Tuesday, December 21, 2004

Nokia I: We Despise Your Civilization, We Despise Your Obligation

Taannoin eräässä baarissa Acid Root Soundsystem soitti jonkinlaista tanssittavaa reggaeta. Sanat olivat äärimmäisen yksinkertaiset ja pelkistetyt. Eräässäkin biisissä laulaja toisti n. sata kertaa kertosäkeen, joka otsikossakin näkyy. Väliin laitettiin hölötystä tyyliin "Tampere Tampere Tampere.." ja "We despise you, Jorma Ollila!"

Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?

Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.

Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.

Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.

Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.

Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?

Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.

Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.

Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?

Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.

PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.

PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.

PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.

3 comments:

Tiedemies said...

Jos tarkoituksena on provota väittelyä, katsontakantojen puolueeton ja järkevä esittely ei ole hyvä lähtökohta.

Anonymous said...

Käsittääkseni yleisin antinokialaisuuden argumentti on, että Nokia pumppaa yhteiskunnan rahaa ja resursseja enemmän kuin pinnalta katsoen näkyy. Saa kaikenlaista piilotukea ja alennusta, jonka veronmaksaja maksaa. En tiedä pitääkö paikkansa, ja tämäkin taitaa vain kertoa tuttavapiirini ja sitä myöten arkiymmärrykseni marginaalisuudesta.

Simo said...

Oma lehmä on liikaa ojassa, että voisin kirjoittaa olla uskottavasti neutraaali. Toisaalta, ei kiinnosta ajaa sellaisten tahojen etuja, jotka tekevät sen itse kulissien takana siitä koskaan raportoimatta.

Kuten tekstissä perustellaan, koko väittely on jo lähtökohdiltaan läpimätä ja politisoitunut. Se kelpaa lähinnä koulukirjaesimerkiksi hegemonisen diskurssin ja vastadiskurssin välisestä määrittelykamppailusta.