Meme time!

10 vuotta sitten olin toiseksi viimeistä lukukautta yläasteella potemassa murrosiän kriisiä. Seuraava lukukausi olisi elämäni kurjin vuosi. Vapaa-aikani käytin tietokoneella pelaamiseen (ja vähän ohjelmointiinkin), Mikrobittien lukemiseen, läksyjen tekemiseen ja skifin lukemiseen. Koulu sujui arvosanoilla mitattuna hyvin, mutta muut mittarit olivat menossa päin helvettiä. Saatoin viettää viikkoja puhumatta koulussa juuri kenellekään, ja vapaa-aikana vain perheenjäsenille.

5 vuotta sitten olin suorittamassa asevelvollisuutta. Kysessä oli esikunta- ja huoltokomppania, jonne laitettiin puoliterveet. Vaikka palvelus oli kevyempää kuin tyypillisellä sotilaalla, en muistele noita päivä lämmöllä. Peruskoulutuskauden jälkeen vietin 4kk muonituskeskuksessa pesemässä patoja ja laittamassa tiskejä koneeseen.

3 vuotta sitten opiskelin toista vuotta tietojenkäsittelyä. Tiesin, että vaikeus tutustua uusiin ihmisiin on elämänlaatuani rajoittava tekijä. Olin kesällä ollut oman alani kesätöissä, joten en ollut huolissani toimeentulosta. Näistä syistä opiskelumotivaatio oli matala. Lisäksi oli vielä jäljellä lukiosta periytyvää asennetta, että kaikki koulussa käytävät asiat ovat loppujen lopuksi turhia. Luin Lojbania, fysiikaa ja diskursiivista psykologiaa. Kävin silloin tällöin bileissä, mutta kontaktin ottaminen muihin ihmisiin go:n ulkopuolella oli hankalaa ja harvinaista.

Eilen ja tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Huomenna hampaistani poistetaan tikkejä. Huomenillalla on ainejärjestön peli-ilta; en ole ollut aiemmissa, joten en tiedä, mitä siellä tapahtuu.

Vielä puoli vuotta pitäisi opiskella; sen jälkeen voi vapaa-aikansa käyttää hyvällä omallatunnolla johonkin muuhun. Yritän ajatella, että opinnoissa on jäljellä enää vakiomäärä työtä, ja kun saan sen tehdyksi, se on kerralla loppu. Että mitä enemmän tunteja käytän opintoihin, sitä pikemmin saan urakan valmiiksi. Tekoni eivät valitettavasti heijasta tätä ajattelutapaa, vaan laiskuutta.