Uudenvuoden yö sujui reivauksen merkeissä. Klubilla riitti porukkaa, mutta tungosta ei ollut.
Siitä onkin pitkään, kun viimeksi pompin kunnon teknon tahdissa (vastakohtana boogielle, popille, reggaelle ja muulle vähemmän koneelliselle musiikille). Teknon tyypillisin piirre taitavat olla periodit, jolloin rytmipatternit ovat pitkiä, sekavia ja muuttuivat koko ajan. Tällöin tanssia on vaikeaa sovittaa musiikkiin, kun musiikin seuraavaa askeltakaan ei voi ennustaa. Tanssiminen on jatkuvaa patternin ja invariantin hakemista muuttuvan rytmin virrasta.
Kun sitten väliin tulee yksinkertaisella, vakaalla rytmillä varustettu selkeä kappale, se tuntuu lähes ylellisyydeltä.
Friday, December 31, 2004
Vuoden blogit
Aakkosjärjestyksessä:
S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.
Tiedemies onkin jo vanha tuttu.
Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.
Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.
S'pore Uncovered postaa tasaisen laadukkaita kertomuksia Singaporesta. Kirjoituksissa yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen yhdistyvät juuri sopivalla tavalla. Kirjoitukset keskittyvät olennaisiin asioihin eivätkä esim. monumenttien listaamiseen.
Tiedemies onkin jo vanha tuttu.
Vera's Log:ia kirjoittaa Suomeen muuttanut amerikkalainen. Postauksiin on ympätty huumoria - mutta ei Kysyn vaan-tyylistä puuduttavaa kielellä leikkimistä, vaan Danimal-tyylistä irvailua ihmisten järjettömyydelle.
Lieneekö pelkkää sattumaa, että sekä tiedemies että Vera ovat kirjoittaneet myös fiktiota.
Thursday, December 30, 2004
Scifistä ja vapaa-ajasta
Mietin joskus vapaa-aikaa käsittelevää scifi-novellia. Se sijoittuisi maailmaan, jossa vain parikymmentä prosenttia ihmisistä tekisi työtä. Muut eläisivät "toisen raitteen kansalaisina" vain tappaen aikaa.
Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.
Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.
Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.
Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:
1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.
2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.
Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".
Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]
3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.
4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.
5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.
Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").
Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.
Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.
Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.
Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.
Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.
Asumisen perustana olisi Mikontalo-tyyppinen järjestely - valtava soluasunnoista koostuva kerrostalo, josta olisi hyvät joukkoliikenneyhteydet kauppoihin, palveluihin ja harrastuksiin. Toisen raiteen kansalaiset saisivat riittävästi rahaa mukavaan elämään.
Työtä tekevät parikymmentä prosenttia muodostaisivat eliitin, jonka tulot olisivat aivan toista luokkaa, ja joka seulottaisiin kyvykkyystesteiillä jo kouluiässä. Kaikki matalan tuottavuuden työpaikat olisi automatisoitu. Demokratia varmistaisi sen, ettei eliitti kurjista toisen raiteen kansalaisten elinoloja; lakko-optio varmistaisi, että työtä tekevät saisivat muita selvästi isomman siivun leipomastaan kakusta. Kenellä tahansa olisi oikeus tehdä työtä, mutta työnantajilla olisi varaa valkata parhaat.
Novelli käyttäisi kursorina päähenkilöä (Tauno). Novellin aikana Tauno siirtyisi erilaisten vapaa-aikaa viettävien yhteisöjen välillä. Jokaisesta yhteisötä tuodaan esiin myös negatiivinen puoli.
Tässä alustava lista tavoista viettää vapaa-aikaa:
1. Biletys. Tauno kertoisi erilaisista bileistä, nauttimistaan päihteistä ja iskemistään naisista. Biletyskappaleen loppupuolella Taunon kaverit alkavat käyttää huumeita vahingollisin seurauksin. Kun yksi heistä päätyy vankilaan tai kuolee, Tauno päättää vaihtaa tapaansa kuluttaa vapaa-aikaa.
2. Verkkopeleistä muodostuva virtuaalitodellisuus. Tauno ei itse pelaa novellin aikana, mutta hänen kämppäkaverinsta pelaa. Tietokoneen kapisen ruudun sijasta peli näkyy neljällä koko ruudun peittävällä kuvaruudulla.
Novellissa pelajilla on taipumus viettää yhä enemmän aikaa virtuaalitodellisuudessa ja lihota. (Stepmanian kaltaiset ruumista harjoittavat pelit eivät tulleet mieleeni novellia pohtiessani). Niin käy myös kämppikselle, ja Tauno ei voi kuin seurata kun kämppis "lipuu pois".
Jossain kohtaa kämppis kehuu Taunolle uutta, inhorealistista first person shooteria. Muutama viikko sen jälkeen Tauno alkaa ihmetellä, kun kämppistä ei näy. Parin päivän päästä kämpästä alkaa tulla lemua, ja Tauno hakee avaimet kämppään. Tehdään selväksi, että kämppis on kuollut sydänkohtaukseen nähdessään pelin pääpirun. Tauno ei nää itse pääpirua, mutta kuitenkin jotain niin iljettävää, että toivoo kääntäneensä laitteista virran ennen huoneeseen menoa. [Pointti on siinä, että virtuaalitodellisuudessa pelaajien standardit iljettävästä ja normaalista lipuvat toiselle planeetalle.]
3. Porno. Taunosta tulee pornohiiri, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa (1) pornon katseluun, (2) pornoa käsittelevillä keskustelupalstoilla ja (3) etsiessään verkosta naispuolisia pornohiiriä harvinaisten seksikokemusten hankkimiseen. Kappale päättyy sm/väkivalta/ulosteseksikohtauseen, joka on tarkoituksella "sairas" niillä standardeilla, joita TV-ohjelmien arvioinnissa nykyään käytetään. Tässäkin pointtina on standardien lipsuminen, kun harrastajien ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, eikä kenelläkään ole intressiä säädellä heidän vapaa-ajanviettoaan.
4. Harrastus. Vaihtoehtoina on joko jokin terve fyysinen harrastus, kuten bodaus, tai jokin "ensyklopedinen" harrastus, kuten elokuvien katselu. Bodauskappale voisi päättyä siihen, että Taunolle tarjotaan huonoja hormoneja, ja vain sattuman kaupalla hän välttyy menettämästä terveyttään.
5. Oma juttu. Tauno aloittaa luovan harrastuksen, jossa rakennetaan jotain ufoa multimediaa / virtuaalitodellisuutta / tekstiä. Tuotos osallistuu kilpailuun, ja tulee toiselle sijalle. Jokin yritys kiinnostuu tuotteesta. Kappale loppuu siihen, että Taunon sähköpostiin kilahtaa työtarjous.
Työpaikan saaminen kuvataan unelmien täyttymykseksi, joka saa Taunon tanssimaan riemusta. Novellin lopussa tehdään selväksi, että novelli on kyseisessä maailmassa kirjoitettu asennekasvatusteksti, jonka tarkoitus on assosioida työhön positiivisia mielikuvia, sekä varoittaa vapaa-ajanvieton riskeistä. Novellin asennekasvatusluonne voidaan tehdä selväksi esim. laittamalla novellin jälkeen johdattelevia kysymyksiä ("Mitä vaaroja liikaan pelaamiseen liittyy?").
Poliittinen agitointi on jätetty pois listalta siksi, että (1) ihmisillä ovat asiat niin hyvin, ettei tuhoteorioiden maalailu hätkähdytä ketään ja (2) työtä tekevällä eliitillä on paljon paremmat valmiudet ottaa selvää mutkikkaista poliittisista kysymyksistä.
Matkustelu on jätetty pois siksi, että koko maailman oletetaan muuttuneen massakulttuurin ja tehokkuusvaatimusten standardisoimaksi tapetiksi, jossa maantieteelliset erot ovat mitättömiä verrattuna marginaaliryhmien välisiin kulttuurieroihin.
Matin mainitsema Algebraist-kirja ei ole ns. kulttuuri-sarjaa. Kulttuuri-sarjassa esitellään näkemys siitä, miten ihmiset viettäisivät aikaansa, jos teknologia olisi niin täydellistä, että sillä voi tehdä mitä tahansa. Suosittelisin jokaista spekulatiivisesta fiktiosta pitävää lukemaan yhden Banksin kulttuuri-kirjan.
Pidän Banksia ennen kaikkean viihdekirjailijana. Viihde-elementit ovat häiritseviä jopa niissä teoksissa, joissa on hyvä idea. Esim. kirjassa The Business spekuloidaan idealla suuryrityksestä, joka toimii kuin maantieteelliset rajat ylittävä valtio. Yritys haluaa ostaa pienen vuoristomaan saadakseen istuimen YK:hon. Viihde-elementit - kalliit autot ja kartanot, juonittelu, kuninkaallinen elämä - ovat selvästi yhtä täkeitä, kuin itse idealla spekulointi.
Tosen kulttuuri-teoksen sijasta voi lukea vaikkapa Moorcockin teokseen Viimeisten aikojen valtiaat, jossa siirrytään aikakoneella tulevaisuudesta nykyaikaan, ja todetaan se kaikin puolin kurjaksi.
Jungle boogie
Uudenvuoden aatonaatto on poikkeuksellisen hiljainen biletyspäivä, mitä en tietenkään arvannut. (Menin kerran vappuna katsomaan elokuvaa. Katsomossa oli n. 3 henkeä, ja lipunmyyjä näytti siltä, että olisi mielummin tekemässä jotain muuta.)
Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.
Klubilla oli kahden tiskijukan lisäksi lähinnä heidän kavereitaan. Porukka oli pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Lattialla oli parhaimmillaan 5 henkeä, jolloin tanssiprosentti kohosi n. 50%:een. Boogie oli erinomaista.
Tuesday, December 21, 2004
Nokia I: We Despise Your Civilization, We Despise Your Obligation
Taannoin eräässä baarissa Acid Root Soundsystem soitti jonkinlaista tanssittavaa reggaeta. Sanat olivat äärimmäisen yksinkertaiset ja pelkistetyt. Eräässäkin biisissä laulaja toisti n. sata kertaa kertosäkeen, joka otsikossakin näkyy. Väliin laitettiin hölötystä tyyliin "Tampere Tampere Tampere.." ja "We despise you, Jorma Ollila!"
Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?
Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.
Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.
Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.
Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.
Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?
Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.
Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.
Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?
Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.
PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.
PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.
PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.
Kuinka kukaan voisi halveksia Suomen menestyneintä miestä, joka on uutteralla ja päättäväisellä työnteolla edennyt urallaan kansainväliseksi huippujohtajaksi, ja joka on tehnyt velvollisuutensa isänmaalle pitämällä pääkonttorin ja työpaikat Suomessa?
Nokian diggaajien mielestä kyseessä on malliyritys, joka on hoitanut kansainvälistymisen esimerkillisesti. Nokian työpaikat luovat kansakunnalle vaurautta, ja optioista sekä palkoista kertyvillä veroilla maksetaan humanistienkin opintotuet. Nokian runsas panostus tutkimukseen ja kehitykseen pitää Suomen tutkimus- ja kehitysmäärärahojen bkt- osuuden korkeana, ja auttaa toteuttamaan Suomen osalta Lissabonin strategiaa, jonka tarkoitus on nostaa Eurooppa maailman kilpailukykyisimmäksi tietoon perustuvan talouden alueeksi.
Diggaajien mielestä suomalaisten pitäisi olla ylpeitä Nokiasta. Kasvun ja kansainvälistymisen menestystarina pitäisi pyrkiä toistamaan luomalla "uusi Nokia" jollekin muulle teollisuudenalalle. Pääkonttorin pysyminen Suomessa pitäisi varmistaa suotuisalla verotuksella.
Dissaajien mielestä Nokia on pinnallisten, todellisuudesta vieraantuneiden IT- juppien pesäpaikka. Heille on tärkeää vain oma napa, mammona, uralla menestyminen ja korkea markkina-arvo. He ovat sisäistäneet sen, että raha ratkaisee, ja säätäneet elämäntapansa ja tavoitteensa sen mukaisesti. Heidän tavoitteenaan on tehdä Suomesta USA:n kaltainen market-state, jossa valtion tehtävä on pitää yllä armeijaa ja tuomioistuimia, ja jättää raihnaiset oman onnensa nojaan.
Diggaajien tulkinta Jorma Ollilasta tulikin jo alussa esille. Dissaajat tulkitsevat hänet selkärangattomaksi nilkiksi, joka puhuu sitä mitä pääoma käskee. Veronalennuspuheiden ja sosialistisen menneisyyden välinen aatteellinen ristiriita todistaa, että mies on valmis kääntämään takkia, jos katsoo siitä hyötyvänsä.
Miksi Kemirasta, Keskosta tai UPM:stä puhuttaessa ei törmää samanlaiseen kaksijakoisuuteen?
Syyt ovat poliittisia. Poliittinen kenttä on jakautunut sen mukaan, miten toimija suhtautuu ns. uusliberalismiin.
Uusliberalisteille Nokia on elävä esimerkki siitä, että suomalaiset voivat menestyä globaaleilla markkinoilla. He käyttävät Nokiaa myös perustellessaan agendaansa (veronalennukset, yrittäjähenkisyys): Uhkaukset siirtää pääkonttori New Yorkiin (jonne rahoituksesta vastaava osasto on jo siirretty) osoittavat, että ansiotuloverotus on Suomessa liian ankaraa. Ainoastaan marginaaliveroasteen radikaali pudottaminen voi pitää huippuosaajat Suomessa. Optiomiljonäärien suurien tulojen kadehtiminen on merkki siitä, ettei agraari-Suomessa saa rikastua omalla työllään.
Koska Nokia on niin voimakas argumentti uusliberalismin puolesta, on vastustajien ollut pakko kehittää vastadiskurssi, jossa se sekä sen keulakuva Jorma Ollilla tulkitaan uudelleen vähemmän mairittelevasti. Uusliberalistien ja sen vastustajien kesken on menossa poliittinen määrittelykamppailu Nokia-symbolin merkityksestä: millaisia mielikuvia Nokiaan assosioidaan?
Kun puhutaan Nokiasta, ei oikeasti puhuta yrityksestä, vaan uusliberalismista.
PS. Tämä määrittelykamppailu ei ole levinnyt blogistaniin, sillä täällä asioista puhutaan oikeammilla nimillä eikä mielikuvamanipuoloinnilla.
PPS. Kun kävin toisen kerran katsomassa Acid Root Soundsystemiä, puhujalavalla oli rastatukka mongertamassa käsittämätöntä rasta-"englantia". Ilmeisesti selkeät ja asenteelliset sanat johtuivat vain siitä, ettei oikea laulaja päässyt paikalle.
PPPS. Heitän tämän pöytälaatikossa lojuneen kirjoituksen kommentinruoaksi. Toista ja kolmatta osaa en varmaan saa kirjoitettua, kun en ole tähänkään mennessä saanut.
Thursday, December 16, 2004
Tahtoo itsensä uudelleensynnyttää
Kurssit ovat loppusuoralla - koulutyötä on jäljellä vain sen verran, että saa iltapäivät kulumaan.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.
On aika geenimanipuloida esiin bile-eläin.
On aika siirtyä homo biletuksen luonnolliseen elinympäristöön - baaritiskeille ja tanssikarsinoihin.
On aika pohtia kategorisen imperatiivin sijasta biologista imperatiivia.
On aika vaihtaa näppäimistö oluttuoppiin.
Blogin tavoite
Blogin tavoite on parantaa kirjoittajan taitoa tutustua uusiin ihmisiin kolmella mekanismilla:
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.
1) Lisäämällä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä pohtimalla sitä kirjoituksissa.
2) Kirjoittaa "valmiita" mielipiteitä, jolloin nopeissa keskustelutilanteissa asiat ovat valmiiksi mietitty. Tästä on kysymys esim. elokuvakirjoituksissa - elokuvat ovat aika yleisiä puheenaiheita.
3) "Sitomalla" kirjoittaja blogiyhteisön jäseneksi sekalaisilla kirjoituksilla.
Monday, December 13, 2004
On Teaching Mathematics
Arnoldin mukaan fysiikka ja matematiikka ovat oikeastaan saman tieteen eri haaroja, jotka ovat jatkuvassa dialektisessa vuorovaikutuksesa keskenään - fyysikot soveltavat matemaatikkojen tuloksia, ja fyysikkojen laskentatarpeet potkivat matematiikkaa eteenpäin. Niin kauan, kuin teoreettisen matematiikan tutkijat ovat perillä myös sovelluksista, matemaattinen tutkimus tuottaa käyttökelpoisia tuloksia. Lisäksi sovellusten tunteminen antaa matemaattisiin ongelmiin sellaista näkemystä, joka tekee opetuksesta helpommin ymmärrettävää. Sen sijaan sovelluksia tuntemattomat, puhtaan matematiikan harjoittajat saattavat helpsti sortua tyhjänpäiväiseen aksiomaattiseen nysväämiseen.
Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.
Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.
Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.
Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.
Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.
Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.
Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.
Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.
Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia Tampereen lipaston matematiikan opetuksen tilasta.
Hyvät uutiset ovat, että analyysin ja lineaarialgebran opetus ponnistaa vankasta ja vakiintuneesta perinteestä, ja linkki sovelluksiin on olemassa. Viimeistään Numeerisen laskennan kurssilla - jolla käsitellään sitä, miten tietokoneella ratkaistaan erilaisia laskenta- ja optimointiongelmia - kaikki opittu analyysin teoria ja lineaarialgebra tulee käyttöön sovellusten näkökulmasta.
Huonot uutiset ovat, että ainakin Laskettavuuden teoria on hakoteillä. Tuon kurssin aiheena ovat enumeroituvat joukot, Turing-koneet ja ylipäänsä mitä kaikkea voidaan laskea ja mitä ei.
Laskettavuuden teorian tulokset ovat abstrakteja ja ne pätevät kaikille algoritmeille. Ongelmana on se, että niistä ei ole hyötyä minkään algoritmin analysoinnissa ja kehittämisessä. Nämä überyleiset tulokset ("ei ole olemassa algoritmia, joka kertoo, pysähtyykö algorimi X syötteellä Y vai ei") saattavat kuulostaa hienoilta, mutta ovat oikeasti algoritmitutkimuksen sivutuotteita, ja hyödytöntä triviaa kaikille muille, paitsi laskettavuuden teorian kehittelijöille.
Tietojenkäsittelyn puolella nämä asiat osataan laittaa paremmin kontekstiin. Lakennan teorian kurssilla - joka käsitteli erilaisia jäsennysautomaatteja ja kieliperheitä - Turingin kone esitellään sinä yleissivistävänä kuriositeettina, joka se oikeasti on. Monisteen neljästäkymmenestä sivusta 9 käytetään Turingin koneen esittelyyn, sekä muutaman perustuloksen todistamiseen.
Periaatteessa matematiikan lukijat voisivat osallistua Laskennan teoriaan - ja oppia soveltavan materiaalin - ja jatkaa sitten Laskettavuuden teoriaan lukemaan teoreettisempaa matskua. Käytännössä vain harva tekee niin, ja suurin osa oppii laskennan teoriasta kaiken turhan eikä mitään hyödyllistä.
Keväällä on joukko-opin kurssi. En tiedä, mitä siellä käsitellään, mutta pelkään pahinta. Vain kahdesti olen törmännyt valinta-aksioomaan ja Zornin lemmaan, ja kummallakaan kerralla niitä ei oikeasti sovellettu. Joukko-opin aksiomaattinen formalisointi tuntuu kornilta, sillä en ole törmännyt yhteenkään tilanteeseen, jossa naivi joukko-oppi ei riittäisi.
Olen Arnoldin kanssa samaa mieltä siitä, että tällainen aksiomaattinen, sovellukseton, abstrakti nysväys pitäisi lopettaa matematiikan maineen säilyttämiseksi. Ei minua oikeasti kiinnosta, onko P sama kuin NP vai ei.
Wednesday, December 08, 2004
Oh My God! I Killed Them All!
Ridley Scott has directed many good movies (at least Someone to Watch Over Me, Thelma and Louise and Alien), but Gladiator is not one of them. Gladiator is a spectacle movie, and spectacles tend to concentrate on great individuals going through extremely strong emotions and doing deeds, which change the course of the history. The emphasis is always on the visuals. I haven't seen a single good spectacle movie.
There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.
At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.
A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.
In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.
Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.
Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.
When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.
Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.
There were at least two metaphorical levels in The Gladiator, but they were badly thought out. I'll analyze the libertarianism. The beginning has clear undertones of libertarianism: The politicians are corrupted and incompetent, always scheming for their own advantage and struggling for power. The sensibility of the wars to build an Empire is repeatedly questioned, even if Rome did bring civilization and rule of law to the conquered provinces. The main character, Maximus, just wants to mind his own business and let the others mind theirs in a free and entrepreneurial society.
At one point, the dying caesar suggests that after his death, Maximus should take a role as the guarantor of order and rule of law until Rome is able to re-establish a rebulican, voted, senate-based government. Maximus declines, since he prefers leading simple life in the countryside with his wife and kids.
A true liberarian would have agreed, since temporary military dictatorship is not always a bad option.
In some unstable democracies - at least in Turkey and Pakistan - the military has the role of guaranteeing stability and secularity of the state, when the political process gets deadlocked, or fundamentalist religious parties get too much influence. In Turkey, there have been 2 military coups since Ataturk established the current Turkish state in 1923. The longest period of military rule lasted for 3 years, after which the power was peacefully transfered back to politicians. In 1960 and 1980, goverments were weak and anarchy and political violence provoked a coup. In 1971 and 1997, a military coup didn't happen - the army was able to pressurize the government into reforms. In 1960, 1971 and 1980 the reason for tensions was anarchy and widespread political violence, which the goverment was unable to keep in check. In 1997, the pressure put an end to an islamic goverment, which threatened the secularity of Turkey.
Sinuhe would make a great basis for a genuinely libertarian movie, where this aspect of developing democracy would be the main theme. Sinuhe's doctor father would be the personification of the voluntarist virtues of liberatarism. Ekhnaton would be the incompetent, good-at-nothing politician. The turning point of the movie would be when Ekhnaton bans the freedom of religion by harassing the followers of Ammon, and Horemheb intervenes.
Horemheb would be the self-made man, who succeeds by pure merit, and is not tainted by political scheming. Naturally he would also be the executer of the temporary military coup, when the state is facing both an external threat of Heetians and an internal threat of a separatist province.
When describing Heetians, all references to the Soviet Union should be utilized. The final execution of the Heetian warlord should be done by guillotine-like device.
Libertaristically irrelevant events could be removed - Nefer nefer nefer could be reduced to a straightforward sex scene to fill the quota. The end should be changed so that Horemheb gives away his position as a pharao to a civilian government.
Saturday, November 20, 2004
Postmodern Identity
Unbreakable is a movie about a man, who finds a new identity. It was directed by M. Night Shyamalan, who also directed Sixth Sense.
The main character of Unbreakable is a security guard David Dunn. In the beginning, he miraculously survives a train crash. All the other passangers die, but David is not even scratched. A comic artist, Elijah Price, contacts him and suggests that David may have survived because of his superhuman abilities. Elijah explains, that just like some people have genetic disorders which make them weak, there may be people who were created strong to protect the others. He claims that comic book stories were mere exaggeration from the heroic deeds of these men.
David doesn't buy it. Elijah asks him to check how many days he has been sick in his life, and David complies. The result is surprising - he hasn't fallen sick during his current work relationship, or his current marriage - or ever, except for once in very excpetional circumstances.
Little by little, evidence starts to mass up to Elijah's claims. It includes David's choice of career as a security guard. In the end of the movie, David stops a violent crime by interfering - an act, which is consistent with his new identity. The corporal basis of the new identity is never put to test - David is not shot or beaten.
The movie is about socialization into a new narrative identity. The narrative structure of David's superhuman identity is provided by Elijah and superhero comics. It is something like this: "Some people were created strong, so that they could act as heroes, who protect the masses from the acts of evil. Their bodies are extranordinarily healthy and strong, and resistant to accidents and shocks. They have a natural instict to notice that something evil is happening nearby, and a craving to protect the others. Unfortunately, each of these heroes also has a weakness, which can bring him down."
The fact that David's identity had been taken from superhero comics is a clear reference to the current sociological undertanding that national, ethnic and religious identities are more or less arbitrary and irrational.
In the process of recognizing the new identity, David goes through his past, and compares the actual events in his life against the narrative. Things, which were earlier next to irrelevant become cornerstones in the proof for the new identity, and even old choices - like the choice of a career in security - get new meanings. Earlier, he didn't even notice his low sickness rate. Once in a bullying incident in his childhood, he was sank to pool, and kept there for five minutes. He didn't breath when he was raised up from the pool. After that, he fell sick to pneumonia for 2 weeks. Earlier, the survival is the steak, and the pneumonia was just a natural consequence. With the new identity, it becomes another proof about the resistance of his body - and shows that water is his weakness, since he reacts to drowning exactly the same way as the others, and the only case of sickness in his history was linked to water.
The movie also visualizes, why people like to have narrative identities - they give a meaning for life, confidence that they're not just wasting their lives but pursuing a valuable goal. After David did the first act, which matched with his new identity, he commented "The empty feeling in the morning when I wake up has disappeared."
The conclusive proof, that David really is a superhero, is never given. This is a significant point - the identity has become a self-fulfilling prophecy, which guides David's behaviour. At that point it is more or less irrelevant if it is based on facts or mere beliefs.
PS. Tommi väittää, että narratiiviset identiteetit eivät oikeasti ohjaa ihmisten käytöstä, vaan että ihmiset valitsevat kysyttäessä sellaiset narratiivit kuvaamaan itseään, jotka ovat yhteensopivia heidän aikasemman käytöksensä kanssa. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun toimittajat tulevat kyselemään typeriä ("Miksi teet, niinkuin olet aina tehnyt?").
Yksityisetsivä heittää esimerkin, jossa transhumanisti lahjoittaa läheisen kuoltua rahaa Singularitetti-instituutille, koska se on hänen mukaansa transhumanistisen ideologian mukainen reaktio läheisen kuolemaan.
Varmasti homma toimii käytännössä kumpaankin suuntaan. Tommin (eräs) pointti taisi olla se, että haastatteluissa ihmiset eivät koskaan vastaa "En minä tiedä, miksi teen näin. Olen aina tehnyt näin. Kaipa minä olen vain tottunut siihen."
The main character of Unbreakable is a security guard David Dunn. In the beginning, he miraculously survives a train crash. All the other passangers die, but David is not even scratched. A comic artist, Elijah Price, contacts him and suggests that David may have survived because of his superhuman abilities. Elijah explains, that just like some people have genetic disorders which make them weak, there may be people who were created strong to protect the others. He claims that comic book stories were mere exaggeration from the heroic deeds of these men.
David doesn't buy it. Elijah asks him to check how many days he has been sick in his life, and David complies. The result is surprising - he hasn't fallen sick during his current work relationship, or his current marriage - or ever, except for once in very excpetional circumstances.
Little by little, evidence starts to mass up to Elijah's claims. It includes David's choice of career as a security guard. In the end of the movie, David stops a violent crime by interfering - an act, which is consistent with his new identity. The corporal basis of the new identity is never put to test - David is not shot or beaten.
The movie is about socialization into a new narrative identity. The narrative structure of David's superhuman identity is provided by Elijah and superhero comics. It is something like this: "Some people were created strong, so that they could act as heroes, who protect the masses from the acts of evil. Their bodies are extranordinarily healthy and strong, and resistant to accidents and shocks. They have a natural instict to notice that something evil is happening nearby, and a craving to protect the others. Unfortunately, each of these heroes also has a weakness, which can bring him down."
The fact that David's identity had been taken from superhero comics is a clear reference to the current sociological undertanding that national, ethnic and religious identities are more or less arbitrary and irrational.
In the process of recognizing the new identity, David goes through his past, and compares the actual events in his life against the narrative. Things, which were earlier next to irrelevant become cornerstones in the proof for the new identity, and even old choices - like the choice of a career in security - get new meanings. Earlier, he didn't even notice his low sickness rate. Once in a bullying incident in his childhood, he was sank to pool, and kept there for five minutes. He didn't breath when he was raised up from the pool. After that, he fell sick to pneumonia for 2 weeks. Earlier, the survival is the steak, and the pneumonia was just a natural consequence. With the new identity, it becomes another proof about the resistance of his body - and shows that water is his weakness, since he reacts to drowning exactly the same way as the others, and the only case of sickness in his history was linked to water.
The movie also visualizes, why people like to have narrative identities - they give a meaning for life, confidence that they're not just wasting their lives but pursuing a valuable goal. After David did the first act, which matched with his new identity, he commented "The empty feeling in the morning when I wake up has disappeared."
The conclusive proof, that David really is a superhero, is never given. This is a significant point - the identity has become a self-fulfilling prophecy, which guides David's behaviour. At that point it is more or less irrelevant if it is based on facts or mere beliefs.
PS. Tommi väittää, että narratiiviset identiteetit eivät oikeasti ohjaa ihmisten käytöstä, vaan että ihmiset valitsevat kysyttäessä sellaiset narratiivit kuvaamaan itseään, jotka ovat yhteensopivia heidän aikasemman käytöksensä kanssa. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun toimittajat tulevat kyselemään typeriä ("Miksi teet, niinkuin olet aina tehnyt?").
Yksityisetsivä heittää esimerkin, jossa transhumanisti lahjoittaa läheisen kuoltua rahaa Singularitetti-instituutille, koska se on hänen mukaansa transhumanistisen ideologian mukainen reaktio läheisen kuolemaan.
Varmasti homma toimii käytännössä kumpaankin suuntaan. Tommin (eräs) pointti taisi olla se, että haastatteluissa ihmiset eivät koskaan vastaa "En minä tiedä, miksi teen näin. Olen aina tehnyt näin. Kaipa minä olen vain tottunut siihen."
Saturday, November 13, 2004
Truman Show
Philip K. Dick's novels inspired Truman Show, so first I'll tell about Dick, who is one of my favourite authors.
Two core features of Dick's work area (1) twisted world and (2) emphasis on human interaction and subjective preception of the world.
In almost all of Dick's novels, the nature of the word has been twisted in some way. In addition to traditional science fiction worlds, Dick uses socially constructed twists.
In "Flow my tears, policeman said", a man wakes up in the morning in a hostel room he doesn't remember, and finds out that no one he knew recognizes him - his history has been wiped away from the memories of the others.
In another novel, a group of people ends up in a world, which has been modeled according to one person's worldview. Since the person is deeply religious, the world features a stern god which gives quick punishments for sins. This also reveals the reason why Dick enjoyed twisted worlds - they offer a chance to examine twisted worldviews, as the characters have to adapt their worldview to match to the objective reality.
Dick's novels are usually told from some main character's point of view. Dick describes, how that person percieves and interprets the world. When one person's view is not enough, the stories are told from multiple subjective perspectives.
One of Dick's strong abilities is dialog. After reading some psychology, I've come to appreciate Dick's dialog, which includes a full cycle of interpretation. If A says something to B, then B doesn't just "get the point" instantly. B interprets it based on his own values, goals and attitudes, and crafts the answer accordingly. If A and B have too different worldviews, they misunderstand and the conversation breaks down - a phenomena, which is quite common in the real world, but is rare in fiction.
Dick did write a novel, where a person lives in a set-up world (but not in a TV series). His idea was to construct a scenario, where a healthy and balanced human may rationally conclude that everyone is conspiring against him. Dick didn't manuscript Truman Show, but his influence is visible in many places.
Many people claim, that Truman show is a parody of soap operas, TV in general and especially reality TV. I claim that Truman show is mainly a speculation on how a "Truman show" would be organized, and all "TV-critical" themes can be explained away without anti-TV references.
Main anti-TV themes in the movie are (1) manipulation of Truman, (2) the ehtical dilemma of deception and (3) blatant commerciality
Truman is manipulated to stay in his world by many means. His "significant others" turn down any suggestion of traveling by using excuses, which any one of us may use to turn down a normal but undesirable suggestion. In addition, they emphasize how valuable the security of Seahave is, and that things are not really different or better or more interesting elsewhere. Accidents and propaganda posters emphasize the risks. These are the 'passive' ways of persuasion, which aim to take away Truman's desire to travel.
In addition, there are 'active' ways. If Truman attempts to discuss traveling too insistently, the significant others change the subject and show moral indignation. Travel reservations are delayed and canceled. The second last resort is special effects - machine breakdowns and accidents - and the last resort is violence.
This all is absolutely necesary to maintain Truman in the show. It has nothing to do with the conformist tendencies of capitalism - in our world, travel agencies actually sell adventure and change. The merit of the film is pinpointing examples of subtle ways of manipulation during normal human interaction.
The ethical dilemma is not really about ethics, but argumentation. Firsly we must notice that the ethicality of "Truman show" is an easy target, and a simple police investigation is enough to destroy the show.
The pictures of the woman in his room calling the director make it clear that there is a "Free Truman" -group, which is organized enough to print posters. This is clearly a threat to the existence of the show - all they need to do is to convince some influental person that Truman is subjected to a criminal wrongdoing. Therefore, the director has to confront the accusations head on to keep the show going.
Also, both parties have private interests - the director is dedicated and financially dependent on the show, and the woman has a biological interest to get his lover.
The director knew that these issues would become hot, and ensured the ethicality of the show beforehand by choosing a baby, which was unwanted. (The parents were so irresposible that they announced publicly that their baby was unwanted instead of bearing responsibility of their mistakes and giving the child the best they can offer. How bright future can you expect from that point?)
The continuity of the show depends on argumentation, and the world is a sick place.
The commerciality is also necessary, since the budget of Trumanistan equals that a small nation. There is only one scene where the commerciality is so blatant that it cannot be explained away as a necessity - the scene where the wife starts marketing a hot chocolate drink, and Truman reacts aggressively to his ignorant monologue. This is clearly a scene, where the movie drives a political point - the wife knew that Truman was angry, she could have predicted that something bad happens, and in another scene the marketing message is "post-edited" to the screen between the camera and the televeision receiver.
Truman show is a good movie exactly because so many details have been consistently derived from the question "What would Truman show look like?", instead of breaking the story to drive an anti-TV political agenda. It successfully follows Dick's style and examples when it uses a twisted world to gain insight into human interaction and worldview.
Two core features of Dick's work area (1) twisted world and (2) emphasis on human interaction and subjective preception of the world.
In almost all of Dick's novels, the nature of the word has been twisted in some way. In addition to traditional science fiction worlds, Dick uses socially constructed twists.
In "Flow my tears, policeman said", a man wakes up in the morning in a hostel room he doesn't remember, and finds out that no one he knew recognizes him - his history has been wiped away from the memories of the others.
In another novel, a group of people ends up in a world, which has been modeled according to one person's worldview. Since the person is deeply religious, the world features a stern god which gives quick punishments for sins. This also reveals the reason why Dick enjoyed twisted worlds - they offer a chance to examine twisted worldviews, as the characters have to adapt their worldview to match to the objective reality.
Dick's novels are usually told from some main character's point of view. Dick describes, how that person percieves and interprets the world. When one person's view is not enough, the stories are told from multiple subjective perspectives.
One of Dick's strong abilities is dialog. After reading some psychology, I've come to appreciate Dick's dialog, which includes a full cycle of interpretation. If A says something to B, then B doesn't just "get the point" instantly. B interprets it based on his own values, goals and attitudes, and crafts the answer accordingly. If A and B have too different worldviews, they misunderstand and the conversation breaks down - a phenomena, which is quite common in the real world, but is rare in fiction.
Dick did write a novel, where a person lives in a set-up world (but not in a TV series). His idea was to construct a scenario, where a healthy and balanced human may rationally conclude that everyone is conspiring against him. Dick didn't manuscript Truman Show, but his influence is visible in many places.
Many people claim, that Truman show is a parody of soap operas, TV in general and especially reality TV. I claim that Truman show is mainly a speculation on how a "Truman show" would be organized, and all "TV-critical" themes can be explained away without anti-TV references.
Main anti-TV themes in the movie are (1) manipulation of Truman, (2) the ehtical dilemma of deception and (3) blatant commerciality
Truman is manipulated to stay in his world by many means. His "significant others" turn down any suggestion of traveling by using excuses, which any one of us may use to turn down a normal but undesirable suggestion. In addition, they emphasize how valuable the security of Seahave is, and that things are not really different or better or more interesting elsewhere. Accidents and propaganda posters emphasize the risks. These are the 'passive' ways of persuasion, which aim to take away Truman's desire to travel.
In addition, there are 'active' ways. If Truman attempts to discuss traveling too insistently, the significant others change the subject and show moral indignation. Travel reservations are delayed and canceled. The second last resort is special effects - machine breakdowns and accidents - and the last resort is violence.
This all is absolutely necesary to maintain Truman in the show. It has nothing to do with the conformist tendencies of capitalism - in our world, travel agencies actually sell adventure and change. The merit of the film is pinpointing examples of subtle ways of manipulation during normal human interaction.
The ethical dilemma is not really about ethics, but argumentation. Firsly we must notice that the ethicality of "Truman show" is an easy target, and a simple police investigation is enough to destroy the show.
The pictures of the woman in his room calling the director make it clear that there is a "Free Truman" -group, which is organized enough to print posters. This is clearly a threat to the existence of the show - all they need to do is to convince some influental person that Truman is subjected to a criminal wrongdoing. Therefore, the director has to confront the accusations head on to keep the show going.
Also, both parties have private interests - the director is dedicated and financially dependent on the show, and the woman has a biological interest to get his lover.
The director knew that these issues would become hot, and ensured the ethicality of the show beforehand by choosing a baby, which was unwanted. (The parents were so irresposible that they announced publicly that their baby was unwanted instead of bearing responsibility of their mistakes and giving the child the best they can offer. How bright future can you expect from that point?)
The continuity of the show depends on argumentation, and the world is a sick place.
The commerciality is also necessary, since the budget of Trumanistan equals that a small nation. There is only one scene where the commerciality is so blatant that it cannot be explained away as a necessity - the scene where the wife starts marketing a hot chocolate drink, and Truman reacts aggressively to his ignorant monologue. This is clearly a scene, where the movie drives a political point - the wife knew that Truman was angry, she could have predicted that something bad happens, and in another scene the marketing message is "post-edited" to the screen between the camera and the televeision receiver.
Truman show is a good movie exactly because so many details have been consistently derived from the question "What would Truman show look like?", instead of breaking the story to drive an anti-TV political agenda. It successfully follows Dick's style and examples when it uses a twisted world to gain insight into human interaction and worldview.
Wednesday, November 10, 2004
Trust (Kautta kiven ja kannon)
If the human relationships and characters of a TV series are not credible - that is, they run blatantly against my intuitions on how humans behave - I tend to lose interest after one show. If human behavior is the core of a movie, and the characters don't act like humans, then the program doesn't really tell about anyhthing. "Trust" is one those series.
"Trust" tells about a top lawyer company. The staff consists mainly of very ambitious career men and women. They work long shifts, often on weekends, and in their priorities work is always before family.
Because "Trust" is a human relationship drama, the program chooses to show moments with drama: people talking to each others, people getting shouted at, people manipulating each others, hints of sex, prolonged moments of major success or failure.
In the end, it leaves the impression that the people were so successful in their careers because they have tough business attitude. They are experienced at manipulating others, and like to play the game of business.
Although the series makes it clear that the employees do massive amounts of work, it fails to give any role to one essential factor - the grinding boredom of doing the same thing hour after hour, the numbing effect it has, and the means people develop to fight it.
Instead, it hints that human relationship games are the key to success.
It doesn't have to be that way, even in the drama.
Once I saw a fictionalized accout on how Alan Leeson drove Barings Bank into bankruptcy. In the beginnig, Alan Leeson was sent to an assignment at India to sort some accounts. When Alan arrived, a local woman showed him a corner filled with huge piles of papers. In the next picture, he sat on a desk alone, processing them. Then the program shortcutted time with a "Three months later" tag, and showed him celebrating the end of the task.
Since "Trust" fails to pay attention to this aspect of work, it doesn't really tell about work, and is not interesting.
"Trust" tells about a top lawyer company. The staff consists mainly of very ambitious career men and women. They work long shifts, often on weekends, and in their priorities work is always before family.
Because "Trust" is a human relationship drama, the program chooses to show moments with drama: people talking to each others, people getting shouted at, people manipulating each others, hints of sex, prolonged moments of major success or failure.
In the end, it leaves the impression that the people were so successful in their careers because they have tough business attitude. They are experienced at manipulating others, and like to play the game of business.
Although the series makes it clear that the employees do massive amounts of work, it fails to give any role to one essential factor - the grinding boredom of doing the same thing hour after hour, the numbing effect it has, and the means people develop to fight it.
Instead, it hints that human relationship games are the key to success.
It doesn't have to be that way, even in the drama.
Once I saw a fictionalized accout on how Alan Leeson drove Barings Bank into bankruptcy. In the beginnig, Alan Leeson was sent to an assignment at India to sort some accounts. When Alan arrived, a local woman showed him a corner filled with huge piles of papers. In the next picture, he sat on a desk alone, processing them. Then the program shortcutted time with a "Three months later" tag, and showed him celebrating the end of the task.
Since "Trust" fails to pay attention to this aspect of work, it doesn't really tell about work, and is not interesting.
I wanna be your color TV
As ongoing re-education is corrupting my ability to form consistent opinions, and nothing ever happens, I'll start to comment TV programs. This "TV period" will last some months and stop eventually.
Monday, October 18, 2004
Puolalainen filmi
Kävin viime viikolla katsomassa Niagarassa pyörineestä puolalaisten elokuvien sarjasta leffan "Lujempaa kuin pommit".
Ennen leffan alkua katsomossa kuului paljon slaavilaista puhetta. Veikkaanpa, että 1/3 - 2/3:lla katsojista oli puolalaisjuuret. Kaipa he menivät sinne nauttimaan ensisijaisesti maanmiestensä seurasta, ja toissijaisesti elokuvasta.
Leffasta palatessa selvisi toinenkin syy. Ryhmä katsojia oli pysähtynyt samoihin liikennevaloihin. Kysyin, että Are you Polish. Ryhmän kolme jäsentä osoittivat sormella neljättä - ilmeisesti muiden englannin kielen taito oli haparoiva tai olematon. Jos kahden suomalaisen kielen puhetaito on heikko, niin tuttua kieltä arvostanee enemmän, kuin vieraan kulttuurin leffojen eksotiikkaa.
Leffan tapahtumat sijoittuivat johonkin pienkaupunkiin, jossa teollisuushallit, pellot ja asuintalot vuorottelivat. Päähenkilöinä olivat Marcin ja hänen tyttöystävänsä. Marcinin isä kuolee alussa, ja hän perii talon ja peltoa. Tyttöystävä aikoo lähteä ulkomaille opiskelemaan. Marcin pelkää, että tyttöystävän markkina-arvo kohoaa koulutuksen ja maailman näkemisen myötä siinä määrin, ettei hän enää palaa.
Puolassahan 1/4 väestöstä hankkii elantonsa maataloudesta. EU-maissa luku on alle 5%, joten rankka rakennemuutos on edessä. Leffa kuvasi juuri rakennemuutksen kokevan sukupolven valintoja. Myös leffan puolalaiset ovat hyvin selvillä rakennemuutoksen välttämättömyydestä, sillä lopussa Marcin joutuu ankaraan puhutteluun, kun tekee selväksi aikomuksensa jatkaa maatilan pitämistä kouluttautumisen sijaan.
Myös katolilaisuus näkyi, kuten myös puolalaisten USA:n ihailu.
Leffan nähtyäni uskon, että Puolaa koskevat mielikuvani ovat ainakin jossain määrin kohdallaan. On hienoa nähdä välillä leffa, jota voi pohtia paitsi leffatietouden myös ns. todellisuuden tuntemuksen kannalta.
Ennen leffan alkua katsomossa kuului paljon slaavilaista puhetta. Veikkaanpa, että 1/3 - 2/3:lla katsojista oli puolalaisjuuret. Kaipa he menivät sinne nauttimaan ensisijaisesti maanmiestensä seurasta, ja toissijaisesti elokuvasta.
Leffasta palatessa selvisi toinenkin syy. Ryhmä katsojia oli pysähtynyt samoihin liikennevaloihin. Kysyin, että Are you Polish. Ryhmän kolme jäsentä osoittivat sormella neljättä - ilmeisesti muiden englannin kielen taito oli haparoiva tai olematon. Jos kahden suomalaisen kielen puhetaito on heikko, niin tuttua kieltä arvostanee enemmän, kuin vieraan kulttuurin leffojen eksotiikkaa.
Leffan tapahtumat sijoittuivat johonkin pienkaupunkiin, jossa teollisuushallit, pellot ja asuintalot vuorottelivat. Päähenkilöinä olivat Marcin ja hänen tyttöystävänsä. Marcinin isä kuolee alussa, ja hän perii talon ja peltoa. Tyttöystävä aikoo lähteä ulkomaille opiskelemaan. Marcin pelkää, että tyttöystävän markkina-arvo kohoaa koulutuksen ja maailman näkemisen myötä siinä määrin, ettei hän enää palaa.
Puolassahan 1/4 väestöstä hankkii elantonsa maataloudesta. EU-maissa luku on alle 5%, joten rankka rakennemuutos on edessä. Leffa kuvasi juuri rakennemuutksen kokevan sukupolven valintoja. Myös leffan puolalaiset ovat hyvin selvillä rakennemuutoksen välttämättömyydestä, sillä lopussa Marcin joutuu ankaraan puhutteluun, kun tekee selväksi aikomuksensa jatkaa maatilan pitämistä kouluttautumisen sijaan.
Myös katolilaisuus näkyi, kuten myös puolalaisten USA:n ihailu.
Leffan nähtyäni uskon, että Puolaa koskevat mielikuvani ovat ainakin jossain määrin kohdallaan. On hienoa nähdä välillä leffa, jota voi pohtia paitsi leffatietouden myös ns. todellisuuden tuntemuksen kannalta.
Monday, October 11, 2004
Raportti #1
Kirjoitanpa hieman opiskeluasioista, vaikka ne ovatkin tylsiä.
Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.
En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.
Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).
Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.
Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.
Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.
Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.
Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.
En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.
Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).
Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.
Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.
Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.
Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.
Friday, October 01, 2004
Nyt on se raadanta kerralla loppu
Nyt pitäisi muokata päivittäisiä rutiineita tuottamaan symbian-softan sijasta opintoviikkoja.
Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.
Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.
Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.
Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.
Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.
Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.
Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.
Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.
Saturday, September 18, 2004
Elämänmuutos & uusia blogeja
Kahden viikon päästä työsuhteeni loppuu ja siirryn opiskelemaan. Sananlaskun mukaan työstä, opiskelusta ja vapaa-ajasta voi valita kaksi. Odotan innolla vapaa-ajan lisääntymistä ja työvastuiden loppumista. Vielä kahden viikon ajan pitäisi seurata voimattomana, miten asiat menevät pieleen, samalla lääkiten sairauden sijasta oireita.
Uusista blogeista Itärannikon tuulia jatkaa ekspattiblogien perinnettä (jonka parasta antia on tasaisen laaduukas sporeblogi).
Anonyymi alkaa repäisevästi: kirjoittaja irtisanotaan, ja hän punnitsee irtisanomisen riitauttamisen etuja ja haittoja. Jos asia menee selvittelyyn ja raportointi jatkuu, niin näemme case studyn asiasta, josta harvalla on kokemusta tai kunnollista tietoa. Itse kukin voi joutua vastaavaan tilanteeseen.
Parempi elämä redusoi terveyden painoon. Vihje: terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat paljon parempia mittaretia.
Uusista blogeista Itärannikon tuulia jatkaa ekspattiblogien perinnettä (jonka parasta antia on tasaisen laaduukas sporeblogi).
Anonyymi alkaa repäisevästi: kirjoittaja irtisanotaan, ja hän punnitsee irtisanomisen riitauttamisen etuja ja haittoja. Jos asia menee selvittelyyn ja raportointi jatkuu, niin näemme case studyn asiasta, josta harvalla on kokemusta tai kunnollista tietoa. Itse kukin voi joutua vastaavaan tilanteeseen.
Parempi elämä redusoi terveyden painoon. Vihje: terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta ovat paljon parempia mittaretia.
Thursday, September 09, 2004
Nämä miehet kuuluvat parhaaseen A-ryhmään
HS:n mukaan terrorismintorjunnan eliittiyksikkö Alfa eli Spetsnaz A oli paikalla myös Beslanissa, kuten niin monessa aikaisemmassakin Venäjän lähihistorian käännekohdassa.
Vuonna 1991, muutama päivä ennen Neuovostoliiton liittosopimuksen purkamista, vanhoilliset kommunistit sulkivat Gorbatsovin kesämökilleen kauas Moskovasta, ajoivat panssarit Moskovan keskustaan parlamenttitalon ympärille sekä julistivat uuden hallituksen ottaneen maan haltuunsa.
Tällöin kansanjoukko alkoi kerääntyä parlamenttitalon ympärille puolustamaan Gorbatsovin hallitusta. Eräs ratkaiseva hetki oli, kun Jeltsin "kesytti panssarin" lukemalla puheen panssarin päällä seisoen. Puhe esitettiin TV:ssä, ja siinä kehoitettiin kansalaisia tulemaan parlamenttitalolle. Panssarit ympäröitiin kukkaseppeleillä ja hämmentyneille sotilaille (joille ei oltu kerrottu koko homman pointtia) tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tällöin vallankaappaus oli jo selvästi menossa mönkään.
Juopuneet, epätoivoiset vallankaappaajat käskivät Alfa-joukkoa käymään väkijoukon päälle. Alfa ei toteuttanut käskyä. Toisenlainen päätös olisikin ollut katastrofi.
Vuonna 1993 putschissa kaapaajat linnoittautuivat parlamenttitaloon tukenaan väkijoukko. Jeltsin yritti marssittaa panssarit keskustaan, mutta sotilaskomentajat viivyttelivät kun eivät halunneet sotkeutua politiikkaan. Tällöin Alfa kutsuttiin paikalle. Pitkän harkinnan jälkeen Alfa ampui panssareilla varoituslaukauksia parlamenttitalon yläkerroksiin. Tämän jälkeen säikähtänyt väkijoukko alkoi valua ulos, ja tilanne laukesi.
Alfa oli paikalla myös tsetseenien tekemissä sairaalaiskuissa. Nämä etenivät niin, että ensin tsetseenitaistelijat iskivät sotilaskohteisiin, ja kun he eivät enää pystyneet pakenemaan, he ryhtyivät terroristeiksi - valtasivat sairaalan, ottivat panttivankeja ja linnoittautuivat. Ensimmäinen isku kohdistui Budyonnovskin (1995), toinen ensin Kizlyarin ja sitten Pervomaiskoyen sairaalaan (1996).
Näissä iskuissa Alfa niitti kyseenalaista mainetta. Heille tärkeintä oli tappaa terrroristit, panttivankien pelastaminen ois kivaa muttei niin kovin tärkeää. Erään Tsetseniasta raportoineen toimittajan kirjoittamassa teoksessa (Allah's Mountains) väitetään, että tsetseenit pakenivat panttivankien kanssa Venäjän armeijan tulitusta, ja päästyään pakoon he vapauttivat panttivangit. Panttivangeilla oli enemmän syytä pelätä Venäjän armeijaa kuin tsetseenitaistelijoita. Beslanissa tilanne oli aivan toinen.
Moskovan teatterikaappauksessa (2002) Alfa räjäytti reiän teatterin seinään, pumppasi tainnuttavaa kaasua ja teloitti terroristit laukauksella päähän ennen kuin he ehtivät toipua.
Alfalla on myös aikaisempaa kokemusta väkijoukon hallinsta, tai paremminkin ignoroinnista. 1993 Putschissa ihmiset menivät taivastelemaan parlamenttitalon edustalle, vaikka ikkunoissa väijyi tarkka-ampujia ja Alfa suosutui liikumaan vain panssarien suojaamana. Kuulemma pari sataa ihmistä mentti tällä tavalla henkensä.
Alfa on FSB:n alainen yksikkö.
Vuonna 1991, muutama päivä ennen Neuovostoliiton liittosopimuksen purkamista, vanhoilliset kommunistit sulkivat Gorbatsovin kesämökilleen kauas Moskovasta, ajoivat panssarit Moskovan keskustaan parlamenttitalon ympärille sekä julistivat uuden hallituksen ottaneen maan haltuunsa.
Tällöin kansanjoukko alkoi kerääntyä parlamenttitalon ympärille puolustamaan Gorbatsovin hallitusta. Eräs ratkaiseva hetki oli, kun Jeltsin "kesytti panssarin" lukemalla puheen panssarin päällä seisoen. Puhe esitettiin TV:ssä, ja siinä kehoitettiin kansalaisia tulemaan parlamenttitalolle. Panssarit ympäröitiin kukkaseppeleillä ja hämmentyneille sotilaille (joille ei oltu kerrottu koko homman pointtia) tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tällöin vallankaappaus oli jo selvästi menossa mönkään.
Juopuneet, epätoivoiset vallankaappaajat käskivät Alfa-joukkoa käymään väkijoukon päälle. Alfa ei toteuttanut käskyä. Toisenlainen päätös olisikin ollut katastrofi.
Vuonna 1993 putschissa kaapaajat linnoittautuivat parlamenttitaloon tukenaan väkijoukko. Jeltsin yritti marssittaa panssarit keskustaan, mutta sotilaskomentajat viivyttelivät kun eivät halunneet sotkeutua politiikkaan. Tällöin Alfa kutsuttiin paikalle. Pitkän harkinnan jälkeen Alfa ampui panssareilla varoituslaukauksia parlamenttitalon yläkerroksiin. Tämän jälkeen säikähtänyt väkijoukko alkoi valua ulos, ja tilanne laukesi.
Alfa oli paikalla myös tsetseenien tekemissä sairaalaiskuissa. Nämä etenivät niin, että ensin tsetseenitaistelijat iskivät sotilaskohteisiin, ja kun he eivät enää pystyneet pakenemaan, he ryhtyivät terroristeiksi - valtasivat sairaalan, ottivat panttivankeja ja linnoittautuivat. Ensimmäinen isku kohdistui Budyonnovskin (1995), toinen ensin Kizlyarin ja sitten Pervomaiskoyen sairaalaan (1996).
Näissä iskuissa Alfa niitti kyseenalaista mainetta. Heille tärkeintä oli tappaa terrroristit, panttivankien pelastaminen ois kivaa muttei niin kovin tärkeää. Erään Tsetseniasta raportoineen toimittajan kirjoittamassa teoksessa (Allah's Mountains) väitetään, että tsetseenit pakenivat panttivankien kanssa Venäjän armeijan tulitusta, ja päästyään pakoon he vapauttivat panttivangit. Panttivangeilla oli enemmän syytä pelätä Venäjän armeijaa kuin tsetseenitaistelijoita. Beslanissa tilanne oli aivan toinen.
Moskovan teatterikaappauksessa (2002) Alfa räjäytti reiän teatterin seinään, pumppasi tainnuttavaa kaasua ja teloitti terroristit laukauksella päähän ennen kuin he ehtivät toipua.
Alfalla on myös aikaisempaa kokemusta väkijoukon hallinsta, tai paremminkin ignoroinnista. 1993 Putschissa ihmiset menivät taivastelemaan parlamenttitalon edustalle, vaikka ikkunoissa väijyi tarkka-ampujia ja Alfa suosutui liikumaan vain panssarien suojaamana. Kuulemma pari sataa ihmistä mentti tällä tavalla henkensä.
Alfa on FSB:n alainen yksikkö.
Wednesday, August 18, 2004
48. juhlapostaus
Laitan blogin pariksi viikoksi tauolle, sillä eräs tärkeämpi asia painaa päälle. Reilun kuukauden päästä tapahtuu merkittävä muutos nykyiseen, pystyyn kuolleeseen elämäntapaani; ja muutokset tunnetusti aina stimuloivat.
Edellinen viiko oli tapahtumaköyhä, mutta kävin sentään perjantaina juomassa ja kuuntelemassa musiikkia. Juominen on tärkeää kahdesta syystä: ensinnäkin, että säilyisi edes jonkinlainen kosketus muun maailman menoon. Toiseksi, rappion katseleminen - jota panu ansiokkaasti kuvaa - saa koodaamisen tuntumaan paljon mielekkäämmältä ja vähemmän tylsältä puurtamiselta.
Lavalla soitettiin metallia. Koska musiikkilaji oli vähemmän tuttu, kaikki bändit kuulostivat suurinpiirtein yhtä hyviltä, ja konseptin uutuus teki tilaisuudesta vähemmän tylsän.
Koskapa en asiasta mitään tiedä, en viitsi edes yrittää analysoida sitä. Oikeasti se oli vain aasinsilta sarjakuvastrippiin, jossa tiivistyy metallin koominen puoli. Tässä toinen hauska strippi. (Order of the stick on muutenkin hauska, mutta paritallyclips ei)
Edellinen viiko oli tapahtumaköyhä, mutta kävin sentään perjantaina juomassa ja kuuntelemassa musiikkia. Juominen on tärkeää kahdesta syystä: ensinnäkin, että säilyisi edes jonkinlainen kosketus muun maailman menoon. Toiseksi, rappion katseleminen - jota panu ansiokkaasti kuvaa - saa koodaamisen tuntumaan paljon mielekkäämmältä ja vähemmän tylsältä puurtamiselta.
Lavalla soitettiin metallia. Koska musiikkilaji oli vähemmän tuttu, kaikki bändit kuulostivat suurinpiirtein yhtä hyviltä, ja konseptin uutuus teki tilaisuudesta vähemmän tylsän.
Koskapa en asiasta mitään tiedä, en viitsi edes yrittää analysoida sitä. Oikeasti se oli vain aasinsilta sarjakuvastrippiin, jossa tiivistyy metallin koominen puoli. Tässä toinen hauska strippi. (Order of the stick on muutenkin hauska, mutta paritallyclips ei)
Sunday, August 08, 2004
Top Secret
Neuvostoliitolla oli 70- ja 80-luvuilla erittäin laaja biologisten aseiden ohjelma. Sen pääorganisaatio oli nimeltää Biopreparat, jossa työskenteli n. 35000 henkeä. Biopreparat valmisti ihmisiä tappavia biologisia aseita sotaa varten. Biopreparatin lisäksi oli muita organisaatioita, mm. maatalousministeriön alaisena toimiva karjantappoaseita valmistava osasto, sekä KGB:n alainen salamurha-aseita valmistava osasto.
Ken Alibek toimi 90-luvun alussa Biopreparatissa hyvin korkeassa asemassa, kunnes loikkasi Yhdysvaltoihin. Jenkkilässä hän kirjoitti teoksen "Biohazard", josta tämänkin postauksen tiedot ovat peräisin.
Sverdlovsk on venäläinen kaupunki, jonka lähelle oli sijoitettu paiseruttopommeja (anthrax) valmistava tehdas. Valmistusprosessi oli sellainen, että ensin paiseruttobakteerit idätettiin ravintoliuoksessa, jonka koostumus oli optimoitu paiseruton lisääntymiselle. Kun itäminen oli edennyt riittävän pitkälle, liuos laitettiin sentrifugiin (linkoon), joka monikymmenkertaisti paiseruttokonsentraation. Sitten tämä liuos kuivatettiin ja jauhettiin hienoksi aerosoliksi. Aerosoli varastoitiin pommeihin.
Pommien toimivuus oli testattu eläinkokeilla. Jotain niiden tehosta kertoo mitta-asteikko, jolla vertailtiin erilaisten biologisten agenttien tehokkuuutta (agentti = vaikuttava aine): Kuinka monta kiloa agenttia tarvitaan, jotta tauti tarttuisi neliökilometrin alueella puoleen populaatiosta? Huolimatta tuulesta, huolimatta hapen bakteereja tuohoavasta vaikutuksesta sekä huolimatta laimentumisesta, biologisilla aseilla pystyttiin saastuttamaan laajoja alueita.
Neuvostoliitto oli allekirjoittanut 1972 sopimuksen, joka kielsi biologisten aseiden valmistuksen. Siksi ohjelma haluttiin pitää salassa. Ken Alibek ei voinut kertoa vaimolleen edes sitä, että hän valmisti biologisia aseita (vaimon arvaus oli, että mies työskenteli ohjelmassa, jossa yritettiin kloonata ihminen).
Sverdlovskin paiseruttotehtaalla tapahtui 1979 onnettomuus, jonka seurauksena ympäristöön levisi paiseruttoa. Koska virallisesti mitään ohjelmaa ei ollut, niin ensisijainen prioritetti oli painaa asia villasella. Tästä syystä mihinkään toimiin ei ryhdytty, ennen kuin ihmisiä alkoi hakeutua sairaalaan paiseruttotaudin takia.
Se, että ihmisiä alkoi kuolla, ei muuttanut prioritetteja. Edes sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, että kyseessä oli paiserutto. (vrt. kun tshetseenit hyökkäsivät Moskovaan bolshoi-teatteriin ja ottivat panttivankeja, ja turvallisuusjoukot tainnuttivat porukan jollakin aerosolilla. Taaskin salassapito oli tärkeämpää kuin kansalaisten henki, ja sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, minkälaiset vastalääkkeet voisivat olla tehokkaita aerosolimyrkytystä vastaan.) Tuohon aikaan Boris Jeltsin oli alueella jonkinlainen pääjehu, ja edes hänelle ei kerrottu asioiden todellista laitaa.
Sepitettiin valhe mädästä lihasta. Mätä liha mainittiin epidemian syyksi kaikissa virallisissa tiedotusvälineissä. Kertomus pysyi aina samanlaisena, eikä sille esitetty vaihtoehtoisia kertomuksia, joten sen on täytynyt olla melko vakuuttava kaikille muille, paitsi paikallisille silminnäkijöille. Ulkomaiset tiedustelujärjestöt tiesivät satelliittikuvien perusteella, että Sverdlovskissa oli biologisia aseita valmistava tehdas, joten heitä selitys ei vakuuttanut.
Salailu ulottui jopa Biopreparatin sisälle. Vain kaikkein korkeimmassa asemassa olevat kuulivat asiasta virallista tietä. Alibek ei vielä 1979 kuulunut tähän sisäpiiriin.
Alibek kuuli ensimmäisen maininnan Sverdlovskin onnettomuudesta vasta monta kuukautta jälkeenpäin. Sen jälkeen hän joutui keräämään tiedot epävirallisia kanavia pitkin, suullisina kertomuksina ja huhuina. Siinä missä Nasan raketille tapahtunutta onnettomuutta analysoitiin lehdistössä kyllästymiseen asti, niin Sverdlovskin onnettomuutta ei analysoitu kunnolla edes organisaation sisällä. Tämä ei tarjoa hyvää pohjaa samojen virheiden välttämiseen tulevaisuudessa.
Tarkoituseni oli vertailla Sverdlovskin salailua länsimaisissa yrityksissä harjoitettavaan salailuun. Ensin ainut yhteinen piirre: Jos jokin menee pieleen, niin tapahtunutta ei analysoida vastaavien virheiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Firmoissa tämä johtuu siitä, että kaikenlaiset epäonnistumiset ovat huonoa PR:ää. Epäonnistuneista projekteista kuulee vain suullisia huhuja. Virallisessa tiedotuksessa epäonnistumiset selitetään eufemismeilla, joita on mahdotonta aavistaa epärehellisiksi, jos ei ennestään tiedä asioiden oikeaa laitaa.
Tähän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Pieleen mennyt softaprojekti on vakavuudessaan mitätön verrattuna kuolemaan johtavaan onnettomuuteen.
Toiseksi, länsimaissa voi ostaa vapailta markkinoilta oppaita, joissa analysoidaan muissa yrityksissä tapahtuneita epäonnistumisia, riskitekijöitä ja puutteita. Nämä analyysit lienevät kahdesta syystä parempia, kuin mitä koettujen epäonnistumisten paikallinen analyysi voisi tuottaa. Ensinnäkin, niiden kirjoittajat ovat tottuneita ilmaisemaan itsensä kirjallisesti. Toiseksi, he ovat perehtyneet
alan aikaisempiin käsityksiin.
Jos muuten tiedät jonkin hyvän teoksen kaupallisen byrokratian todellisista toimintamekanismeista, niin lähetäppä vinkki.
Ken Alibek toimi 90-luvun alussa Biopreparatissa hyvin korkeassa asemassa, kunnes loikkasi Yhdysvaltoihin. Jenkkilässä hän kirjoitti teoksen "Biohazard", josta tämänkin postauksen tiedot ovat peräisin.
Sverdlovsk on venäläinen kaupunki, jonka lähelle oli sijoitettu paiseruttopommeja (anthrax) valmistava tehdas. Valmistusprosessi oli sellainen, että ensin paiseruttobakteerit idätettiin ravintoliuoksessa, jonka koostumus oli optimoitu paiseruton lisääntymiselle. Kun itäminen oli edennyt riittävän pitkälle, liuos laitettiin sentrifugiin (linkoon), joka monikymmenkertaisti paiseruttokonsentraation. Sitten tämä liuos kuivatettiin ja jauhettiin hienoksi aerosoliksi. Aerosoli varastoitiin pommeihin.
Pommien toimivuus oli testattu eläinkokeilla. Jotain niiden tehosta kertoo mitta-asteikko, jolla vertailtiin erilaisten biologisten agenttien tehokkuuutta (agentti = vaikuttava aine): Kuinka monta kiloa agenttia tarvitaan, jotta tauti tarttuisi neliökilometrin alueella puoleen populaatiosta? Huolimatta tuulesta, huolimatta hapen bakteereja tuohoavasta vaikutuksesta sekä huolimatta laimentumisesta, biologisilla aseilla pystyttiin saastuttamaan laajoja alueita.
Neuvostoliitto oli allekirjoittanut 1972 sopimuksen, joka kielsi biologisten aseiden valmistuksen. Siksi ohjelma haluttiin pitää salassa. Ken Alibek ei voinut kertoa vaimolleen edes sitä, että hän valmisti biologisia aseita (vaimon arvaus oli, että mies työskenteli ohjelmassa, jossa yritettiin kloonata ihminen).
Sverdlovskin paiseruttotehtaalla tapahtui 1979 onnettomuus, jonka seurauksena ympäristöön levisi paiseruttoa. Koska virallisesti mitään ohjelmaa ei ollut, niin ensisijainen prioritetti oli painaa asia villasella. Tästä syystä mihinkään toimiin ei ryhdytty, ennen kuin ihmisiä alkoi hakeutua sairaalaan paiseruttotaudin takia.
Se, että ihmisiä alkoi kuolla, ei muuttanut prioritetteja. Edes sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, että kyseessä oli paiserutto. (vrt. kun tshetseenit hyökkäsivät Moskovaan bolshoi-teatteriin ja ottivat panttivankeja, ja turvallisuusjoukot tainnuttivat porukan jollakin aerosolilla. Taaskin salassapito oli tärkeämpää kuin kansalaisten henki, ja sairaanhoitohenkilökunnalle ei kerrottu, minkälaiset vastalääkkeet voisivat olla tehokkaita aerosolimyrkytystä vastaan.) Tuohon aikaan Boris Jeltsin oli alueella jonkinlainen pääjehu, ja edes hänelle ei kerrottu asioiden todellista laitaa.
Sepitettiin valhe mädästä lihasta. Mätä liha mainittiin epidemian syyksi kaikissa virallisissa tiedotusvälineissä. Kertomus pysyi aina samanlaisena, eikä sille esitetty vaihtoehtoisia kertomuksia, joten sen on täytynyt olla melko vakuuttava kaikille muille, paitsi paikallisille silminnäkijöille. Ulkomaiset tiedustelujärjestöt tiesivät satelliittikuvien perusteella, että Sverdlovskissa oli biologisia aseita valmistava tehdas, joten heitä selitys ei vakuuttanut.
Salailu ulottui jopa Biopreparatin sisälle. Vain kaikkein korkeimmassa asemassa olevat kuulivat asiasta virallista tietä. Alibek ei vielä 1979 kuulunut tähän sisäpiiriin.
Alibek kuuli ensimmäisen maininnan Sverdlovskin onnettomuudesta vasta monta kuukautta jälkeenpäin. Sen jälkeen hän joutui keräämään tiedot epävirallisia kanavia pitkin, suullisina kertomuksina ja huhuina. Siinä missä Nasan raketille tapahtunutta onnettomuutta analysoitiin lehdistössä kyllästymiseen asti, niin Sverdlovskin onnettomuutta ei analysoitu kunnolla edes organisaation sisällä. Tämä ei tarjoa hyvää pohjaa samojen virheiden välttämiseen tulevaisuudessa.
Tarkoituseni oli vertailla Sverdlovskin salailua länsimaisissa yrityksissä harjoitettavaan salailuun. Ensin ainut yhteinen piirre: Jos jokin menee pieleen, niin tapahtunutta ei analysoida vastaavien virheiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Firmoissa tämä johtuu siitä, että kaikenlaiset epäonnistumiset ovat huonoa PR:ää. Epäonnistuneista projekteista kuulee vain suullisia huhuja. Virallisessa tiedotuksessa epäonnistumiset selitetään eufemismeilla, joita on mahdotonta aavistaa epärehellisiksi, jos ei ennestään tiedä asioiden oikeaa laitaa.
Tähän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Pieleen mennyt softaprojekti on vakavuudessaan mitätön verrattuna kuolemaan johtavaan onnettomuuteen.
Toiseksi, länsimaissa voi ostaa vapailta markkinoilta oppaita, joissa analysoidaan muissa yrityksissä tapahtuneita epäonnistumisia, riskitekijöitä ja puutteita. Nämä analyysit lienevät kahdesta syystä parempia, kuin mitä koettujen epäonnistumisten paikallinen analyysi voisi tuottaa. Ensinnäkin, niiden kirjoittajat ovat tottuneita ilmaisemaan itsensä kirjallisesti. Toiseksi, he ovat perehtyneet
alan aikaisempiin käsityksiin.
Jos muuten tiedät jonkin hyvän teoksen kaupallisen byrokratian todellisista toimintamekanismeista, niin lähetäppä vinkki.
Sunday, August 01, 2004
Keskustelu kasvokkain
Seuraa kolmiosain kirjotus kasvokkaisesta keskustelusta. Alustuksena kannattaa lukea Tommin terveen keskustelun kritiikki.
Ensimäisessä osassa väitetään, että monologinen keskustelutyyli, jossa viisas kertoo ja tyhmä kyselee, vältää monet kasvokkaiskeskustelun sudenkuopat. Toinen osa referoi, mitä eräs ohjelmistotuotannon klassikko sanoo keskustelun roolista ohjemointityössä. Kolmas osa spekuloi, mitkä keskustelun ominaispiirteet ovat seurausta siitä, että keskustelu on nopeaatempoista.
Ensimäisessä osassa väitetään, että monologinen keskustelutyyli, jossa viisas kertoo ja tyhmä kyselee, vältää monet kasvokkaiskeskustelun sudenkuopat. Toinen osa referoi, mitä eräs ohjelmistotuotannon klassikko sanoo keskustelun roolista ohjemointityössä. Kolmas osa spekuloi, mitkä keskustelun ominaispiirteet ovat seurausta siitä, että keskustelu on nopeaatempoista.
Monologit (1/3)
Menin eräänä päivänä terassille, ja pöytään ilmestyi kaksi nuorta naista. Kävi ilmi, että he olivat viettäneet puoli vuotta Nepalissa vapaaehtoistyöntekijöinä. Loppuajan kyselin heiltä erilaisia asioita Nepalista. Referoin nyt sen, minkä muistan.
Nepalin ilmasto on paljon kuumempi kuin Suomessa. Kylmimmilläänkin lämpötila pysyi pari astetta plussan puolella.
Suurin kaupunkin on Katmandu, jossa on puoli miljoonaa ihmistä. Yhteiskunta on aika kehittymätön ja maatalousvaltainen.
Vuoristo haittaa erilaisen infran rakentamista. Joihinkin kyliin ei ole edes kunnollista autoteitä. Lisäksi mutavyöryt katkovat teitä. Tieverkko Nepalin ja Intiaan välillä on hyvä, mutta tiibetiin yhteydet ovat harvemmassa.
Toinen heistä kertoi viettäneensä aikaansa kylässä, jossa lähin puhelin oli kahden tunnin kävelymatkan päässä. Hän ei sanonut olevan tuon olevan poikkeuksellista eristäytymistä, vaan että kylä oli melkein puhelinverkossa kiinni.
Nepalilaiset ovat uskonnoltaan hinduja tai buddhalaisia. Nepalissa on voimassa kastijärjestelmä. Vaikka se on kielletty laissa, se vaikuttaa silti lähes kaikkeen. Sukunimi annetaan kastin mukaan. Ihmiset eivät mene naimisiin eri kastiin kuuluvien kanssa. Kuulemma he tiestivät kaikkien kavereidensa kastit. Alimman kastin ihmiset tekevät kaikki kurjat työt. Kuulemma monet alimman kastin ihmiset katsovat ansaitsevansa osansa. Maatalousmaassa myös liiikkuvuus on vähäistä.
Esimerkkeinä projekteista he mainitsivat lukutaito-opetuksen sekä erilaisten lääketieteen ammattilaisten koulutuksen kyliin.
Keskustelu sujui niin, että minä kysyin ja he vastasivat. Voisi sanoa, että keskustelu oli monologinen, koska siinä ei väitelty eikä kyseenalaistettu mitään. Tällaisella keskustelulla on monia suotuisia piirteitä.
Ensinnäkin, se ei ole turhauttavaa paskanjauhantaa, niin kuin kovin moni keskustelu. Toiseksi, kun keskustelu on alkanut, siihen liittyminen ei edellytä tietoa keskustelijoista (lokaalia tietoa) vaan kenellä tahansa voi olla tarvittava tietämys. Kolmanneksi, keskustelun päätyttyä kumpikin keskustelija voi olla tyytyväinen: toinen on lisännyt tietomääräänsä ja toinen on antanut itsestään positiivisen vaikutelman. Neljänneksi, siinä ei ole motivaatiota valehdella eikä käyttää sellaisia face-to-face -eleitä, joita Tommi hyvin perustein moitti.
Tällainen keskustelu edellyttää, että joku henkilö tietää riittävän paljon jostain sellaisesta asiasta, josta muut ovat kiinnostuneita. Tämä lienee kaikkein vaikein reunaehto. En muista osallistuneeni tällaiseen keskusteluun monologin pitäjänä. Toinen edellytys on, että keskustelu saadaan aluilleen, ja aihe löydetään monien muiden aiheiden joukosta. Kolmanneksi, tavitaan kysyjä jolla on riittävät tiedot kysymiseen, mutta ei niin paljon tietoa, että vastaukset olisivat tylsiä. Esim. ammatillisista asioista puhuminen kaattuu usein juuri kolmanteen kohtaan.
Monologin ongelmana on se, että se asettaa puhujat epäsymmetriseen asemaan. Tutustumiskeskustelussa ihmiset yleensä haluavat kokea toisensa tasa-arvoisiksi. Tyhmällä ei siksi ole välttämättä kärsivällisyyttä kysyä, ja viisaas saatta miettä, mitä mieltä hänen on käyttää aikaansa tutustuakseen tyhmempään.
Toiseksi, monologi voi olla rasittava tilanteessa, jossa toisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta lähteä pois. Tämä korostuu tilanteissa, joissa osapuolet ovat alkujaan epäsymmetrisessä asemassa, ja monologi vain korostaa sitä.
Illalla menin juomaan. Syntyi juuri sellainen puhetilanne, jota Tommi aiheellisesti moitti. Alkoholia oli veressä liikaa, ja faktapohja olematon.
[Intuitio sanoo, että jokin tässä kirjoituksessa mättää: Jos monologit olisivat oikeasti elinkelpoisia, niitä harrastettaisiin enemmän.]
Nepalin ilmasto on paljon kuumempi kuin Suomessa. Kylmimmilläänkin lämpötila pysyi pari astetta plussan puolella.
Suurin kaupunkin on Katmandu, jossa on puoli miljoonaa ihmistä. Yhteiskunta on aika kehittymätön ja maatalousvaltainen.
Vuoristo haittaa erilaisen infran rakentamista. Joihinkin kyliin ei ole edes kunnollista autoteitä. Lisäksi mutavyöryt katkovat teitä. Tieverkko Nepalin ja Intiaan välillä on hyvä, mutta tiibetiin yhteydet ovat harvemmassa.
Toinen heistä kertoi viettäneensä aikaansa kylässä, jossa lähin puhelin oli kahden tunnin kävelymatkan päässä. Hän ei sanonut olevan tuon olevan poikkeuksellista eristäytymistä, vaan että kylä oli melkein puhelinverkossa kiinni.
Nepalilaiset ovat uskonnoltaan hinduja tai buddhalaisia. Nepalissa on voimassa kastijärjestelmä. Vaikka se on kielletty laissa, se vaikuttaa silti lähes kaikkeen. Sukunimi annetaan kastin mukaan. Ihmiset eivät mene naimisiin eri kastiin kuuluvien kanssa. Kuulemma he tiestivät kaikkien kavereidensa kastit. Alimman kastin ihmiset tekevät kaikki kurjat työt. Kuulemma monet alimman kastin ihmiset katsovat ansaitsevansa osansa. Maatalousmaassa myös liiikkuvuus on vähäistä.
Esimerkkeinä projekteista he mainitsivat lukutaito-opetuksen sekä erilaisten lääketieteen ammattilaisten koulutuksen kyliin.
Keskustelu sujui niin, että minä kysyin ja he vastasivat. Voisi sanoa, että keskustelu oli monologinen, koska siinä ei väitelty eikä kyseenalaistettu mitään. Tällaisella keskustelulla on monia suotuisia piirteitä.
Ensinnäkin, se ei ole turhauttavaa paskanjauhantaa, niin kuin kovin moni keskustelu. Toiseksi, kun keskustelu on alkanut, siihen liittyminen ei edellytä tietoa keskustelijoista (lokaalia tietoa) vaan kenellä tahansa voi olla tarvittava tietämys. Kolmanneksi, keskustelun päätyttyä kumpikin keskustelija voi olla tyytyväinen: toinen on lisännyt tietomääräänsä ja toinen on antanut itsestään positiivisen vaikutelman. Neljänneksi, siinä ei ole motivaatiota valehdella eikä käyttää sellaisia face-to-face -eleitä, joita Tommi hyvin perustein moitti.
Tällainen keskustelu edellyttää, että joku henkilö tietää riittävän paljon jostain sellaisesta asiasta, josta muut ovat kiinnostuneita. Tämä lienee kaikkein vaikein reunaehto. En muista osallistuneeni tällaiseen keskusteluun monologin pitäjänä. Toinen edellytys on, että keskustelu saadaan aluilleen, ja aihe löydetään monien muiden aiheiden joukosta. Kolmanneksi, tavitaan kysyjä jolla on riittävät tiedot kysymiseen, mutta ei niin paljon tietoa, että vastaukset olisivat tylsiä. Esim. ammatillisista asioista puhuminen kaattuu usein juuri kolmanteen kohtaan.
Monologin ongelmana on se, että se asettaa puhujat epäsymmetriseen asemaan. Tutustumiskeskustelussa ihmiset yleensä haluavat kokea toisensa tasa-arvoisiksi. Tyhmällä ei siksi ole välttämättä kärsivällisyyttä kysyä, ja viisaas saatta miettä, mitä mieltä hänen on käyttää aikaansa tutustuakseen tyhmempään.
Toiseksi, monologi voi olla rasittava tilanteessa, jossa toisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta lähteä pois. Tämä korostuu tilanteissa, joissa osapuolet ovat alkujaan epäsymmetrisessä asemassa, ja monologi vain korostaa sitä.
Illalla menin juomaan. Syntyi juuri sellainen puhetilanne, jota Tommi aiheellisesti moitti. Alkoholia oli veressä liikaa, ja faktapohja olematon.
[Intuitio sanoo, että jokin tässä kirjoituksessa mättää: Jos monologit olisivat oikeasti elinkelpoisia, niitä harrastettaisiin enemmän.]
The Role of Conversation in Software Engineering (2/3)
In the programming literature, conversation is considered a double-edged sword. One the one hand, programming includes plenty of ?tacit? knowledge, which is easy to transfer in face-to-face discussion, but difficult to transfer with documentation. On the other hand, programmers are more effective in quiet and peaceful work spaces.
First of all, many programming tools have features, which you may not find alone. The filename completion in Windows 2000 is a good example: many people learn about it from peers, rather than from discussion groups or documentation. Also many people learn to use a debugger only after someone shows them how debugging works, even if it is in prominent place in the menus of their text editors. In addition, there are many platform-specific, tool-specific and software-specific skills which you typically learn from peers. When a programmer starts working with a new platform without guidance, it may take considerable time to sort these out.
Peter Naur's essay ?Programming As Theory Building? claims that one essential part of programming is building so-called ?theory of the program?, which is ?a theory of how certain affairs of the world will be handled by, or supported by, a computer program?.
Naur gives a good example:
"The compiler had been developed by group A for language L and computer X. Now another group B wanted to write a compiler for language L + M, a modest extension of L, for computer Y. The group B decided that the compiler for L developed by the group A would be a good starting point, and made a support agreement with group A. This support included full documentation, annotated program text, additional written design discussion and personal advice. The arrangement was effective and B managed to develop the compiler they wanted.
In the present context the important issue is the personal advice from group A on how to implement the extension M to the language. During the design phase group B made suggestions on how the extensions should be implemented and submitted them to group A for review. In several major cases it turned out that the solutions suggested by group B were found by group A to make no use of the facilities which were not only inherent in the structure of the existing compiler but were discussed at length in its documentation, and to be based instead on additions to that structure in form of patches that effectively destroyed its power and simplicity. The members of group A were able to spot these cases instantly and could propose simple and effective solutions, framed entirely within the existing structure. This is an example of how full program text and additional documentation is insufficient in conveying to even the highly motivated group B the deeper insight into the design, that theory which is immediately present to the members of group A.
Later, the compiler developed by group B was taken over by other programmers of the same organization, without guidance from group A. Information obtained by a member of group A about the compiler resulting from the further modification of it after about 10 years made it clear that at that later stage the original powerful structure was still visible, but made entirely ineffective by amorphous additions of many different kinds. Thus, again, the program text and its documentation has proved insufficient as a carrier of some of the most important design ideas.?
After this, Naur starts telling the characteristic features of this insight. First of all, the insight is formed when the programmer writes the program, or modifies the program under guidance from someone who has this insight. Secondly, it is not ?What there is? type of knowledge, but ?How to? ?knowledge: How certain behaviour can be achieved while preserving the essential features of the program. My experience is that documentation is almost always ?what there is? type of knowledge: lists of modules, the responsibilities of each module, lists of requirements which the system fulfills etc.
Thirdly, the insight is essentially tacit: It can't be fully documented. Transferring the insight requires interactive discussion. Fourthly, iss characteristic feature is accountability: A person with the insight is able to answer background questions about the program, like the division of responsibility between classes, the reasons for choice of parameters for functions etc.
Fifthly, for a person without the insight, it is difficult to modify the program. Naur says that a program is ?alive? if there are programmers with the insight available to make modifications to the program. A program is ?dead? if the insight has been lost from the organization. A dead program can be run and used, but modification is problematic: Program resurrection is risky and unproductive.
The negative aspect of conversation is simpler. Joel sums it up (behind the link, the actual essay starts at the middle of the text). Basically, when a programmer is interrupted, it takes 15 minutes for him to get back to full concentration. There is also statistical data which shows that a programmer with a well-defined task can accomplish it more quickly in peaceful and quiet environment with no interruptions.
"Agile Software Development" draws some conclusions from this. Programmers in the same project should be placed near each others so that they can overhear each others' discussions. This way, they are more likely to have similar view about the theory of the program. Geographically distributed teams are bad but when they can't be avoided, special attention should be paid to communication. Two unrelated working groups should not be placed next to each other on landscape offices, since this creates "noise" talk which only disturbs.
(Note to casual readers: The other parts of this series about face-to-face conversation have nothing to do with software.)
First of all, many programming tools have features, which you may not find alone. The filename completion in Windows 2000 is a good example: many people learn about it from peers, rather than from discussion groups or documentation. Also many people learn to use a debugger only after someone shows them how debugging works, even if it is in prominent place in the menus of their text editors. In addition, there are many platform-specific, tool-specific and software-specific skills which you typically learn from peers. When a programmer starts working with a new platform without guidance, it may take considerable time to sort these out.
Peter Naur's essay ?Programming As Theory Building? claims that one essential part of programming is building so-called ?theory of the program?, which is ?a theory of how certain affairs of the world will be handled by, or supported by, a computer program?.
Naur gives a good example:
"The compiler had been developed by group A for language L and computer X. Now another group B wanted to write a compiler for language L + M, a modest extension of L, for computer Y. The group B decided that the compiler for L developed by the group A would be a good starting point, and made a support agreement with group A. This support included full documentation, annotated program text, additional written design discussion and personal advice. The arrangement was effective and B managed to develop the compiler they wanted.
In the present context the important issue is the personal advice from group A on how to implement the extension M to the language. During the design phase group B made suggestions on how the extensions should be implemented and submitted them to group A for review. In several major cases it turned out that the solutions suggested by group B were found by group A to make no use of the facilities which were not only inherent in the structure of the existing compiler but were discussed at length in its documentation, and to be based instead on additions to that structure in form of patches that effectively destroyed its power and simplicity. The members of group A were able to spot these cases instantly and could propose simple and effective solutions, framed entirely within the existing structure. This is an example of how full program text and additional documentation is insufficient in conveying to even the highly motivated group B the deeper insight into the design, that theory which is immediately present to the members of group A.
Later, the compiler developed by group B was taken over by other programmers of the same organization, without guidance from group A. Information obtained by a member of group A about the compiler resulting from the further modification of it after about 10 years made it clear that at that later stage the original powerful structure was still visible, but made entirely ineffective by amorphous additions of many different kinds. Thus, again, the program text and its documentation has proved insufficient as a carrier of some of the most important design ideas.?
After this, Naur starts telling the characteristic features of this insight. First of all, the insight is formed when the programmer writes the program, or modifies the program under guidance from someone who has this insight. Secondly, it is not ?What there is? type of knowledge, but ?How to? ?knowledge: How certain behaviour can be achieved while preserving the essential features of the program. My experience is that documentation is almost always ?what there is? type of knowledge: lists of modules, the responsibilities of each module, lists of requirements which the system fulfills etc.
Thirdly, the insight is essentially tacit: It can't be fully documented. Transferring the insight requires interactive discussion. Fourthly, iss characteristic feature is accountability: A person with the insight is able to answer background questions about the program, like the division of responsibility between classes, the reasons for choice of parameters for functions etc.
Fifthly, for a person without the insight, it is difficult to modify the program. Naur says that a program is ?alive? if there are programmers with the insight available to make modifications to the program. A program is ?dead? if the insight has been lost from the organization. A dead program can be run and used, but modification is problematic: Program resurrection is risky and unproductive.
The negative aspect of conversation is simpler. Joel sums it up (behind the link, the actual essay starts at the middle of the text). Basically, when a programmer is interrupted, it takes 15 minutes for him to get back to full concentration. There is also statistical data which shows that a programmer with a well-defined task can accomplish it more quickly in peaceful and quiet environment with no interruptions.
"Agile Software Development" draws some conclusions from this. Programmers in the same project should be placed near each others so that they can overhear each others' discussions. This way, they are more likely to have similar view about the theory of the program. Geographically distributed teams are bad but when they can't be avoided, special attention should be paid to communication. Two unrelated working groups should not be placed next to each other on landscape offices, since this creates "noise" talk which only disturbs.
(Note to casual readers: The other parts of this series about face-to-face conversation have nothing to do with software.)
Nopea keskustelu (3/3)
Tärkein ero kirjoittamisen ja keskustelun välillä on keskustelun nopeus.
Keskustelun tuoksinassa ei juuri ehdi muotoilla mielipiteitä, ja faktojen tarkistaminen on sula mahdottomuus. Jos ei halua olla tuppisuuna, pitää kehittää jokin keino generoida puppua nopeasti. Yleisimpiä ratkaisuja ovat:
1) Ei puhuta oikein mistään aiheesta. Tämä on OK, sillä keskustelun tarkoitus on useammin sosiaalinen kuin tiedollinen.
2) Puhutaan aiheista, jotka eivät vaadi minkäänlaista päättelyä, ja jotka ovat tuttuja lähes kaikille. Tyypillistä kahvipöydässä.
3) Puhutaan aiheesta, johon keskustelijat ovat perehtyneet. Tämä toimii juuri niin kauan kuin myös toinen osapuoli on perehtynyt aiheeseen. Se ei toimi tuntemattomien kanssa.
4) Käytetään rujoja karikatyyrejä ja stereotypioita. Tyypillistä poliittisessa keskustelussa.
5) Monologit, joissa toinen on perehtynyt johonkin aiheeseen, ja toinen tietää riittävästi ollakseen kiinnostunut.
Uskon, että jonkin mielipiteen puhuminen vaatii sen kääntämistä puhuttavaan muotoon. Tähän liittyy kaksi vaihetta.
Ensinnäkin, pitää tietää mitkä asiat ovat tärkeitä ja puhumisen arvoisia. Tämä on relevanssifiltterin tehtävä. Uuden aihealueen relevanssifiltteri kehittyy ainoastaan olemalla muiden ihmisten seurassa ja kuuntelemalla heidän juttujaan.
Toiseksi, tarvitaan tulkintarepertuaari. Pitää olla jokin kielellinen käsitejärjestelmä, jolla aihealueen saa sanalliseen muotoon. Tulkintarepertuaarit voidaan jakaa online-repertuaareihin ja offline-repertuaareihin. Ero on siinä, että online-repertuaareja voi käyttää lennossa keskustelukumppanin sanomisten kommentointiin. Online-repertuaarit ovat joko melko yksinkertaisia tai sitten puhuja on perehtynyt asiaan niin hyvin, että pystyy tekemään päättelyä lennossa. Offline-repertuaarit vaativat pohtimista ja puntarointia, joka on niin aikaavievää, ettei sitä voi tehdä keskustelussa.
Puhuminen siis edellyttää sitä, että havainnot tai tieto käännetään sanottavaan muotoon käyttäen jotain tulkintarepertuaaria. Valotanpa sitä esimerkeillä.
Huumori: Tunnettuihin fraaseihin perustuvassa tilannekomiikassa vitsiniekka on painanut mieleen jonkin humoristisen one-linerin sekä muodostanut jonkinlaisen käsityksen reunaehdoista, joiden täyttyessä sutkaus on hauska. Sanottavaan muotoon kääntäminen on sen pohtimista, millaisessa tilanteessa sutkaus on hauska. Jos tätä vaihetta ei ole tehty, niin henkilö pystyy tunnistamaan vitsin ja nauramaan sille, mutta hän ei pysty sutkauttamaan sitä itse.
Kirjoista puhuminen: Yleisin tapa on luokitella kirjat akselilla tykkään / en tykkää. Vaikka nuo esineet sisältävät satoja sivuja tekstiä, niin vain marginaalisen pieni osa tästä tekstistä tulee käännetyksi puhuttavaan muotoon - ellei kirja ei vetoa johonkin sellaiseen tulkintarepertuaariin, joka on lukijalle erityisen tärkeä.
Puheet: Puheen valmisteleminen on asian kääntämistä puhuttavaan muotoon puhtaimmillaan.
Keskustelun tuoksinassa ei juuri ehdi muotoilla mielipiteitä, ja faktojen tarkistaminen on sula mahdottomuus. Jos ei halua olla tuppisuuna, pitää kehittää jokin keino generoida puppua nopeasti. Yleisimpiä ratkaisuja ovat:
1) Ei puhuta oikein mistään aiheesta. Tämä on OK, sillä keskustelun tarkoitus on useammin sosiaalinen kuin tiedollinen.
2) Puhutaan aiheista, jotka eivät vaadi minkäänlaista päättelyä, ja jotka ovat tuttuja lähes kaikille. Tyypillistä kahvipöydässä.
3) Puhutaan aiheesta, johon keskustelijat ovat perehtyneet. Tämä toimii juuri niin kauan kuin myös toinen osapuoli on perehtynyt aiheeseen. Se ei toimi tuntemattomien kanssa.
4) Käytetään rujoja karikatyyrejä ja stereotypioita. Tyypillistä poliittisessa keskustelussa.
5) Monologit, joissa toinen on perehtynyt johonkin aiheeseen, ja toinen tietää riittävästi ollakseen kiinnostunut.
Uskon, että jonkin mielipiteen puhuminen vaatii sen kääntämistä puhuttavaan muotoon. Tähän liittyy kaksi vaihetta.
Ensinnäkin, pitää tietää mitkä asiat ovat tärkeitä ja puhumisen arvoisia. Tämä on relevanssifiltterin tehtävä. Uuden aihealueen relevanssifiltteri kehittyy ainoastaan olemalla muiden ihmisten seurassa ja kuuntelemalla heidän juttujaan.
Toiseksi, tarvitaan tulkintarepertuaari. Pitää olla jokin kielellinen käsitejärjestelmä, jolla aihealueen saa sanalliseen muotoon. Tulkintarepertuaarit voidaan jakaa online-repertuaareihin ja offline-repertuaareihin. Ero on siinä, että online-repertuaareja voi käyttää lennossa keskustelukumppanin sanomisten kommentointiin. Online-repertuaarit ovat joko melko yksinkertaisia tai sitten puhuja on perehtynyt asiaan niin hyvin, että pystyy tekemään päättelyä lennossa. Offline-repertuaarit vaativat pohtimista ja puntarointia, joka on niin aikaavievää, ettei sitä voi tehdä keskustelussa.
Puhuminen siis edellyttää sitä, että havainnot tai tieto käännetään sanottavaan muotoon käyttäen jotain tulkintarepertuaaria. Valotanpa sitä esimerkeillä.
Huumori: Tunnettuihin fraaseihin perustuvassa tilannekomiikassa vitsiniekka on painanut mieleen jonkin humoristisen one-linerin sekä muodostanut jonkinlaisen käsityksen reunaehdoista, joiden täyttyessä sutkaus on hauska. Sanottavaan muotoon kääntäminen on sen pohtimista, millaisessa tilanteessa sutkaus on hauska. Jos tätä vaihetta ei ole tehty, niin henkilö pystyy tunnistamaan vitsin ja nauramaan sille, mutta hän ei pysty sutkauttamaan sitä itse.
Kirjoista puhuminen: Yleisin tapa on luokitella kirjat akselilla tykkään / en tykkää. Vaikka nuo esineet sisältävät satoja sivuja tekstiä, niin vain marginaalisen pieni osa tästä tekstistä tulee käännetyksi puhuttavaan muotoon - ellei kirja ei vetoa johonkin sellaiseen tulkintarepertuaariin, joka on lukijalle erityisen tärkeä.
Puheet: Puheen valmisteleminen on asian kääntämistä puhuttavaan muotoon puhtaimmillaan.
Sunday, July 25, 2004
Kukkapenkin ääressä
Täällä Poria ympäröivällä maaseudulla kukkapenkit ja vihannestarhat ovat monen emännän ylpeys.
Harrastus on selvästi homologinen maanviljelyksen ja erityisesti vihannesviljelyksen kanssa: siinä tarvitaan samoja työrutiineja ja samaa tietämystä. Harrastuksen olemassaolo oikeutetaan tuoreilla mansikoilla, herneillä ja porkkanoilla. Harrastus alkaa vihanneksilla, ja laajenee myöhemmin kukkapenkkien pitoon.
Äitini ja isoäitini ovat harrastaneet tätä lapsesta asti. Äidin sisko ja eräs naapuri aloittivat harrastuksen myöhemmin, joten kerronpa konkareiden asennoitumisesta noviiseihin. Ensinnäkin, konkarit jakavat auliisti neuvoja sekä näyttävät esimerkkejä työmenetelmistä. En osaa sanoa, onko kysymys puhtaasti seurallisesta luonteesta, vai onko tämä jäänne ajoilta, jolloin vihannesviljelys oli ravitsemuksen kannalta erittäin tärkeä taito maalaiselle. Toiseksi, koskapa konkarit ovat pienestä pitäen kasvattaneet kukkia ja vihanneksia, heitä ihmetyttää kun heille itsestään selvät perustaidot ovat kaupunkilaisille uusia.
Harrastus on myös yhdistävä tekijä ja puheenaihe. Kun kasvatusta harrastava vieras tulee käymään, hänet viedään kiertokävelylle kasvitarhaan ja hänelle esitellään siellä viljeltävät lajit. Naapurien kanssa puhutaan siitä, miten hyvin mikäkin laji on menestynyt, kukkinut, kantanut hedelmää tai lakastunut. Lisäksi asiaan kuuluu harvinaisten kasvien bongaaminen tienpientareilta ja metsistä. Isoäitini hyllyssä on monta kirjaa, joissa on suuria värikuvia eri lajeista. Kasvien suvut ja joskus myös latinankieliset nimet tiedetään.
---------------------------------------------------------------------------
Kävin myös kaupungilla. Silmiinpistävä piirre Porin yöelämässä (jazzien ja teinimeiningin lisäksi) oli Jeesuksen läsnäolo. Kaikkiin ilmoitustauluihin oli laitettu pari "Oletko valmis iäisyyteen?" -julistetta. Lisäksi kadulla kulki Jeesus-bussi. Tämä ikkunaton, värikäs kiertoajelubussi oli maalattu täyteen sponsorilogoja ja sieltä huudettiin uskonnollisia iskulauseita. "Sano U! U! Sano S! S! Mitä siitä tulee? JEESUS! Kuka pelastaa syntiset? JEESUS! Kuka antaa elämälle tarkoituksen? JEESUS!"
Harrastus on selvästi homologinen maanviljelyksen ja erityisesti vihannesviljelyksen kanssa: siinä tarvitaan samoja työrutiineja ja samaa tietämystä. Harrastuksen olemassaolo oikeutetaan tuoreilla mansikoilla, herneillä ja porkkanoilla. Harrastus alkaa vihanneksilla, ja laajenee myöhemmin kukkapenkkien pitoon.
Äitini ja isoäitini ovat harrastaneet tätä lapsesta asti. Äidin sisko ja eräs naapuri aloittivat harrastuksen myöhemmin, joten kerronpa konkareiden asennoitumisesta noviiseihin. Ensinnäkin, konkarit jakavat auliisti neuvoja sekä näyttävät esimerkkejä työmenetelmistä. En osaa sanoa, onko kysymys puhtaasti seurallisesta luonteesta, vai onko tämä jäänne ajoilta, jolloin vihannesviljelys oli ravitsemuksen kannalta erittäin tärkeä taito maalaiselle. Toiseksi, koskapa konkarit ovat pienestä pitäen kasvattaneet kukkia ja vihanneksia, heitä ihmetyttää kun heille itsestään selvät perustaidot ovat kaupunkilaisille uusia.
Harrastus on myös yhdistävä tekijä ja puheenaihe. Kun kasvatusta harrastava vieras tulee käymään, hänet viedään kiertokävelylle kasvitarhaan ja hänelle esitellään siellä viljeltävät lajit. Naapurien kanssa puhutaan siitä, miten hyvin mikäkin laji on menestynyt, kukkinut, kantanut hedelmää tai lakastunut. Lisäksi asiaan kuuluu harvinaisten kasvien bongaaminen tienpientareilta ja metsistä. Isoäitini hyllyssä on monta kirjaa, joissa on suuria värikuvia eri lajeista. Kasvien suvut ja joskus myös latinankieliset nimet tiedetään.
---------------------------------------------------------------------------
Kävin myös kaupungilla. Silmiinpistävä piirre Porin yöelämässä (jazzien ja teinimeiningin lisäksi) oli Jeesuksen läsnäolo. Kaikkiin ilmoitustauluihin oli laitettu pari "Oletko valmis iäisyyteen?" -julistetta. Lisäksi kadulla kulki Jeesus-bussi. Tämä ikkunaton, värikäs kiertoajelubussi oli maalattu täyteen sponsorilogoja ja sieltä huudettiin uskonnollisia iskulauseita. "Sano U! U! Sano S! S! Mitä siitä tulee? JEESUS! Kuka pelastaa syntiset? JEESUS! Kuka antaa elämälle tarkoituksen? JEESUS!"
Thursday, July 15, 2004
Leijonan periaatteet
Näin Räikkärockissa yhtyeen nimeltä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Sanoitukset olivat tavallista kypsempiä. Yritän seuraavaksi tiivistää bändin sanoman. Oletuksena on, että suosittuja pop-lyriikoita tarkastelemalla näkee zeitgeistin, ajan hengen.
Keikka alkoi biisillä "Leijonan periaatteet", jota voi pitää ohjelmajulistuksena:
"Pyri tekemään työsi menestyksellisesti
olet oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan
surevat tarvitsevat myötätuntoasi
täytä yhteiskunnalliset velvollisuutesi
sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi
ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan"
Silmiinpistävin piirre on yksilöllisyyden häivyttäminen: Oma etu mainitaan kerran. Individualistien korostaman vahvuuden sijasta panotetaan rehtiyttä. Vertailun vuoksi Velcran "Big Brother":in kertosäe:
"My resurrection, the flame is strong inside of me
Spread the infection, my voice is straight and clear
I won't fake just to make you listen to my view on things
I won't make the world your way
I won't bow before your condemning eyes to have you on my side"
Epäyksilöllisyyden taka-ajatus on, että pahoja asioita voi tapahtua kenelle tahansa - jos ei itselle niin tutuille. Elegiassa poika juo itsensä hengiltä ja äiti jää suremaan. "Juoksevan veden ajassa" mies tulee hulluksi:
"Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä,
joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä
vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan
sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan
kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan
luullen, ettei se voi koskaan meitä tavoittaa
vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa."
Arkisin kirous - vanhuus - iskee biisissä "Te ette tarvitse minua":
"Kaiken tiedät, teet ja osaat
minua paremmin
niin minä luulen ja pahoin epäilen
te ette minua, vaan minä teitä tarvitsen
...
en ole pitkään aikaan
ollut enää oma itseni"
Myös työttömyydelle, kiusaamiselle ja ilmastonmuutokselle on oma biisinsä.
Jätän väliin irtisanomisista, vallanhimosta ja oman edun tavoittelusta kertovat biisit, sillä ne eivät ole kovin teräviä. Emme elä elinikäisten työsuhteiden maailmassa, ja markkinatalous valjastaa oman edun tavoittelun hyödyttämään myös muita.
Triolla on kaksi isänmaallista biisiä. Lumessakahlaajat kertoo rintamalla olevasta joukkueesta, jonka leiriytymispaikkaa on alettu pommittaa, ja joka joutuu pakenemaan kuolemanpataljoonien takaa-ajamana.
"Ensin sai jokainen nähdä
sen maailmanpalonsa
oli miehen jokaisen poltettava
oma talonsa"
Ilmeisesti sotilaat ovat karjalaisia, jotka perääntyvät Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tieltä joko talvi- tai jatkosodan lopussa.
Sota kuvataan helvetiksi, mutta sotaan ei asennoiduta oikeastan mitenkään - ei paatoksella eikä syytöksellä. Sotilaan mielipidettä sodasta ei kysytä.
Kova maa on yksi Trion suosituimpia biisejä. Maatilan isännällä on kaksi poikaa, joista toinen haudataan kovaan maahan ja toinen repii leipänsä kovasta maasta. Kummankin kohtalo on kova.
"Kylmä ja kova maa
mun kotimaa, isieni maa
karu kansa ja kova maa
mun oma maa
kuunnelkaa, kun se laulaa
pantiin multiin, kotia tultiin
siinä se on ja se piisaa
yöt on öitä ja päivät on töitä
talvella kuolleita muistellaan"
Kova maa edustaa perinteistä agraari-isänmaallisuutta. Talonpojat ovat valmiita puolustamaan maataan, koska se on heidän omaansa. Nykyään vain muutama prosentti suomalaisista saa elantonsa kovasta maasta, ja tämäkin väestö ikääntyy. Oman maatilkun puolustamiseen perustuva isänmaallisuus säilyy vain siksi, ettei sille ole ilmestynyt uskottavaa vaihtoehtoa. On vain ajan kysymys, milloin isänmaallisuus muuttaa muotoaan johonkin mielekkäämpään. Uskon isänmaallisuuden kuitenkin säilyvän muodossa tai toisessa niin kauan kuin sosiaalisesti kontruoidun rajan itäpuolella asiat ovat sekaisin.
Individualistilla ei ole omaatuntoa - tai jos on, se olisi parempi vaientaa. Omassatunnossahan on kysymys siitä, että yksilö tuntee häpeää tai syyllisyyttä rikottuaan yhteiskunnan normeja. Omatunto on relevantti silloin kun yhteiskunnan säännöt ovat relevantteja.
Rautiaisella on omatunto. Siitä kertoo mm. "Elinkautinen":
"Joka yö tässä ruumiissa
istun elinkautista
siitä, mitä en ole tehnyt
tässä täytäntöönpanossa
vartija on minussa
kukaan ei oikeutta käynyt
kalastan sanoja
kuolleesta virrasta
kukaan ei vapauta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
todistetaan valalla
siitä, mitä kukaan ei nähnyt
tässä istuntosalissa
syyttäjä on minussa
valamies omatuntonsa myynyt
pelkojen kolonna
viivyttää aamua
kukaan ei puolusta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
kidutetaan vankia
joka rikostaan ei ole tiennyt
tässä rangaistusmuodossa
tuomari on minussa
ulkopuolelle oikeus jäänyt
odotan kauhulla
laukausten kaikua
kukaan ei armahda
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa"
Rautiainen myös olettaa, että muilla on omatunto. Tämä näkyy monissa sanoituksissa, joissa syytetään ja kirotaan helvettiin. Muita merkkejä uskonnollisuudesta ei ole, joten helvetti on selvästi syyllisyyden vertauskuva. "Kyysikymmentäkahdessa" tapetaan 62 naista, lasta ja vanhusta.
"toivottavasti sinua varten
on olemassa oikeus
tuomioistuin, joka lopettaa
maallisen vaelluksesi
sillä sinua odottaa
palkkio työstäsi
pätsi tulikuuma
ikuinen kärsimys"
Keikka alkoi biisillä "Leijonan periaatteet", jota voi pitää ohjelmajulistuksena:
"Pyri tekemään työsi menestyksellisesti
olet oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan
surevat tarvitsevat myötätuntoasi
täytä yhteiskunnalliset velvollisuutesi
sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi
ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan
auta lähimmäistäsi heidän koettelemuksissaan"
Silmiinpistävin piirre on yksilöllisyyden häivyttäminen: Oma etu mainitaan kerran. Individualistien korostaman vahvuuden sijasta panotetaan rehtiyttä. Vertailun vuoksi Velcran "Big Brother":in kertosäe:
"My resurrection, the flame is strong inside of me
Spread the infection, my voice is straight and clear
I won't fake just to make you listen to my view on things
I won't make the world your way
I won't bow before your condemning eyes to have you on my side"
Epäyksilöllisyyden taka-ajatus on, että pahoja asioita voi tapahtua kenelle tahansa - jos ei itselle niin tutuille. Elegiassa poika juo itsensä hengiltä ja äiti jää suremaan. "Juoksevan veden ajassa" mies tulee hulluksi:
"Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä,
joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä
vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan
sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan
kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan
luullen, ettei se voi koskaan meitä tavoittaa
vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa."
Arkisin kirous - vanhuus - iskee biisissä "Te ette tarvitse minua":
"Kaiken tiedät, teet ja osaat
minua paremmin
niin minä luulen ja pahoin epäilen
te ette minua, vaan minä teitä tarvitsen
...
en ole pitkään aikaan
ollut enää oma itseni"
Myös työttömyydelle, kiusaamiselle ja ilmastonmuutokselle on oma biisinsä.
Jätän väliin irtisanomisista, vallanhimosta ja oman edun tavoittelusta kertovat biisit, sillä ne eivät ole kovin teräviä. Emme elä elinikäisten työsuhteiden maailmassa, ja markkinatalous valjastaa oman edun tavoittelun hyödyttämään myös muita.
Triolla on kaksi isänmaallista biisiä. Lumessakahlaajat kertoo rintamalla olevasta joukkueesta, jonka leiriytymispaikkaa on alettu pommittaa, ja joka joutuu pakenemaan kuolemanpataljoonien takaa-ajamana.
"Ensin sai jokainen nähdä
sen maailmanpalonsa
oli miehen jokaisen poltettava
oma talonsa"
Ilmeisesti sotilaat ovat karjalaisia, jotka perääntyvät Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tieltä joko talvi- tai jatkosodan lopussa.
Sota kuvataan helvetiksi, mutta sotaan ei asennoiduta oikeastan mitenkään - ei paatoksella eikä syytöksellä. Sotilaan mielipidettä sodasta ei kysytä.
Kova maa on yksi Trion suosituimpia biisejä. Maatilan isännällä on kaksi poikaa, joista toinen haudataan kovaan maahan ja toinen repii leipänsä kovasta maasta. Kummankin kohtalo on kova.
"Kylmä ja kova maa
mun kotimaa, isieni maa
karu kansa ja kova maa
mun oma maa
kuunnelkaa, kun se laulaa
pantiin multiin, kotia tultiin
siinä se on ja se piisaa
yöt on öitä ja päivät on töitä
talvella kuolleita muistellaan"
Kova maa edustaa perinteistä agraari-isänmaallisuutta. Talonpojat ovat valmiita puolustamaan maataan, koska se on heidän omaansa. Nykyään vain muutama prosentti suomalaisista saa elantonsa kovasta maasta, ja tämäkin väestö ikääntyy. Oman maatilkun puolustamiseen perustuva isänmaallisuus säilyy vain siksi, ettei sille ole ilmestynyt uskottavaa vaihtoehtoa. On vain ajan kysymys, milloin isänmaallisuus muuttaa muotoaan johonkin mielekkäämpään. Uskon isänmaallisuuden kuitenkin säilyvän muodossa tai toisessa niin kauan kuin sosiaalisesti kontruoidun rajan itäpuolella asiat ovat sekaisin.
Individualistilla ei ole omaatuntoa - tai jos on, se olisi parempi vaientaa. Omassatunnossahan on kysymys siitä, että yksilö tuntee häpeää tai syyllisyyttä rikottuaan yhteiskunnan normeja. Omatunto on relevantti silloin kun yhteiskunnan säännöt ovat relevantteja.
Rautiaisella on omatunto. Siitä kertoo mm. "Elinkautinen":
"Joka yö tässä ruumiissa
istun elinkautista
siitä, mitä en ole tehnyt
tässä täytäntöönpanossa
vartija on minussa
kukaan ei oikeutta käynyt
kalastan sanoja
kuolleesta virrasta
kukaan ei vapauta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
todistetaan valalla
siitä, mitä kukaan ei nähnyt
tässä istuntosalissa
syyttäjä on minussa
valamies omatuntonsa myynyt
pelkojen kolonna
viivyttää aamua
kukaan ei puolusta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
kidutetaan vankia
joka rikostaan ei ole tiennyt
tässä rangaistusmuodossa
tuomari on minussa
ulkopuolelle oikeus jäänyt
odotan kauhulla
laukausten kaikua
kukaan ei armahda
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa"
Rautiainen myös olettaa, että muilla on omatunto. Tämä näkyy monissa sanoituksissa, joissa syytetään ja kirotaan helvettiin. Muita merkkejä uskonnollisuudesta ei ole, joten helvetti on selvästi syyllisyyden vertauskuva. "Kyysikymmentäkahdessa" tapetaan 62 naista, lasta ja vanhusta.
"toivottavasti sinua varten
on olemassa oikeus
tuomioistuin, joka lopettaa
maallisen vaelluksesi
sillä sinua odottaa
palkkio työstäsi
pätsi tulikuuma
ikuinen kärsimys"
Wednesday, June 30, 2004
Alkoholi
Humala on juuri niin hauska kuin seura, jossa se nautitaan. Yhteisöt voi jakaa kahteen luokkaan sen perusteella, miten ne suhtautuvat känniin.
Fiksuissa yhteisöissä humala on vapauttava rituaali, mutta enemmän väline kuin itse tarkoitus. Tällaisissa yhteisöissä pyritään hillitsemään madaltuneen itsekontrollin väistämättömiä haittavaikutuksia: Suoranaisiin kännisekoiluihin suhtaudutaan halveksunnalla, joka lähettää kuulijoille signaalin, että toilailuja ei pidetä arvossa. Yhteisön vanhemmat jäsenet suhtautuvat omiin menneisiin sekoiluihin samalla halveksunnalla ("nuori ja hullu, piti kokeilla kaikkea, nyt järkiintyneenä asiat ovat paremmin") Ihmiset juovat omaan tahtiin, eikä heitä kehoteta tuota tahtia kiristämään.
Toisissa yhteisöissä juotujen litrojen määrä on miehen tai naisen mitta. On ansio, jos pystyy juomaan toisen "pöydän alle". Heti kun lasi on tyhjä, kehoitetaan ottamaan vielä yksi. Illan mittaan kysellään, että montako tuoppia on tullut kumottua. Jäävedestä voidaan kommentoida, että "vähemmästkin on miehiä tapettu". Toilailut kuitataan asenteella "pääasia, että oli hauskaa".
Nykyisessä työyhteisössä nämä kaksi suhtautumistapaa lomittuvat. Kun koko porukka on kasassa, se käyttäytyy kuin fiksu yhteisö. Illanvietto sujuu keskusteltaessa sekalaisista aiheista. Tällöin vain muutamat yksilöt painostavat käyttäytymään toisella tavalla, ja hekin harvoin. Illan mittaan porukkaa lähtee kotiin: Ensin perheelliset, sitten vähemmän baareissa käyvät jne. Lopulta on koossa enää ydinryhmä, jonka asenne juomiseen on väärä.
Litmustesti on tilata alkoholiton olut. Jos joudut selittämään, miksi et juo pelkkää alkoholia, niin tiedät olevasi B-tyypin yhteisössä.
Fiksuissa yhteisöissä humala on vapauttava rituaali, mutta enemmän väline kuin itse tarkoitus. Tällaisissa yhteisöissä pyritään hillitsemään madaltuneen itsekontrollin väistämättömiä haittavaikutuksia: Suoranaisiin kännisekoiluihin suhtaudutaan halveksunnalla, joka lähettää kuulijoille signaalin, että toilailuja ei pidetä arvossa. Yhteisön vanhemmat jäsenet suhtautuvat omiin menneisiin sekoiluihin samalla halveksunnalla ("nuori ja hullu, piti kokeilla kaikkea, nyt järkiintyneenä asiat ovat paremmin") Ihmiset juovat omaan tahtiin, eikä heitä kehoteta tuota tahtia kiristämään.
Toisissa yhteisöissä juotujen litrojen määrä on miehen tai naisen mitta. On ansio, jos pystyy juomaan toisen "pöydän alle". Heti kun lasi on tyhjä, kehoitetaan ottamaan vielä yksi. Illan mittaan kysellään, että montako tuoppia on tullut kumottua. Jäävedestä voidaan kommentoida, että "vähemmästkin on miehiä tapettu". Toilailut kuitataan asenteella "pääasia, että oli hauskaa".
Nykyisessä työyhteisössä nämä kaksi suhtautumistapaa lomittuvat. Kun koko porukka on kasassa, se käyttäytyy kuin fiksu yhteisö. Illanvietto sujuu keskusteltaessa sekalaisista aiheista. Tällöin vain muutamat yksilöt painostavat käyttäytymään toisella tavalla, ja hekin harvoin. Illan mittaan porukkaa lähtee kotiin: Ensin perheelliset, sitten vähemmän baareissa käyvät jne. Lopulta on koossa enää ydinryhmä, jonka asenne juomiseen on väärä.
Litmustesti on tilata alkoholiton olut. Jos joudut selittämään, miksi et juo pelkkää alkoholia, niin tiedät olevasi B-tyypin yhteisössä.
Monday, June 28, 2004
Errata
Edellisissä kirjoituksissa suurimmat virheet ovat tulleet asenteiden ilmaisussa. Esim. edellinen kirjoitus on ristiriitainen puolustaessaan kannabista ja mollatessaan kannabiksen puolestapuhujaa. En halunnut antaa mielikuvaa, että puolustan Meriläistä vain siksi, että hän on nuori, hedelmällinen nainen. Tämä käänteinen seksuaalinen vääristymä tekee koko kirjoituksesta ristiriitaisen. Vain faktat ovat kohdallaan.
Tommin "vuoden kirjoitus" sisältää samanlaisen ristiriidan. Mikä oikeus go:ta pelaavalla ihmisellä on mollata fantasiaa lukevia ihmisiä? Asennetasolla villakoiran ydin on siinä, että on olemassa myös yhteiskunnallista scifiä. Tympäännyin Tamperelaiseen spekulatiiviseen fiktioon siksi, että yhteiskunnallisten näkövinkkelin sijasta siinä korostettiin scifin muita puolia. Tämä ei tee spekulatiivisesta fiktiosta vihan kohdetta, vaan puskee sen kiinnostavien harrastusten joukosta yhdeksi marginaalikulttuuriksi muiden joukossa. Ja marginaalikulttuureita riittää, vaikka lampaat söisi. En laita linkkiä, koska kirjoitus sietää unohtua.
Wanha Media 2 on tällä saralla ehkä huonoin, puhdasta vihabloggausta. Pidän bloggausta harjoitteluna. Bloggaus harjoittaa ensisijaisesti mielipiteiden muodostusta. Jos haluaa kokeilla rajojaan uusien aihepiirien parissa, niin WM2:n kaltaiset ylilyönnit ovat väistämättömiä.
Seuraavien viikkojen postauksissa aion keskittyä asenteisiin, ja pitää faktapuolen pelkistettynä.
Tommin "vuoden kirjoitus" sisältää samanlaisen ristiriidan. Mikä oikeus go:ta pelaavalla ihmisellä on mollata fantasiaa lukevia ihmisiä? Asennetasolla villakoiran ydin on siinä, että on olemassa myös yhteiskunnallista scifiä. Tympäännyin Tamperelaiseen spekulatiiviseen fiktioon siksi, että yhteiskunnallisten näkövinkkelin sijasta siinä korostettiin scifin muita puolia. Tämä ei tee spekulatiivisesta fiktiosta vihan kohdetta, vaan puskee sen kiinnostavien harrastusten joukosta yhdeksi marginaalikulttuuriksi muiden joukossa. Ja marginaalikulttuureita riittää, vaikka lampaat söisi. En laita linkkiä, koska kirjoitus sietää unohtua.
Wanha Media 2 on tällä saralla ehkä huonoin, puhdasta vihabloggausta. Pidän bloggausta harjoitteluna. Bloggaus harjoittaa ensisijaisesti mielipiteiden muodostusta. Jos haluaa kokeilla rajojaan uusien aihepiirien parissa, niin WM2:n kaltaiset ylilyönnit ovat väistämättömiä.
Seuraavien viikkojen postauksissa aion keskittyä asenteisiin, ja pitää faktapuolen pelkistettynä.
Friday, May 07, 2004
Kokoukset sujuu hyvin myös ilman sinua, pirihuora
Rosa Meriläinen uhrautui hyvän asian puolesta, vaikka teko tuskin osoittautuu yksilörationaaliseksi. Asenteiden murtumisesta on jo merkkejä, kun HS:ssä päivitellään huumekeskustelun tasoa, ja iltalehti puhuu kaksitulkintaisesti, että korkean profiilin henkilön huumeidenkäyttö voi luoda sallivampia asenteita. Mahdollisen asennemuutoksen hyvyys tai pahuus jätetään lukijan tulkinnan varaan.
Perustelut pohjautuvat Pekka Saarnion kirjoittamaan artikkeliin (Yhteskuntapolitiika 2/2000).
Kuolleisuus: Alkoholin kuolleisuutta lisäävä vaikutus on todettu sekä yhteisö-, että yksilötasolla. Kannabiksen ei ole todettu lisäävän kuolleisuutta.
Myrkyllisyys: Alkoholimyrkytys aiheuttaa suuren osan alkoholikuolemista. Kannabismyrkytyksen ei tiedetä aiheuttaneen kuolemia.
Somaattiset sairaudet: Tulokset ovat ristiriitaisia, lue artikkeli. Kumpikin päihde aiheuttaa somaattisia sairauksia, mutta kannabiksen vaikutukset ovat lievempiä.
Riippuvuus:Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa 10%:lle kannabiksen kokeilijoista kehittyy riippuvuus. Luvut muille aineille: Alkoholi=15%, opiaatit=23%, nikotiini=32%
Kognitiiviset häiriöt:Kummatkin heikentävät suorituskykyä auton ajamisen kaltaisissa tehtävissä. Kummatkin heikentävät kykyä painaa asioita muistiin päihteen vaikutuksen alaisena. Alkoholin kanssa tämä voi johtaa täydelliseen muistinmenetykseen. Alkoholin pitkäaikaisen käytön haittavaikutukset tulevat selkeästi esille; sen sijaan ei ole ristiriidatonta näyttöä siitä, että kannabiksen pitkäaikainen käyttö aiheuttaisi kognitiivisia häiriöitä.
Psykoosit:Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa psykooseja. Kannabispsykoosista ei ole näyttöä. Vaikka kannabis saattaa laukaista piilevän skitsofrenian, alkoholi aiheuttaa tilastollisesti huomattavasti enemmän psykooseja.
Muut mielenterveyshäiriöt: Runsas alkoholinkäyttö on vahvasti yhteydessä muihin mielenterveyden ongelmiin. Kannabiksen aiheuttaman amotivaatiosyndrooman todentamista vaikeuttaa se, että sitä on hankala diagnosoida (en oikein ymmärtänyt, mitä Saarnio yritti sanoa).
Raskausvaikutukset:Kummatkin vauriottavat sikiötä.
Väkivalta: Alkoholin ja väkivallan yhteydestä on selvä näyttö; kannabis ei altista väkivaltaiselle käytökselle.
Onnettomuudet: Kummatkin heikentävät kognitiivista suorituskykyä.
Thursday, May 06, 2004
Vs: Älyllistä keskustelua
Olen samaa mieltä siitä, että kaikenlaiset psykologiset ja sosiologiset teoriat pitäisi testata havainnoimalla maailmaa niitten käsitteiden läpi, joita nuo teoriat tarjoavat. Esim. muinaisen diskurssianalyysin tehtävä oli tuottaa aineistoa Tiedemiehen teorian testausta varten. Testissä kävi ilmi, ettei teoria toiminut: uudet määritelmät eivät paljastaneet mitään olennaista. Tai sitten sovelsin sitä väärin.
Kun katsoo vähemmän lukeneiden ihmisten teorioita ihmissuhteista, ne tuntuvat rujoilta, epämääräisiltä rautalankamalleilta, jotka ansaitsisivat lentää romukoppaan. Ei ole mitään syytä uskoa, että omat teoriani olisivat ratkaisevasti parempia. Enhän ole edes onnistunut parantamaan epäsosiaalisuuttani niiden avulla.
Jos jonkun käsiteryppään avulla pystyy kuvaamaan käytännön tilanteita, ja tuo kuvaus paljastaa jotain uutta ja olennaista, tai selkeyttää ilmiön dynamiikkaa, niin niissä sanoissa pitää olla hitunen totuutta.
Yleisesti ottaen tuollaiset kuvaukset eivät vanhene. Jos jokin tapahtuma on onnistuneesti kuvattu klassisen behaviorismin käsitteillä (esim. alkoholistien vieroitusmenetelmä, jossa viinaan laitettiin oksettavaa ainetta, ja näin assosioitiin juominen oksentamiseen) niin kuvaus on edelleen pätevä, vaikka behaviorismi yleisesti ottaen antaisi ihmissielusta liian yksinkertaisen kuvan.
Jos minulla olisi itsekuria suorittaa kunnon taivaanrannanmaalausprojekti, niin yrittäisin kehittää kielen ihmissuhteiden kuvaamiseen. Kielen muodostaminen aloitettaisiin valitsemalla 50-300 psykologista käsitettä. Sitten jokaisesta käsitteestä kirjoitettaisiin essee, jossa olisi
1. Sanan määritelmä tai luonnehdinta
2. Essee, jossa kuvattaisiin tuon sanan linkkejä muihin valittuihin sanoihin.
3. Linkkejä käytännön tilanteiden kuvauksiin, jossa tuota sanaa on käytetty raskaasti.
Väitetään, että tieteellisen kielen ja arkikielen ero on siinä, että tieteellisessä kielessä käsitteet on määritelty, ja linkit käsitteiden välillä ovat tiuhemmat. Kohdat (1) ja (2) antaisivat nämä tieteellisen kielen edut tähän populaaripsykologiseen kieleen. Kohta (3) tekisi kielen omaksumisen helpommaksi. Jos vieraan kielen sanoja opetellaan lukemalla tekstejä, joissa tuota sanaa käytetään kieliopin ja semantiikan mukaisesti, niin miksei natiivikielen uusia käsitteitä voisi levittää samalla tavalla. Muinainen kuvaus relevanssifiltteristä on aika lähellä tätä ihannetta.
Tuo populaaripsykologinen tutoriaali olisi linkkimeri, jonne lukija voi unohtua pitkäksi aikaa surffaamaan, vähän samaan tapaan kuin Susanna Paasosen valokuva-albumiin.
Yksi kielen tärkeimmistä ominaisuuksista olisi sivumerkityksien karsiminen. Kielessä ei yksinkertaisesti olisi asenteellisia sanoja. Toivon mukaan kielen käyttäjät huomaisivat, että myös ihmissuhdeasioita voi kuvailla ilman asennetta, ja asenne on jotain minkä havaitsija liittää asioihin - asiat eivät sinänsä sano, miten niihin pitää asennoitua.
Projekti olisi onnistunut, jos ihmiset alkaisivat ripotella noita sanoja arkipuheensa joukkoon, kuten he nykyään ripottelevat neurooseja, psykopaatteja ja rooleja.
Tuesday, May 04, 2004
You reap what you sow
9 days ago I bought some seeds and tilled them to low, wide vessels. This is the second year to do so.
Coriander seeds were the biggest: their diameter is ca. 2mm. They were the first to shoot up, and the seedlings grew from nothing to 2cm in 10 hours. Respectable effort.
Oregano seeds, whose diameter is a few tenths of a millimeter, start very slowly. You have to look close to notice a day-old seedling.
As the spam teaches us: 1000-fold size difference matters in reproduction.
Sunday, May 02, 2004
Wanha media 2/2: Yksisuuntaisuuden ja suuren levikin epäpyhä liitto
Koska sanomalehdillä on suuri levikki, niin niissä julkaistut kirjoitukset vaikuttavat monien ihmisten asenteisiin, vaikka yksittäisellä kirjoituksella olisi vaikutusta vain harvoihin. Tästä syystä ne houkuttelevat ihmisiä, jotka haluavat muokata yleistä mielipidettä saadakseen ajamansa asian läpi.
Media on sisäistänyt tämän ns. assosiaatioteorian muodossa. Tämän mukaan lehdillä on tärkeä tehtävä määriteltäessä sitä, miten ihmiset asennoituvat asioihin: mitkä asiat ovat toivottavia, vaarallisisa, jne. ja millä mekanismilla nämä pelot aineellistuvat. Mediatyöläisten tulee ottaa tämä asia vakavasti, ja käyttää valtaansa vastuullisesti, sillä väärät assosiaatiot voivat aiheuttaa paljon harmia. Tässä on siis median käsitys itsestään.
Aina kun näen lehdessä positiivisen jutun ulkomaalaisista, tiedän, että joku assosiaatioteorian sisäistänyt toimittaja yrittää manipuloida minua. Yleensäkin assosiaatioteoria johtaa korneihin, yksipuolisiin, mutta poliittisesti korrekteihin mielikuviin asioista. Otetaan esimerkiksi Irakin sota.
Sota loppui ilmiömäisen nopeasti. Nykyisillä tappioilla
jenkit voisivat olla Irakissa 50 vuotta, ennen kuin tappioluvut lähestyisivät Vietnamin sotaa. Kurdialueella on melkoisen rauhallista. Silti HS kertoo ainoastaan ruumispusseista. Miksei HS voisi kerran kirjoittaa Irak-sivua,
jossa kerrottaisiin, mikä kaikki on miehityksen aikana mennyt hyvin?
Tällä toimittajat viestisivät lukijoille, ettei heillä
ole lopullista tietoa Irakin miehityksestä. Mutta tällainen toiminta
olisi assosiaatioteorian mukaan vastuutonta: Koska miehitys on moraalisesti
paha, niin positiiviset kirjoitukset olisivat niin ikään pahoja,
kun ne implisiittisesti "hyväksyisivät" aggression.
Assosiaatioteoria sanoo, että palstatila on valtaa, koska palstatilalla
kirjoittaja voi liittää asioihin haluamiaan konnotaatioita. Koska
monet haluavat muokata mielipiteitä, ja ihmisten lukuaika rajallinen,
on suurilevikkinen palstatila niukka resurssi. Tätä resurssia
pitäisi annostella asioille niiden tärkeyden mukaan. Tämä
näkyy sellaisissa kommenteissa, kuin "On vaikea sanoa, ketä pitäisi
moittia Helsingin Sanomien huvittavasta [Ranskan huivilakia koskevasta]
pikku-uutisesta, jolle uhrattiin enemmän palstatilaa kuin Tshetshenian
tapahtumille."
Selkein oire tästä ilmiöstä ovat artikkelit, jotka pursuilevat sisällötöntä täytemateriaalia, kun asia on niin "tärkeä", että sille pitää uhrata monta sivua:
"Päiväkirjan kannet ovat ruskeaa tekonahkaa. Kannessa on F-kirjain
muistuttamassa kirjan lahjoittajasta. F tarkoittaa Finlaysonia, joka oli
siihen aikaan suuri ja mahtava tamperelainen tekstiilitehdas. Päiväkirjan
lehtien väliin on pujotettu kullattu nauha.
Raotan kirjaa hyvin varovaisesti. Se on vanha ja arvokas, melkein kuin
kansallisomaisuutta. Tohtori Urho Kekkonen piti sitä tasan viisikymmentä vuotta sitten, vuoden 1954." (HS Kuukausiliite, maaliskuu 2004, s.37)
Sanomalehti on olennaisesti yksisuuntainen. Kaikki yleisönosastokirjoitukset ovat käyneet tiukan seulan läpi, ja ne kommentoivat vain pientä osaa kirjoituksista. Meinasin sanoa, että osa wanhan median rappiosta johtuu yksisuuntaisuudesta, mutta oikeastaan suuri levikki riittää.
Ensinnäkin, assosiaatioteorian rappeuttavasta vaikutuksesta vapaat nettipalstat ovat niin pieniä, ettei levikki houkuttele manipuloijia. Yleisönosastokirjoitus Hesariin saa satakertaisen lukijakunnan verrattuna vilkkaimpiin keskustelupalstoihin. Toiseksi, miljoona ihmistä ei voi
käydä keskustelua keskenään. Kolmanneksi, muistan nähneeni TV-keskusteluja (suuri levikki), joissa ihmiset huutavat väliin huonosti perusteltuja väitteitä, jotka ajavat heidän etuaan. Esim. ilmastonmuutosta käsittelevässä sääillassa autokauppias huusi väliin, että uudemmat autot kuluttavat vähemmän. Onhan tämä teknisesti totta, mutta autojen määrän kasvu syö varmasti kaikki edut, jotka autokannan uudistuminen voi tuoda. Kun halutaan laskea autoveroa, pitää käytää muita argumentteja.
Thursday, April 29, 2004
Vielä diskursseista
Tiedemiehen diskurssiteorian takaa paistaa niin erilanen käsitys diskurssista, että aikaisemman datan formalisointi tuolle kielelle on vaikeaa. Tässä pieni selkeyty merkintätapaan:
Diskurssipiste on nelikkö ( l, r_odo, [r_tote, r_korj] )
l on ekvivalenssiluokka lauseista, joiden odotetaan saavan aikaan sama reaktio.
r_odo on odotettu reaktio.
Tämän jälkeen seuraa luettelo korjausreaktioista. Jos kuulijan reaktio poikkeaa odotetusta reaktiosta, tämä luettelo kertoo mahdollisia korjausreaktioita.
Kyseinen määritelmä sopii ehkä keskusteluun, mutta ei vakiintuneiden sanomalehtidiskurssien analysointiin. Koko kirjoitus haluaa vain yhden reaktion: Että lukija vastustaisi maataloustukien irroittamista tuotannosta. Mielestäni kirjoituksen implisiittiset viittaukset henkilötyyppeihin toimivat ensisijaisesti perusteluina; tavoite ei ole herättää reaktioita maanviljelijöitä tai byrokraatteja kohtaan.
Mielestäni diskurssi on jonkinlainen tulkinnan yksikkö, askeleen suurempi kuin metafora. Voimme poimia erilaisia lauseita, ja tulkita niitä "maataloustuotanto erityisalana"-diskurssin kanssa. Lauseeseen "Satu meni saunaan." se ei vastaa mitään. Lause "Maataloustuet pitäisi lopettaa ja tullit pudottaa nollaan, jotta kehitysmaat voisivat vaurastua tuomalla länteen maataloustuotteita" saa perustellun ja jyrkän ein.
"Biotekniikan tutkimusta pitää jatkossakin tukea valtion hallinnoimista rahastoista" -lauseen voi tulkita useammalla tavalla, kuten:
"Biotekniikka ei ole kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeä ala. Alalla työskentelevät ihmiset eivät ole laittaneet omia rahojaa likoon pitkäaikaisiin investointeihin. Ainut peruste tukea biotekniikka-alaa on sijoituksesta odotettava tuotto."
"On tärkeää, että meillä on kansallinen biotekniikka-ala, joka pystyy vastaamaan pohjoisten alueiden sairauksien erityisvaatimuksiin. Jos jonkin bioterrori-iskun vaikutukset leviävät Suomeen, niin kansallinen osaaminen on korvaamatonta."
Mielestäni yksi diskurssin tärkeimpiä ominaisuuksia on sisäinen ristiriidattomuus. Kestävällä diskurssilla on jonkinlainen ydin, josta ei voida johtaa ristiriitaa ensimmäisen asteen propositiologiikalla. Ristiriidattomuus perustuu siihen, että todellisuuden likaiset yksityiskohdat on tiputettu pois. Jos halutaan väittää diskurssia vastaan, tarvitaan dataa diskurssin ulkopuolelta - joko vastadiskurssista, tai vastaesimerkkejä ytimen lauseille.
Lopuksi "reaktioformulointi" tervehdyksestä. Alkusi A tervehtii B:tä:
| Teko | Odotettu reaktio | Toteutunut reaktio | Korjausreaktio |
| Tervehtiminen(A) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | - |
| Tervehtiminen(A) | Tervehdykseen vastaaminen(B) | Tervehtimättömyys(B) | Tarkistaa, onko erehtynyt henkilöstä(A) |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Passiivisuus(A) | - |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Uusi tervehdys(A) | "Mistä sinä minut tunnet?"(B) |
| Tuntematon ei vastaa tervehdykseen(B) | Passiivisuus(A) | Uusi tervehdys(A) | "Painu helvettiin!"(B) |
| Tuttu ei vastaa tervehdykseen(B) | Uusi tervehdys(A) | Passiivisuus(A) | "Ymmärsi, etten halua kontaktia." (B) |
| Uusi tervehdys(A) | Tervehdys(B) "Ai, sinäkö se olitkin" | ||
| Uusi tervehdys(A) | Passiivisuus(B) | ||
| Uusi tervehdys(A) | "Painu helvettiin!"(B) | ||
| Uusi tervehdys, kun tuttu ei vastannut ensimmäiseen(A) | Tervehdykseen vastaaminen | Passiivisuus | "ONKO KUULOSSA VIKAA VAI TAVAT UNOTUNEET???" |
Ette tule tämän jälkeen näkemään taulukkoja, kun Blogger latoo ne niin rumasti.
Monday, April 26, 2004
Wanha media I: Perinteinen oldschool diskurssianalyysi
Teen diskurssianalyysin Helsingin sanomien toiselle pääkirjoitukselle käyttäen ns. diskurssikaaviota. Diskurssikaavio on diskurssianalyysille samaa, mitä merkityssuhdekaavio oli lukion novellianalyysille. Selitänpä hieman tuota kaaviota.
Yleensä lukijan on tarkoitus samaistua kirjoittajan edustamaan ryhmään. Tuo ryhmä on me-ryhmä. Realiteetit ovat kiistämättömiä tosiasioita, joita kirjoittajan mielestä ei oteta riittävästi huomioon. Oletukset ovat välttämättömiä, jotta realiteeteista voitaisiin johtaa tavoitteita. Usein oletuksia ei lausuta suoraan, vaan ne pitää lukea rivien välistä.
Me-ryhmän voi yleensä tiivistää 1-3 sanan kategorisointiin. Tätä voi täydentää luonnehdinnalla me-ryhmästä. Tärkeä attribuutti on jokin ominaisuus, joka me-ryhmällä on. Se voi olla muillakin, tai sitten ei. Yleensä kirjoittaja katsoo tärkeän attribuutin myös selittävän sitä, miksi eri ihmiset toimivat samassa tilanteessa eri tavalla.
Kun me-ryhmä on määritelty, luetellaan muut. Jos kirjoituksessa käsitellään jotain ihmisryhmää, niin näistä piirretään muut-pallukka. Muukalaiskohtiin tulee samoja kohtia kuin me-ryhmään, mutta yleensä vähemmän. Lopuksi muut luokitellaan sen suhteen, miten kirjoitus haluaa lukijan asennoituvan muukalaisiin.
Sitten itse kirjoitus:
Suomen maatalous joutuu Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten vuoksi suureen murrokseen. Vastaavan mittaluokan muutos oli Suomen jäsenyys unionissa.
Suomalaisesta maataloustulosta hieman yli puolet tulee markkinoilta, tuotteiden myynnistä. Loput on erilaisia tukia, esimerkiksi luonnonhaittakorvauksia, kansallisia tukia ja ympäristötukia. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia niin sanottuja cap -tukia on maataloustulosta runsaat kymmenen prosenttia. Tämä osuus joutuu nyt myllerrykseen.
Maatalousuudistus merkitsee sitä, että cap -tuet irrotetaan pääosin tuotannosta vuodesta 2006 lähtien. Viljelijä saa tukea sen mukaan, paljonko hänellä on peltoa. Tuotantomäärä ei muuta summaa. Suomen cap -tuista noin kaksi kolmasosaa irtoaa tuotannosta riippumattomaksi osuudeksi.
EU:n tarkoitus on vakauttaa viljelijän saamaa tukipottia siten, että se ei vaihtelisi satojen ja markkinahintojen mukaan.
Hieman vaimeammalla äänellä on ilmeisesti puhuttu siitä ilmeisestä tavoitteesta, että uudistus karsisi ei-toivottujen tuotteiden viljelyä ja heikoimpia tiloja. Tämä karsinta toteutuu siten, että tuotantoon ei investoida, jos on yhdentekevää, miten vilja pellolla kasvaa tai kasvaako lainkaan. EU jätti jäsenvaltioille uudistuksessa itsenäistä valtaa yksityiskohdissa. Toukokuussa hallitus päättää, miten järjestelmä Suomessa toimii. Suomella on mahdollisuus valita tilakohtainen tuki, tasatuki tai näiden yhdistelmä. Tilakohtainen tuki tarkoittaa sitä, että tukipotti määräytyy vuosiksi eteenpäin sen mukaan, paljonko tila sai tukea vuosina 2000-2002. Tasatuki tarkoittaa samansuuruista summaa kullekin hehtaarille, joko koko maassa tai tietyllä alueella.
Viljelijöillä on ihan aiheellinen huoli työmotivaatiosta. Kun hallitus cap -malliaan tekee, tähtäimessä pitää olla ratkaisu, joka turvaa edes jonkinlaisen yhteyden tulojen ja työpanoksen välille. Puhdas tasatuki ei tätä tavoitetta täyttäisi.
Me-ryhmä: poliittisesti valveutuneet
Luonnehdinta: ihmiset, jotka seuraavat maamme kannalta tärkeiden asioiden hoitoa
Realiteetti: Cap -uudistus irrottaa maataloustuen tuotannosta.
Oletus: Jos viljelijän saama tuki ei riipu tuotannosta, ja tuotteesta saatava hinta ei ole pääasiallinen tulonlähde, viljelijä vähentää tuotantoa.
Tavoite: Tukea ei saa irrottaa tuotannosta.
Tärkeä attribuutti: Vastuullisuus. Me kannamme vastuuta Suomen ruoantuotannon säilymisestä myös tulevaisuudessa.
Viittaan nyt Mediapoliksen taannoiseen EU-analyysiin. Siinä kerättiin joltain ajanjaksolta kaikki erään sanomalehden EU-artikkelit, ja tutkittiin EU:sta muodostuvaa kuvaa. Sen mukaan EU on ikuisesti jatkuva kokous, jossa liituraitapukuiset byrokraatit keskustelevat keskenään ja muodostavat lakipykäliä paikallisia oloja tuntematta.
Eurokraatit tekevät huonoja pykäliä, koska he eivät tunne (a) maanviljelyselinkeinoa ja (b) Suomen erityisolosuhteita.
Eurokraatit ovat Vastustajia.
Nämä laistavat työstä, kun se ei ole yksilörationaalista, vaikka työnteko on välttämätöntä Suomen maantalouselinkeinon säilyttämiseksi.
Laiskat maanviljelijät ovat vastuuttomia (huomaa käänteinen Tärkeä Attribuutti, joka selittää ihmisten käyttäytymistä)
Vaikka kirjoituksella on selkeä ryhmäpsykologinen rakenne, se ei sisällä varsinaista diskurssia. Siinä on otettu huomioon erilaisia EU:n maatalouspolitiikkaa koskevia diskursseja.
Argumentointi on 100% yhteensopivaa "Maataloustuotanto erityisalana" -diskurssin kanssa. Tällä diskurssilla legitimoidaan sitä, että EU maksaa puolet budjetistaan maataloustukiaisina, että EU pitää maataloustuotteille korkeita tuontitulleja, ja että tuet eivät ole edes vähenemässä. Tämä siitä huolimatta, että EU:n väittää pyrkivänsä vapaakauppaan.
"EU:n maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan kehitysmaiden halpaa hintatasoa vastaan, koska tämä hintataso on saavutettu polkemalla palkkoja. Suomen maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan etelän maiden parempia ilmasto-olosuhteita vastaan. Liittyessämme EU:hun meille viljelijöille annettiin vakuutus, että maataloutta voi jatkossakin harjoittaa koko Suomessa. Viljelijöiden pitää pystyä ennustamaan oman alansa kehitystä, jotta he voivat tehdä pitkäaikaisia investointeja.
Maataloustuotanto tarvitsee erityssuojelua, jotta kriisitilanteissa pystymme tuottamaan itse oman ruokamme. Jos annamme maataloutemme tuotantokyvyn rapistua, joudumme riippuvaisiksi ulkomaiden hyväntahtoisuudesta. Ja kriisitilanteissa tuotantoa ei polkaista noin vain käyntiin tarpeen tullen, vaan tulee nälkä.
Lisäksi kotimainen ruoka on puhtaampaa, parempaa, ympäristöystävällisemmin tuotettua sekä työllistää suomalaisia."
Seuraava vastadiskurssin pätkä on eräältä keskustelupalstalta. Kyseessä on määrittelykamppailu maataloustukien oikeasta määrästä ja tarpeellisuudesta.
"Sokerin tuotto EU:ssa on kallista, mutta sitä tuetaan avokätisesti, jonka vuoksi EU:lla asiassa 40% maailman sokerin viennistä. Tukien seurauksena sokerin maailmanmarkkinahinta on lähes olematon ja köyhät sokerintuottajamaat, kuten Mosambik, kärsivät. Kaiken lisäksi EU perii sokerin tuonnista 140% tullin, joten sokerin myynti EU:hun on lähes mahdotonta. Sama ongelma koskee kaikkia CAP:n alaisia tuotteita."
Yleensä lukijan on tarkoitus samaistua kirjoittajan edustamaan ryhmään. Tuo ryhmä on me-ryhmä. Realiteetit ovat kiistämättömiä tosiasioita, joita kirjoittajan mielestä ei oteta riittävästi huomioon. Oletukset ovat välttämättömiä, jotta realiteeteista voitaisiin johtaa tavoitteita. Usein oletuksia ei lausuta suoraan, vaan ne pitää lukea rivien välistä.
Me-ryhmän voi yleensä tiivistää 1-3 sanan kategorisointiin. Tätä voi täydentää luonnehdinnalla me-ryhmästä. Tärkeä attribuutti on jokin ominaisuus, joka me-ryhmällä on. Se voi olla muillakin, tai sitten ei. Yleensä kirjoittaja katsoo tärkeän attribuutin myös selittävän sitä, miksi eri ihmiset toimivat samassa tilanteessa eri tavalla.
Kun me-ryhmä on määritelty, luetellaan muut. Jos kirjoituksessa käsitellään jotain ihmisryhmää, niin näistä piirretään muut-pallukka. Muukalaiskohtiin tulee samoja kohtia kuin me-ryhmään, mutta yleensä vähemmän. Lopuksi muut luokitellaan sen suhteen, miten kirjoitus haluaa lukijan asennoituvan muukalaisiin.
Sitten itse kirjoitus:
Aiheellinen huoli työmotivaatiosta
Suomen maatalous joutuu Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten vuoksi suureen murrokseen. Vastaavan mittaluokan muutos oli Suomen jäsenyys unionissa.
Suomalaisesta maataloustulosta hieman yli puolet tulee markkinoilta, tuotteiden myynnistä. Loput on erilaisia tukia, esimerkiksi luonnonhaittakorvauksia, kansallisia tukia ja ympäristötukia. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia niin sanottuja cap -tukia on maataloustulosta runsaat kymmenen prosenttia. Tämä osuus joutuu nyt myllerrykseen.
Maatalousuudistus merkitsee sitä, että cap -tuet irrotetaan pääosin tuotannosta vuodesta 2006 lähtien. Viljelijä saa tukea sen mukaan, paljonko hänellä on peltoa. Tuotantomäärä ei muuta summaa. Suomen cap -tuista noin kaksi kolmasosaa irtoaa tuotannosta riippumattomaksi osuudeksi.
EU:n tarkoitus on vakauttaa viljelijän saamaa tukipottia siten, että se ei vaihtelisi satojen ja markkinahintojen mukaan.
Hieman vaimeammalla äänellä on ilmeisesti puhuttu siitä ilmeisestä tavoitteesta, että uudistus karsisi ei-toivottujen tuotteiden viljelyä ja heikoimpia tiloja. Tämä karsinta toteutuu siten, että tuotantoon ei investoida, jos on yhdentekevää, miten vilja pellolla kasvaa tai kasvaako lainkaan. EU jätti jäsenvaltioille uudistuksessa itsenäistä valtaa yksityiskohdissa. Toukokuussa hallitus päättää, miten järjestelmä Suomessa toimii. Suomella on mahdollisuus valita tilakohtainen tuki, tasatuki tai näiden yhdistelmä. Tilakohtainen tuki tarkoittaa sitä, että tukipotti määräytyy vuosiksi eteenpäin sen mukaan, paljonko tila sai tukea vuosina 2000-2002. Tasatuki tarkoittaa samansuuruista summaa kullekin hehtaarille, joko koko maassa tai tietyllä alueella.
Viljelijöillä on ihan aiheellinen huoli työmotivaatiosta. Kun hallitus cap -malliaan tekee, tähtäimessä pitää olla ratkaisu, joka turvaa edes jonkinlaisen yhteyden tulojen ja työpanoksen välille. Puhdas tasatuki ei tätä tavoitetta täyttäisi.
Me-ryhmä: poliittisesti valveutuneet
Luonnehdinta: ihmiset, jotka seuraavat maamme kannalta tärkeiden asioiden hoitoa
Realiteetti: Cap -uudistus irrottaa maataloustuen tuotannosta.
Oletus: Jos viljelijän saama tuki ei riipu tuotannosta, ja tuotteesta saatava hinta ei ole pääasiallinen tulonlähde, viljelijä vähentää tuotantoa.
Tavoite: Tukea ei saa irrottaa tuotannosta.
Tärkeä attribuutti: Vastuullisuus. Me kannamme vastuuta Suomen ruoantuotannon säilymisestä myös tulevaisuudessa.
Eurokraatit:
Viittaan nyt Mediapoliksen taannoiseen EU-analyysiin. Siinä kerättiin joltain ajanjaksolta kaikki erään sanomalehden EU-artikkelit, ja tutkittiin EU:sta muodostuvaa kuvaa. Sen mukaan EU on ikuisesti jatkuva kokous, jossa liituraitapukuiset byrokraatit keskustelevat keskenään ja muodostavat lakipykäliä paikallisia oloja tuntematta.
Eurokraatit tekevät huonoja pykäliä, koska he eivät tunne (a) maanviljelyselinkeinoa ja (b) Suomen erityisolosuhteita.
Eurokraatit ovat Vastustajia.
Laiskat maanviljelijät:
Nämä laistavat työstä, kun se ei ole yksilörationaalista, vaikka työnteko on välttämätöntä Suomen maantalouselinkeinon säilyttämiseksi.
Laiskat maanviljelijät ovat vastuuttomia (huomaa käänteinen Tärkeä Attribuutti, joka selittää ihmisten käyttäytymistä)
Vaikka kirjoituksella on selkeä ryhmäpsykologinen rakenne, se ei sisällä varsinaista diskurssia. Siinä on otettu huomioon erilaisia EU:n maatalouspolitiikkaa koskevia diskursseja.
Argumentointi on 100% yhteensopivaa "Maataloustuotanto erityisalana" -diskurssin kanssa. Tällä diskurssilla legitimoidaan sitä, että EU maksaa puolet budjetistaan maataloustukiaisina, että EU pitää maataloustuotteille korkeita tuontitulleja, ja että tuet eivät ole edes vähenemässä. Tämä siitä huolimatta, että EU:n väittää pyrkivänsä vapaakauppaan.
Maataloustuotanto erityisalana
:"EU:n maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan kehitysmaiden halpaa hintatasoa vastaan, koska tämä hintataso on saavutettu polkemalla palkkoja. Suomen maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan etelän maiden parempia ilmasto-olosuhteita vastaan. Liittyessämme EU:hun meille viljelijöille annettiin vakuutus, että maataloutta voi jatkossakin harjoittaa koko Suomessa. Viljelijöiden pitää pystyä ennustamaan oman alansa kehitystä, jotta he voivat tehdä pitkäaikaisia investointeja.
Maataloustuotanto tarvitsee erityssuojelua, jotta kriisitilanteissa pystymme tuottamaan itse oman ruokamme. Jos annamme maataloutemme tuotantokyvyn rapistua, joudumme riippuvaisiksi ulkomaiden hyväntahtoisuudesta. Ja kriisitilanteissa tuotantoa ei polkaista noin vain käyntiin tarpeen tullen, vaan tulee nälkä.
Lisäksi kotimainen ruoka on puhtaampaa, parempaa, ympäristöystävällisemmin tuotettua sekä työllistää suomalaisia."
Seuraava vastadiskurssin pätkä on eräältä keskustelupalstalta. Kyseessä on määrittelykamppailu maataloustukien oikeasta määrästä ja tarpeellisuudesta.
"Sokerin tuotto EU:ssa on kallista, mutta sitä tuetaan avokätisesti, jonka vuoksi EU:lla asiassa 40% maailman sokerin viennistä. Tukien seurauksena sokerin maailmanmarkkinahinta on lähes olematon ja köyhät sokerintuottajamaat, kuten Mosambik, kärsivät. Kaiken lisäksi EU perii sokerin tuonnista 140% tullin, joten sokerin myynti EU:hun on lähes mahdotonta. Sama ongelma koskee kaikkia CAP:n alaisia tuotteita."
Subscribe to:
Posts (Atom)