Läpimurto

n. 1/2 vuotta olen käynyt erilaisissa diskoissa. Yleensä en ole tuntenut ketään, ja harvoin tutustuin keneenkään. Useamman kerran olen ihmetellyt sitä, mikä saa ihmiset tulemaan moisiin tapahtumiin. Itselläni ratkaiseva tekijä oli kyllästyminen passiiviseen kaljan kittaamiseen - ensin odotellaan, että bändi alkaa soittaa; sitten odotellaan, että se lopettaa. Jos bändiä ei ole, niin sitten se kittaaminen vasta tympiikin. Kuitenkaan eristäytyminen neljän seinän sisälle ei kinnosta.

Viime viikolla tapahtui muutos. Keskiviikkona törmäsin erääseen puolituttuun elektronisen musiikin harrastajaan; linkki oli se, että olimme kumpikin pelanneet go:ta. Hänen kauttaan tutustuin muutamiin hänen tuttuihinsa. Perjantaina Telex:issä pyysin erästä henkilöä arvioimaan, moniko ihminen tunsi toisensa, ja hän arveli n. 1/3 olevan tuttuja keskenään. Saapa nähdä, muodostuuko minulle ensimmäistä kertaa elämässäni kaveripiiri, jonka kanssa voi mennä bilettämään. Onko se liikaa pyydetty elämältä? Viikon perusteella ei tosin voi sanoa mitään varmaa.

Avainkysymykset taitavat olla (1) onko mitään yhteistä kokemuspohjaa ja (2) onko heidän piireillään mitään käyttöä minulle.

Seitsemästä henkilöstä, jotka esittelivät itsensä minulle tällä viikolla:

• kaksi on pitkän linjan elektronisen musiikin harrastajia, (MM)


• kaksi on poliittisesti aktiivisia, (FM)


• kolmella mikään yksi määrittelevä ominaisuus ei tullut esille. (FMM)

Jätän nimet mainitsematta, koska ensivaikutelma osoittautuu yleensä puutteelliseksi, eikä ole kohteliasta linkittää virheellisiä stereotypioita henkilöiden nimiin.

Em. kaksi pitkän linjan harrastajaa olivat aloittaneet tapahtumissa käymisen jo 10 vuotta sitten. He muistelivat kaiholla 90-luvun alkupuolta, jolloin reivit järjestettiin tehdashalleissa, hylätyissä taloissa, metsissä, kaduilla ja rannoilla. Elämänsä kohokohdaksi toinen heistä mainitsi Helsingissä pidetyn ensimmäisen kadunvaltaustapahtuman, kun hän väänsi musiikin päälle ja katu muuttui liikenneväylästä bilemestaksi. Fanaattisia mielipiteitä Oikeasta Musiikista ei tullut esiin; enemmänkin he vastustivat järjettömän yksityiskohtaista genreluokitusta. Toinen heistä opiskelee ammattikorkeassa jotain musiikkiin liittyvää. Kumpikin on toiminut myös DJ:nä.

Poliittisesti aktiivisista toinen oli kommunistisessa puolueessa, toinen jossain muussa vasemmistopuolueessa. Kommunistin mielestä Kiina ja Neuvostoliitto eivät ole kommunistisia, koska Kiinassa jyllää pääoma ja markkinat, ja NL:ssä Stalin kaappasi kommunistisen projektin. Sen sijaan kommunismi tulee määritellä Marx:in oppien mukaisesti. Peruskäsitteiden määrittely eksoottisella tavalla on hämmentävää: Miten on mahdollista ylipäänsä puhua sosialismista, jos se määritellään 1800-luvulla eläneen ihmisen oppien mukaan tavalla, joka ei ole missään reaalisesti toteutunut toistuvista yrityksistä huolimatta? Toisaalta, yhdestä keskustelusta ei voi päätellä paljoa.

Myös huumeet tulivat esille jo toisena iltana. Yo-talon narikkaan tuli poliisi, ja sen huomattuaan toinen pitkän linjan tanssiharrastaja alkoi varoitella niitä, jotka hänen mielestään näyttivät olevan pahiten soosissa (ml. minä). Tästä voi päätellä, että ainakin jotkut käyttävät huumeita. Voi myös olla, että huumeista puhutaan enemmän kuin niitä käytetään, koska niistä voi joutua poseen ja poseen joutuminen on vakavaa. En ainakaan nähnyt kenkään käyttävän mitään. Toivottavasti en tulekaan näkemään mitään kannabista ja alkoholia vahvempaa.

Elämäntapa vaikutti hyvin epäporvarilliselta: Kadunvaltausbileitä, dyykkausta, kädestä suuhun elämistä (sitä tosin esiintyy kaikkialla) ja huumeita.

En muista, milloin olen viimeksi tutustunut viikon sisällä seitsemään henkilöön. Siitä on varmasti vuosia (ainakin vuonna 2000 näin kävi). Ihmeiden aika ei ole ohi.