Tärkein ero kirjoittamisen ja keskustelun välillä on keskustelun nopeus.
Keskustelun tuoksinassa ei juuri ehdi muotoilla mielipiteitä, ja faktojen tarkistaminen on sula mahdottomuus. Jos ei halua olla tuppisuuna, pitää kehittää jokin keino generoida puppua nopeasti. Yleisimpiä ratkaisuja ovat:
1) Ei puhuta oikein mistään aiheesta. Tämä on OK, sillä keskustelun tarkoitus on useammin sosiaalinen kuin tiedollinen.
2) Puhutaan aiheista, jotka eivät vaadi minkäänlaista päättelyä, ja jotka ovat tuttuja lähes kaikille. Tyypillistä kahvipöydässä.
3) Puhutaan aiheesta, johon keskustelijat ovat perehtyneet. Tämä toimii juuri niin kauan kuin myös toinen osapuoli on perehtynyt aiheeseen. Se ei toimi tuntemattomien kanssa.
4) Käytetään rujoja karikatyyrejä ja stereotypioita. Tyypillistä poliittisessa keskustelussa.
5) Monologit, joissa toinen on perehtynyt johonkin aiheeseen, ja toinen tietää riittävästi ollakseen kiinnostunut.
Uskon, että jonkin mielipiteen puhuminen vaatii sen kääntämistä puhuttavaan muotoon. Tähän liittyy kaksi vaihetta.
Ensinnäkin, pitää tietää mitkä asiat ovat tärkeitä ja puhumisen arvoisia. Tämä on relevanssifiltterin tehtävä. Uuden aihealueen relevanssifiltteri kehittyy ainoastaan olemalla muiden ihmisten seurassa ja kuuntelemalla heidän juttujaan.
Toiseksi, tarvitaan tulkintarepertuaari. Pitää olla jokin kielellinen käsitejärjestelmä, jolla aihealueen saa sanalliseen muotoon. Tulkintarepertuaarit voidaan jakaa online-repertuaareihin ja offline-repertuaareihin. Ero on siinä, että online-repertuaareja voi käyttää lennossa keskustelukumppanin sanomisten kommentointiin. Online-repertuaarit ovat joko melko yksinkertaisia tai sitten puhuja on perehtynyt asiaan niin hyvin, että pystyy tekemään päättelyä lennossa. Offline-repertuaarit vaativat pohtimista ja puntarointia, joka on niin aikaavievää, ettei sitä voi tehdä keskustelussa.
Puhuminen siis edellyttää sitä, että havainnot tai tieto käännetään sanottavaan muotoon käyttäen jotain tulkintarepertuaaria. Valotanpa sitä esimerkeillä.
Huumori: Tunnettuihin fraaseihin perustuvassa tilannekomiikassa vitsiniekka on painanut mieleen jonkin humoristisen one-linerin sekä muodostanut jonkinlaisen käsityksen reunaehdoista, joiden täyttyessä sutkaus on hauska. Sanottavaan muotoon kääntäminen on sen pohtimista, millaisessa tilanteessa sutkaus on hauska. Jos tätä vaihetta ei ole tehty, niin henkilö pystyy tunnistamaan vitsin ja nauramaan sille, mutta hän ei pysty sutkauttamaan sitä itse.
Kirjoista puhuminen: Yleisin tapa on luokitella kirjat akselilla tykkään / en tykkää. Vaikka nuo esineet sisältävät satoja sivuja tekstiä, niin vain marginaalisen pieni osa tästä tekstistä tulee käännetyksi puhuttavaan muotoon - ellei kirja ei vetoa johonkin sellaiseen tulkintarepertuaariin, joka on lukijalle erityisen tärkeä.
Puheet: Puheen valmisteleminen on asian kääntämistä puhuttavaan muotoon puhtaimmillaan.
No comments:
Post a Comment