoittaa tuota normia objektiivisesta todellisuudesta. Sosiaalisesti konstruoitua todellisuutta ei voi havainnoida mikroskoopilla, vaan tutkimalla ihmisten tuottamia tekstejä, heidän reaktioitaan, asenteitaan jne. Sosiaalisesti konstuoitu todellisuus ei myöskään ole kieleen sidottu: Symboleina voivat aivan yhtä hyvin toimia kuvat tai teot. Tosin niitä on vaikeampi analysoida, joten tästä lähin keskityn kieleen.