Uudenvuoden yö sujui reivauksen merkeissä. Klubilla riitti porukkaa, mutta tungosta ei ollut.
Siitä onkin pitkään, kun viimeksi pompin kunnon teknon tahdissa (vastakohtana boogielle, popille, reggaelle ja muulle vähemmän koneelliselle musiikille). Teknon tyypillisin piirre taitavat olla periodit, jolloin rytmipatternit ovat pitkiä, sekavia ja muuttuivat koko ajan. Tällöin tanssia on vaikeaa sovittaa musiikkiin, kun musiikin seuraavaa askeltakaan ei voi ennustaa. Tanssiminen on jatkuvaa patternin ja invariantin hakemista muuttuvan rytmin virrasta.
Kun sitten väliin tulee yksinkertaisella, vakaalla rytmillä varustettu selkeä kappale, se tuntuu lähes ylellisyydeltä.
Friday, December 31, 2004
Vuoden blogit
Aakkosjärjestyksessä:
S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.
Tiedemies onkin jo vanha tuttu.
Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.
Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.
S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.
Tiedemies onkin jo vanha tuttu.
Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.
Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.
Thursday, December 30, 2004
Scifistä ja vapaa-ajasta
Mietin joskus vapaa-aikaa käsittelevää scifi-novellia. Se sijoittuisi maailmaan, jossa vain parikymmentä prosenttia ihmisistä tekisi työtä. Muut eläisivät "toisen raitteen kansalaisina" vain tappaen aikaa.
Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.
Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.
Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.
Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:
1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.
2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.
Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".
Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]
3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.
4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.
5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.
Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").
Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.
Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.
Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.
Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.
Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.
Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.
Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.
Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.
Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:
1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.
2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.
Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".
Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]
3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.
4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.
5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.
Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").
Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.
Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.
Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.
Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.
Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.
Jungle boogie
Uudenvuoden aatonaatto on poikkeuksellisen hiljainen biletyspäivä, mitä en tietenkään arvannut. (Menin kerran vappuna katsomaan elokuvaa. Katsomossa oli n. 3 henkeä, ja lipunmyyjä näytti siltä, että olisi mielummin tekemässä jotain muuta.)
Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.
Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.
Tuesday, December 21, 2004
Nokia I: We Despise Your Civilization, We Despise Your Obligation
Taannoin eräässä baarissa Acid Root Soundsystem soitti jonkinlaista tanssittavaa reggaeta. Sanat olivat äärimmäisen yksinkertaiset ja pelkistetyt. Eräässäkin biisissä laulaja toisti n. sata kertaa kertosäkeen, joka otsikossakin näkyy. Väliin laitettiin hölötystä tyyliin "Tampere Tampere Tampere.." ja "We despise you, Jorma Ollila!"
Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?
Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.
Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.
Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.
Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.
Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?
Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.
Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.
Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?
Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.
PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.
PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.
PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.
Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?
Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.
Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.
Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.
Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.
Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?
Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.
Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.
Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?
Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.
PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.
PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.
PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.
Thursday, December 16, 2004
Tahtoo itsensä uudelleensynnyttää
Kurssit ovat loppusuoralla - koulutyötä on jäljellä vain sen verran, että saa iltapäivät kulumaan.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.
Blogin tavoite
Blogin tavoite on parantaa kirjoittajan taitoa tutustua uusiin ihmisiin kolmella mekanismilla:
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.
Monday, December 13, 2004
On Teaching Mathematics
Arnoldin mukaan fysiikka ja matematiikka ovat oikeastaan saman tieteen eri haaroja, jotka ovat jatkuvassa dialektisessa vuorovaikutuksesa keskenään - fyysikot soveltavat matemaatikkojen tuloksia, ja fyysikkojen laskentatarpeet potkivat matematiikkaa eteenpäin. Niin kauan, kuin teoreettisen matematiikan tutkijat ovat perillä myös sovelluksista, matemaattinen tutkimus tuottaa käyttökelpoisia tuloksia. Lisäksi sovellusten tunteminen antaa matemaattisiin ongelmiin sellaista näkemystä, joka tekee opetuksesta helpommin ymmärrettävää. Sen sijaan sovelluksia tuntemattomat, puhtaan matematiikan harjoittajat saattavat helpsti sortua tyhjänpäiväiseen aksiomaattiseen nysväämiseen.
Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.
Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.
Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.
Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.
Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.
Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.
Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.
Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.
Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.
Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.
Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.
Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.
Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.
Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.
Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.
Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.
Wednesday, December 08, 2004
Oh My God! I Killed Them All!
Ridley Scott has directed many good movies (at least Someone to Watch Over Me, Thelma and Louise and Alien), but Gladiator is not one of them. Gladiator is a spectacle movie, and spectacles tend to concentrate on great individuals going through extremely strong emotions and doing deeds, which change the course of the history. The emphasis is always on the visuals. I haven't seen a single good spectacle movie.
There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.
At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.
A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.
In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.
Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.
Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.
When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.
Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.
There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.
At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.
A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.
In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.
Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.
Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.
When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.
Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.
Subscribe to:
Posts (Atom)