Koska sanomalehdillä on suuri levikki, niin niissä julkaistut kirjoitukset vaikuttavat monien ihmisten asenteisiin, vaikka yksittäisellä kirjoituksella olisi vaikutusta vain harvoihin. Tästä syystä ne houkuttelevat ihmisiä, jotka haluavat muokata yleistä mielipidettä saadakseen ajamansa asian läpi.
Media on sisäistänyt tämän ns. assosiaatioteorian muodossa. Tämän mukaan lehdillä on tärkeä tehtävä määriteltäessä sitä, miten ihmiset asennoituvat asioihin: mitkä asiat ovat toivottavia, vaarallisisa, jne. ja millä mekanismilla nämä pelot aineellistuvat. Mediatyöläisten tulee ottaa tämä asia vakavasti, ja käyttää valtaansa vastuullisesti, sillä väärät assosiaatiot voivat aiheuttaa paljon harmia. Tässä on siis median käsitys itsestään.
Aina kun näen lehdessä positiivisen jutun ulkomaalaisista, tiedän, että joku assosiaatioteorian sisäistänyt toimittaja yrittää manipuloida minua. Yleensäkin assosiaatioteoria johtaa korneihin, yksipuolisiin, mutta poliittisesti korrekteihin mielikuviin asioista. Otetaan esimerkiksi Irakin sota.
Sota loppui ilmiömäisen nopeasti. Nykyisillä tappioilla
jenkit voisivat olla Irakissa 50 vuotta, ennen kuin tappioluvut lähestyisivät Vietnamin sotaa. Kurdialueella on melkoisen rauhallista. Silti HS kertoo ainoastaan ruumispusseista. Miksei HS voisi kerran kirjoittaa Irak-sivua,
jossa kerrottaisiin, mikä kaikki on miehityksen aikana mennyt hyvin?
Tällä toimittajat viestisivät lukijoille, ettei heillä
ole lopullista tietoa Irakin miehityksestä. Mutta tällainen toiminta
olisi assosiaatioteorian mukaan vastuutonta: Koska miehitys on moraalisesti
paha, niin positiiviset kirjoitukset olisivat niin ikään pahoja,
kun ne implisiittisesti "hyväksyisivät" aggression.
Assosiaatioteoria sanoo, että palstatila on valtaa, koska palstatilalla
kirjoittaja voi liittää asioihin haluamiaan konnotaatioita. Koska
monet haluavat muokata mielipiteitä, ja ihmisten lukuaika rajallinen,
on suurilevikkinen palstatila niukka resurssi. Tätä resurssia
pitäisi annostella asioille niiden tärkeyden mukaan. Tämä
näkyy sellaisissa kommenteissa, kuin "On vaikea sanoa, ketä pitäisi
moittia Helsingin Sanomien huvittavasta [Ranskan huivilakia koskevasta]
pikku-uutisesta, jolle uhrattiin enemmän palstatilaa kuin Tshetshenian
tapahtumille."
Selkein oire tästä ilmiöstä ovat artikkelit, jotka pursuilevat sisällötöntä täytemateriaalia, kun asia on niin "tärkeä", että sille pitää uhrata monta sivua:
"Päiväkirjan kannet ovat ruskeaa tekonahkaa. Kannessa on F-kirjain
muistuttamassa kirjan lahjoittajasta. F tarkoittaa Finlaysonia, joka oli
siihen aikaan suuri ja mahtava tamperelainen tekstiilitehdas. Päiväkirjan
lehtien väliin on pujotettu kullattu nauha.
Raotan kirjaa hyvin varovaisesti. Se on vanha ja arvokas, melkein kuin
kansallisomaisuutta. Tohtori Urho Kekkonen piti sitä tasan viisikymmentä vuotta sitten, vuoden 1954." (HS Kuukausiliite, maaliskuu 2004, s.37)
Sanomalehti on olennaisesti yksisuuntainen. Kaikki yleisönosastokirjoitukset ovat käyneet tiukan seulan läpi, ja ne kommentoivat vain pientä osaa kirjoituksista. Meinasin sanoa, että osa wanhan median rappiosta johtuu yksisuuntaisuudesta, mutta oikeastaan suuri levikki riittää.
Ensinnäkin, assosiaatioteorian rappeuttavasta vaikutuksesta vapaat nettipalstat ovat niin pieniä, ettei levikki houkuttele manipuloijia. Yleisönosastokirjoitus Hesariin saa satakertaisen lukijakunnan verrattuna vilkkaimpiin keskustelupalstoihin. Toiseksi, miljoona ihmistä ei voi
käydä keskustelua keskenään. Kolmanneksi, muistan nähneeni TV-keskusteluja (suuri levikki), joissa ihmiset huutavat väliin huonosti perusteltuja väitteitä, jotka ajavat heidän etuaan. Esim. ilmastonmuutosta käsittelevässä sääillassa autokauppias huusi väliin, että uudemmat autot kuluttavat vähemmän. Onhan tämä teknisesti totta, mutta autojen määrän kasvu syö varmasti kaikki edut, jotka autokannan uudistuminen voi tuoda. Kun halutaan laskea autoveroa, pitää käytää muita argumentteja.
No comments:
Post a Comment