Välikommentti

Elämäni voi jakaa neljään osaan:
1) Arjen askareet
2) Koulu/työ
3) Harrastukset
4) Yöelämä

Näistä 1) on tylsä, koska siinä ei yleensä tapahdu mitään raportoimisen arvoista. 2) on poissuljettu, koska kukaan muukaan ei kirjoita siitä. Jos siitä haluaisi kirjoittaa, pitäisi perustaa uusi blogi, jossa ei käsiteltäisi mitään muuta.
Aiheista 3) ja 4) lähinnä 4) on ns. jaettua todellisuutta. Harrastuksista on vaikea kirjoittaa. Siksi painopiste on 4):ssä.

Koska elämä on kompleksista, siinä on reaaliosan lisäksi on myös imaginääriosa eli käsitys siitä, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa ja mitä pitäisi tehdä. Imaginääriosasta on vaikeampi tehdä vastaavanlaista listaa, koska se on hajanaisempi.

Tammerfest I: Lab

Tammerfestissä Illumination-reiveissä sekä katsomassa Lab:iä.

Lab esiintyi Ilves-yökerhossa. Paikka on tyypillinen disko. Asenteeni diskoja kohtaan on ambivalentti. Diskomusiikki ei ole mitenkään huonoa verrattuna tyypilliseen livenä soitettuun rokkiin. Toisaalta diskomusiikkilla on tapana olla tuollaisissa paikoissa niin kovalla, että on hankala saada selvää siitä, mitä edes samassa pöydässä istuvat yrittävät sanoa. Myöskään käsitykseni diskoihin menevästä populaatiosta ei ole kovin korkea. Yleensä olen mennyt niihin muiden tietojenkäsittelijöiden kanssa ainejärjestön tapahtumien yhteydessä. Minulla on suuria vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle näiden ihmisten kanssa. Vastakohdaksi voi asettaa vaikka historianlukijoiden ainejärjestön Patinan. Kun aikaisemmin keväällä menin ensimmäistä kertaa heidän tapahtumaansa (jonne Luuppi oli kutsuttu), sain heti alusta asti kiinnostavaa läppää aikaan.

Heti Lab:in alettua soittaa innokas fanimuuri peitti eturivin. Bändiä ei juuri näkynyt, joten menin 3. riville nähdäkseni edes jotain. Yleisön haltuunotto taitaa olla bändin erikoispiirre. Ana sai faninsa pomppimaan. Lopussa joku faneista ojensi hänelle lahjan. Lab:in sanat käsittelevät lähinnä pariutumista ja seksuaalisuutta.

Bändi taitaa olla ruumismin huipentuma yhdestäessään perinteisen kitaramachoilun Ana-kulttiin. Yllätyksekseni Lab:issä ei ole ollenkaan kosketinsoittajaa, vaan ainoastaa kitaristeja ja rumpali.

Musiikista voisi sanoa sen verran, että (1) levyt kuulostavat paremmilta ja (2) ainakin rumpali tiesi täsmälleen mitä teki. Eron lämppärinä toimineeseen Bitch Alerttiin kuuli selvästi ja kiistattomasti. Bitch Alert:in musiikki oli monotonista, ja sanat ja laulu eivät juuri pelanneet yhteen. Lab:issä rumpali vaihtoi komppia jatkuvasti, ja sanat synkkasivat musiikin kanssa.

Perustelematon vaisto sanoo, että Lab ei ole sellainen bändi, jonka kuunteleminen on kaveripiirissäni korrektia. Olisi silti narsistista kuvitella, että ketään kiinnostaa musiikkimieltymykseni, joten sillä ei ole käytänössä väliä.

Yhtä vähän kuin lakata hengittämästä / ja jatka elämistä / voin minä lakata bloggaamasta

Mahdollisia tavoitteita blogin pidolle ovat:
1) Tuttavapiirin laajentaminen tutustumalla lukijoihin ja muihin bloggaajiin.
2) Asioiden kerominen muille
3) Osallistuminen keskusteluun.
3) Ajatusten järjestäminen.

Edellinen viesti teki selväksi, että tavoite 1) ei tule koskaan toteutumaan tämän blogin kohdalla. Lyhyesti: Jos pitäisin bileet, kukaan ei tulisi niihin. En ole bloggaamisen kautta juuri tutustunut uusiin ihmisiin, joita en olisi jo tuntenut aikaisemmin.

Tavoite 2) on kyseenalainen, koska harva on kiinnostunut elämästäni. Muutamia kommentteja yleisistä asioista olette nähneet, joten tavoite 3) on validi. Toinen jäljellejäävä tavoite on 4).

Tämä viittaisi siihen, että pitäisi keskittyä vielä vähemmän siihen, mitä kuvittelen lukijoita kiinnostavan.

Tampereen yössä

Menin terassille ja valitsin pöydän, jossa istui kaksi punapaitaista naista (oma paitanikin oli punainen). He vaikuttivat parilta, joka tuntee toisensa hyvin, mutta en saanut selville suhdetta (sukulaisuus/kaveruus/työtoveruus/etc...).

He puhuivat lokaaleista puheenaiheista: Ensin asumisesta (toinen tarvitsi varastokoppia johonkin), sitten yhteisistä tutuista, sitten ulkomaanmatkoista (he eivät analysoineet vieraita kulttuureita, vaan puhuivat siitä, miten yhteiset tutut olivat käyttäytyneet ulkomaanmatkoilla).

Sain sanotuksi kaksi repliikkiä. Ensin kysyin, ovatko he hiljattain muuttaneet Tampereelle (eivät). Ulkomaanmatkakeskustelun aikana toinen sanoi, että hänen pitäisi mennä kielikurssille, jotta saisi itsevarmuutta asiointiin (hän oli ollut Egyptissä). Tämän jälkeen kysyin, puhutaanko Egyptissä arabiaa. Hän vastasi, että arabia ja englanti ovat viralliset kielet. Siihen totesin, että Egypti on ollut Englannin siirtomaa. Hänen seuraava replkiikkinsä vaihtoi nopeasti puheenaiheen johonkin hyvin lokaaliin. Silloin join tuoppini tyhjäksi ja lähdin kävelemään.

Raportoin tämän lähinnä siksi, että siinä kiteytyy niin hyvin lokaalien puheenaiheiden ongelmallisuus.

Kävin monesti terasseilla myös kaksi vuotta sitten. Silloisilla keskustelutaidoilla en olisi saanut väännettyä edes kahta repliikkiä. Kehitystä on tapahtunut.

Onko lukijakunnassa ihmisiä, joita kiinnostaa mennä jonain iltana terassille?

Vera Drake

Vera Drake:n päähenkilö on vahva nainen, joka auttaa nuoria naisia päättämään omasta ruumiistaan. Leffan kuluessa miesvalta rankaisee häntä hänen aloitteellisuudestaan.

Kyseessä on harvinaisen hyvin tehty feministinen leffa. Mukana on myös vahvoja miehiä ja petollisia naisia. Myöskään henkilöiden motiiveja ei ole yliseksualisoitu ja ylimoralisoitu: Taloudelliset vaikuttimet, käytännöllisyys ja perinteet ovat leffassa tärkeässä osassa.

Ensimmäinen puolisko on hyvä, toinen puolisko melkoisen kehno, eli suosittelen käyttämään pikakelattavaa katseluvälinettä.