Eräs leffan hienoimmista piirteistä oli 'sosiologinen' näkökulma uskontoon.
Tästä vinkkelistä katsottuna uskonnon tärkeitä piirteitä ovat:
1) Rituaalit, tavat ja tottumukset, kuten kevätjuhla / yksän parantaminen sammakolla
2) Selitykset ihmisestä, maailmasta ja elämän tarkoituksesta. Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee? Mikä määrää sadon onnistumisen?
3) Normit. Millaisia sääntöjä ja puitteita asetetaan seksuaalisuuden ilmaisemiselle? Miten on normaalia pukeutua?
Leffassa tarjottiin kaksi eri vastausta näihin kaikkiin kysymyksiin. Lisäksi panin merkille, että lainvartijan uskonto laittoi pääpainon ihmisen moraalisuudelle, ja karulle saarelle syntyneiden uskonto pohjautui sadonkorjuun ensisijaiseen tärkeyteen.
Kerrankin leffa, jossa kauhua eivät herätä digitaalidemonit vaan ihmiset!
Annan pajumiehelle vuoden "leffa, jossa on yritystä" -palkinnon.
Friday, November 21, 2003
Saturday, November 15, 2003
Science fiction
I stopped reading scifi at the beginning of this year. The reason was disillusionment.
The heart good scifi is speculation - technological or sociologial - combined with good basic storytelling. This means, firstly, that scifi should have something to say about the current and the future society, altough the link is far from direct. Secondly, it should be possible to judge scifi according to real-life knownledge about technology, society and human behaviour.
The people in Tampere scifi association had very different opinion. For them, it was just another branch of literature. This is reflected in their magazine, Portti. It is filled with short stories of magic, mysticism and horror. Dull, unimaginative social criticism is entirely humanist: it describes how capitalism mistreats poor human beings. To sum up: It's scifi without speculation. The short stories are fun to read, until you discover the pattern.
Not to be black-and-white, I do recommend the association for people who like audiovisual stuff. You may also enjoy it, if you have a good knownledge of literature in general, in addition to scifi and fantasy.
The reason for telling this is a new blog, Yksityisetsivä. Its speculation about longer life and survivalism is exactly the kind of stuff that (amateur) scifi should process, but fails to do.
The second reason was a political discussion group. When the war raged in Iraq, two history gurus wrote long texts about USA, muslim countries and NATO. The quality of opinions was much higher than in the newspapers.
It convinced me that history might be more interesting. Firstly, it links seamlessly with current-day events. Secondly, it happens in the same world: the books are linked with each other more intensively, and the link is not based only on stereotypes and genre cliches. Thirdly, you can actually discuss about it - it seems that it's very difficult to discuss about scifi in any other way than listing books and classifying them in liked / disliked axis.
The effects will take a long time to appear, if there are any.
The heart good scifi is speculation - technological or sociologial - combined with good basic storytelling. This means, firstly, that scifi should have something to say about the current and the future society, altough the link is far from direct. Secondly, it should be possible to judge scifi according to real-life knownledge about technology, society and human behaviour.
The people in Tampere scifi association had very different opinion. For them, it was just another branch of literature. This is reflected in their magazine, Portti. It is filled with short stories of magic, mysticism and horror. Dull, unimaginative social criticism is entirely humanist: it describes how capitalism mistreats poor human beings. To sum up: It's scifi without speculation. The short stories are fun to read, until you discover the pattern.
Not to be black-and-white, I do recommend the association for people who like audiovisual stuff. You may also enjoy it, if you have a good knownledge of literature in general, in addition to scifi and fantasy.
The reason for telling this is a new blog, Yksityisetsivä. Its speculation about longer life and survivalism is exactly the kind of stuff that (amateur) scifi should process, but fails to do.
The second reason was a political discussion group. When the war raged in Iraq, two history gurus wrote long texts about USA, muslim countries and NATO. The quality of opinions was much higher than in the newspapers.
It convinced me that history might be more interesting. Firstly, it links seamlessly with current-day events. Secondly, it happens in the same world: the books are linked with each other more intensively, and the link is not based only on stereotypes and genre cliches. Thirdly, you can actually discuss about it - it seems that it's very difficult to discuss about scifi in any other way than listing books and classifying them in liked / disliked axis.
The effects will take a long time to appear, if there are any.
Saturday, November 08, 2003
Käytännön ongelma
Jalkasienen ärsyttävin oire on pistävä haju, joka lähtee leijailemaan ollessasi julkisilla paikoilla - aiheuttaen häiriötä niin bussissa, luetosalissa, työpisteessä tai kauppajonossa. Jalkasienen haju nimittäin lähtee kävelemisestä. Normaalit hajut lähtevät jostakin fyysisestä objektista, ja kun peset tuon esineen, niin hajukin lähtee. Jalkasienen haju ei tartu edes sukkiin - kun ottaa kengät pois, ja haistaa sukkia ja kenkiä, ne eivät haise mitenkään erikoisilta (ainahan ne joltain haisevat). Kun haju kuitenkin on läsnä kaikkialla, niin ensimmäinen reaktio on kuvitella takki likaiseksi ja pestä se. Tämä ei tietenkään ratkaise ongelmaa.
Edellisellä kerralla meni pitkään, ennen kuin keksin, että syy saattaisi olla jalkasieni. Ennen sitä ehdin aiheuttaa paljon häiriötä kanssaeläjilleni bussissa ja työpaikalla. Asiaa pahensi se, että pesin vaatteeni väärin, niin että ne haisivat pesuaineelta. Sen jälkeen oli vielä vaikeampaa tajuta, ettei haju johtunut väärästä pesusta, tai että olisin pessyt vaatteeni oikein (kun jalkasienen haju antoi toisenlaista viestiä). Jossain vaiheessa ostin kokonaan uuden vaatekerran.
Asia ratkesi, kun lopulta hankin apteekista Lamisil-voiteen. En vieläkään ole 100% varma siitä, että kysymys oli jalkasienstä, mutta vaatteiden väärä pesu ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen aiheuttanut tuollaista pistävää hajua.
Olisi ollut kaikin puolin parempi, jos olisin saanut nuo kokemuspisteet jollain muulla tavalla, kuin pitkään jatkuneella lähimmäisten häiritsemisellä ja vaatekertojen uusimisella. Ratkaisu oli sangen yksinkertainen, kun ongelman diagnoosi selvisi.
Normaaleilla ihmissuhdetaidoila varustettu henkilö olisi voinut saada tuon tiedon vähemmin vahingoin. Hän olisi voinut pyytää jotakuta muuta pesemään vaatekerran, näin eliminoiden yhden syyn. Hän olisi voinut keskustella ongelmasta jonkun kanssa, ja päätyä oikeaan ratkaisuun nopeammin. Hän olisi voinut muuttaa tutun luokse asumaan viikoksi, näin varmistaen, ettei haju johdu asunnosta.
Laitan blogin pariksi viikoksi jäihin: käytän tuon ajan sukkien ja kenkien pohjallisten desinfiointiin sekä halpojen redudanssikenkien etsintään. Desinfioin juuri kaikki asuntoni lattiat. Sieni uusiutui puolen vuoden jälkeen.
Tällä kertaa tiedän, ettei tarvitse leikata poninhäntää kaljuksi loogisena keinona eliminoida yksi potentiaalinen hajunlähde.
...ja jos kysymys ei ole sienestä, jonka voide ratkaisee, niin...
...olen kaulaani myöten pistävässä, arvaamattomasti käyttäytyvässä, kanssaihmisiä häiritsevässä hajussa, jonka lähdettä en tiedä ja josta huolimatta minun pitää koodata kahdeksan tuntia arkipäivässä.
Jälkihuomautus: Myöhemmin osoittautui, että kysymys oli asunnossa olevasta homeesta, joka tarttui vaatteisiin - ei jalkasienestä. Ja kaikki meni viimeisessä lauseesa kuvaamani skenaarion mukaan: hyvin alkanut poninhäntä sai mennä!
Edellisellä kerralla meni pitkään, ennen kuin keksin, että syy saattaisi olla jalkasieni. Ennen sitä ehdin aiheuttaa paljon häiriötä kanssaeläjilleni bussissa ja työpaikalla. Asiaa pahensi se, että pesin vaatteeni väärin, niin että ne haisivat pesuaineelta. Sen jälkeen oli vielä vaikeampaa tajuta, ettei haju johtunut väärästä pesusta, tai että olisin pessyt vaatteeni oikein (kun jalkasienen haju antoi toisenlaista viestiä). Jossain vaiheessa ostin kokonaan uuden vaatekerran.
Asia ratkesi, kun lopulta hankin apteekista Lamisil-voiteen. En vieläkään ole 100% varma siitä, että kysymys oli jalkasienstä, mutta vaatteiden väärä pesu ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen aiheuttanut tuollaista pistävää hajua.
Olisi ollut kaikin puolin parempi, jos olisin saanut nuo kokemuspisteet jollain muulla tavalla, kuin pitkään jatkuneella lähimmäisten häiritsemisellä ja vaatekertojen uusimisella. Ratkaisu oli sangen yksinkertainen, kun ongelman diagnoosi selvisi.
Normaaleilla ihmissuhdetaidoila varustettu henkilö olisi voinut saada tuon tiedon vähemmin vahingoin. Hän olisi voinut pyytää jotakuta muuta pesemään vaatekerran, näin eliminoiden yhden syyn. Hän olisi voinut keskustella ongelmasta jonkun kanssa, ja päätyä oikeaan ratkaisuun nopeammin. Hän olisi voinut muuttaa tutun luokse asumaan viikoksi, näin varmistaen, ettei haju johdu asunnosta.
Laitan blogin pariksi viikoksi jäihin: käytän tuon ajan sukkien ja kenkien pohjallisten desinfiointiin sekä halpojen redudanssikenkien etsintään. Desinfioin juuri kaikki asuntoni lattiat. Sieni uusiutui puolen vuoden jälkeen.
Tällä kertaa tiedän, ettei tarvitse leikata poninhäntää kaljuksi loogisena keinona eliminoida yksi potentiaalinen hajunlähde.
...ja jos kysymys ei ole sienestä, jonka voide ratkaisee, niin...
...olen kaulaani myöten pistävässä, arvaamattomasti käyttäytyvässä, kanssaihmisiä häiritsevässä hajussa, jonka lähdettä en tiedä ja josta huolimatta minun pitää koodata kahdeksan tuntia arkipäivässä.
Jälkihuomautus: Myöhemmin osoittautui, että kysymys oli asunnossa olevasta homeesta, joka tarttui vaatteisiin - ei jalkasienestä. Ja kaikki meni viimeisessä lauseesa kuvaamani skenaarion mukaan: hyvin alkanut poninhäntä sai mennä!
Sunday, October 26, 2003
Elämäntapa
Yleisesti ihmiset eivät koe, että heidän elämällään olisi jokin tietty tarkoitus. Tästä syystä on relevantimpaa tarkastella ihmisten elämäntapaa - sitä arkista, viikoittaista rutiinia, jota he pyörittävät, sekä juhlia, jotka tuon rutiinin katkaisevat.
Elämäntavasta voi erottaa 2 komponenttia:
1) Tiedonlähteet
2) Rutiinit
Muitakin komponetteja on.
1) Tiedonlähteet
Yleisimpiä tiedonlähteitä ovat sanomalehdet (joista mikä tahansa kertoo suurinpiirtein samat uutiset), aikakauslehdet, iltapäivälehdet, tietokirjat, blogit, uutisryhmät ja internetsivustot.
Tietolähteet voi lukitella luotettavuuden mukaan. Tällöin Economist ja tietokirjat ovat luotettavia, blogit ja iltapäivälehdet eivät.
Toinen akseli on yleisyys (human interest) vastaan spesialisoituminen erityisalalle.
Tietolähteet vaikuttavat siihen, minkälaista keskustelua ihminen pystyy käymään, ja minkälaisista asioista hän saa tietoa. Jos ihminen seuraa lähdettä X, se ei silti tarkoita, että hän pystyisi keskustelemaan X:n usein käsittelemistä aiheista. Keskustelu vaatii usein harjaantumista keskustelemalla . Tiedon omaksuminen on välttämätöntä, muttei riittä.
2) Rutiinit
Hammastenpesurutiini pitää suun kunnossa. Jos rutiineihin ei kuulu liikuntaa, niin satunnainen liikunta tuskin pitää terveyttä yllä. Rutiiinit treenaavat ja pitävät yllä tiettyjä valmiuksia; toiseksi, ne pitävät elinymäristön mallillaan. Jotkut rutiinit (tupakointi) vahingoittavat ihmistä.
Jopa merkityksettömimmät rutiinit, kuten klassisen musiikin kuuntelu tai ratikassa vietetyt tunnit, treenaavat joitakin valmiuksia; niillä ei vain ole juurikaan vaikutusta muuhun elämään.
Joissain tapauksissa rutiini on ainut tapa saada jokin valmius. Kielitaitoa ei hankita, terveyttä ei pidetä yllä ja koodausta ei opita ilman toistuvaa treenausta.
Tärkein rutiini on työ tai koulu, siitä yksinkertaisesta syystä, että siihen käytetään niin paljon aikaa.
Elämäntavasta voi erottaa 2 komponenttia:
1) Tiedonlähteet
2) Rutiinit
Muitakin komponetteja on.
1) Tiedonlähteet
Yleisimpiä tiedonlähteitä ovat sanomalehdet (joista mikä tahansa kertoo suurinpiirtein samat uutiset), aikakauslehdet, iltapäivälehdet, tietokirjat, blogit, uutisryhmät ja internetsivustot.
Tietolähteet voi lukitella luotettavuuden mukaan. Tällöin Economist ja tietokirjat ovat luotettavia, blogit ja iltapäivälehdet eivät.
Toinen akseli on yleisyys (human interest) vastaan spesialisoituminen erityisalalle.
Tietolähteet vaikuttavat siihen, minkälaista keskustelua ihminen pystyy käymään, ja minkälaisista asioista hän saa tietoa. Jos ihminen seuraa lähdettä X, se ei silti tarkoita, että hän pystyisi keskustelemaan X:n usein käsittelemistä aiheista. Keskustelu vaatii usein harjaantumista keskustelemalla . Tiedon omaksuminen on välttämätöntä, muttei riittä.
2) Rutiinit
Hammastenpesurutiini pitää suun kunnossa. Jos rutiineihin ei kuulu liikuntaa, niin satunnainen liikunta tuskin pitää terveyttä yllä. Rutiiinit treenaavat ja pitävät yllä tiettyjä valmiuksia; toiseksi, ne pitävät elinymäristön mallillaan. Jotkut rutiinit (tupakointi) vahingoittavat ihmistä.
Jopa merkityksettömimmät rutiinit, kuten klassisen musiikin kuuntelu tai ratikassa vietetyt tunnit, treenaavat joitakin valmiuksia; niillä ei vain ole juurikaan vaikutusta muuhun elämään.
Joissain tapauksissa rutiini on ainut tapa saada jokin valmius. Kielitaitoa ei hankita, terveyttä ei pidetä yllä ja koodausta ei opita ilman toistuvaa treenausta.
Tärkein rutiini on työ tai koulu, siitä yksinkertaisesta syystä, että siihen käytetään niin paljon aikaa.
Thursday, October 23, 2003
Tuesday, October 21, 2003
Yhtä vitun skeidaa!
Menee vielä pitkään, ennenkuin saan kirjoitettua sellaista jälkeä, että EN häpeäisi silmiä päästäni jos joku heittäisi täyslaidallisen kritiikkiä - sen tasoista, jota pystyisin itse generoimaan muiden kirjoituksia kohtaan. Jatkan tätä vain siksi, että toiminta on parempi kuin passivisuus, ja vain harjoittelu voi korjata tyylin luettavammaksi.
Ulkoistaminen Intiaan
George Monbiot kertoo totuuden jenkkifirmojen tavasta ulkoistaa tukitoimintoja Intiaan. Tyypillistä Monbiot-vääristymää edustaa kolonialismin korostus ja pakonomainen tarve pohtia huonompiosaisten asemaa.
Loppukirjoitus on postettu jälkitarkastuksessa ala-arvoisena.
Loppukirjoitus on postettu jälkitarkastuksessa ala-arvoisena.
Thursday, October 16, 2003
Prahan kevät
Lueskelin viikonloppuna tsekkoslovakian historiaa. Prahan kevät (1968) oli kahdella tapaa kiinnostava.
50- ja 60-luvun tsekkoslovakia oli kuin mikä tahansa itäblokin kommunistimaa: Yksityisyrittäjiä ei ollut, ihmisiä heitettiin vankilaan miten saattuu, ja kukaan ei ollut tyytyväinen. 1967 lopulla puolueen sisäinen, vapaampaa ja demokraattisempaa hallintoa vaativa uudistusliike halvaannutti puolueen toimintakyvyn. Tämän seurauksena sensuuri höltyi. Kun vanha puolueen pääjehu Novotny kuoli ja tilalle valittiin vapaamielisempi Dubcek, saavutettiin vuoden -68 kuluessa täysi sananvapaus ja puolue kirjoitti laajan uudistusohjelman. Siihen kuului mm. oppositiopuolueiden salliminen, yhden hengen yritysten laillistaminen sekä vapaampi kanssakäyminen länsimaiden kanssa. Suunnitelmaa alettiin toteuttaa Neuvostoliiton vastustuksesta huolimatta.
Elokuussa NL sitten miehitti koko maan yhdessä yössä. Kansalaiset aloittivat massiivisen rauhanomaisen vastarinnan.
Miehitysjoukot eivät saaneet edes tiedostusvälineitä vaiennettua. Siksi ohjeet vastarinnan muodoista saatiin tehokaaseen levitykseen.
Teiden ja katujen nimikyltit poistettiin tai siirrettiin väärille paikoille. Asukkaiden nimet poistettiin ovista ja postilaatikoista. Seinät täyttyivät graffiteista, joissa julistettiin Prahan kevään iskulausetta, "Democracy with a human face." Kansalaiset ryhtyivät henkilökohtaisiin keskusteluihin miehittäjien kanssa kaikissa mahdollisissa tilanteissa, ja ilmaisivat kannatuksensa miehityksen laittomuudesta sekä tsekkoslovakian uuden hallinnon paremmuudesta. Neuvostojoukoille järjestettiin mielenosoituksia.
Tämän seurauksena miehitysjoukkoja jouduttiin kierrättämään tiuhaan tahtiin - nopeimmat demoralisoituivat kolmessa päivässä.
Tsekkoslovakian kommunistinen puolue pystyi pitämään 14. puoluekokouksen miehityksen alla: tieto saatiin levitettyä osallistujille ilman, eivätkä miehittäjät olisivat löytäneet paikalle.
Loppujen lopuksi NL joutui palauttamaan vangitut uudistusmieliset päättäjät, ja neuvottelemaan heidän kanssaan. Heistä tehtiin nukkehallitus, joka yhä uskoi uudistuksen jatkamiseen, mutta joutui tekemään myönnytyksen toisensa jälkeen.
Parissa vuodessa tilanne saatiin entiseen kurjaan jamaan henkilövalinnoilla, kommunistisen puolueen sisäisellä puhdistuksella, sekä sensuurin ja mielivaltaisten tuomioiden palauttamisella.
Ei uskoisi, että kansalaisten asettomilla toimilla voi olla suurtakaan vaikutusta siinä vaiheesssa, kun maa on miehitetty. Ylipäänsä kansalaisten mielipiteillä ei näytä olevan mitään vaikutusta edes rauhan aikana - jos 90% kansasta vastustaa sotaa, ja osoittaa mieltään sitä vastaan, niin päättäjät voivat aivan hyvin lähettää joukkoja matkaan. Mutta näköjään yksimielisillä toimilla voi saada paljon aikaan.
Toiseksi, hitaalla hallinnoinnilla saatiin suht. nopeasti aikaan se, mihin miehitysjoukot eivät kyenneet.
50- ja 60-luvun tsekkoslovakia oli kuin mikä tahansa itäblokin kommunistimaa: Yksityisyrittäjiä ei ollut, ihmisiä heitettiin vankilaan miten saattuu, ja kukaan ei ollut tyytyväinen. 1967 lopulla puolueen sisäinen, vapaampaa ja demokraattisempaa hallintoa vaativa uudistusliike halvaannutti puolueen toimintakyvyn. Tämän seurauksena sensuuri höltyi. Kun vanha puolueen pääjehu Novotny kuoli ja tilalle valittiin vapaamielisempi Dubcek, saavutettiin vuoden -68 kuluessa täysi sananvapaus ja puolue kirjoitti laajan uudistusohjelman. Siihen kuului mm. oppositiopuolueiden salliminen, yhden hengen yritysten laillistaminen sekä vapaampi kanssakäyminen länsimaiden kanssa. Suunnitelmaa alettiin toteuttaa Neuvostoliiton vastustuksesta huolimatta.
Elokuussa NL sitten miehitti koko maan yhdessä yössä. Kansalaiset aloittivat massiivisen rauhanomaisen vastarinnan.
Miehitysjoukot eivät saaneet edes tiedostusvälineitä vaiennettua. Siksi ohjeet vastarinnan muodoista saatiin tehokaaseen levitykseen.
Teiden ja katujen nimikyltit poistettiin tai siirrettiin väärille paikoille. Asukkaiden nimet poistettiin ovista ja postilaatikoista. Seinät täyttyivät graffiteista, joissa julistettiin Prahan kevään iskulausetta, "Democracy with a human face." Kansalaiset ryhtyivät henkilökohtaisiin keskusteluihin miehittäjien kanssa kaikissa mahdollisissa tilanteissa, ja ilmaisivat kannatuksensa miehityksen laittomuudesta sekä tsekkoslovakian uuden hallinnon paremmuudesta. Neuvostojoukoille järjestettiin mielenosoituksia.
Tämän seurauksena miehitysjoukkoja jouduttiin kierrättämään tiuhaan tahtiin - nopeimmat demoralisoituivat kolmessa päivässä.
Tsekkoslovakian kommunistinen puolue pystyi pitämään 14. puoluekokouksen miehityksen alla: tieto saatiin levitettyä osallistujille ilman, eivätkä miehittäjät olisivat löytäneet paikalle.
Loppujen lopuksi NL joutui palauttamaan vangitut uudistusmieliset päättäjät, ja neuvottelemaan heidän kanssaan. Heistä tehtiin nukkehallitus, joka yhä uskoi uudistuksen jatkamiseen, mutta joutui tekemään myönnytyksen toisensa jälkeen.
Parissa vuodessa tilanne saatiin entiseen kurjaan jamaan henkilövalinnoilla, kommunistisen puolueen sisäisellä puhdistuksella, sekä sensuurin ja mielivaltaisten tuomioiden palauttamisella.
Ei uskoisi, että kansalaisten asettomilla toimilla voi olla suurtakaan vaikutusta siinä vaiheesssa, kun maa on miehitetty. Ylipäänsä kansalaisten mielipiteillä ei näytä olevan mitään vaikutusta edes rauhan aikana - jos 90% kansasta vastustaa sotaa, ja osoittaa mieltään sitä vastaan, niin päättäjät voivat aivan hyvin lähettää joukkoja matkaan. Mutta näköjään yksimielisillä toimilla voi saada paljon aikaan.
Toiseksi, hitaalla hallinnoinnilla saatiin suht. nopeasti aikaan se, mihin miehitysjoukot eivät kyenneet.
Saturday, October 04, 2003
Debugging
Philip K Dick's A Scanner Darkly tells about a drug,
substance-D. Long-term use causes permanent brain damage by
gradually disconneting the left and the right hemisphere. After the
damage has taken place to maximal extent, the user may recover enough
to do manual farming labor, but not much more.
In a scene, a group of addicts is inspecting a bike. They were told
it has ten gears, but they only see seven: two in the front
and five in the back. Only after they ask a random man-in-the-street
they find out the obvious logic behind the equation.
Debugging sometimes throws you to a similar mood, especially at
the end of the day, when you're tired. Nothing you do seems to have
much effect on the bug. After hours of forking, data logging and
minimal changes, you may find out that the reason was very simple indeed
- some file was missing, etc. - and you've had exactly the same error
before, and it produced exactly the same effect. But still, you just
couldn't connect the dots between the cause and the consequence.
Barris: (Standing in the middle of the living room with a great new
big shiny bike, very pleased) Look what I got for twenty dollars!
Freck: What is it?
Barris: A bike, a ten-speed racing bike, virtually brand new. I saw it
in the neighbour's yard and asked about it and they had four of them
so I made an offer of twenty dollars cash and they sold it to me.
Colored people. They even hoisted it over the fence for me.
Luckman: I didn't know you could get a ten-speed nearly new for twenty
dollars. It's amazing what you can get for twenty dollars.
Donna: It resembles the one the chick across the street to me and got
ripped off about a month ago. They probably ripped it off, those
black guys.
Arctor: Sure they did, if they got four. And selling it that cheap.
Barris: It's a man's bike, so it can't be.
Freck: Why do you say it has ten speeds when it only has seven gears?
Barris: (Astonished) What?
Freck: (Going over to bike and pointing) Look, five gears here
and two gears here at the other end of the chain. Five and two makes
seven. So it's only a seven-speed bike.
Luckman: Yeah, but even a seven-speed racing bike is worth twenty
dollars. He still got a good buy.
Barris: Those colored people told me it was ten speeds. It's a rip-off.
(Everyone gathers to examine the bike. They count the gears again
and again.)
Freck: Now I count eight. Two in front, six in back. That makes eight.
Arctor: But it should be ten. There are no seven-speed or eight-speed
bikes. Not that I ever heard of. What do you suppose happened to the
missing gears?
Barris: Those colored people must have been working on it, taking it
apart with improper tools and no technical knownledge, and when they
reassembled it they left three gears lying on the floor of their garage.
They're probably still lying there.
Luckman: Then we should go ask for the missing gears back. If we all go
together they will give them to us; you can bet on it, man. We'll all
go, right? (Looking around for agreement)
Donna: Are you positive there's only seven gears?
Freck: Eight.
Donna: Seven, eight. Anyhow, I mean, before you go over there, ask
somebody. I mean, it doesn't look to me like they've done anything to it,
like taking it apart. Before you go over there and lay heavy shit on
them, find out. can you dig it?
Arctor: She's right.
Luckmann: Who should we ask? Who do we know that's an authority on
racing bikes?
Freck: Let's ask the first person we see. Let's wheel it out the door,
and when some freak comes along we'll ask him. That way we'll get a
disheartened viewpoint.
(They collectively wheel the bike out and encounter a black man
wheeling his car. They point out to it's seven - eight? - gears and
ask how many there are, altought they can see - except for the poor
Charles Freck - that there are only seven. They can ascertan it
with their own eyes. What's going on?)
Young black man: (Calmly) What you have to do is multiply
the number of gears in front by the number in the rear. It is not an
adding but a multiplying, because, you see, the chain leaps across from
gears to gear, and in terms of gear ratios you obtain five times one of
the two in front, which gives you one times five, which is five, and
then when you shift this lever on the handle-bar the chain jumps to
the other one of the two in front and interacts with the same five
in the back all over again, which is an additional five. The addition
involved is five plus five, which is ten. Do you se how that works?
(They thank him and silently wheel the bike back inside. The black
man goes on locking up, and they close the front door of the house
and just stand there.)
Luckman: Anybody got any dope? "Where there's dope there's hope."
substance-D. Long-term use causes permanent brain damage by
gradually disconneting the left and the right hemisphere. After the
damage has taken place to maximal extent, the user may recover enough
to do manual farming labor, but not much more.
In a scene, a group of addicts is inspecting a bike. They were told
it has ten gears, but they only see seven: two in the front
and five in the back. Only after they ask a random man-in-the-street
they find out the obvious logic behind the equation.
Debugging sometimes throws you to a similar mood, especially at
the end of the day, when you're tired. Nothing you do seems to have
much effect on the bug. After hours of forking, data logging and
minimal changes, you may find out that the reason was very simple indeed
- some file was missing, etc. - and you've had exactly the same error
before, and it produced exactly the same effect. But still, you just
couldn't connect the dots between the cause and the consequence.
Barris: (Standing in the middle of the living room with a great new
big shiny bike, very pleased) Look what I got for twenty dollars!
Freck: What is it?
Barris: A bike, a ten-speed racing bike, virtually brand new. I saw it
in the neighbour's yard and asked about it and they had four of them
so I made an offer of twenty dollars cash and they sold it to me.
Colored people. They even hoisted it over the fence for me.
Luckman: I didn't know you could get a ten-speed nearly new for twenty
dollars. It's amazing what you can get for twenty dollars.
Donna: It resembles the one the chick across the street to me and got
ripped off about a month ago. They probably ripped it off, those
black guys.
Arctor: Sure they did, if they got four. And selling it that cheap.
Barris: It's a man's bike, so it can't be.
Freck: Why do you say it has ten speeds when it only has seven gears?
Barris: (Astonished) What?
Freck: (Going over to bike and pointing) Look, five gears here
and two gears here at the other end of the chain. Five and two makes
seven. So it's only a seven-speed bike.
Luckman: Yeah, but even a seven-speed racing bike is worth twenty
dollars. He still got a good buy.
Barris: Those colored people told me it was ten speeds. It's a rip-off.
(Everyone gathers to examine the bike. They count the gears again
and again.)
Freck: Now I count eight. Two in front, six in back. That makes eight.
Arctor: But it should be ten. There are no seven-speed or eight-speed
bikes. Not that I ever heard of. What do you suppose happened to the
missing gears?
Barris: Those colored people must have been working on it, taking it
apart with improper tools and no technical knownledge, and when they
reassembled it they left three gears lying on the floor of their garage.
They're probably still lying there.
Luckman: Then we should go ask for the missing gears back. If we all go
together they will give them to us; you can bet on it, man. We'll all
go, right? (Looking around for agreement)
Donna: Are you positive there's only seven gears?
Freck: Eight.
Donna: Seven, eight. Anyhow, I mean, before you go over there, ask
somebody. I mean, it doesn't look to me like they've done anything to it,
like taking it apart. Before you go over there and lay heavy shit on
them, find out. can you dig it?
Arctor: She's right.
Luckmann: Who should we ask? Who do we know that's an authority on
racing bikes?
Freck: Let's ask the first person we see. Let's wheel it out the door,
and when some freak comes along we'll ask him. That way we'll get a
disheartened viewpoint.
(They collectively wheel the bike out and encounter a black man
wheeling his car. They point out to it's seven - eight? - gears and
ask how many there are, altought they can see - except for the poor
Charles Freck - that there are only seven. They can ascertan it
with their own eyes. What's going on?)
Young black man: (Calmly) What you have to do is multiply
the number of gears in front by the number in the rear. It is not an
adding but a multiplying, because, you see, the chain leaps across from
gears to gear, and in terms of gear ratios you obtain five times one of
the two in front, which gives you one times five, which is five, and
then when you shift this lever on the handle-bar the chain jumps to
the other one of the two in front and interacts with the same five
in the back all over again, which is an additional five. The addition
involved is five plus five, which is ten. Do you se how that works?
(They thank him and silently wheel the bike back inside. The black
man goes on locking up, and they close the front door of the house
and just stand there.)
Luckman: Anybody got any dope? "Where there's dope there's hope."
Sunday, September 28, 2003
Pöytälaatikon kätköistä
Ytitin joskus kirjoittaa tutoriaalin, mitä sosiaalinen konstruktionismi on; mutta kesken jäi, tiedot eivät rittääneet. Tässä "hyvä alku":
Popper jakoi maailman objektit kolmeen kategoriaan:
1) Objektiivinen todellisuus. Tähän kuuluvat fysikaaliset esineet - pöydät, tuolit, kissat, paperipinkat, tulivuoret. Objektiivinen todellisuus on yksi ja sama kaikille havaitsijoille, ja se säilyy, vaikka kaikki ihmiset kuolisivat.
2) Subjektiivinen todellisuus. Tähän kuulvat yksilön tunteet, aistimukset ja muistot. Jos ihmisen kuolee, tämä kappale subjektiivista todellisuutta tuhoutuu. Ihmiset eivät pysty tarkastamaan toistensa subjektiivista todellisuutta, esim. teeskenteleekö joku loukkaantunutta vai onko hän oikeasti sitä. Näppinsä polttanut kuitenkin tietää, että kipu on todellista.
3) Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus. Tämän maailman esineet ovat sellaisia, että ihmiset ovat ne keskenään sopineet, esim. lait, perinteet, sanat, teoriat, luokittelut. Olemassaolo ei riipu kenestäkään yksittäisestä ihmisestä, mutta jos lahdataan riittävä määrä ihmisiä, myös tämän todellisuuden esineet saadaan hävitettyä.
Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus pysyy kasassa uusintamisen avulla. Tappamisen kieltävä sääntö pysyy voimassa, kun ihmiset puhuvat keskenään aiheesta - ja kun joku yksilö tai ryhmä päättää rikkoa sääntöä, poliisi-instituutio varmistaa, että he vähintäänkin tajuavat rikkoneensa (jonkun ihmisryhmän) sääntöjä. Toisaalta, jos vaikkapa jotain kieltä ei uusinneta - sitä osaavat eivät puhu sitä eivätkä opeta jälkipolville - niin se tuhoutuu unohtumalla.
Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus vaikuttaa voimakkaasti ihmisten toimintamahdollisuuksiin ja suunnitelmiin. Otetaanpa esimerkiksi varastaminen. Lueskelin muutama kuukausi sitten venäläisen artikkelin, joka käsitteli sähköjohtojen varastamista. Ensin annettiin pelottavan suorasukainen kuvaus nuoresta kokemattomasta varkaasta, joka kärventyi tolppaan; kumppanit eivät voineet tehdä muuta kuin seurata avuttomina sivusta. Sitten eräs industrialisti kirosi varkaat suohon ja kuvaili vaikeuksia, joita se aiheuttaa. Se, että Suomessa ei varasteta sähköjohtoja, ei johdu siitä, että varastaminen olisi vaikeampaa kuin Venäjällä. Se on sosiaalisesti konstruoitu normi. Tämä normi tekee teollisuuden toiminnasta huomattavasti helpompaa, ja rajoittaa köyhien suunnitelmia vaihtoehtoisista tulonhankintatavoista.
Silti neurologit eivät voi osoittaa tuota normia objektiivisesta todellisuudesta. Sosiaalisesti konstruoitua todellisuutta ei voi havainnoida mikroskoopilla, vaan tutkimalla ihmisten tuottamia tekstejä, heidän reaktioitaan, asenteitaan jne. Sosiaalisesti konstuoitu todellisuus ei myöskään ole kieleen sidottu: Symboleina voivat aivan yhtä hyvin toimia kuvat tai teot. Tosin niitä on vaikeampi analysoida, joten tästä lähin keskityn kieleen.
Popper jakoi maailman objektit kolmeen kategoriaan:
1) Objektiivinen todellisuus. Tähän kuuluvat fysikaaliset esineet - pöydät, tuolit, kissat, paperipinkat, tulivuoret. Objektiivinen todellisuus on yksi ja sama kaikille havaitsijoille, ja se säilyy, vaikka kaikki ihmiset kuolisivat.
2) Subjektiivinen todellisuus. Tähän kuulvat yksilön tunteet, aistimukset ja muistot. Jos ihmisen kuolee, tämä kappale subjektiivista todellisuutta tuhoutuu. Ihmiset eivät pysty tarkastamaan toistensa subjektiivista todellisuutta, esim. teeskenteleekö joku loukkaantunutta vai onko hän oikeasti sitä. Näppinsä polttanut kuitenkin tietää, että kipu on todellista.
3) Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus. Tämän maailman esineet ovat sellaisia, että ihmiset ovat ne keskenään sopineet, esim. lait, perinteet, sanat, teoriat, luokittelut. Olemassaolo ei riipu kenestäkään yksittäisestä ihmisestä, mutta jos lahdataan riittävä määrä ihmisiä, myös tämän todellisuuden esineet saadaan hävitettyä.
Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus pysyy kasassa uusintamisen avulla. Tappamisen kieltävä sääntö pysyy voimassa, kun ihmiset puhuvat keskenään aiheesta - ja kun joku yksilö tai ryhmä päättää rikkoa sääntöä, poliisi-instituutio varmistaa, että he vähintäänkin tajuavat rikkoneensa (jonkun ihmisryhmän) sääntöjä. Toisaalta, jos vaikkapa jotain kieltä ei uusinneta - sitä osaavat eivät puhu sitä eivätkä opeta jälkipolville - niin se tuhoutuu unohtumalla.
Sosiaalisesti konstruoitu todellisuus vaikuttaa voimakkaasti ihmisten toimintamahdollisuuksiin ja suunnitelmiin. Otetaanpa esimerkiksi varastaminen. Lueskelin muutama kuukausi sitten venäläisen artikkelin, joka käsitteli sähköjohtojen varastamista. Ensin annettiin pelottavan suorasukainen kuvaus nuoresta kokemattomasta varkaasta, joka kärventyi tolppaan; kumppanit eivät voineet tehdä muuta kuin seurata avuttomina sivusta. Sitten eräs industrialisti kirosi varkaat suohon ja kuvaili vaikeuksia, joita se aiheuttaa. Se, että Suomessa ei varasteta sähköjohtoja, ei johdu siitä, että varastaminen olisi vaikeampaa kuin Venäjällä. Se on sosiaalisesti konstruoitu normi. Tämä normi tekee teollisuuden toiminnasta huomattavasti helpompaa, ja rajoittaa köyhien suunnitelmia vaihtoehtoisista tulonhankintatavoista.
Silti neurologit eivät voi osoittaa tuota normia objektiivisesta todellisuudesta. Sosiaalisesti konstruoitua todellisuutta ei voi havainnoida mikroskoopilla, vaan tutkimalla ihmisten tuottamia tekstejä, heidän reaktioitaan, asenteitaan jne. Sosiaalisesti konstuoitu todellisuus ei myöskään ole kieleen sidottu: Symboleina voivat aivan yhtä hyvin toimia kuvat tai teot. Tosin niitä on vaikeampi analysoida, joten tästä lähin keskityn kieleen.
Thursday, September 25, 2003
Kunnianpalautus käden taidoille?
Kuten Kokkarinen sanoi, on olemassa pätevä syy, miksi korkeakoulutusta arvostetaan.
Sillä saa töitä.
Kari Hämäläinen selvitti sellaisten nuorten työttömyyskokemuksia, jotka siirtyivät työelämään vähän ennen 90-luvun lamaa. Pelkän peruskoulun käyneistä 60% joutui laman aikana työttömiksi; korkeakoulutuksen saaneilla vastaava luku oli 7%.
"Mikäli nuori haluaa suojautua työttömyyden aiheuttamilta tulevan työuran haitoilta, hänen pitää hankkia korkea-asteen koultus."
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että keskiasteen koulutuksen saaneilla on kaksinkertainen työttömyysaste, ja peruskoulutuksen saaneilla kolminkertainen työttömyysaste. Luonnollisesti alojen väliset vaihtelut ovat suuria.
Pitää silti muistaa, että pelkän peruskoulutuksen saaneistakin 80% on töissä. Näiden joukossa lienee monta sellaista, joka on hankkinut ammattitaitonsa työelämässä; nykyään tämä lienee vaikeampaa kuin ennen.
Eli korkeakoulutettujen on aivan turha vinkua, miten lipastojen sisäänottomäärät pitäisi puolittaa, jotta heidän palkkansa nousisivat jenkkien tasolle.
Sillä saa töitä.
Kari Hämäläinen selvitti sellaisten nuorten työttömyyskokemuksia, jotka siirtyivät työelämään vähän ennen 90-luvun lamaa. Pelkän peruskoulun käyneistä 60% joutui laman aikana työttömiksi; korkeakoulutuksen saaneilla vastaava luku oli 7%.
"Mikäli nuori haluaa suojautua työttömyyden aiheuttamilta tulevan työuran haitoilta, hänen pitää hankkia korkea-asteen koultus."
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että keskiasteen koulutuksen saaneilla on kaksinkertainen työttömyysaste, ja peruskoulutuksen saaneilla kolminkertainen työttömyysaste. Luonnollisesti alojen väliset vaihtelut ovat suuria.
Pitää silti muistaa, että pelkän peruskoulutuksen saaneistakin 80% on töissä. Näiden joukossa lienee monta sellaista, joka on hankkinut ammattitaitonsa työelämässä; nykyään tämä lienee vaikeampaa kuin ennen.
Eli korkeakoulutettujen on aivan turha vinkua, miten lipastojen sisäänottomäärät pitäisi puolittaa, jotta heidän palkkansa nousisivat jenkkien tasolle.
Thursday, September 18, 2003
Hyviä kysymyksiä
YO-kirjoitusten historian jokerikysymys lähti liikkeelle kahdella tilastokäppyrällä: Ensin esitettiin 50-luvun suomen väestöpyrämidi, sitten 2000-luvun suomen väestövesitorni. Alustavien kysymysten jälkeen nostettiin kissa pöydälle: "Mitä toimenpiteitä kehityslinjat edellyttävät yhteiskuntapolitiikalta?"
Raimo Sailas vastasi tehtävänantoon helmikuussa julkaisemalla mainion väliraporttinsa. Siinä jaksettiin vielä perustella asioita saarnaamisen sijasta: tulos on kuiva muttei dogmaattinen.
Vastaus myönnettiin oikeansuuntaiseksi - 75% työllisyystavoitteen osalta - mutta keinot tuomittiin harhaoppisiksi.
Raportti tulee kuitenkin tekemään merkittävän vaikutuksen, koska vaihtoehtoisia keinoja työllisyyden nostamiseksi ei ole juurikan ehdotettu. Ainut säännön vahvistava poikkeus on Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen Matalan tuottavuuden työn tuki: Tarpeellinen keino työllisyyden parantamiseksi Suomessa
Samansuuntaisia tuoksia esitti Osmo Soinivaara eräässä teoksessaan, joka ei valitettavasti enää ole verkkojakelussa. Sen sijaaan kovassa klassikon maineessa liitelevä Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi olisi saatavilla, jos sitä joskus viitsisi selata.
Raimo Sailas vastasi tehtävänantoon helmikuussa julkaisemalla mainion väliraporttinsa. Siinä jaksettiin vielä perustella asioita saarnaamisen sijasta: tulos on kuiva muttei dogmaattinen.
Vastaus myönnettiin oikeansuuntaiseksi - 75% työllisyystavoitteen osalta - mutta keinot tuomittiin harhaoppisiksi.
Raportti tulee kuitenkin tekemään merkittävän vaikutuksen, koska vaihtoehtoisia keinoja työllisyyden nostamiseksi ei ole juurikan ehdotettu. Ainut säännön vahvistava poikkeus on Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen Matalan tuottavuuden työn tuki: Tarpeellinen keino työllisyyden parantamiseksi Suomessa
Samansuuntaisia tuoksia esitti Osmo Soinivaara eräässä teoksessaan, joka ei valitettavasti enää ole verkkojakelussa. Sen sijaaan kovassa klassikon maineessa liitelevä Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi olisi saatavilla, jos sitä joskus viitsisi selata.
Wednesday, September 17, 2003
Miksi emme jo vaihtaisi englantiin?
Suomen kieli on turha.
En haluaisi siitä luopua, koska edelleen ilmaisen itseni parhaiten suomeksi. Mutta kun on luovuttava. Kaksi lähintä työtoveriani ovat ulkomaalaisia, joten käytännössä kaikki mailit, kokoukset jne. ovat englanniksi. Eikä se kirjoittaminen ja lukeminen ärsytä, vaan se puhuminen.
Tämän viikon aikana olen neuvonut erästä suomalaista yhteistyökymppania, ja päässyt kirjoittamaan teknisiä maileja suomeksi - edellisestä kerrasta onkin kulunut yli vuosi. Tuntui lähes ylelliseltä, kun kielitaito riitti huumorin upottamiseen viestin sekaan.
Englantia pitää puhua, jos puhekumppaneissa on yksikin suomenkieltä taitamaton henkilö.
Kokemukseni mukaan, heti kun viimeinen ulkomaalainen kääntää selkänsä, suomalaiset alkavat puhua keskenään suomea. Sanon tätä ilmiötä suomipreferenssiksi.
Miten suomalaiset saisi puhumaan yhtä hyvää englantia kuin suomea, eli luopuomaan suomipreferenssistä? Olisiko tällainen urakka järkevä?
1. Järkevyys: Englannin tarve ja taito
Englannin tarve on kaksitahoista:
1) Tarve englannin lukemiseen ja kirjoittamiseen
Nykyinen englanninopetus antaa tähän aivan riittävät valmiudet.
2) Tarve englannin puhumiseen
Tämä vaatii kielitaidolta selvästi enemmän. Keskustelu on nopeatempoista, ja käytännössä se edellyttää, että ihmiset ovat ajatelleet asiat valmiiksi. Jopa suomalaisilla mittareilla "hyvä" puhetaito viskaa vivahteet syrjään, ja lisää väärinymmärrysten määrää.
Veikkaan, että enemmistä tietotyöntekijöistä käyttää viikoittain englanninkielistä materiaalia. Tarve lukemiseen ja kirjoittamiseen on siis suuri.
En osaa arvioida, kuinka suuri %-osuus työtekijöistä puhuu päivittäin englantia.
15% tietotyöntekijöistä on työskennellyt ulkomailla, mutta se ei kerro paljoa: ulkomaankomennukset ovat yleensä lyhyitä, ja vain lähimmät työtoverit joutuvat vaihtamaan päivittäistä kieltä ulkomaalaisvahvistuksen takia.
Globalisaatio (= rajojen avautuminen, liikenneyhteyksien parantuminen, lisääntynyt ylikansallinen yhteistyö) tulee lisäämään puhumisen tarvetta, mutta ei välttämättä merkittävästi.
On siis kyseenalaista, tarvitaanko parempaa kielitaitoa muualla kuin rajatuissa piireissä.
2. Muutoksen keinot
Opetus ei ratkaise onglemia. Se antaa jo nyt riittävät valmiudet lukea, muttei saa ketään luopumaan suomipreferenssistä.
Nähdäkseni ainut keino on tehdä englannista erottamaton osa arkea. Tämä tarkoittaa englannin upottamista supisuomalaisten medioiden keskelle. Että sanomalehtiin laitettasiin silloin tällöin englanninkielisiä artikeleita, ja TV:stä näytettäisiin ohjelmia englanninkielisellä tekstityksellä.
Tämä ei ole realistista niin kauan kuin meillä on vahna polvi, joka ei osaa juuri ollenkaan englantia, ja suomi-lobby pitää suurta melua armaan äidinkielensä vaalimisesta.
Korostan vielä, että en halua luopua suomenkielestä, jota parhaiten puhun ja kirjoitan. Haluan englannin sen rinnalle.
En haluaisi siitä luopua, koska edelleen ilmaisen itseni parhaiten suomeksi. Mutta kun on luovuttava. Kaksi lähintä työtoveriani ovat ulkomaalaisia, joten käytännössä kaikki mailit, kokoukset jne. ovat englanniksi. Eikä se kirjoittaminen ja lukeminen ärsytä, vaan se puhuminen.
Tämän viikon aikana olen neuvonut erästä suomalaista yhteistyökymppania, ja päässyt kirjoittamaan teknisiä maileja suomeksi - edellisestä kerrasta onkin kulunut yli vuosi. Tuntui lähes ylelliseltä, kun kielitaito riitti huumorin upottamiseen viestin sekaan.
Englantia pitää puhua, jos puhekumppaneissa on yksikin suomenkieltä taitamaton henkilö.
Kokemukseni mukaan, heti kun viimeinen ulkomaalainen kääntää selkänsä, suomalaiset alkavat puhua keskenään suomea. Sanon tätä ilmiötä suomipreferenssiksi.
Miten suomalaiset saisi puhumaan yhtä hyvää englantia kuin suomea, eli luopuomaan suomipreferenssistä? Olisiko tällainen urakka järkevä?
1. Järkevyys: Englannin tarve ja taito
Englannin tarve on kaksitahoista:
1) Tarve englannin lukemiseen ja kirjoittamiseen
Nykyinen englanninopetus antaa tähän aivan riittävät valmiudet.
2) Tarve englannin puhumiseen
Tämä vaatii kielitaidolta selvästi enemmän. Keskustelu on nopeatempoista, ja käytännössä se edellyttää, että ihmiset ovat ajatelleet asiat valmiiksi. Jopa suomalaisilla mittareilla "hyvä" puhetaito viskaa vivahteet syrjään, ja lisää väärinymmärrysten määrää.
Veikkaan, että enemmistä tietotyöntekijöistä käyttää viikoittain englanninkielistä materiaalia. Tarve lukemiseen ja kirjoittamiseen on siis suuri.
En osaa arvioida, kuinka suuri %-osuus työtekijöistä puhuu päivittäin englantia.
15% tietotyöntekijöistä on työskennellyt ulkomailla, mutta se ei kerro paljoa: ulkomaankomennukset ovat yleensä lyhyitä, ja vain lähimmät työtoverit joutuvat vaihtamaan päivittäistä kieltä ulkomaalaisvahvistuksen takia.
Globalisaatio (= rajojen avautuminen, liikenneyhteyksien parantuminen, lisääntynyt ylikansallinen yhteistyö) tulee lisäämään puhumisen tarvetta, mutta ei välttämättä merkittävästi.
On siis kyseenalaista, tarvitaanko parempaa kielitaitoa muualla kuin rajatuissa piireissä.
2. Muutoksen keinot
Opetus ei ratkaise onglemia. Se antaa jo nyt riittävät valmiudet lukea, muttei saa ketään luopumaan suomipreferenssistä.
Nähdäkseni ainut keino on tehdä englannista erottamaton osa arkea. Tämä tarkoittaa englannin upottamista supisuomalaisten medioiden keskelle. Että sanomalehtiin laitettasiin silloin tällöin englanninkielisiä artikeleita, ja TV:stä näytettäisiin ohjelmia englanninkielisellä tekstityksellä.
Tämä ei ole realistista niin kauan kuin meillä on vahna polvi, joka ei osaa juuri ollenkaan englantia, ja suomi-lobby pitää suurta melua armaan äidinkielensä vaalimisesta.
Korostan vielä, että en halua luopua suomenkielestä, jota parhaiten puhun ja kirjoitan. Haluan englannin sen rinnalle.
Sinä myös olet tietotyöläinen
Pidän kirjoittajista, jotka määrittelevät omia käsitteitä vakiintuneiden rinnalle. Tällöin puolet uudesta tiedosta tulee jo siitä, että omaksuu käsitteet. Lisäksi Alan Sokal -tyyppinen assosiaatiohapuilu harvenee, kun sanoja ei voi käyttää miten sattuu.
Tietotyölainen [1] on seuraavat ehdot täyttävä työntekijä:
1) Vähintään amk-tason tutkinto
2) Käyttää työssään päivittäin tietotekniikkaa
3) Työ edellyttää suunnittelua ja ideointia
Lähes puolet työvoimasta (40%) kuuluu tähän luokkaan, joten puheet eliitistä on parempi unohtaa heti alkuun. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli 15%, joten muutos on ollut nopeaa.
Alle 15% tietotyöläisitä tuottaa tietotekniikaan liityviä tavaroita ja palveluja.
[1] Raimo Blom, Harri Melin, Pasi Pyöriä: Tietotyö ja työelämän murros
Tietotyölainen [1] on seuraavat ehdot täyttävä työntekijä:
1) Vähintään amk-tason tutkinto
2) Käyttää työssään päivittäin tietotekniikkaa
3) Työ edellyttää suunnittelua ja ideointia
Lähes puolet työvoimasta (40%) kuuluu tähän luokkaan, joten puheet eliitistä on parempi unohtaa heti alkuun. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli 15%, joten muutos on ollut nopeaa.
Alle 15% tietotyöläisitä tuottaa tietotekniikaan liityviä tavaroita ja palveluja.
[1] Raimo Blom, Harri Melin, Pasi Pyöriä: Tietotyö ja työelämän murros
Subscribe to:
Posts (Atom)