Joululahjaliput olivat menossa vahoiksi, joten ne piti kuluttaa. Näkemäni leffat olivat Perikato, Hotelli Ruanda ja Tulkki.
Näistä Perikato oli onnistunein. Se kertoi viimeisistä päivistä Hitlerin bunkkerissa, kun Stalinin urkujen soitto jo kuuluu Berliinin kaduille. Tärkeänä teemana on sekoaminen, kun juuri mitään ei ole tehtävissä, ja tulevaisuutta ei voi ennustaa edes viikkoa eteenpäin. Poikkeustilassa rationaalisuus karisee: kenraalit ovat kännissä, bunkkerissa järjestetään villejä bileitä ja armeija jahtaa pettureita viimeiseen asti.
Hitler on kuvattu kertaluokkaa sekopäisemmäksi kuin kenraalinsa, koska ei ole poliittisesti korrektia kuvata Hitleriä inhimillisenä. Hitlerin itsemurhan jälkeen leffa paranee (toivottavasti en spoilannut ketään).
Hotelli Ruanda kertoo Ruandan tapahtumista. Leffa manipuloi katsojan tunteita blatantisti ja laskelmoidusti. Pääosassa ovat suuret ja koskettavat tunteet läheisten kuollessa, sekä yksilö-pyksilöiden moraaliset valinnat. Uskottavuudella ja tapahtumien kuvaamisella ei ole niin väliä. En suosittele, kun itsekin keskeytin leffan katsomisen.
Tulkki on romanttisen komedian ja jännitysleffan fuusio. Siinä YK-tulkki kuulee sattumalta keskustelun, jonka epäilee liittyvän salamurhaan, ja agentti laitetaan tutkimaan tapausta. Leffa on OK, kunhan ei odota liikoja. Välillä romanttinen siirappi tuntuu päälleliimatulta, välillä toimintakohtaukset tarpeettomasti pitkitetyiltä. Erikoisefektejä käytetään säästeliäästi, ja jännitystä luodaan dramaattisella musiikilla. Musiikki onkin elokuvan parasta antia.
Hotelli Ruandaa ja Tulkkia yhdistää samanlainen Hollywood-moraali: Yksilön moraalisilla valinnoilla on merkitystä, ja hyvä ja paha ovat selvästi erotettavissa toisistaan.
No comments:
Post a Comment