Olen samaa mieltä siitä, että kaikenlaiset psykologiset ja sosiologiset teoriat pitäisi testata havainnoimalla maailmaa niitten käsitteiden läpi, joita nuo teoriat tarjoavat. Esim. muinaisen diskurssianalyysin tehtävä oli tuottaa aineistoa Tiedemiehen teorian testausta varten. Testissä kävi ilmi, ettei teoria toiminut: uudet määritelmät eivät paljastaneet mitään olennaista. Tai sitten sovelsin sitä väärin.
Kun katsoo vähemmän lukeneiden ihmisten teorioita ihmissuhteista, ne tuntuvat rujoilta, epämääräisiltä rautalankamalleilta, jotka ansaitsisivat lentää romukoppaan. Ei ole mitään syytä uskoa, että omat teoriani olisivat ratkaisevasti parempia. Enhän ole edes onnistunut parantamaan epäsosiaalisuuttani niiden avulla.
Jos jonkun käsiteryppään avulla pystyy kuvaamaan käytännön tilanteita, ja tuo kuvaus paljastaa jotain uutta ja olennaista, tai selkeyttää ilmiön dynamiikkaa, niin niissä sanoissa pitää olla hitunen totuutta.
Yleisesti ottaen tuollaiset kuvaukset eivät vanhene. Jos jokin tapahtuma on onnistuneesti kuvattu klassisen behaviorismin käsitteillä (esim. alkoholistien vieroitusmenetelmä, jossa viinaan laitettiin oksettavaa ainetta, ja näin assosioitiin juominen oksentamiseen) niin kuvaus on edelleen pätevä, vaikka behaviorismi yleisesti ottaen antaisi ihmissielusta liian yksinkertaisen kuvan.
Jos minulla olisi itsekuria suorittaa kunnon taivaanrannanmaalausprojekti, niin yrittäisin kehittää kielen ihmissuhteiden kuvaamiseen. Kielen muodostaminen aloitettaisiin valitsemalla 50-300 psykologista käsitettä. Sitten jokaisesta käsitteestä kirjoitettaisiin essee, jossa olisi
1. Sanan määritelmä tai luonnehdinta
2. Essee, jossa kuvattaisiin tuon sanan linkkejä muihin valittuihin sanoihin.
3. Linkkejä käytännön tilanteiden kuvauksiin, jossa tuota sanaa on käytetty raskaasti.
Väitetään, että tieteellisen kielen ja arkikielen ero on siinä, että tieteellisessä kielessä käsitteet on määritelty, ja linkit käsitteiden välillä ovat tiuhemmat. Kohdat (1) ja (2) antaisivat nämä tieteellisen kielen edut tähän populaaripsykologiseen kieleen. Kohta (3) tekisi kielen omaksumisen helpommaksi. Jos vieraan kielen sanoja opetellaan lukemalla tekstejä, joissa tuota sanaa käytetään kieliopin ja semantiikan mukaisesti, niin miksei natiivikielen uusia käsitteitä voisi levittää samalla tavalla. Muinainen kuvaus relevanssifiltteristä on aika lähellä tätä ihannetta.
Tuo populaaripsykologinen tutoriaali olisi linkkimeri, jonne lukija voi unohtua pitkäksi aikaa surffaamaan, vähän samaan tapaan kuin Susanna Paasosen valokuva-albumiin.
Yksi kielen tärkeimmistä ominaisuuksista olisi sivumerkityksien karsiminen. Kielessä ei yksinkertaisesti olisi asenteellisia sanoja. Toivon mukaan kielen käyttäjät huomaisivat, että myös ihmissuhdeasioita voi kuvailla ilman asennetta, ja asenne on jotain minkä havaitsija liittää asioihin - asiat eivät sinänsä sano, miten niihin pitää asennoitua.
Projekti olisi onnistunut, jos ihmiset alkaisivat ripotella noita sanoja arkipuheensa joukkoon, kuten he nykyään ripottelevat neurooseja, psykopaatteja ja rooleja.
No comments:
Post a Comment