Musikaalinen menneisyys

Seuraavaksi Näkymätön Tyttö -henkinen musiikkihistoria.

Lapsena kuuntelimme (minä ja veli) lastenlauluja ja muutamaa vanhempien kasetteja (Olavi Virta, Georg Ots, V.P.Lehto, jne.) Lastenlauluista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kun murrosiässä aloin tajuamaan sanoitusten sivumerkityksiä, niin pyrin pyyhkimään tyhmille ja naiiveille lapsille suunnatut laulut heti pois mielestä. Sen sijaan vanhempien kaseteista V.P.Lehdon sanoitukset tarjosivat mahdollisuuden verrata miehen ja naisen roolien muuttumista kahdenkymmenen vuoden aikana. En tosin kuunnellut niitä enää tuossa iässä.

Vanhempien musiikkimaulla ei ollut vaikutusta, koska he eivät kuunnelleet nuorena ostamiaan levyjä ja kasetteja. Äiti oli nuoruudessaan nauhoittanut C-kaseteille biisejä radiosta. Ne olivat sekalaista iskelmää (rokkia siellä ei ollut) ja mustalaismusiikkia. En muista niistä mitään, en pysty listaamaan esimerkkejä. Isällä oli muutama Irwin Goodmanin levy, ja kun nuorina aloimme kuunnella Raptoria, hän tunnisti niiden samantyylisen huumorintajun.

Yläasteella kuuntelin lähinnä radiota, erityisesti Radiomafiaa. Nauhoitin joitakin sekalaisia kasetteja. Veli kuunteli ensin metallia (esim. Moonspell, Sepultura), josta en silloin pitänyt yhtään. Raskas örinä oli rasittavaa kuunnella ennen nukkumaanmenoa niinä muutamina kertoina, joina jouduimme nukkumaan samassa huoneessa vieraiden takia. Sitten veljelle tapahtui jonkinlainen murtuminen. Hän alkoi kuunnella teknoa (esim. Prodigy), ja piti aikaisempaa metallin kuuntelemista nolona hairahduksena. En tiedä, millaisia merkityksiä hän liitti näihin musiikkilajeihin, sillä välimme olivat erittäin tulehtuneet.

Olin yläasteella äärimmäisen epäsosiaalinen, enkä tiedä tarkkaan, mitä muut luokalla kuuntelivat. Yksi oli innokas Metallica-fani, ja Nirvanaa kuulin soitettavan ainakin kahdesti. Itse kuuntelin lähinnä radiota.

Lukion ensimmäisellä ostin ensimmäisen levyni, joka oli CMX:n Discopolis. Tuon jälkeen ostin muutaman vuoden sisällä muitakin CMX:n levyjä. Pidin sanoituksista sekä siitä, että levyillä oli kokeiltu monenlaisia musiikkityylejä. Sanoitukset olivat kryptisiä, ja niitä sai pohtia pitkään ennen kuin ne aukesivat, jos aukesivat koskaan. Niissä oli myös kaipaamaani teiniangstia. Nykyään en pidä CMX:ää suuressa arvossa. Mielestäni kryptisyys on sanoittajalle häpeäksi. Jos on jotain sanottavaa, se pitää sanoa selvästi. Tämä ei tarkoita, että epäsuorat menetelmät olisivat sinänsä huonoja, tai että asenteellinen mustavalkoisuus olisi parempi kuin harmaan sävyt. Mutta sanoituksesta pitää saada selvää.

Lukion jälkeen seurasi pitkä tauko, jolloin kuuntelin hyvin vähän musiikkia. Ostin muutamia sekalaisia levyjä, mutta en löytänyt mitään, mitä olisi viitsinyt kuunnella säännöllisesti. Puoli vuotta sitten aloin taas kasaamaan soittolistaa. Motivaationa oli se, että joraaminen sujuu paremmin, kun on kuullut biisejä etukäteen. Tosin suurin osa soittolistasta koostuu jostain aivan muusta. Tämän hetken kiinnostavin muusikko taitaa olla Venetian Snares (sivuilta löytyy pitkiä, ilmaisia livenauhoituksia).

Olen myös soittanut musiikkia nuoteista. En ole musikaalinen; en ole säveltänyt musiikkia, ja korvakuulolta soittaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Soittaminen on silti viehättävä yhdistelmä motoriikan ja äänen vuorovaikutusta ja täydellistä uppoutumista.

Soittoharrastus alkoi joskus ala-asteella. Eräänä kesänä aloin käydä naapurissa soittamassa ikivanhoja sähköurkuja. Soitin saman melodian kahdella kädellä. Nuottikirjoina oli koululaulukirjoja (kahta eri sukupolvea) sekä joitakin kokoelmia.

Jouluna sain lahjaksi sähköurut. En ollut kehdannut edes toivoa sellaista, sillä vanhemmilla oli käsittääkseni taloudellisesti tiukkaa, ja soittimen hinta oli aivan toista luokkaa, kuin kallein saamani joululahja. Sähköuruissa oli 16 tai 32 soitinta ja rytmikone. Silloin tietokoneessamme ei ollut musiikkiohjelmaa, joten tietokoneeseen kiinnittäminen ei ollut ajankohtaista. Lainasin kirjastoautolta Suuria toivelaulukirjoja. Siellä ei muistaakseni ollut juuri muita nuotteja.

Naapuri osasi neuvoa puolen nuotin korotukset ja alennukset, mutta siihen neuvot loppuivatkin. Jossain vaiheessa menin soittokurssille. Yhdellä tunnilla oli n. 4 ihmistä. Sensei neuvoi ja arvioi yhtä, ja muut soittivat kuulokkeilla. Tunteja oli kerran viikossa. Siellä opetettiin soittamaan sointujen kanssa. Musiikki koostui ulkomaisesta hissimusiikista (esim. The Girl From Ipanema, Perdido), klassisista opetuskappaleista (esim. The Entertainer), ja vanhasta rokista (esim. Eleanor Rigby). Kävin kurssia 1.5 - 2 vuotta. Tietääkseni kehityin nopeasti. Kurssilla soitetut nuotit menivät pian selvästi selvästi vaativammiksi, kuin toivelaulukirjojen nuotit. Mielestäni materiaali oli hyvin valittu. Kuitenkin olen sitä mieltä, että olisi kannattanut soitattaa myös klassista musiikkia, kuten Bach:in D-molli. (En tykkää kuunnella klassista musiikkia, mutta se vähä, mitä olen soittanut, on ollut miellyttävää soitettavaa.)

Sitten tuli murrosikä. Soittaessani sähköuruilla ilman kuulokkeita äidillä oli tapana aina silloin tällöin kehua, että soitan hyvin ja sitä oli mukava kuunnella. (Veljeni sanoi aina, että soitan paskasti). Kummankaan henkilön arviot eivät riippuneet siitä, miten soitin. Koska palaute ei ollut riippunut soittamisesta, sen oli selvästi tarkoitus manipuoloida minua. Siihen liittyi implisiittinen attribuutio, jonka mukaan syy soittamiseeni on halu miellyttää äitiä. Koska minulla ei ollut todisteita siitä, että syy soittamiseeni olisi jokin muu (esim. bändissä soittaminen), en voinut kuin hyväksyä attribuution. Tämä ei sopinut nuoren pojan minäkuvaan, joten käyttäytymistä piti muuttaa. Tämä synnytti "en perkele soita sinun mieliksesi" -reaktion: Ensin lopetin urkukurssilla käynnin, sitten soittamisen ylipäänsä. Joskus positiivinen palaute on pahempi solvaus kuin negatiivinen. Prosessi kesti aikansa, mutta tulokset olivatkin sitten pysyviä: En ole tähän päivään mennessä jatkanut harrastusta. Pidän taannoista soittoharrastustani vieläkin hieman hävettävänä episodina elämässäni (kuten niin monia muitakin asioita nuoruudessani).

Puoli vuotta ennen harrastuksen lopettamista vanhemmat ostivat pianon. Olin jo lopettanut kurssilla käynnin, ja mielenkiinto soittamista kohtaan hiipui. En silti sanonut vastaan. En uskonut, että mielipiteelläni olisi mitään vaikutusta heidän päätökseensä. Hyvänä puolena oli pianon dynaaminen kosketus (eri painovoimakkuus synnyttää erilaisen äänen). Huonoja puolia oli kaksi. Ensinnäkin, pianoa ei edes teoriassa voinut liittää tietokoneeseen. Toiseksi, pianoa ei voinut soittaa kuulokkeilla. Tämä sinetöi harrastuksen loppumisen "en perkele soita sinun mieliksesi" - ilmiön takia. En ole tähän päivään mennessä aloittanut harrastusta uudelleen. Tärkein syy pianon ostamiselle oli kai se, että se oli parempi statussymboli kuin sähköurut.

Nykyään minun on vaikeaa suhtautua musiikkiin vakavasti. Jotkut biisit kuulostavat paremmalta kuin toiset. Kaikista musiikkilajeista löytyy sekä hyviä että huonoja biisejä. Eri musiikkilajien kuuntelijoilla on erilaisia meemejä: Elektronista musiikkia yleensä jorataan, rokkia yleensä ei, homodiskossa soitetaan kaikkein kapeinta levyvalikoimaa. Jos jonkun henkilön identiteetti perustuu tietyn musiikkilajin kuunteluun muiden musiikkityylien kustannuksella, se ei yleensä ole hyvä merkki.

INTJ

Introverted: 56%
Intuitive: 12%
Thinking: 38%
Judging: 33%

Pitäisi joskus kirjoittaa neljästä ruumiinnesteestä ja niiden suhteesta persoonallisuustestien ongelmiin, mutta se vaatisi lähdemateriaalin esiinkaivamista. Hyvä artikkeli persoonallisuustestien vajavaisuuksistä löytyy täältä.

PS. Mielestäni INTP:n takaa löytyvä kuvaus sopii minuun aivan yhtä hyvin kuin INTJ:n.

Kadunvaltausbileet

Viime perjantain vietin Tila Haltuun -tapahtumassa eli kadunvaltauksessa.

Lössiä alkoi kerääntyä 15.45 Rillingin eteen . Tässä vaiheessa ihmisille jaettiin ohjelappusia. Neljän aikoihin yksi kovaäänisellä varustettu henkilö ilmoittautui tiedottajaksi, ja kehotti jengiä seuraamaan perässään. Vartin kävelyn jälkeen he löysivät sopivan kadun ja se otettiin haltuun. Katu suljettiin autoilta.

Väkeä oli paikalla arviolta 100 - 200 henkeä. Varsinaiset bileet alkoivat, kun äänentoistolaitteisto saatiin pystyyn ja tekno alkoi pauhata. Jotkut jorasivat, toiset eivät. Musiikki ei selvästikään ollut suurimmalle osalle ihmisistä pääasia: Tanssiprosentti pysyi alle 10%:ssa lähes koko ajan.

Lähin vertailukohta tapahtumalle lienee Kukkaispäivät. Tärkein ero (tapahtuman koon lisäksi) on se, että Kukkaispäivillä väkijoukon rooli on tuijottaa passiivisena, kun ammattilaiset viihdyttävät heitä. Kadunvaltauksessa yleisö muodostaa sirkuksen.

Paikalla oli monenlaista temppuilijaa. Ensinnäkin vaihtoehtoihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja omintaikeisesti. Mukana oli useampi setti pilailuvälineitä: saippuakuplan puhaltimia, sirkuskeppejä ja hyppynaruja.

Oma lukunsa oli poliittinen pelleily. Vasemmistonuoret pystyttivät lippuja, ja Oikeutta Eläimille jakoi esitteitä häkkiin suljetuista isosilmäisistä, pörröisistä eläimistä. Jossain vaiheessa järjestettiin Halonen-vaateliikettä vastaan suunnattu mielenosoitus eläinten oikeuksien puolesta. Se oli koominen monella tasolla. Siinä vedottiin ihmisiin, jotka haluavat toimia kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. He tuskin olisivat saaneet tarpeeksi lössiä paikalle, elleivät olisi hyväksikäyttäneet ihmisten biletysintoa kauniina kesäpäivänä. Tässä vaiheessa Tiedemies tuli paikalle työntäen lastenvaunuja, ja huomautti, että kuuluttajan viesti - "Olemalla vastuullinen kuluttaja sinä voit vaikuttaa siihen, miten eläimiä kohdellaan" - oli kuin suoraan konsumeristiselta radiokanavalta. Ilmeisesti mielenosoituksella ei ollut toivottua vaikutusta, koska siitä ei raportoitu edes seuraavan päivän paikallislehdessä (kuten ei koko kadunvaltaustapahtumaaa).

Kolmas viihdyttäjäjoukko (johon minäkin kuuluin) olivat teknoilijat. Musiikin alkamisen ja päättymisen välillä katu ei tyhjentynyt kertaakaan.

Tapahtumalla ei ollut virallisia järjestäjiä. Näkyviä etukäteen tehtäviä valmisteluja olivat ainakin (1) Ohjelappusten ja mainosten levittäminen, (2) DJ:den hankkiminen ja äänentoistolaitteiden rahtaaminen paikalle, (3) Poliittisten kojujen pystyttäminen ja (4) Banderollin tekeminen ja tiedottajan valinta. En osaa arvioida, kuinka suuri joukkio oli takana. Ainakin Maan Ystävät ja Vasemmistonuoret olivat valmistelemassa tapahtumaa.

Koska tapahtumaa ei edes uutisoitu Aamulehdessä, se ei voinut merkittävästi häiritä ihmisten elämää.

Muissa blogeissa tapahtuma on kerännyt negatiivisia kommentteja. En koe koskaan olleeni vaihtoehtoinen, joten en koe vaihtoehtoväen mukana bilettämistä identiteettiäni uhkaavaksi tekijäksi. En myöskään ole todistanut vaihtoehtoisen elämäntavan negatiivisia seurauksia (vielä), joten minulla ei ole rationaalista syytä dissata heitä. Minulle kysymys oli hyvin onnistuneista ulkoilmabileistä.

Swägit

Kävin torstaina Vastavirtaklubilla swägeissä. Tämä Pispalassa sijaitseva pieni baari on keräänyt mainetta paikkana, jossa vähemmän tunnetut bändit ja DJ:t pääsevät soittamaan. Swäg taas on se porukka, jota aikaisemminkin kuvailin.

Illan musiikkierikoisuus oli puolen tunnin pätkä gabber-teknoa (tunnetaan myös hardcore-teknona), joka keräsikin lattian täyteen. Muutenkin meininkin oli kohdallaan: Hitaamman setin aikana, kun kukaan ei tanssinut, lattialla alettiin hyppiä narua (monessako bileesä näin käy?). Lopussa myös tanssiprosentti kohosi aika lähelle 50%:tä.

Tutustuin tyyppiin, joka oli ollut 2 1/2 kuukautta Burmassa vaihdossa. Vaihto-ohjelman tavoitteena oli edistää yhteistyötä kuvataiteen keinoin, ja se oli pyörinyt vuodesta 2001. Tämän tyypin tehtävä oli opettaa kotisivujen tekemistä ja visuaalista hahmotusta.

Hän sanoi, että valkoinen mies voi Myanmarissa tehdä lähes mitä tahansa, kunhan ei ylitä tiettyä rajaa. Heroiinin salakuljetuksestakin selviää lahjomalla, mutta Aung San Suu Kyi:n nimeä ei kannata mainita julkisella paikalla. Kuulemma Internetkin on raskaasti sensuroitu.
Monet paikallisista opiskelijoista muistavat omakohtaisesti demokratiarliikkeen kukistumisen, koska jotain tärkeää tapahtui juuri sen yliopiston lähellä, jossa hän oli vaihdossa.

Tyyppi vastasi maksaneensa lahjuksia kaksi kertaa. Esimerkkinä hän kertoi hän maksaneensa 2 euron lahjuksen päästäkseen alueelle, jolle ei olisi periaatteessa saanut mennä. Lahjuksen koko kertoo karua kieltään alueen elintasosta.

Kuulemma maa on erittäin viljavaa, eikä siellä alhaisesta elintasosta huolimatta nähdä nälkä. Kasveista voi saada 3-4 satoa vuodessa, ja riisiä voisi kasvattaa lähes kaikkialla. Kuulemma ruokaa riittää paljon poisheitettäväksi asti, kun sähkönjakelu on epävarmaa ja kylmäsäilytystilat puutteellisia.

Tahdon lyödä, tahdon tappaa, tahdon olla ihminen

Islam Karimov decided to predict the future by creating it.

(Unfortunately I can't give credit to the person who made the picture; I've forgotten the website.)

Tsekki on uusi maailmanmestari!

Menin erääseen baariin, jossa kolmen hengen go-seurue katsoi innokkasti jääkiekkoa. He kysyivät, olenko seurannut MM-sarjaa. Vastasin, että muistan Suomen voittaneen MM-sarjan monta vuotta sitten, mistä seurasi mieletön juhlinta. Vastaus varmaan huvitti heitä, vaikka he eivät näyttäneetkään reaktioitaan ulospäin. Eihän tuo vastaus käsitelly edes tämän vuoden MM-sarjaa.

Jossain vaiheessa näytettiin kuvia kulta- ja hopeamitaleista, jotka "odottivat voittajaa". Tässä vaiheessa minulle selvisi, että kysymys oli finaalista.

Baarin takahuoneesta kuului vähän väliä humalaista mölinää, ja se kirvoitti kommentteja tyyliin "onko siellä eläimiä". Kun ottelu sitten päättyi, takahuoneesta tuli kaksi miestä, joista toinen kantoi Tsekin lippua! Välillä nuo miehet tuulettivat huudellen suomalaisia irtosanoja (Mestarit! Mestarit!), välillä puhuivat vierasta kieltä. Sitten he tarjosivat rommipaukun kaikille 6:lle henkilölle, jotka olivat läsnä.

Todistettuani tätä voitonjuhlintaa ja urheilun yhdistävää vaikutusta uskon ymmärtäväni hieman paremmin penkkiurheilijoita, jotka menevät baariin katsomaan matseja yhdessä muiden kanssa. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka viitsivät katsoa urheilua kotona - mutta eivät hekään varmaan ymmärrä ihmisiä, jotka pelaavat kotona go:ta koneen välityksellä.

Palkitsemisesta

Oletetaan, että harrastuksen H piirissä jaetaan yksi tai useampi palkinto. Palkinnon jakamisella voi olla ainakin kolmenlaisia tavoitteita:

(1) Kannustaa ihmisiä harrastamaan H:ta. Esim. Metusaleh Mouse- palkinto.

(2) Tehdä tunnetuksi harrastusta H ja sen tuloksia. Tämä on mm. Kuukkelin ja Finlandia-palkintojen tavoite.

(3) Määritellä sitä, mitä pidetään arvostettavana ja hyvänä, esim. Nobelin rauhanpalkinto.

Keskityn tässä kirjoituksessa kolmanteen tavoitteeseen.

Monissa organisaatioissa jaetaan vuosittain palkintoja, joiden ainut tarkoitus on määritellä, mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Tällaisia palkintoja ovat koulumaailmassa stipendit, työelämässä erilaiset Vuoden työntekijä-tyyliset palkinnot. Välivuoteni työpaikassa jaettiin vuosittain Venture-palkinto projektille, joka oli onnistuneesti tuotteistanut uuden idean.

Tyypillisesti näiden palkintojen rahallinen arvo on vähäinen. Ne eivät pyri luomaan materiaalisia kannusteita, jotta rationaalinen taloudellinen toimija muuttaisi käyttäytymistään saadakseen palkinnon. Pääpaino on mallioppimisella: Nostetaan yksi henkilö jalustalle, kerrotaan syyt, joiden perusteella hänet palkitaan, ja tehdään selväksi, että kuka tahansa voi saada palkinnon vastaavalla käyttäytymisellä. Jotta asenteiden muokkaus olisi tehokasta, tieto palkinnon jakamisesta levitetään mahdollisimman tehokkaasti.

Palkinnon jakaa jokin arvovaltainen henkilö. Kunniakirja on usein käytetty esineellistämisen muoto. Samalla uusinnetaan hierarkiaa tekemällä selväksi, että kyseisen henkilön ojentama palkinto on arvokkaampi, kuin kenen tahansa antama vastaavan arvoinen esine; että palkinnon antaja on palkinnon saajien yläpuolella. Palkinnon antajan mielipide on tärkeämpi kuin sen saajan. Saaja ja antaja ovat samalla viivalla ainoastaan silloin, kun palkinnon jakamiseen ei liity minkäänlaista harkinnanvaraa (esim. urheilukilpailut).

Palkintoa annettaessa pidettävät puheet voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin, voidaan korostaa riippumattomia kriteereitä, joiden perusteella palkinto jaetaan. Tällöin korostetaan sitä, että palkinnon saaja täyttää kriteerit. Toinen mahdollisuus on attribuoida, että saaja ansaitsi palkinnon joidenkin luonteenpiirteidensä ansoista. Tällöin korostetaan sitä, että itse teot ovat heijastumia ja tuloksia oikeanlaisista asenteista.
Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista opiskeluun liittyvää palkintoa (jota siis ei ole olemassa).

a) "Seuraavaksi jaetaan Vuoden Noppapalkinto Matti Kuusistolle! Matti on tuonut maisterintutkintoaan tänä vuonna 60 noppaa lähemmäksi, ja siitä hyvästä annamme hänelle litran 60-prosenttista alkoholia! Hän
on känninsä ansainnut!"

b) "Seuraavaksi jaamme Vuoden Nörttiluuseripalkinnon Matti Kuusistolle! Hän on hikaroinut säälittävät 60 opintoviikkoa. No niin, tuleppas Matti-poju kiltisti ottamaan kunniakirjasi [nimi]-sedältä." [odottaa vähän
aikaa] "Mitä? Eikö Matilla ole munaa vastata tekosistaan yleisön edessä? Vai onko hän jäänyt kotiinsa lukemaan matikankirjojaan? Eihän siinä
ole mitään pahaa, kaikkihan me olemme joskus lukeneet kirjan!"

---

Kultaisessa Kuukkelissa julkisuuden hakeminen on selvästi tärkein motiivi, mutta arvojen määritteleminen tulee hyvänä kakkosena:

Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta niille, jotka itseään (ja toisiaan) säälimättä kaatavat aivojensa sisällön koko maailman nähtäväksi ja ruodittavaksi.

Tässä bloggaajan palkitsemisen arvoiseksi ominaisuudeksi määritellään valmius uhrautumiseen, jolla tarkoitettaneen yksityisyyden murenemista ja kirjoittamisen vaatimaa aikaa. Palkintosivulla annetaan jokaisesta voittajasta erillinen arvolatautunut kuvaus. Jotkut kuvaukset muistuttavat tyyliltään kirjallisuusarvosteluja. Julkisuusmotiivia korostaa se, että osa kuvauksista viittaa uutisista tuttuihin aiheisiin.

Koska blogistanissa ei ole selkeää hierarkiaa, ei kuukkelikaan sitä voi vahvistaa. Luulen kuitenkin, että palkinnon herättämä kritiikki on lähtöisin juuri siitä, että halutaan kieltää palkinnon tärkeys, koska palkintoja ei jaettu kritisoijien mieltymysten mukaan. Kritiikki on osoitus arvovaltaisuudesta; kukaan ei kritisoinut minua, kun valitsin vuoden 2004 kolme parasta blogia, koska minua ei katsottu riittävän tärkeäksi tahoksi.

Tulevaisuuden voima

Peak Oil ei näköjään ole levinnyt edes energiapolittisten ympäristöjärjestöjen tietoon. Luulisi, että ne hyötyisivät eniten Peak Oilin käyttämisestä argumenttina tavoitteidensa ajamiseen.

---

Oletko huolissasi ilmastonmuutoksesta?
Tule siis kanssamme toimimaan sitä vastaan!
Haluamme ja tarvitsemme sinut mukaan rakentamaan muutoksen tekevää
kansalaisliikettä Suomeen. Tulevaisuuden voiman tavoitteena on tehdä
mahdolliseksi ilmaston lämpenemisen rajoittaminen siedettävälle, alle
kahden asteen tasolle.

Kyse on miljoonien tai miljardien ihmisten hengestä. Aika
katastrofaalisten seurausten torjumiseksi on käymässä vähiin. Vallitsevan
politiikan ja ajattelutapojen muutoksen on alettava tänään ja sen on
alettava meistä.

Joukko ihmisiä eri järjestöistä ja niiden ulkopuolelta on
järjestäytymässä ja verkostoitumassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Tulevaisuuden voima -niminen järjestö perustettiin Helsingissä
maaliskuussa. Järjestön tarkoituksena on toimia monipuolisilla tavoilla,
lobbaamisesta suoraan toimintaan, uusiutuvan energian puolesta, fossiilisia
polttoaineita sekä ydinvoimaa vastaan. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä
riitta.savikko@uta.fi, 040-8343997 tai tule mukaan Tulevaisuuden voiman
tapahtumaan.

ma 2.5. klo 18 - 20, Vanhan kirjastotalon luentosali (Keskustori 4)

puhujina:
Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Suvi Holm, ympäristötietokeskus Moreenia
Johannes Urpelainen, Maan ystävät

---

3 leffaa

Joululahjaliput olivat menossa vahoiksi, joten ne piti kuluttaa. Näkemäni leffat olivat Perikato, Hotelli Ruanda ja Tulkki.

Näistä Perikato oli onnistunein. Se kertoi viimeisistä päivistä Hitlerin bunkkerissa, kun Stalinin urkujen soitto jo kuuluu Berliinin kaduille. Tärkeänä teemana on sekoaminen, kun juuri mitään ei ole tehtävissä, ja tulevaisuutta ei voi ennustaa edes viikkoa eteenpäin. Poikkeustilassa rationaalisuus karisee: kenraalit ovat kännissä, bunkkerissa järjestetään villejä bileitä ja armeija jahtaa pettureita viimeiseen asti.

Hitler on kuvattu kertaluokkaa sekopäisemmäksi kuin kenraalinsa, koska ei ole poliittisesti korrektia kuvata Hitleriä inhimillisenä. Hitlerin itsemurhan jälkeen leffa paranee (toivottavasti en spoilannut ketään).

Hotelli Ruanda kertoo Ruandan tapahtumista. Leffa manipuloi katsojan tunteita blatantisti ja laskelmoidusti. Pääosassa ovat suuret ja koskettavat tunteet läheisten kuollessa, sekä yksilö-pyksilöiden moraaliset valinnat. Uskottavuudella ja tapahtumien kuvaamisella ei ole niin väliä. En suosittele, kun itsekin keskeytin leffan katsomisen.

Tulkki on romanttisen komedian ja jännitysleffan fuusio. Siinä YK-tulkki kuulee sattumalta keskustelun, jonka epäilee liittyvän salamurhaan, ja agentti laitetaan tutkimaan tapausta. Leffa on OK, kunhan ei odota liikoja. Välillä romanttinen siirappi tuntuu päälleliimatulta, välillä toimintakohtaukset tarpeettomasti pitkitetyiltä. Erikoisefektejä käytetään säästeliäästi, ja jännitystä luodaan dramaattisella musiikilla. Musiikki onkin elokuvan parasta antia.

Hotelli Ruandaa ja Tulkkia yhdistää samanlainen Hollywood-moraali: Yksilön moraalisilla valinnoilla on merkitystä, ja hyvä ja paha ovat selvästi erotettavissa toisistaan.

Läpimurto

n. 1/2 vuotta olen käynyt erilaisissa diskoissa. Yleensä en ole tuntenut ketään, ja harvoin tutustuin keneenkään. Useamman kerran olen ihmetellyt sitä, mikä saa ihmiset tulemaan moisiin tapahtumiin. Itselläni ratkaiseva tekijä oli kyllästyminen passiiviseen kaljan kittaamiseen - ensin odotellaan, että bändi alkaa soittaa; sitten odotellaan, että se lopettaa. Jos bändiä ei ole, niin sitten se kittaaminen vasta tympiikin. Kuitenkaan eristäytyminen neljän seinän sisälle ei kinnosta.

Viime viikolla tapahtui muutos. Keskiviikkona törmäsin erääseen puolituttuun elektronisen musiikin harrastajaan; linkki oli se, että olimme kumpikin pelanneet go:ta. Hänen kauttaan tutustuin muutamiin hänen tuttuihinsa. Perjantaina Telex:issä pyysin erästä henkilöä arvioimaan, moniko ihminen tunsi toisensa, ja hän arveli n. 1/3 olevan tuttuja keskenään. Saapa nähdä, muodostuuko minulle ensimmäistä kertaa elämässäni kaveripiiri, jonka kanssa voi mennä bilettämään. Onko se liikaa pyydetty elämältä? Viikon perusteella ei tosin voi sanoa mitään varmaa.

Avainkysymykset taitavat olla (1) onko mitään yhteistä kokemuspohjaa ja (2) onko heidän piireillään mitään käyttöä minulle.

Seitsemästä henkilöstä, jotka esittelivät itsensä minulle tällä viikolla:

• kaksi on pitkän linjan elektronisen musiikin harrastajia, (MM)


• kaksi on poliittisesti aktiivisia, (FM)


• kolmella mikään yksi määrittelevä ominaisuus ei tullut esille. (FMM)

Jätän nimet mainitsematta, koska ensivaikutelma osoittautuu yleensä puutteelliseksi, eikä ole kohteliasta linkittää virheellisiä stereotypioita henkilöiden nimiin.

Em. kaksi pitkän linjan harrastajaa olivat aloittaneet tapahtumissa käymisen jo 10 vuotta sitten. He muistelivat kaiholla 90-luvun alkupuolta, jolloin reivit järjestettiin tehdashalleissa, hylätyissä taloissa, metsissä, kaduilla ja rannoilla. Elämänsä kohokohdaksi toinen heistä mainitsi Helsingissä pidetyn ensimmäisen kadunvaltaustapahtuman, kun hän väänsi musiikin päälle ja katu muuttui liikenneväylästä bilemestaksi. Fanaattisia mielipiteitä Oikeasta Musiikista ei tullut esiin; enemmänkin he vastustivat järjettömän yksityiskohtaista genreluokitusta. Toinen heistä opiskelee ammattikorkeassa jotain musiikkiin liittyvää. Kumpikin on toiminut myös DJ:nä.

Poliittisesti aktiivisista toinen oli kommunistisessa puolueessa, toinen jossain muussa vasemmistopuolueessa. Kommunistin mielestä Kiina ja Neuvostoliitto eivät ole kommunistisia, koska Kiinassa jyllää pääoma ja markkinat, ja NL:ssä Stalin kaappasi kommunistisen projektin. Sen sijaan kommunismi tulee määritellä Marx:in oppien mukaisesti. Peruskäsitteiden määrittely eksoottisella tavalla on hämmentävää: Miten on mahdollista ylipäänsä puhua sosialismista, jos se määritellään 1800-luvulla eläneen ihmisen oppien mukaan tavalla, joka ei ole missään reaalisesti toteutunut toistuvista yrityksistä huolimatta? Toisaalta, yhdestä keskustelusta ei voi päätellä paljoa.

Myös huumeet tulivat esille jo toisena iltana. Yo-talon narikkaan tuli poliisi, ja sen huomattuaan toinen pitkän linjan tanssiharrastaja alkoi varoitella niitä, jotka hänen mielestään näyttivät olevan pahiten soosissa (ml. minä). Tästä voi päätellä, että ainakin jotkut käyttävät huumeita. Voi myös olla, että huumeista puhutaan enemmän kuin niitä käytetään, koska niistä voi joutua poseen ja poseen joutuminen on vakavaa. En ainakaan nähnyt kenkään käyttävän mitään. Toivottavasti en tulekaan näkemään mitään kannabista ja alkoholia vahvempaa.

Elämäntapa vaikutti hyvin epäporvarilliselta: Kadunvaltausbileitä, dyykkausta, kädestä suuhun elämistä (sitä tosin esiintyy kaikkialla) ja huumeita.

En muista, milloin olen viimeksi tutustunut viikon sisällä seitsemään henkilöön. Siitä on varmasti vuosia (ainakin vuonna 2000 näin kävi). Ihmeiden aika ei ole ohi.

Meme time!

10 vuotta sitten olin toiseksi viimeistä lukukautta yläasteella potemassa murrosiän kriisiä. Seuraava lukukausi olisi elämäni kurjin vuosi. Vapaa-aikani käytin tietokoneella pelaamiseen (ja vähän ohjelmointiinkin), Mikrobittien lukemiseen, läksyjen tekemiseen ja skifin lukemiseen. Koulu sujui arvosanoilla mitattuna hyvin, mutta muut mittarit olivat menossa päin helvettiä. Saatoin viettää viikkoja puhumatta koulussa juuri kenellekään, ja vapaa-aikana vain perheenjäsenille.

5 vuotta sitten olin suorittamassa asevelvollisuutta. Kysessä oli esikunta- ja huoltokomppania, jonne laitettiin puoliterveet. Vaikka palvelus oli kevyempää kuin tyypillisellä sotilaalla, en muistele noita päivä lämmöllä. Peruskoulutuskauden jälkeen vietin 4kk muonituskeskuksessa pesemässä patoja ja laittamassa tiskejä koneeseen.

3 vuotta sitten opiskelin toista vuotta tietojenkäsittelyä. Tiesin, että vaikeus tutustua uusiin ihmisiin on elämänlaatuani rajoittava tekijä. Olin kesällä ollut oman alani kesätöissä, joten en ollut huolissani toimeentulosta. Näistä syistä opiskelumotivaatio oli matala. Lisäksi oli vielä jäljellä lukiosta periytyvää asennetta, että kaikki koulussa käytävät asiat ovat loppujen lopuksi turhia. Luin Lojbania, fysiikaa ja diskursiivista psykologiaa. Kävin silloin tällöin bileissä, mutta kontaktin ottaminen muihin ihmisiin go:n ulkopuolella oli hankalaa ja harvinaista.

Eilen ja tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Huomenna hampaistani poistetaan tikkejä. Huomenillalla on ainejärjestön peli-ilta; en ole ollut aiemmissa, joten en tiedä, mitä siellä tapahtuu.

Vielä puoli vuotta pitäisi opiskella; sen jälkeen voi vapaa-aikansa käyttää hyvällä omallatunnolla johonkin muuhun. Yritän ajatella, että opinnoissa on jäljellä enää vakiomäärä työtä, ja kun saan sen tehdyksi, se on kerralla loppu. Että mitä enemmän tunteja käytän opintoihin, sitä pikemmin saan urakan valmiiksi. Tekoni eivät valitettavasti heijasta tätä ajattelutapaa, vaan laiskuutta.

Entistäkin tyhmempi

Aamulla poistettiin oikeanpuoleiset viidaudenhampaat. Tämä kivuton ja ennaltaehkäisevä leikkaus lienee nykyaikaisen lääketieteen täydellisimpiä saavutuksia.

Toinen pari poistettiin jo viime syyskuussa, kun ne aiheuttivat ongelmia.

Kaikki alkoi hampaiden vihlomisellla, jota en pitänyt kovin vakavana. Eräänä päivänä tuli jonkinlainen kuumekohtaus. Se alkoi päänsäryllä, ja parin tunnin sisällä nousi kuume. Sitten sydän alkoi hakata ja tuli hiki. En muista, että mikään influenssa olisi koskaan aiheuttanut sellaista pulssin kohoamista: Normaali nuhakuume tekee väsyneeksi - tässä pulssin kohoaminen esti nukkumisen. Hampaiden vihlominen oli yksi oire muiden joukossa. Tätä kesti n. kahdeksan tuntia, minkä jälkeen oireet häipyivät.

Viisaudenhampaat kannattaa poistattaa, jos haluaa välttää ongelmia

15 minutes of fame

Olipa hyvä, ettei tiedemies ilmoittanut tätä blogia kuukkeliehdokkaaksi. Kuulemma ehdokkaita on esitelty kolmessa eri lehdessä. Ei tiedemiehenkään anonyymisuoja kauaa kestäisi, jos joku tutkiva journalisti kiinnostuisi mysteeristä.

Tämä blogi on puolijulkinen, eli kirjoittajan nimen saa selville heittämällä sähköpostiosoitteen googleen. Toisaalta kirjoittajan nimellä tehty haku ei tuo blogia esille.

Aprillipäivänä ei pitäisi erehtyä kirjoittamaan blogiinsa YHTÄÄN MITÄÄN.

Electronic information tampers with your soul

Sunnuntaina klubilla soittivat Swäg Pirates ja Slavic Walkmen Rapid Offensive Unit ("Slaavilaisten korvalappustereomiesten nopean toiminnan yksikkö"). Elektronisessa musiikissa ei ole sitä ongelmaa, että live-esiintymiset kuulostaisivat ja näyttäsivät huonoilta, kun soittaijien live-osuus rajoittuu miksaamiseen ja levyjen valintaan. Siinä missä livebändit yleensä välttävät covereita tai soittavat vain tietyn bändin musiikkia, elektronisessa musiikissa on tapana kopioida surutta parhaita meemejä välittämättä siitä, kuka ne alunperin sävelsi. Lisäksi soitinsamplet voidaan valita niin, etteivät ne tuhoudu baariympäristön akustiikassa - kitara, rummut ja laulu taas ovat yhdistelmä, joka helposti menettää tasapainonsa. Nämä ongelmat koskevat siis nimenomaan livesoitantaa: Levyltä soitettuna rokki ei ole sähköistä musiikkia huonompaa.

Ne harvat biisit jotka tunnistin oli miksattu niin rankalla kädellä, ettei niiden mainitseminen luonnehtisi musiikkityyliä. Toisin kuin Klubin uuden vuoden reiveissä, kummatkin DJ:t pitivät rytmin tanssittavana suurimman osan ajasta, eivätkä sotkeneet sitä vähän väliä kakofoniaksi.

Bileiden loputtua menin pitseriaan. Se oli täynnä, koska 4-5 aamuyöllä vain harva paikka on auki. Pitsan odottamiseen meni puoli tuntia, koska töissä oli vain yksi henkilö. Pöydän toisena istujana oli keski-ikäinen mieshenkilö, joka aloitti rasistisen läpän heiton.

Kuulemma "karvakourien" kulttuuri on sellainen, että silloin kun asiakkaita on vain vähän, keittiössä häärää 30 karvakouraa. Kun heitä oikeasti tarvittaisiin, he liukenevat paikalta bemareillaan. Hän ei uskonut, että pitserian pitäjä saisi yrityksestä elantonsa, koska hinnat ovat niin alhaisia. Hän oli iloinen siitä, ettei ollut allerginen, koska epäili karvakouran kykyä muistaa hänen tilauksena. Kun ehdotin, että oikeasti pitseria on pelkkä rahanpesuyritys, Hän oli samaa mieltä. Pidä siinä sitten naama vakavana.

Sitten hän kirosi sitä, että pitsan odottamisen jälkeen pitäisi vielä odottaa taksijonossa. Kuulemma hänen matkansa on 5km. Kun kommentoin, että siihen menisi kävellen kolme varttia, hän vastasi "Mä en kävele."

Toivottavasti en viisikymppisenä ole rasistinen, huonokuntoinen ja pikkuasioista harmistuva. Sellainen elämä on varmaankin kurjaa.

The Passion of the Christ

TAY:n kristitty opiskelijajärjestö Pilke järjesti pääsiäisen kunniaksi näytännön Mel Gibsonin kohuttuun elokuvaan The Passion of the Christ.

Kyseessä on sadistisin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Suurimman osan ajasta Jeesusta ruoskitaan nyrkeillä, kepeillä, ruoskilla ja piikkiruoskilla. Väliin on laitettu takaumia Jeesuksen aiemmasta elämästä sekä kuvattu Jeesuksen äidin, vaimon ja opetuslasten hätää. Näkemistäni kauhuelokuvista sitä voi verrata ehkä Noidantappajiin, mutta julmuudessaan Gibsonin elokuva on omaa luokkaansa.

Jos elokuvan konteksti ei olisi niin selvästi uskonnollinen, se voisi saada katsojan kysymään, miksi hän katsoo kyseistä elokuvaa. (Täältä löytyy filmi, joka saa aikaan saman efektin, tosin ei julmuudella.)

Toisaalta elokuva saa tajuamaan, että uskontomme pyhät kirjat on kirjoitettu aikana, jolloin yhteiskuntajärjestys oli hyvin toisenlainen.

The Social Construction of a Hypermarket

The Czech Dream is a documentary film about a fictious supermarket. The artists made an advertisement campaign for a new market called the Czech Dream. They also erected a huge facade "front wall" of the supermarket on a meadow. On the opening day, a crowd of 1500 gathered on the meadow. The gathering area was fenced, and far enough from the facade front wall, that the people really thought they were in an opening ceremony.

2/3 of the film is about the advertisement campaign. The two film school students who were behind the project begin it by contacting an advertisement agency.

The marketing starts from the target group. By a research announcement they collect a group of ~15 "heavy shopper" persons, who "can spend the whole day in the shopping mall". They interview the shoppers about what brings them pleasure in shopping, and then take them to the shopping mall for some etnomethodological observations. The answers are kind of naive and dreamy. The relative novelty of the hypermarket phenomenon to the Czech people is visible - they were not born in the middle of supermarkets. I doubt if the Finns would answer in the same way.

The second part documents the planning and execution of the advertisement campaign. The TV spots try to invoke the same dreamy imagery, which they discovered in the shopper interviews. The outdoor advertisement are witty thought bubbles with texts "Don't come", "Don't bother", "Don't spend" and "Don't rush". In addition, this section has ethical debates about the moral of advertisement. It also shows, how advertisement is tested against the target group.

In the third part, the crowd gathers to the meadow. At 10:00, the red ribbon is cut and the crowd rushes to the hypermarket only to notice that it was a mere facade. Then they come back to meet the people who scammed them...



When the people notice the scam, there are three kinds of reactions. Firstly, some are outraged. This is understandable, since in general, if someone scams you and you don't react, he or someone else might scam you again. It's important for someone to get angry and start asking questions.

The second reaction is to note that similar scamming happens all the time in much larger scale by the advertisers and the politicians. In this reaction, the filmmakers are just demonstrating something that is happening anyway. The third reaction is to think positively - an old couple says that if they had not come to the sunny meadow, they would be home doing boring household chores. It's good to get out of house and meet people.



In one scene, one of the workers in the advertisement company says that he enjoys his job, since he likes to have effect on people. He is deciding what thousands of people do at 30th of May (the opening day). The core of the movie is in how it disconnects the images we have on shopping from the actual shopping event (which does not happen). This way, the social representations created by (1) the advertisers and (2) the needs and wants of the consumers can be investigated in a more "pure" form.

The fact that the mass manipulation succeeded is alone enough to prove that we are very much influenced by media. On the other hand, the broadcasted images were created after familiarizing with the worldview of the actual consumers. The campaign effectively amplifies a signal, which already exists.

The project was funded by a grant from the Czech ministry of culture. Maybe the politicians want to send a subtle message for their election cattle, that the world they construct in their speeches is sometimes little more real than the socially constructed hypermarket.

Tieteellinen koe

Osallistuin eilen tieteelliseen kokeeseen. Koe tapahtui käytettävyystutkimusyksikön fysiologisessa laboratoriossa.

Kokeessa tutkittiin kasvo-ohjattuja käyttöliittymiä. Tarkoitus on korvata hiiri kasvonilmeillä: Osoittimen siirto korvataan silmänliikekameralla, joka laskee kuvan perusteella, mihin käyttäjä katsoo. Kamera ei ollut toiminnassa; en tiedä, kuinka hyvin se toimii. Hiiren nappien painallus korvataan naamanliikkeillä.

Kokeessa tutkittiin kahta naama lihasliikettä - otsalihasten rypistystä ja poskilihaksilla aiheutettavaa hymyilyä. Ihooni kiinnitettiin elektroidia, jotka mittasivat sähkönliikettä kasvolihasten pinnassa. Lisäksi rintakehään sydämen kohdalle kiinnitettiin mittari.

Käyttöliittymä näytti, kuinka suuren sähkövirran mittarit rekisteröivät poskilihaksissa ja otsalihaksissa. Jännite näkyi palkkina, joka nousi ja laski irvistelylihasten jännityksen mukaan. Tehtävänä oli jännittää vuoroin poskilihaksia ja vuoroin otsalihaksia hieman, kohtalaisesti tai voimakkaasti. Jännitepalkki oli jaettu kolmeen osaan; tarkoitus oli, että lihaksen ollessa jännittynyt "hieman" palkki pysyisi ensimmäisessä kolmanneksessä, kohtalaisella jännityksellä toisessa kolmanneksessa, ja voimakkaalla jännityksellä ylimmässä kolmanneksessa.

Itse kokeessa jompaa kumpaa lihasryhmää piti jännittää yhdellä kolmesta voimakkuusasteesta 30 sekunnin ajan. Tässä vaiheessa koe alkoi vaikuttaa nollatutkimukselta: Jopa visuaalisen palautteen avulla oli vaikea pitää jännitystä oikeassa kolmanneksessa, ja 30 sekunnnin yhtäjaksoista klikkausta voi tarvita ainoastaan drag-and-drop:issa. Puhumattakaan siitä, että mikään käyttöliittymä ei voi vaatia 15 minuutin alustusta, jossa ihoon kiinnitetään sensoreita. Näiden seikkojen toteamiseen ei tarvita 15 koehenkilöä.

Kokeen lopussa selvisi, että tarkoitus olikin mitata "kasvoklikkausten" vaikutusta sydämen sykkeeseen. Perusteluna esitettiin se, että verenpaine voi tunnetusti muuttua esim. tunnetilojen mukana niin paljon, että sen perusteella saatetaan diagnosoida olematon verenpaineongelma. Tarkoitus oli selvittää, voivatko "kasvoklikkaukset" aiheuttaa vastaavia ongelmia sydämen kanssa. Kokeessa siis testattiin miten 30 sekunnin irvistely vaikuttaa sydämen sykkeeseen.

Ajatus kuulostaa jotenkin kornilta. Ensinnäkin, ilmiö vaikuttaa ainoastaan sellaisiin potilaisiin, joiden sydämessä on jo valmiina sykemittari vahtimassa sairalloista sykettä (lienee harvinaista). Toiseksi, ilmiö vaikuttaa ainoastaan siinä tilanteessa, jossa tällainen henkilö käyttää kasvo-ohjattua irvistyskäyttöliittymää (vieläkin harvinaisempaa).

Kyseessä on siis todella marginaalinen perustutkimus. Toivottavasti sillä oli jotain sellaisia, syvempiä tavoitteita, joita kokeen järjestäjä ei selitellyt (esim. Ensyklopedinen tavoite: Selvittää kasvoklikkausten vaikutus kaikkiin helposti mitattaviin fysiologisiin suureisiin). Epäilen, edistinkö tiedettä osallistumalla kokeeseen. Paljon turhempaakin tutkimusta on tullut Tampereella vastaan.

You feed it once, and now it stays

I've spent the last few days playing Masters of Magic, which is a Civilization-type building/strategy game. When I was young, I used to waste a lot of time by playing computer games. It's probably the main reason why my social skills still have lots of gaps to cover.

The seeds of addiction are still inside me: Once I start to play a decent game, it is no problem to continue playing for ten hours. Such a long session has the effect, that the following day your thoughts keep returning to the game: The cities, the buildings they have or should build, the spells to be researched and cast, the military units and their use against the enemies.


Next I'll tell you some background information about Civilization. The aim of the game is to colonize the world. In the beginning, the player chooses a civilization (say, the Greek) and starts with one city (say, Athens). Then the player expands his civilization by using peaceful and military means.

Peaceful means include building new cities. This kind of expansion is the first priority, and usually the civilizations try to grab as much land as they can. When most of the continent has been colonized, the peaceful options are to develop larger cities and to develop more powerful technology.

Warfare is almost inevitable at some point. The level of technology determines, how efficient weapons one can build. The number of military units depends on the production capability of the civilization - the number and size of the cities.

There are two ways to win: To conquer all other civilizations, or to develop technology very far and to send a spaceship to Alpha Centauri. (The technology development starts with the invention of wheel around 10000 BC.)

It was one of the few games which me and my brother bought legally, so we also had a manual. It wasn't very useful for the gameplay, but it contained a 20-page summary about the history of the human race. The summary concentrated on technologies, as the civilizations rose and fell. It ended with a list of references. The authors had digested a lot of background material. And it showed. Historical aspects were embedded in all aspect of the game, starting from the main structure of the game and the naming of technologies and military units. Naturally, the gameplay itself followed its own rules, and not the rules of the history - the playability is always priority one, as it must be.


These kinds of games can really take a lot of time. There isn't any natural point to stop, and always something interesting to happen in a short time, which makes single playing sessions long. The sheer amount of time used, combined with the complexity of the game, makes your thoughts come back to the game the following day.

In the comprehensive and high school, I could start playing as soon as I returned from the school, and continue the whole evening, but sleeping times set by parents meant that eventually I had to stop. For a university student, this kind of addiction is more dangerous, since no one is keeping you on check. If you skip a lesson, no one cares. If you stop going to a course, the reaction is nonexistent or very weak. Luckily, I stopped playing in the high scool (when I moved to another city), and haven't started regular playing again.

The immediate bad effects of reckless playing are: Loss of interest to other things, irregular sleeping rhythm (since you just keep playing and playing in the evening), skipping all activities where absence is not punished, delaying of tackling problems.

The long-term effects are more speculative. Some people have normal social skills, even if they played a lot as young. If you don't do sports, the reckless amount of time spent in front of the computer makes you physically weak - and the games make you forget that it matters. After certain point, playing doesn't develop any skill, which matters outside the game. If you've just spent 100 hours in the past month playing Civilization, it won't give you any andvantage whatsoever outside the gameworld. If you watch 100 hours of TV in a month, then at least you can talk with other people about TV programs. To sum it up, that it's not the playing which damages, it's the other things left undone while playing.

Nowadays, I play maybe 2-4 times a years. Such a period usually lasts for a week or less. It gives me a reminder, that it's not the way I want to spend my life. After not playing for a week or so, I lose interest, so it's not an urge I have to resist. But when I play I'm like the alcoholic, who can't drink moderate amounts.

I'll finish with some quotes from persons who didn't stop in high school:

Ahh, I failed most of my first year exams at uni because of dune II.
Now I can relive this by being late to work everyday by going to bed at 4 am. hurrah!

Wow. This is like a trip down the memory lane called college. Had I spent half the time on school - nay, a quarter - I would have been a PhD years ago.

Kirjaston tulevaisuus

Varoitus! Kirjoitus on juuri sellaista nörttäystä, kuin otsikko antaa ymmärtää.

Tampereen lipastoon kirjastoon on hankittu Ebrary-kokoelma (linkin takana ei ole mitään nähtävää, paitsi mainospropagandaa). Kyseessä on sähköinen kirjakokoelma, jota selataan veppiselaimeen liitettävän pluginin avulla. Ebrary kuitenkin erottuu muista näkemistäni sähköisistä kirjakokoelmista erinomaisella käyttöliittymällään.

Ensin kirjoja etsitään bookplus -tyylisellä haulla. Kirjan perustietojen (nimi, kirjoittaja) lisäksi haku ulottuu kirjan sisältöön. Niinpä esimerkiksi haku "Mythican Man-Month" löytää useamman Brooksin klassikkoon viittaavan teoksen, vaikka itse teosta ei löydy. Hakutuloksessa olevia kirjoja voi selata klikkaamalla niitä. Selaaminen tapahtuu Acrobat-pluginia muistuttavat käyttöliittymän läpi. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ladonta on jotain aivan muuta, kuin rupisissa txt-tiedostoissa.

Pahin ongelma on sisällön puute. En löytänyt kokoelmasta yhtään klassikkoa. Etsin Garfikelin Studies in Etnomethodologya, von Wrightin teoksia, Simmonsin Introduction to Topology:ä, Cockburnin Agile Software Developmentia ja Brooksin Man-Monthia. Mitään niistä ei löytynyt. En myöskään löytänyt yhtäkään tenttikirjaa.

Olen siis sitä mieltä, että Ebrary on saanut sähköisen kirjaston tekniikan kuntoon. Jos he saavat vielä sisällön kohdalleen, niin tenttikirjat voisi hyvinkin lukea näyttöpäätteltä. Tämä ratkaisisi monia ongelmia, kuten vähäiset kappalemäärät ja koetta edeltävät kysyntäryöpyt. Erityisesti Ebrary ei ole sidottu fyysiseen paikkaan ja aukioloaikoihin. Tämä ei ehkä helpottaisi kirjojen lukemista, mutta se helpottaisi viittausten tarkistamista ja aikaisemmin luetun tekstin lainaamista.

Musiikkimaailman kokemusten perusteella en pidättele henkeäni odotellessani kokoelman kasvamista. Sielläkin tekniset ratkaisut ovat varmaan olleet kypsiä jo kauan, mutta sisällöstä ja hinnoittelusta riidellään loputtomasti. Tietääkseni Applen iTunes on onnistunut vain siksi, että se ei toimi piratismin riivaamalla (tai stigmatisoimalla) PC-alustalla. Peli on myös hyvin nollasummaista: Mitä enemmän kuluttaja maksaa musiikistaan, sitä enemmän levy-yhtiöt saavat tuloja.

Uusi tiede

Ennen tiedemiehet testasivat hypoteeseja. Nykyään ainakin tietojenkäsittelyssä on tyypillisempää kehittää algoritmeja ja rakentaa prototyyppejä.

Jos tällaiselle tutkimukselle pitäisi asettaa jokin hypoteesi, niin se olisi muotoa "menetelmällä X saa ratkaistua ongelman Y (paremmin kuin menetelmällä Z)".

Varsinaiset kokeet muistuttavat enemmän ohjelmiston testaamista eli laadunvalvontaa. Tällöin olennaista on se, kuinka laajoja osaongelmia algoritmi/prototyypi pystyy ratkomaan. Yleensä algoritmin suoritusnopeus on ainoa selkeästi mitattava suure, joka voidaan esittää kivana kaaviona.

Myös uuden tiedon luonne on erilainen. Prototyyppien tapauksessa merkittävä osa tiedosta on "upotettuna" koodiin. Koodi ei määrity pelkästään siinä käytetyn perusalgoritmin mukaan. Tärkeää on myös moduulien väliset suhteet sekä erilaiset datan esikäsittelyvaiheet.

Tieteelliset julkaisut eivät kerro, mitä hypoteesia kokeet vahvistavat: Ne antavat reseptejä, joilla ongelmaa X voi lähteä ratkomaan.

Prototyyppitutkimuksen tarkoitus voi olla myös asiantuntijuuden kehittäminen. Tällöin tutkijat ratkovat ongelmaa ensin akateemisessa ympäristössä, ja siirtyvät myöhemmin tekemään kaupallista tuotetta samalle alalle - joko käyttäen pohjana akateemista prototyyppiä, tai implementoiden kaiken alusta. Tämä tuo sellaisia painotuksia, joita vanhassa tieteessä ei ole - on kiinnitettävä huomiota tekijänoikeuksiin ja tuotteistamiseen. Jonkinlaisena välimuotona voi pitää akateemikkojen ja kaupallisten tutkimuskeskusten ylläpitämiä ilmaisia algoritmikirjastoja (esim. AT&T:n Finite State Machine Library).

Paljon puhutaan tieteen tekijöiden arvostelemisesta julkaisujen määrällä. On epäselvää, kuinka paljon erilaiset tutoriaalit ja undergraduate-tason popularisoinnit painavat verrattuna tutkimusjulkaisuihin. Hyvillä tutoriaalisivuilla saa ainakin näkyvyyttä muiden tutkijoiden keskuudessa.

Kotikasvatus kunniaan

Hyvinkäällä on kaksi liikemiestä tuomittu ehdollisiin vapausrangaistuksiin hampun siementen myynnistä. Paatuneiden rikollisten kylmäverisyyttä kuvastaa se, että he tekivät asianmukaiset ilmoituksen kaupparekisteriin ja kasvituotannon tarkastuskeskukselle, ja pyörittivät yritystä julkisen veppisivun kautta. Liiketoimintaa pyöritettiin kaksi vuotta, kunnes se todettiin laittomaksi.

Ilmeisesti tarkoitus on siirtää hampun siementen myynti rikollisille, jotta kannabis varmasti toimisi porttina koviin huumeisiin.

Liisa sateessa doorsia kuuntelee

Jou-talolla esiinty kolme bändiä Riemu-festivaalin merkeissä. Pääsylipun hintaan kuului kokoelma-CD, joka sisältää biisejä vähemmän tunnetuilta suomalaisbändeiltä.

Ensin soittivat Circle sekä tämän sarjakuvan mukaan nimetty bändi. Monotoninen rokki oli tylsää ja mietin, että mitähän minä täällä oikein teen.

Volyymi oli korvia huumaava, sanoista ei saanut mitään selvää (ei niin että esiintyjillä olisi ollut mitään sanottavaa, kun kerran lauloivat englanniksi) ja muutenkin esitysyen välillä edellä mainitulta levyltä soitettu musiikki oli monin tavoin parempaa. En ymmärrä, mikä muu tekijä saa ihmiset kuuntelemaan tällaista rokkia, kuin I wanna do what ever common people do -aspekti.

Oikeastaan ainoat minua livenä viehättäneet rokkibändit (Heteroskeleton ja Hunajan tuoksu) ovat esiintyessään parodioineet koko genreä. Esim. Heteroskeletonin perusidea oli tehdä mahdollisimman eläimellinen vaikutelma. Soittajina oli kaksi rumpalia ja saksofonisti, kaikki raavaita miehiä. Soitto oli jotain musiikin ja kakofonian väliltä, ja yleinen mesoaminen näytti olevan tärkeämpää. Puolessavälissä esitystä alettiin täydennettää viidakkohuudoilla. Hikipisarat kiilsivät yläosattomien rumpalien ihoilta. He sekä tekivät parodiaa rokin alfa-uros-aspektista, että toteuttivat sitä, kumpaakin samanaikaisesti.

Vaikka nuorena tykkäsin kuunnella CMX:ää, niin livenä se näytti juuri niin typerältä kuin 90% muistakin bändeistä.

Illan pelasti kolmas bändi, Cleaning Women, joka soitti omalaatuista analogista tanssimusiikkia.

Olisi varmaankin rationaalinen päätös olla menemättä enää katsomaan bändejä.

Tilakoneiden ihmeellinen maailma

Päivät ovat menneet morfologista analysaattoria rakennellessa. Eteneminen on hidasta mutta varmaa. Menetelmä kehitettiin jo 20 vuotta sitten. Voisin joskus kirjoittaa taivutusmuotoanalyysistä tiedemies-tyylisen popularisoivan postauksen, mutta ensin pitää laitta itse jäsennin toimivaan kuntoon.

Jälkihuomautus: Ylläolevä on tyypillinen esimerkki ajankäyttövääristymästä. Kun käyttää paljon aikaa jonkin asian parissa, alkaa kuvitella, että se on kiinnostavaa ja tärkeää, vaikka siinä ei oikeasti olisi mitään kiinnostavaa eikä mitään tärkeää.

Positiivisen takaisinkytkennän puute

Ei viitsi mennä bilettämään, kun ei odota tutustuvansa keneenkään tai edes puhuvansa kenenkään kanssa.
Ei tutustu keneenkään, kun ei viitsi mennä bilettämään.

Eivät Pavlovin koiratkaan olisi ehdollistuneet kuolaamaan kellon kilinän kuullessaan, ellei niitä olisi välittömästi sen jälkeen ruokittu.

Nepalese fact of the day

According to the World Factbook, 28% from state budget and 60% of the development budget comes from the international community. Still, Nepal remains one of the poorest countries in the world. Only half of the population can read.

Clearly the development aid has not been too effective in this case. Hopefully the emergency aid to tsunami victims will be handled better.

The point of emergency aid is to restore the infrastructure that once was there and help over the worst. That should be easier than to do structural reforms in a backward country. We don't want the donation euros to get wasted, do we?

Isän paluu

Erinomaisen venäläisen leffan nimeltä Isän paluu teemoja ovat miehen malli ja tottelevaisuus auktoriteettia kohtaan. Se kertoo kahden lapsen peheestä, jossa isä palaa kotiin oltuaan koko poikien lapsuuden ajan poissa.

Siinä esitetty miehen malli on hyvin perinteinen: mies tekee päätökset, ei selittele ja käyttää tarvittaessa väkivaltaa. Miehen tulee aina olla tilanteen herra.

Jännite tulee siitä, että toinen pojista ottaa innokkaasti vastaan miehen mallin, kun taas toinen poika suhtautuu isäänsä epäillen ja niskuroiden.

Ennen leffaa tuli mainos jostain suomalaisesta elokuvasta, jossa kahden lapsen ydinperheen lapsi kuoli. Siinä käytiin mm. seuravanlainen dialogi:
Vaimo: "Mikset sinä koskaan itke. Itkisit nyt joskus."
Mies : "No kun jonkun täytyy olla vahva."
Vaimo: "Olisit joskus edes heikko."
Mies : "Miksi"
Vaimo: "No...oltaisiin yhdessä heikkoja."

Eipä tarvitse mennä katsomaan tuotakaan leffaa. En väitä, että venäläinen miehen malli sopisi nykyaikaan, mutta suomalainen ylitunteellistaminen on vielä pahempi. Venäläisessä leffassa ainakin korostetaan selviytymistä ongelmien edessä itsesäälin sijaan.

Koneet lyövät rytmin nurin

Uudenvuoden yö sujui reivauksen merkeissä. Klubilla riitti porukkaa, mutta tungosta ei ollut.

Siitä onkin pitkään, kun viimeksi pompin kunnon teknon tahdissa (vastakohtana boogielle, popille, reggaelle ja muulle vähemmän koneelliselle musiikille). Teknon tyypillisin piirre taitavat olla periodit, jolloin rytmipatternit ovat pitkiä, sekavia ja muuttuivat koko ajan. Tällöin tanssia on vaikeaa sovittaa musiikkiin, kun musiikin seuraavaa askeltakaan ei voi ennustaa. Tanssiminen on jatkuvaa patternin ja invariantin hakemista muuttuvan rytmin virrasta.

Kun sitten väliin tulee yksinkertaisella, vakaalla rytmillä varustettu selkeä kappale, se tuntuu lähes ylellisyydeltä.

Vuoden blogit

Aakkosjärjestyksessä:

S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.

Tiedemies onkin jo vanha tuttu.

Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.

Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.

Scifistä ja vapaa-ajasta

Mietin joskus vapaa-aikaa käsittelevää scifi-novellia. Se sijoittuisi maailmaan, jossa vain parikymmentä prosenttia ihmisistä tekisi työtä. Muut eläisivät "toisen raitteen kansalaisina" vain tappaen aikaa.

Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.

Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.

Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.

Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:

1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.

2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.

Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".

Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]

3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.

4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.

5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.

Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").

Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.

Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.

Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.

Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.

Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.

Jungle boogie

Uudenvuoden aatonaatto on poikkeuksellisen hiljainen biletyspäivä, mitä en tietenkään arvannut. (Menin kerran vappuna katsomaan elokuvaa. Katsomossa oli n. 3 henkeä, ja lipunmyyjä näytti siltä, että olisi mielummin tekemässä jotain muuta.)

Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.

Hyvät naiset ja herrat: Sota voidaan aloittaa

Kommenttipalstalla

Nokia I: We Despise Your Civilization, We Despise Your Obligation

Taannoin eräässä baarissa Acid Root Soundsystem soitti jonkinlaista tanssittavaa reggaeta. Sanat olivat äärimmäisen yksinkertaiset ja pelkistetyt. Eräässäkin biisissä laulaja toisti n. sata kertaa kertosäkeen, joka otsikossakin näkyy. Väliin laitettiin hölötystä tyyliin "Tampere Tampere Tampere.." ja "We despise you, Jorma Ollila!"

Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?

Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.

Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.

Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.

Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.

Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?

Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.

Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.

Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?

Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.

PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.

PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.

PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.

Tahtoo itsensä uudelleensynnyttää

Kurssit ovat loppusuoralla - koulutyötä on jäljellä vain sen verran, että saa iltapäivät kulumaan.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.

Blogin tavoite

Blogin tavoite on parantaa kirjoittajan taitoa tutustua uusiin ihmisiin kolmella mekanismilla:
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.

On Teaching Mathematics

Arnoldin mukaan fysiikka ja matematiikka ovat oikeastaan saman tieteen eri haaroja, jotka ovat jatkuvassa dialektisessa vuorovaikutuksesa keskenään - fyysikot soveltavat matemaatikkojen tuloksia, ja fyysikkojen laskentatarpeet potkivat matematiikkaa eteenpäin. Niin kauan, kuin teoreettisen matematiikan tutkijat ovat perillä myös sovelluksista, matemaattinen tutkimus tuottaa käyttökelpoisia tuloksia. Lisäksi sovellusten tunteminen antaa matemaattisiin ongelmiin sellaista näkemystä, joka tekee opetuksesta helpommin ymmärrettävää. Sen sijaan sovelluksia tuntemattomat, puhtaan matematiikan harjoittajat saattavat helpsti sortua tyhjänpäiväiseen aksiomaattiseen nysväämiseen.


Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.


Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.


Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.


Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.


Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.


Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.


Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.


Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.

Oh My God! I Killed Them All!

Ridley Scott has directed many good movies (at least Someone to Watch Over Me, Thelma and Louise and Alien), but Gladiator is not one of them. Gladiator is a spectacle movie, and spectacles tend to concentrate on great individuals going through extremely strong emotions and doing deeds, which change the course of the history. The emphasis is always on the visuals. I haven't seen a single good spectacle movie.

There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.

At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.

A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.

In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.

Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.

Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.

When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.

Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.

Postmodern Identity

Unbreakable is a movie about a man, who finds a new identity. It was directed by M. Night Shyamalan, who also directed Sixth Sense.

The main character of Unbreakable is a security guard David Dunn. In the beginning, he miraculously survives a train crash. All the other passangers die, but David is not even scratched. A comic artist, Elijah Price, contacts him and suggests that David may have survived because of his superhuman abilities. Elijah explains, that just like some people have genetic disorders which make them weak, there may be people who were created strong to protect the others. He claims that comic book stories were mere exaggeration from the heroic deeds of these men.

David doesn't buy it. Elijah asks him to check how many days he has been sick in his life, and David complies. The result is surprising - he hasn't fallen sick during his current work relationship, or his current marriage - or ever, except for once in very excpetional circumstances.

Little by little, evidence starts to mass up to Elijah's claims. It includes David's choice of career as a security guard. In the end of the movie, David stops a violent crime by interfering - an act, which is consistent with his new identity. The corporal basis of the new identity is never put to test - David is not shot or beaten.

The movie is about socialization into a new narrative identity. The narrative structure of David's superhuman identity is provided by Elijah and superhero comics. It is something like this: "Some people were created strong, so that they could act as heroes, who protect the masses from the acts of evil. Their bodies are extranordinarily healthy and strong, and resistant to accidents and shocks. They have a natural instict to notice that something evil is happening nearby, and a craving to protect the others. Unfortunately, each of these heroes also has a weakness, which can bring him down."

The fact that David's identity had been taken from superhero comics is a clear reference to the current sociological undertanding that national, ethnic and religious identities are more or less arbitrary and irrational.

In the process of recognizing the new identity, David goes through his past, and compares the actual events in his life against the narrative. Things, which were earlier next to irrelevant become cornerstones in the proof for the new identity, and even old choices - like the choice of a career in security - get new meanings. Earlier, he didn't even notice his low sickness rate. Once in a bullying incident in his childhood, he was sank to pool, and kept there for five minutes. He didn't breath when he was raised up from the pool. After that, he fell sick to pneumonia for 2 weeks. Earlier, the survival is the steak, and the pneumonia was just a natural consequence. With the new identity, it becomes another proof about the resistance of his body - and shows that water is his weakness, since he reacts to drowning exactly the same way as the others, and the only case of sickness in his history was linked to water.

The movie also visualizes, why people like to have narrative identities - they give a meaning for life, confidence that they're not just wasting their lives but pursuing a valuable goal. After David did the first act, which matched with his new identity, he commented "The empty feeling in the morning when I wake up has disappeared."

The conclusive proof, that David really is a superhero, is never given. This is a significant point - the identity has become a self-fulfilling prophecy, which guides David's behaviour. At that point it is more or less irrelevant if it is based on facts or mere beliefs.


PS. Tommi väittää, että narratiiviset identiteetit eivät oikeasti ohjaa ihmisten käytöstä, vaan että ihmiset valitsevat kysyttäessä sellaiset narratiivit kuvaamaan itseään, jotka ovat yhteensopivia heidän aikasemman käytöksensä kanssa. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun toimittajat tulevat kyselemään typeriä ("Miksi teet, niinkuin olet aina tehnyt?").


Yksityisetsivä heittää esimerkin, jossa transhumanisti lahjoittaa läheisen kuoltua rahaa Singularitetti-instituutille, koska se on hänen mukaansa transhumanistisen ideologian mukainen reaktio läheisen kuolemaan.


Varmasti homma toimii käytännössä kumpaankin suuntaan. Tommin (eräs) pointti taisi olla se, että haastatteluissa ihmiset eivät koskaan vastaa "En minä tiedä, miksi teen näin. Olen aina tehnyt näin. Kaipa minä olen vain tottunut siihen."

Truman Show

Philip K. Dick's novels inspired Truman Show, so first I'll tell about Dick, who is one of my favourite authors.

Two core features of Dick's work area (1) twisted world and (2) emphasis on human interaction and subjective preception of the world.

In almost all of Dick's novels, the nature of the word has been twisted in some way. In addition to traditional science fiction worlds, Dick uses socially constructed twists.

In "Flow my tears, policeman said", a man wakes up in the morning in a hostel room he doesn't remember, and finds out that no one he knew recognizes him - his history has been wiped away from the memories of the others.

In another novel, a group of people ends up in a world, which has been modeled according to one person's worldview. Since the person is deeply religious, the world features a stern god which gives quick punishments for sins. This also reveals the reason why Dick enjoyed twisted worlds - they offer a chance to examine twisted worldviews, as the characters have to adapt their worldview to match to the objective reality.

Dick's novels are usually told from some main character's point of view. Dick describes, how that person percieves and interprets the world. When one person's view is not enough, the stories are told from multiple subjective perspectives.

One of Dick's strong abilities is dialog. After reading some psychology, I've come to appreciate Dick's dialog, which includes a full cycle of interpretation. If A says something to B, then B doesn't just "get the point" instantly. B interprets it based on his own values, goals and attitudes, and crafts the answer accordingly. If A and B have too different worldviews, they misunderstand and the conversation breaks down - a phenomena, which is quite common in the real world, but is rare in fiction.

Dick did write a novel, where a person lives in a set-up world (but not in a TV series). His idea was to construct a scenario, where a healthy and balanced human may rationally conclude that everyone is conspiring against him. Dick didn't manuscript Truman Show, but his influence is visible in many places.

Many people claim, that Truman show is a parody of soap operas, TV in general and especially reality TV. I claim that Truman show is mainly a speculation on how a "Truman show" would be organized, and all "TV-critical" themes can be explained away without anti-TV references.

Main anti-TV themes in the movie are (1) manipulation of Truman, (2) the ehtical dilemma of deception and (3) blatant commerciality

Truman is manipulated to stay in his world by many means. His "significant others" turn down any suggestion of traveling by using excuses, which any one of us may use to turn down a normal but undesirable suggestion. In addition, they emphasize how valuable the security of Seahave is, and that things are not really different or better or more interesting elsewhere. Accidents and propaganda posters emphasize the risks. These are the 'passive' ways of persuasion, which aim to take away Truman's desire to travel.

In addition, there are 'active' ways. If Truman attempts to discuss traveling too insistently, the significant others change the subject and show moral indignation. Travel reservations are delayed and canceled. The second last resort is special effects - machine breakdowns and accidents - and the last resort is violence.

This all is absolutely necesary to maintain Truman in the show. It has nothing to do with the conformist tendencies of capitalism - in our world, travel agencies actually sell adventure and change. The merit of the film is pinpointing examples of subtle ways of manipulation during normal human interaction.

The ethical dilemma is not really about ethics, but argumentation. Firsly we must notice that the ethicality of "Truman show" is an easy target, and a simple police investigation is enough to destroy the show.

The pictures of the woman in his room calling the director make it clear that there is a "Free Truman" -group, which is organized enough to print posters. This is clearly a threat to the existence of the show - all they need to do is to convince some influental person that Truman is subjected to a criminal wrongdoing. Therefore, the director has to confront the accusations head on to keep the show going.

Also, both parties have private interests - the director is dedicated and financially dependent on the show, and the woman has a biological interest to get his lover.

The director knew that these issues would become hot, and ensured the ethicality of the show beforehand by choosing a baby, which was unwanted. (The parents were so irresposible that they announced publicly that their baby was unwanted instead of bearing responsibility of their mistakes and giving the child the best they can offer. How bright future can you expect from that point?)

The continuity of the show depends on argumentation, and the world is a sick place.

The commerciality is also necessary, since the budget of Trumanistan equals that a small nation. There is only one scene where the commerciality is so blatant that it cannot be explained away as a necessity - the scene where the wife starts marketing a hot chocolate drink, and Truman reacts aggressively to his ignorant monologue. This is clearly a scene, where the movie drives a political point - the wife knew that Truman was angry, she could have predicted that something bad happens, and in another scene the marketing message is "post-edited" to the screen between the camera and the televeision receiver.

Truman show is a good movie exactly because so many details have been consistently derived from the question "What would Truman show look like?", instead of breaking the story to drive an anti-TV political agenda. It successfully follows Dick's style and examples when it uses a twisted world to gain insight into human interaction and worldview.

Trust (Kautta kiven ja kannon)

If the human relationships and characters of a TV series are not credible - that is, they run blatantly against my intuitions on how humans behave - I tend to lose interest after one show. If human behavior is the core of a movie, and the characters don't act like humans, then the program doesn't really tell about anyhthing. "Trust" is one those series.

"Trust" tells about a top lawyer company. The staff consists mainly of very ambitious career men and women. They work long shifts, often on weekends, and in their priorities work is always before family.

Because "Trust" is a human relationship drama, the program chooses to show moments with drama: people talking to each others, people getting shouted at, people manipulating each others, hints of sex, prolonged moments of major success or failure.

In the end, it leaves the impression that the people were so successful in their careers because they have tough business attitude. They are experienced at manipulating others, and like to play the game of business.

Although the series makes it clear that the employees do massive amounts of work, it fails to give any role to one essential factor - the grinding boredom of doing the same thing hour after hour, the numbing effect it has, and the means people develop to fight it.

Instead, it hints that human relationship games are the key to success.

It doesn't have to be that way, even in the drama.

Once I saw a fictionalized accout on how Alan Leeson drove Barings Bank into bankruptcy. In the beginnig, Alan Leeson was sent to an assignment at India to sort some accounts. When Alan arrived, a local woman showed him a corner filled with huge piles of papers. In the next picture, he sat on a desk alone, processing them. Then the program shortcutted time with a "Three months later" tag, and showed him celebrating the end of the task.

Since "Trust" fails to pay attention to this aspect of work, it doesn't really tell about work, and is not interesting.

I wanna be your color TV

As ongoing re-education is corrupting my ability to form consistent opinions, and nothing ever happens, I'll start to comment TV programs. This "TV period" will last some months and stop eventually.

Puolalainen filmi

Kävin viime viikolla katsomassa Niagarassa pyörineestä puolalaisten elokuvien sarjasta leffan "Lujempaa kuin pommit".

Ennen leffan alkua katsomossa kuului paljon slaavilaista puhetta. Veikkaanpa, että 1/3 - 2/3:lla katsojista oli puolalaisjuuret. Kaipa he menivät sinne nauttimaan ensisijaisesti maanmiestensä seurasta, ja toissijaisesti elokuvasta.
Leffasta palatessa selvisi toinenkin syy. Ryhmä katsojia oli pysähtynyt samoihin liikennevaloihin. Kysyin, että Are you Polish. Ryhmän kolme jäsentä osoittivat sormella neljättä - ilmeisesti muiden englannin kielen taito oli haparoiva tai olematon. Jos kahden suomalaisen kielen puhetaito on heikko, niin tuttua kieltä arvostanee enemmän, kuin vieraan kulttuurin leffojen eksotiikkaa.

Leffan tapahtumat sijoittuivat johonkin pienkaupunkiin, jossa teollisuushallit, pellot ja asuintalot vuorottelivat. Päähenkilöinä olivat Marcin ja hänen tyttöystävänsä. Marcinin isä kuolee alussa, ja hän perii talon ja peltoa. Tyttöystävä aikoo lähteä ulkomaille opiskelemaan. Marcin pelkää, että tyttöystävän markkina-arvo kohoaa koulutuksen ja maailman näkemisen myötä siinä määrin, ettei hän enää palaa.

Puolassahan 1/4 väestöstä hankkii elantonsa maataloudesta. EU-maissa luku on alle 5%, joten rankka rakennemuutos on edessä. Leffa kuvasi juuri rakennemuutksen kokevan sukupolven valintoja. Myös leffan puolalaiset ovat hyvin selvillä rakennemuutoksen välttämättömyydestä, sillä lopussa Marcin joutuu ankaraan puhutteluun, kun tekee selväksi aikomuksensa jatkaa maatilan pitämistä kouluttautumisen sijaan.

Myös katolilaisuus näkyi, kuten myös puolalaisten USA:n ihailu.

Leffan nähtyäni uskon, että Puolaa koskevat mielikuvani ovat ainakin jossain määrin kohdallaan. On hienoa nähdä välillä leffa, jota voi pohtia paitsi leffatietouden myös ns. todellisuuden tuntemuksen kannalta.

Raportti #1

Kirjoitanpa hieman opiskeluasioista, vaikka ne ovatkin tylsiä.

Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.

En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.

Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).

Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.

Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.

Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.

Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.

Nyt on se raadanta kerralla loppu

Nyt pitäisi muokata päivittäisiä rutiineita tuottamaan symbian-softan sijasta opintoviikkoja.

Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.

Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.

Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.

Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.

Elämänmuutos & uusia blogeja

Kahden viikon päästä työsuhteeni loppuu ja siirryn opiskelemaan. Sananlaskun mukaan työstä, opiskelusta ja vapaa-ajasta voi valita kaksi. Odotan innolla vapaa-ajan lisääntymistä ja työvastuiden loppumista. Vielä kahden viikon ajan pitäisi seurata voimattomana, miten asiat menevät pieleen, samalla lääkiten sairauden sijasta oireita.


Uusista blogeista Itärannikon tuulia jatkaa ekspattiblogien perinnettä (jonka parasta antia on tasaisen laaduukas sporeblogi).


Anonyymi alkaa repäisevästi: kirjoittaja irtisanotaan, ja hän punnitsee irtisanomisen riitauttamisen etuja ja haittoja. Jos asia menee selvittelyyn ja raportointi jatkuu, niin näemme case studyn asiasta, josta harvalla on kokemusta tai kunnollista tietoa. Itse kukin voi joutua vastaavaan tilanteeseen.


Parempi elämä redusoi terveyden painoon. Vihje: terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat paljon parempia mittaretia.

Nämä miehet kuuluvat parhaaseen A-ryhmään

HS:n mukaan terrorismintorjunnan eliittiyksikkö Alfa eli Spetsnaz A oli paikalla myös Beslanissa, kuten niin monessa aikaisemmassakin Venäjän lähihistorian käännekohdassa.

Vuonna 1991, muutama päivä ennen Neuovostoliiton liittosopimuksen purkamista, vanhoilliset kommunistit sulkivat Gorbatsovin kesämökilleen kauas Moskovasta, ajoivat panssarit Moskovan keskustaan parlamenttitalon ympärille sekä julistivat uuden hallituksen ottaneen maan haltuunsa.

Tällöin kansanjoukko alkoi kerääntyä parlamenttitalon ympärille puolustamaan Gorbatsovin hallitusta. Eräs ratkaiseva hetki oli, kun Jeltsin "kesytti panssarin" lukemalla puheen panssarin päällä seisoen. Puhe esitettiin TV:ssä, ja siinä kehoitettiin kansalaisia tulemaan parlamenttitalolle. Panssarit ympäröitiin kukkaseppeleillä ja hämmentyneille sotilaille (joille ei oltu kerrottu koko homman pointtia) tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tällöin vallankaappaus oli jo selvästi menossa mönkään.

Juopuneet, epätoivoiset vallankaappaajat käskivät Alfa-joukkoa käymään väkijoukon päälle. Alfa ei toteuttanut käskyä. Toisenlainen päätös olisikin ollut katastrofi.

Vuonna 1993 putschissa kaapaajat linnoittautuivat parlamenttitaloon tukenaan väkijoukko. Jeltsin yritti marssittaa panssarit keskustaan, mutta sotilaskomentajat viivyttelivät kun eivät halunneet sotkeutua politiikkaan. Tällöin Alfa kutsuttiin paikalle. Pitkän harkinnan jälkeen Alfa ampui panssareilla varoituslaukauksia parlamenttitalon yläkerroksiin. Tämän jälkeen säikähtänyt väkijoukko alkoi valua ulos, ja tilanne laukesi.

Alfa oli paikalla myös tsetseenien tekemissä sairaalaiskuissa. Nämä etenivät niin, että ensin tsetseenitaistelijat iskivät sotilaskohteisiin, ja kun he eivät enää pystyneet pakenemaan, he ryhtyivät terroristeiksi - valtasivat sairaalan, ottivat panttivankeja ja linnoittautuivat. Ensimmäinen isku kohdistui Budyonnovskin (1995), toinen ensin Kizlyarin ja sitten Pervomaiskoyen sairaalaan (1996).

Näissä iskuissa Alfa niitti kyseenalaista mainetta. Heille tärkeintä oli tappaa terrroristit, panttivankien pelastaminen ois kivaa muttei niin kovin tärkeää. Erään Tsetseniasta raportoineen toimittajan kirjoittamassa teoksessa (Allah's Mountains) väitetään, että tsetseenit pakenivat panttivankien kanssa Venäjän armeijan tulitusta, ja päästyään pakoon he vapauttivat panttivangit. Panttivangeilla oli enemmän syytä pelätä Venäjän armeijaa kuin tsetseenitaistelijoita. Beslanissa tilanne oli aivan toinen.

Moskovan teatterikaappauksessa (2002) Alfa räjäytti reiän teatterin seinään, pumppasi tainnuttavaa kaasua ja teloitti terroristit laukauksella päähän ennen kuin he ehtivät toipua.

Alfalla on myös aikaisempaa kokemusta väkijoukon hallinsta, tai paremminkin ignoroinnista. 1993 Putschissa ihmiset menivät taivastelemaan parlamenttitalon edustalle, vaikka ikkunoissa väijyi tarkka-ampujia ja Alfa suosutui liikumaan vain panssarien suojaamana. Kuulemma pari sataa ihmistä mentti tällä tavalla henkensä.

Alfa on FSB:n alainen yksikkö.