Thursday, January 01, 2004

Tilinpäätös

Yksityisetsivä listaa vuoden tärkeimpiä teknisiä ja institutionaalisia edistysaskeleita. Mutta ihmiset ovat yhä laiskoja, perehtymättömiä, kommunikointikyvyttömiä ja lyhytnäköisiä.
Toivottavasti ensi vuonna olen vähemmän näitä kaikkia.


Uskon, että ihmisen päivittäiset rutiinit määrittelevät vahvasti hänen tulevaisuuttaan ("habits become character, and character becomes destiny"). Siksi kerron vain arkisista asioista.


Vuosi on kulunut töitä tehdessä, osa-aikaisena ja täyspäiväisenä. Tämä osa-alue on mennyt hyvin: Ymmärrän paljon paremmin Symbian-ympäristön luonnetta, ja olen opetellut viestimään suunnitelmani muille kirjoittamlla dokumentteja. Myös työyhteisöä on uudelleenorganisoitu, mielestäni parempaan suuntaan.


Pullonkaulani elämän laadussa on sama kuin viitenä edellisenä vuonna: ihmissuhdetaidot, tarkemmin sanottuna uusiin ihmisiin tutustuminen, sekä läpän generointi niiden ihmisten seurassa, joita näen päivittäin.


Vaikka kodaamisessa monenlaiset tekniset taidot olisivat hyödyksi, uskon, että myös työssä viestintäkyky on aikaansaamista rajoittava tekijä. En halua puhua tehokkuudesta, sillä yritykset mittaavat tehokkuutta rahassa, ja osastomme tavoitteet ovat vaikeammin mitattavissa.


Eräs henkilökohtainen (ehkäistävissä oleva) ongelma iski keväällä ja syksyllä, esti minua osallistumasta vapaa-ajan rientoihin ja antoi aimo kolauksen itsetunnolle. Nyt sen pitäisi olla ohi - syy (jota en alkuun tiennyt) on löydetty ja poistettu.


Vapaa-ajalla olen pelaillut monopolia.


Monopolitaitojen kehittyminen on epäolennaista. Koska pullonkaulani on puhuminen, ja monopoliringissä käydään korkeatasoista keskustelua, vuosittaisen kehitysarvion tulee pohjautua keskustelun määrään.

Tulos on: ei kehitystä. Vaihtaessani skifin lukemisen historiaan olen alkanut lukea materiaalia, josta saattaa olla ensi vuonna hyötyä keskustelun määrän lisäämisessä. Epärationaalisesti olen käyttänyt enemmän aikaa pelin opetteluun kuin keskustelukelpoiseen materiaaliin tutustumiseen, sillä monopoli on pirun addiktiivinen peli.


(Ja kysymys ei tietenkään ole monopolista, vaan toisesta pelistä, jossa piirit ovat liian pienet)

Poliittisen järjestön jäsenyydeltä en ihmeitä odottanut. Tutustuin kuitenkin kahteen laadukkaaseen keskustelulistaan, ja sain motivaatiota vaihtaa skifin historiaan. Perustuslaki herättää yhä pikemminkin inhoa kuin aitoa mielenkiintoa.


Opinnot ovat menneet laiskanpuoleisesti - ei töiden jälkeen riitä energiaa.


Jos ryhdyn kirjoittmaan blogia säännöllisemmin, mainitsen sen seuraavan vuoden katselmukssa.


Yleisesti ottaen, tämä on ollut stagnaation vuosi. En ole saanut juuri mitään aikaiseksi, vaikka luulen tietäväni, mitkä ovat pullonkaulani.


Oikeastaan minulla ei ole varaa vuoden pituiseen stagnaatioon, sillä itse kultakin loppuu aika ennemmin tai myöhemmin. Olen kuullut sanottavan, että jos ei 25:nteen ikävuoteen mennessä ole löytänyt naisseuraa, niin ei ole paljoa toivoa. Minulla tämä raja alkaa pelottavasti lähestyä.


Puhun seuraavaksi elämän tarkoituksesta selityksenä, joka vastaa uteliaiden kysymyksiin, kuten:


K: Miksi ihmisen pitäisi tehdä väitöskirja, kun hän voisi käyttää saman ajan ryyppäämiseen, ja palkan lisä ei kuitenkaan mainittavasti kasvata elintasoa, kiitos progressiivisen verotuksen?
V: Siitä on etua uralla. [uralla eteneminen tavoittelemisen arvoista]



K: Miksi ihmeesä hankit lapsia?
V: Se nyt vaan kuuluu asiaan. [lisääntyminen on elämän tarkoitus]



K: Miksi heräät sunnutaisin kymmeneltä kirkkoon, vaikka voisit nukkua?
V: Haluan palvella Jumalla. [jumalan palveleminen on elämän tarkoitus]



Individualistisessa yhteiskunnassamme on 3 hyväksyttäävää elämän
tarkoitusta:

1) Vastuulinen hedonismi: Vietetään mukavaa elämää, eletään normien
mukaan. Lisäännytään, jotta joku maksaisi verot meidän
jäätyä eläkkeelle.

2) Menestys: Ura, maine tai rikastuminen


Nämä kaksi ovat hyväksyttäviä, sillä niissä individuaali ottaa itselleen sen, mikä hänelle kuuluu. Kolmas hyödyntää individuaalin velvolisuutta itsenäiseen ajatteluun:


3) Lahkolaisuus:
Uskotaan fanaattisesti johonkin,
esim. jumalaan tai ilmastonmuutokseen.




Tiivistelmä:


2003, STAGNAATION VUOSI


Kehitystehtävät:

1. Ihmissuhdetaidot - stagnaatiossa

2. Maisterinopinnot - stagnaatiossa


Aloitteita:

1. Historian lukeminen

2. Liittyminen järjestöön

-> Aika pieniä


Epäonnistumisia:

1. Kriisi - lamaannutti muut alueet

2. Venäjän lukeminen hyllylle

-> En viitsi tilittää tuosta kriisistä, mainitsen sen vain siksi, että vuosikatsaus olisi puutteelinen ilman mainintaa.



No comments: